Pössyttelijät ja kaduilla istuvat eivät saa sympatiaa

Kyllä on vihreät hukassa. Koko hemmetin puolue on menossa alle kymmenen prosentin. Prosenttiliikehän se onkin.

Ympäristö on kaikkien asia. Vihreät ovat vieraantuneet koko ideasta.
Tilalle ovat tulleet anarkistinen istuskelu kaduilla ja pössyttelyn ihannointi.

Koko vihreiden ministerikaarti juoksee parin pakolaisen perässä, hyysäämässä isis-vaimoja. Hei haloo, Afganistanissa on miljoonia naisia ja lapsia. Entä muut maat? Afrikan hätä ja Sierra leon?

Vihreiden touhu on kettutyttöjen ja kahlekuninkaiden jatkumoa ajalta, kun bondattiin kaivinkoneisiin ja "vapautettiin" kettuja kuolemaan. Se oli sen ajan anarkiaa ja eläinrääkkäystä. Ei ole asiat siitä muuttuneet.

Nyt vouhotetaan otsikolla ilmaston lämpeneminen asiattomin keinoin ja istutaan kaduilla. Se on anarkiaa ja kansalaistottelemattomuutta, joka pitää rangaista pykälien mukaan. Ministeri ymmärtää pää kallellaan. Ei pitäisi, kun on ministeri ja maan sisäisen turvallisuuden asialla. Ei Koskelan kiusaamiselle, eikä millekään kiusaamiselle ole sijaa. Elokapina on kiusaajia koko porukka.

Rahaa sysätään lisää pakolaisiin. Samalla otetaan pois poliiseilta, vaikka tarvitsevat ja seisotetaan tuiki tärkeitä työperäisen maahanmuuton asiantuntijoita lupajonossa jopa 3-6 kuukautta. Hei, asiat tärkeysjärjestykseen.

Vihreät on marginalisoituva prosenttiliike. Sieltä se tuli, sinne se menee, marginaaliin. Ei se miksikään ole muuttunut ajan kanssa. Morjens.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mitenkähän se maailma ja ilmasto paranee kadulla istumalla?

Äänestä

Sillä Helsingin kadulla pössyttelijät istuu.

Äänestä

Eiköhän nämä vihreiden nykyiset toimet saa myös luonnon ystävät äänestämään jotakin muuta puoluetta. Itse ainakin kannatan luonnonsuojelua, mutten missään nimessä voisi äänestää vihreitä.

Äänestä

Vihreät ovat yhden asian puolue. Ja kaikki puolueet ovat samalla asialla. WTF!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kyllä on vihreät hukassa. Koko hemmetin puolue on menossa alle kymmenen prosentin. Prosenttiliikehän se onkin.

Ympäristö on kaikkien asia. Vihreät ovat vieraantuneet koko ideasta.
Tilalle ovat tulleet anarkistinen istuskelu kaduilla ja pössyttelyn ihannointi.

Koko vihreiden ministerikaarti juoksee parin pakolaisen perässä, hyysäämässä isis-vaimoja. Hei haloo, Afganistanissa on miljoonia naisia ja lapsia. Entä muut maat? Afrikan hätä ja Sierra leon?

Vihreiden touhu on kettutyttöjen ja kahlekuninkaiden jatkumoa ajalta, kun bondattiin kaivinkoneisiin ja "vapautettiin" kettuja kuolemaan. Se oli sen ajan anarkiaa ja eläinrääkkäystä. Ei ole asiat siitä muuttuneet.

Nyt vouhotetaan otsikolla ilmaston lämpeneminen asiattomin keinoin ja istutaan kaduilla. Se on anarkiaa ja kansalaistottelemattomuutta, joka pitää rangaista pykälien mukaan. Ministeri ymmärtää pää kallellaan. Ei pitäisi, kun on ministeri ja maan sisäisen turvallisuuden asialla. Ei Koskelan kiusaamiselle, eikä millekään kiusaamiselle ole sijaa. Elokapina on kiusaajia koko porukka.

Rahaa sysätään lisää pakolaisiin. Samalla otetaan pois poliiseilta, vaikka tarvitsevat ja seisotetaan tuiki tärkeitä työperäisen maahanmuuton asiantuntijoita lupajonossa jopa 3-6 kuukautta. Hei, asiat tärkeysjärjestykseen.

Vihreät on marginalisoituva prosenttiliike. Sieltä se tuli, sinne se menee, marginaaliin. Ei se miksikään ole muuttunut ajan kanssa. Morjens.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu