Kansalaisaloitteessa Takuueläkkeen nosto

Vielä on kuukausi aikaa kannattaa asiaa. Sehä tutkittiin taannoin että pienimmät eläkkeet pitäisi olla tonnin, jos muita tuloja ei ole. keskimäärin ne olikin sitä luokkaa 1980 luvulla, mutta taitettu indeksi ja se , että nousevat vain kuluttaja hintaindeksin perusteella. Kun oikea nostotapa olisi seurata palkkakehitystä.
34751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Niimpä kyllä alin eläke pitäisi olla se 1000eur. Joskus aikoinaan vaikka maatalonemännät niin ikänsä teki töitä ja sai kuitenkin elämäntyöstä kansaneläkkeen. Nämä elämäntapatyöttömät siirretään sossuosatolle ja 3eur käyttörahaa päivässä.

Äänestä

Nykymummot ja vaarit ei ole enää niitä huivi päässä ja essut edessä olevia ja kepin kanssa köpötteleviä vanhuksia, vaan reippaita ja nuoen näköisiä ihmisiä. Töihin vaan eikä laiskottelemaan. Kyllä eläkkeellä pitää jotian tehdä rahan eteen herranen aika sentään.

Eläke ikä pitää nostaa 85 v, sillon ollan jo vanhoja,, nyt on ikätaso noussut reippaasti työssä pärjäämiselle.

Takuueläke pois ja eläkettä itse ansaitsemaan. Herranen aikasentään.

Kukaan ei halua elättää oleijoita lorvijoita.

Äänestä
  • 65 85= 150. Ei ole eläkejärjestelmälle käyttöä, jos eläkkeen saa vasta 150-vuotiaana.

    Äänestä

Eläkeikä laskettava 50 vuoteen.

Äänestä
  • Mulla eläkikä on ollut 30 v, jäin työttömäksi ja siellä olen yhä ollut jo 30 v. Ihanaa olla kotona. Kelan etuudet lisääntyneet ja nousseet ja korvaukset, joten hyvin eletään.

    Äänestä

Vasta 1908 kannatusilmoitusta. Ei ihmisiä näköjään kiinnosta asia. Ei mitään mahdollisuutta saada aloitusta eduskuntaan.

Äänestä
  • Nyt on jo noussut 1943.

    Äänestä

Mä en ole koskaan ollut töissä ja silti elän hyvää elämää.

Äänestä
  • mina ja minun vaimot elää hyvin kela loma suomi, voi rukoilla ja siittää, kaikki ilmainen. Paljon vapaa-aika ei hikinen työ.

    Äänestä

  • Mie oon tehny 4 tuntia elämässäni töitä. Nuokin ovat liikaa ja kaduttaa tuo rehkiminen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mie oon tehny 4 tuntia elämässäni töitä. Nuokin ovat liikaa ja kaduttaa tuo rehkiminen.

    Saitko työn sankarin mitalin?

    Äänestä

Vau, minä jään heti huomenna työttömnäksi ja käyn eläkkeelle, jotta saan takuueläkkeen kun se nousee. Mitä sitä raatamaan kun eläkettä saa vaikkei töitä tee.Jes.

Äänestä

Takuueläkettä saavat ovat pääosin sairaita ja vanhoja ihmisiä joilta internetin käyttötaidot usein puuttuvat. Mitkään netissä järjestettävät kansalaisaloitteet eivät siis heitä juurikaan tavoita. Tässä taas yksi epäkohta joka pitäisi jotenkin saada korjattua.

Äänestä

Ai lisää ilmaista rahaa laiskuudesta? Ettekös te täällä hehkuta kuinka ihanaa on loisiminen ja raha on pahasta? Toivottavasti tulee nyt kunnon leikkurit seuraavan hallituksen mukana.

Äänestä

Niin määräytymisperusteet koska saa takuueläkkeen,löytyy sitten näitä kuka istunut vankilassa 20 vuotta ja saa takuueläkkeen sitten päihtenkäyttäjät kun päihteillä pilaa nuppinsa. Ei sitä työttömänä tuosta vaan siirrytä takuueläkkeelle vaan pitää olla näyttöä sairaudesta. Monikin pönttö niin siirto sossupuolelle ja käyttörahaa 3eur päivä kiäh kiäh

Äänestä

Ei ole enää rahoja. Rahat loppuu kun holtittomasti ollaan nettomaksajina ja tuhlataan rahat ulkomaille ja ulkomaalaisiin. Talous on syvästi velkarakenteinen, jne.. Itsenäisyys mennyt jo.

Uskonnot, politiikka on hyvksikäyttöä ja tulonsiirtoja. Ruoka, nälkä, ollu aina pelin väline. busines. Ja traumoja tehdään esim. silpomalla sukuelimet ja lapset!! Köyhyys-työttömyys , velka uhkaa, jne... Näin säilyy "yhteisöllisyys" pelko.
Ek, mtk, sak ja eu, sekä politiikka/uskonto papit syö suoraan kuormasta ahneesti.

Nykyään Elämän perusasioista vieraantuu kaukolämmön ja ydinsähkön turvin eläessä. - joten kuntoutusta vaan, turha näitä turhakulutus viihde-eläkeläisiä on tehdä lisää.
Eläkkeelle pyrkii niin paljo teeseitse sairaita ja työhön kyllästyneitä, että kapitalistit ja sosialistit on huolissaan kun rahat loppuu. ja vihreät elää hölmön unelmissa. Menoja on lisätty ilman tuloja, velkarahalla. Lisäksi ulkomailta on tuotu jo liikaa kela-lomille jouto väkeä lepäilemään , ja ne tulee liian kalliiksi, niin rahat loppuu. Ulkomaalaisten lomat maksaa jo nyt useita miljardeja e/vuosi, joten maksajia tarvitaan !! ja se kela turismi on ahnetta tulonsiirtokorruptiota, keinottelua !!!
Ei suomalaisia enää voi laskea eläkkeelle, vaan pitää pitää töissä veroa maksamassa, vaikka pakolla. ja ei varaa kela sote asioihin enää ole....
Työ kuntouttaa! ja jos ei palkkatyö kelpaa, niin kuntouttavaa työtoimintaa ilman palkkaa

Äänestä

Parin tonnin takuueläke kuukausittain tekisi eetvarttia.

Äänestä
  • Kun on käynyt ensin töissä niin saa yli kahden tonnin eläkkeen.
    Sen saa takuuvarmasti joka kuukausi. Ja ilman anomuksia.

    Äänestä

Ensin pitää päästä eläkkeelle sairauden tai vanhuuden takia. Ei takuueläkettä voi hakea tuosta vaan. Ensin pitää hakea työeläkettä ja kansaneläkettä. Maahanmuuttaja saa takuueläkkeen täytettyään 65 vuotta tai jos on työkyvytön, niin saa aikaisemmin.

Äänestä
  • Niimpä mutta sitten löytyy näitä jotka mömmöillä tuhoo nuppinsa ni tuosta vaanko 32 vuotiaana takuueläke.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niimpä mutta sitten löytyy näitä jotka mömmöillä tuhoo nuppinsa ni tuosta vaanko 32 vuotiaana takuueläke.

    Voithan seurata perässä. Mömmöjä vaan naamaan ja 30 vuotiaana eläkkeelle. Voi hyvää päivää. Kenellekään 30 vuotiaalle ei tulisi ikinä milloinkaan maksaa eläkettä vaan moiset kuuluisivat laitoshoitoon.

    Äänestä

Ei pitäisi olla mitään takuueläkkeitä, ihminen tulkoon toimeen sillä, mitä on työllään eläkettä kerryttänyt. Oppiipahan edes sitten, että ei olisi kannattanut lusmuilla.

Äänestä
  • Ei pitäisi olla mitään takuueläkkeitä, Tai perintöjä. ihminen tulkoon toimeen sillä, mitä on työllään eläkettä kerryttänyt. Oppiipahan edes sitten, että ei olisi kannattanut toisten rahoilla tärkeillä ja lusmuilla.

    Äänestä

On asiassa toinenkin puoli. Monilla vanhuksilla pieni työeläke kun hoitanut lapset ja kodin. Toki voi hakea kansaneläkettä mutta ne ei yhdessäkään riitä, joten takuueläke on paikallaan.

Äänestä

En allekirjoita koska en kannata takuueläkkeen nostoa. Mielestäni koko takuueläke pitäisi lakkauttaa, ja eläkkeet olla työeläke progressiivinen kansaneläke. 1e työeläkettä pienentäisi kansaneläkettä esim. 0,50€.

Nythän 40€ työeläkettä ei oteta huomioon kansaneläkettä laskettaessa. Raja voisi olla suurempikin jotta matalapalkka aloilla ja osa-aikatöissä ois järkevämpää kerryttää työeläkettä.

Äänestä
  • Raja on kylläkin tällä hetkellä 56,29€/kk jonka suuruista työeläkettä ei huomioida kansaneläkettä laskettaessa.

    Eli tuon verran työeläkettä kannattaa vähintään yrittää tienata ennenkuin yrittää esim. mt. toimiston kautta eläkkeelle.

    https://www.kela.fi/kansanelake-maara-ja-maksaminen

    Äänestä

Takuueläke on nyt 870 e kk, olisi ihan hyvä jos nousisi 1500 e kk. Silloij kylä pärjäisi, stä jään oottamaan. Kohta tulee mullekin.

Äänestä
  • 837 euroa kuukaudessa vuoden 2021 alusta.

    Saadaan kauan odottaa ennenkuin edes 870 euroa tulee kuukaudessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    837 euroa kuukaudessa vuoden 2021 alusta.

    Saadaan kauan odottaa ennenkuin edes 870 euroa tulee kuukaudessa.

    Töissä käynyt saa vain kolme kertaa tuon määrän, mutta kyllä sillä vaivoin pärjää.

    Äänestä

Ja muutamat KYMMENET tuhannet tänne tunkeutuneet jotka EIVÄT KOSKAAN saa yhtään eläkekourmaansa ansaittua latia:ME KUSTANNETAAN TÄMÄKIN asunnot ym päällä.
SEN MAXAT SINÄ JOKA ÄÄNESTÄ JA KÄYT töissä

Äänestä

Vanhoille kansaneläkettä saaville mummoille pitäisi automaattisesti maksaa ainakin se takuueläke ja ilman mitään veroprosenttia.

Äänestä
  • Kyllä niille jo maksetaanki ja ilman veroa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä niille jo maksetaanki ja ilman veroa.

    Kaikki vaan ei ole vielä ymmärtäneet anoa sitä takuueläkettä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki vaan ei ole vielä ymmärtäneet anoa sitä takuueläkettä.

    Kyllä se pitäisi maksaa heille automaattisesti. Ja lusperit sossun luukulle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vielä on kuukausi aikaa kannattaa asiaa. Sehä tutkittiin taannoin että pienimmät eläkkeet pitäisi olla tonnin, jos muita tuloja ei ole. keskimäärin ne olikin sitä luokkaa 1980 luvulla, mutta taitettu indeksi ja se , että nousevat vain kuluttaja hintaindeksin perusteella. Kun oikea nostotapa olisi seurata palkkakehitystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu