Haminan piispa?

Ken hän tulee olemaan? Tiedän kyllä, kuka se ei ainakaan ole näistä muodollisesti pätevistä. Lähinnä on kaksi vahvaa veikkausta itsellä. Toinen on joustava ja ekonominen, vanhanaikainen ja iäkäs, myhäilevä syntymäortodoksi. Toinen on jäykkä ja tiukka, muutamissa asioissa uudenaikeinen, nuori, temperamenttinen ja käsittääkseni käännynnäinen. Ensimmäinen kannattaa nykyistä kalenteria, jälkimmäinen haluaa yleisortodoksisen kalenterin, vaikka varmaankin viime hetkellä vaihtaa kantaansa näön vuoksi.

Itse olen ensimmäisen kannalla. Minusta on kauhea ajatus päästää itseriittoista kukkopoikaa huseeraamaan ja olemaan napit vastakkain kaikkien kanssa, kun piispojen välit on jo valmiiksi huonot ja koko kirkko oudossa jamassa muutenkin. Otetaan se pienempi paha, joka on tarpeeksi hyvä kirkkomme tarpeisiin. Hänelle soisi piispuuden jo ihan huomionosoituksena.
242341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Noh. Jos "kukko-poika" on se jonka luulen, niin olen siinä tiedossa, ettei hän ole tässäkään vaalissa käytettävissä. Häntä ei kiinnosta, eikä häviökään houkuttele, sillä valituksi tulee – no sen me jo tiedämme. Koko kansan tuttu. Vinkki: katso vanhoja ehdokasasetteluja, että kuka jo aiemmin ehdolla olleista ei ole vielä kyseistä virkaa saaanut.

Äänestä

Isä Mitro voisi sopia? Wanhaa ortodoksisukua ja kokemusta Euroopan Parlamentista. Mitä nyt vähän naisia yritti iskeä. Hetero Alfa (Romeo) Uros! Julkisuus on tärkeää pienelle kirkolle. Teillähän ei ole paavia.

Äänestä

Itse olen siinä käsityksessä, että kukaan ei suostu ehdolle.

Tehtävänmäärittelyä kun katsoo, niin aika vaativa on, ja toisaalta työ-yhteisö ei ole kovin houkutteleva. Vaikea ymmärtää, miksi kukaan haluaisi tuollaiseen tehtävään.

Äänestä
  • Monet haluavat tuohon tehtävään siksi, että seuraava askel on sitten mahdollinen arkkipiispan vihkimys. Arkkipiispa Leo eläköityy parin, kolmen vuoden sisällä. Mp Arseni on silloin jo eläkeiässä eikä näin ollen ole mitenkään sovelias enää. Mp Eliaa ei oikein kukaan pidä todennäköisenä arkkipiispana erinäisistä syistä. Arkkipiispa Leon (ns. valkoista papistoa) jälkeen arkkipiispaksi halutaan ns. mustan papiston edustaja eli joku munkiksi vihitty. Mp Elia ei ole munkki, vai oliko niin, että sai pikavihkimyksen muutamaa viikkoa ennen kuin hänet Oulun metropoliitaksi vihittiin. Mutta ymmärtänette pointin.
    Kun nykyistä mustaa papistoa katselee ja tietää kunkin taustat ja henkilökohtaiset pyrkimykset, tulee kyseeseen oikeastaan kaksi nimeä, jotka ehdokkaaksi tulevat suostumaan. Toinen vaikuttaa toisessa, ja toinen toisessa luostarissamme. Näistä toisella on niin vakavia esteitä, ettei häntö voida piispaksi päästää, joten lopputulos on, jää nähtäväksi. Kirkkommehan on yllätyksiä täynnä, voi olla mustahevonen ulkomailta tai joku tähän asti kieltäytynyt yllätysnimi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Monet haluavat tuohon tehtävään siksi, että seuraava askel on sitten mahdollinen arkkipiispan vihkimys. Arkkipiispa Leo eläköityy parin, kolmen vuoden sisällä. Mp Arseni on silloin jo eläkeiässä eikä näin ollen ole mitenkään sovelias enää. Mp Eliaa ei oikein kukaan pidä todennäköisenä arkkipiispana erinäisistä syistä. Arkkipiispa Leon (ns. valkoista papistoa) jälkeen arkkipiispaksi halutaan ns. mustan papiston edustaja eli joku munkiksi vihitty. Mp Elia ei ole munkki, vai oliko niin, että sai pikavihkimyksen muutamaa viikkoa ennen kuin hänet Oulun metropoliitaksi vihittiin. Mutta ymmärtänette pointin.

    Monet nimenomaan eivät halua juuri siksi, että arkkipiispan risti saattaisi tulla kannettavaksi. Kuka haluaa tehtävään, jossa kaikki haukkuvat julkisuudessa ja pilkkaavat twitterissä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Monet haluavat tuohon tehtävään siksi, että seuraava askel on sitten mahdollinen arkkipiispan vihkimys. Arkkipiispa Leo eläköityy parin, kolmen vuoden sisällä. Mp Arseni on silloin jo eläkeiässä eikä näin ollen ole mitenkään sovelias enää. Mp Eliaa ei oikein kukaan pidä todennäköisenä arkkipiispana erinäisistä syistä. Arkkipiispa Leon (ns. valkoista papistoa) jälkeen arkkipiispaksi halutaan ns. mustan papiston edustaja eli joku munkiksi vihitty. Mp Elia ei ole munkki, vai oliko niin, että sai pikavihkimyksen muutamaa viikkoa ennen kuin hänet Oulun metropoliitaksi vihittiin. Mutta ymmärtänette pointin.
    Kun nykyistä mustaa papistoa katselee ja tietää kunkin taustat ja henkilökohtaiset pyrkimykset, tulee kyseeseen oikeastaan kaksi nimeä, jotka ehdokkaaksi tulevat suostumaan. Toinen vaikuttaa toisessa, ja toinen toisessa luostarissamme. Näistä toisella on niin vakavia esteitä, ettei häntö voida piispaksi päästää, joten lopputulos on, jää nähtäväksi. Kirkkommehan on yllätyksiä täynnä, voi olla mustahevonen ulkomailta tai joku tähän asti kieltäytynyt yllätysnimi.

    Mitään apulaispiuspoja ei tarvitsisi jos nykyiset 4 älyäisivät erota.

    Äänestä

Miksi isä Mitro ei onnistu?

Äänestä
  • Vanha ja väsynyt ei onnistu. Se on nähty jo monet kerrat.

    Äänestä

  • Isä Mitro ei onnistu, koska hänet on epäkelvoksi niin monesti jo todettu. Hän on saanut vakavia huomautuksia toiminnastaan pappina. Eikä meppi-urakaan ihan hyvin mennyt, lähinnä muistamme pikkutuhmat kohut sekä hänen oman tv-ohjelmansa, jossa hän mm. meni alasti uimaan. Että eiköhän isä Mitron ehdottaminen piispaksi ole samaa tasoa kuin Väyrysen ehdottaminen presidentiksi.

    Äänestä

Tarvitaanko Haminan piispaa t?

Äänestä
  • EI ja EI. Tarkoitus on tuhlata tahallaan yhteisiä verorahoja. Häpeällistä tällaisena aikana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EI ja EI. Tarkoitus on tuhlata tahallaan yhteisiä verorahoja. Häpeällistä tällaisena aikana.

    Tämä kommentti osoittaa, miksi kukaan tuskin suostuu ehdolle. Nykyihminen ajattelee vain rahaa ja katsoo piispuuttakin sen lävitse. Ei tällaisena aikana kannata lähteä piispaksi, siinä vain pahottaa jonkun mielen.

    "Tällaisena aikana" - niin, Suomessa on enemmän varallisuutta kuin koskaan, ja Suomi on maailman äveriämpiä maita. Maailmassa on vain 2-3 maata jossa köyhimmillä on parempi elintaso kuin Suomem köyhillä. Mutta missään muualla ei valiteta niin paljon kuin täällä.

    Jos ei ole riittävästi nettoveronmaksajia hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi ja kirkollisverojen maksajiksi, niin eipä täällä olisi sitä parempaa varallisuustasoakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos ei ole riittävästi nettoveronmaksajia hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi ja kirkollisverojen maksajiksi, niin eipä täällä olisi sitä parempaa varallisuustasoakaan.

    Suomessa on varallisuustaso sitä luokkaa, että köyhät ovat rikkaampia kuin kollegansa juuri missään maailman maassa, niin aletaan valittaa siitä, että jos varallisuutta ei olisi, niin sitä ei olisi. Hölmöläisen logiikka. Sairas maa.

    Äänestä

Igumeni Sergeihän siihen lopulta valitaan. Olipa hyvä asia. Damaskinos lienee lähtenyt jo pois maasta, häviönsä nielleenä. Onkohan Bysantin lippu jo puolitangossa Janakkalan tsasounassa? Tämä oli hänen kaltaiselleen narsistille niin suuri loukkaus, että luimistelee takaisin patriarkan viitan helmoihin nuoleskelemaan haavojaan ja suunnittelemaan uraa Konstantinopolissa. Saapa nähdä, kehtaako edes Kitu-Suomen yliopistossa naamaansa näyttää, kun huhutaan että eräs professori olisi hänen narsistiseen käytökseensä jo kyllästynyt.

Äänestä
  • Käyköhän tuuli nyt hämeenlinnasta...vähän löyhähtelee vieno ..skan haju?

    Äänestä

Aksios aksios aksios vaan isä Sergeille ja monia monia vuosia, hän oli paras valinta, varma ja rauhallinen.

Äänestä
  • Sergei on venäläinen nimi.

    Äänestä

Odotan innolla että i Sergei tulevana esipaimenena rauhoittaa piispojen rähinät.

Äänestä

Ja kuinkas sitten kävikään?

Ennustus taisi mennä vähän mönkään vai?

Äänestä
  • Mikä ennustus? Ihan isä Sergei ole edes vielä edes virkaan vihitty.

    Äänestä

Miksi piti valita venäläinen? Sergei ei ole yhdenkään suomalaisen nimi.

Äänestä

Isä Damaskinos on innokkaasti päivittänyt blogiaan, jossa mm. siteeraa vanhoja Athoksen munkkeja, että jokaisen munkin pitää sietää panettelua ja ikäviä puheita ja soimaamista.

Olisimme menneet hiljattain tutustumaan Janakkalan paikkaan mutta sitten kuulimme, ettei siellä ole ketään, isä Damaskinos oli lähtenyt heti piispanvalinnan jälkeen jonnekin reissuun ulkomaille.

Äänestä
  • Ei piispanvaaleilla ole asian kanssa mitään tekemistä.

    Hän matkustaa joka vuosi tiettyyn aikaan Athokselle ja voi olla myös työmatkojakin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Ken hän tulee olemaan? Tiedän kyllä, kuka se ei ainakaan ole näistä muodollisesti pätevistä. Lähinnä on kaksi vahvaa veikkausta itsellä. Toinen on joustava ja ekonominen, vanhanaikainen ja iäkäs, myhäilevä syntymäortodoksi. Toinen on jäykkä ja tiukka, muutamissa asioissa uudenaikeinen, nuori, temperamenttinen ja käsittääkseni käännynnäinen. Ensimmäinen kannattaa nykyistä kalenteria, jälkimmäinen haluaa yleisortodoksisen kalenterin, vaikka varmaankin viime hetkellä vaihtaa kantaansa näön vuoksi.

Itse olen ensimmäisen kannalla. Minusta on kauhea ajatus päästää itseriittoista kukkopoikaa huseeraamaan ja olemaan napit vastakkain kaikkien kanssa, kun piispojen välit on jo valmiiksi huonot ja koko kirkko oudossa jamassa muutenkin. Otetaan se pienempi paha, joka on tarpeeksi hyvä kirkkomme tarpeisiin. Hänelle soisi piispuuden jo ihan huomionosoituksena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu