”Ihmettelijän” 29.12.2020 näkemät unet venäläisistä ottamassa asevoimin suomalaisen voimalaitoksen haltuunsa
Olimme perheporukalla aurinkoisena kesäpäivänä (lehdet olivat jo puissa) jonkin mökin pihalla. Muutama ihminen oli uimassa. Mökki oli jonkin kaupungin lähellä, lähes kaupunkialueella vielä. Kaikki rupattelivat hyvillä mielin, vaikka aikuiset tiesivätkin että maailmalla oli ollut huolestuttavia tapahtumia.
Yhtäkkiä näin ilmassa puiden tasolla lentäviä outoja pienehköjä pulleita ilmalaivan ja lentokoneen risteymän näköisiä aluksia. Suurin osa niistä lensi ylitsemme, mutta osan näin pysähtyvät puiden latvojen kohdalle kauemmas.
Tätä ihmetellessämme ei mennyt kauan, kun aseistetut vihreäpukuiset miehet saapuivat mökille suomea murtaen puhuvan henkilön kanssa. Suomea puhuva henkilö (joka oli siviilivaatteissa), käski meitä ystävällisesti, mutta napakasti nousemaan ylempänä tiellä odottavaan bussiin, jonne samalla tuotiin muualta lisää ihmisiä. Ihmisten kerääminen tapahtui hyvin nopeasti ja koordinoidusti. Ymmärsin, että bussi sekä siviilipukuiset henkilöt olivat jo valmiina Suomessa, mutta vihreäpukuiset aseistetut henkilöt olivat tulleet oudoissa ilma-aluksissa.
Lähdimme nopeasti ajamaan jonnekin. Pääosa aseistetuista henkilöistä tuli pikkubussissa takanamme. Pian saavuimme jonkin ison voimalaitoksen alueelle vievälle tielle. Kuulin kuinka joku ohjeisti bussikuskia ajamaan porteista suoraan läpi, jos ne olisivat kiinni. Sähköiset portit olivat kuitenkin auki.
Kun tulimme jonkin rakennuksen lähelle (ilmeisesti päärakennus, en tiedä), tuli rakennuksesta ulos kaksi pistoolein aseistettua vartijaa rauhallisesti kävellen. Välittömästi takanamme olevasta pikkubussista hyppäsi konetuliasein varustetut miehet, jolloin vartijat ymmärsivät, että mitään ei ollut tehtävissä. Vartijat eivät selvästikään olleet odottaneet mitään tällaista tapahtuvaksi.
Meidät kaikki bussissa olijat vietiin sisälle rakennukseen. Mukaan tulivat myös kaikki siviilipukuiset vihreäpukuisten kanssa yhteistyötä tekevät henkilöt. Siviilipukuiset olivat koko ajan meille ystävällisiä, ja vaikka olimme koko ajan (päiviä/viikkoja) rakennuksen sisällä, meille tehtiin koko ajan säännöllisesti hyvää ruokaa, sekä myös kaikkea muuta pikkupurtavaa oli jatkuvasti saataville. Tiesimme kuitenkin, että jos edes yritämme mennä ulos, meidät ammutaan välittömästi.
Ymmärsin myös tässä vaiheessa unta, että Venäjä oli ottanut samalla tavalla haltuunsa useita Suomelle tärkeitä laitoksia. Me panttivangit olimme sisällä vain siksi, ettei kukaan yrittäisi vallata laitoksia takaisin. Laitoksien annettiin koko ajan toimia, mutta ymmärsin myös, että Venäjä käytti kaapattuja laitoksia sekä ihmisiä kiristääkseen Suomen hallitusta tekemään jotain sellaista, mitä se ei olisi halunnut tehdä. Sitä mistä asiasta oli kyse, en saanut tietooni.
Tähän loppui ensimmäinen uni, ja samalla heräisin. Ihmettelin unta vähän aikaan ja kävin uudestaan nukkumaan.
Heti uneen päästyäni jatkui sama uni aivan alusta. Olimme taas samalla mökillä ja kaikki tapahtui unen alussa identtisesti ensimmäiseen uneen verrattuna. Eroavaisuus ensimmäiseen uneen alkoi seuraavalla tavalla: Kun näin ilma-alukset, tiesin nyt, että paikalta pitää poistua välittömästi. Siksi käskinkin perheeni heti autoon ja ajoimme metsätietä kauas metsään ja poistuimme vielä autostakin metsään. Ymmärsimme että jos olemme metsässä vain jonkin aikaa (Unessa olimme metsässä varmuuden vuoksi yönkin yli), voisimme palata turvallisesti takaisin mökille. Emme kuitenkaan ehtineet palata, ennen kuin uni loppui. Tämän jälkeen heräsin taas, ja ihmettelin kovasti unia.
Jouko Pihon kommentti:
Kyseessä on tulevan Suomen osittaisen miehityksen kuvaus, jossa venäläiset ottavat haltuunsa tärkeitä laitoksia kiristääkseen Suomen hallitusta suostumaan tahtoonsa. Unen voimalaitos on luultavimmin Loviisan ydinvoimala. Mielenkiintoista, koska asun itse Loviisassa. Täytyypä mennä tervehtimään miehittäjiä ja kertomaan heille evankeliumia ja totuuksia lopunajan vaiheista, joihin Goog/Venäjäkin liittyy.
Ihmettelijän 29.12.2020 näkemät unet venäläisistä miehittämässä suomalaisen voimalaitoksen
1
106
Vastaukset
- Anonyymi
Satun tietämään että ilma-alus on Ka-29.
https://www.airrecognition.com/index.php/news/defense-aviation-news/2020/july/6406-russia-upgraded-kamov-ka-29-helicopters-to-operate-in-arctic.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845167Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.263488Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j382838Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin162011Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581820- 471586
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2721523- 941382
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441366Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.731078