Feminismin lopullinen voitto?

YLE kertoo teksti-TV:n sivulla 135 suuren uutisen: Islannin parlamenttiin naisenemmsitö. Epäillään kuitenkin sen verran YLE:ä, että kyseessä lienee naisenemmistö.

YLE ei kerro sanallakaan, oliko Islannin vaaleissa ehdokkaina naiset vs. miehet vai oliko yksikään puolue asettanut ehdokkaiksi ketään muuta kuin saman sukupuolen edustajia. Toki Suomessakin on ns. naispuolueita (nimi poistettu) ja ns. miespuolueita (nimi ankarasti poistettu), mutta seuraavissa (hallintohimmeli-) vaaleissa YLE varmaankin ja toivottavasti keskittyy raportoimaan tuloksia vain ja ainoastaan sukupuolen osalta. Kaikki paitsi feminismi on turhaa.
2175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jepujee...

"Islanti paistatteli parrasvaloissa"... "ylpeili Euroopan ensimmäisestä naisenemmistöisestä parlamentista"

Vaikuttaa siis, että on ihan ok pitää sukupuolta merkitsevänä asiana parlamenttivaaleissa. Se vaikuttaa olevan suorastaan juhlan paikka, jos tietty sukupuli saa enemmistön.

Tulen siis jatkossa äänestämään vain miehiä. Se on ihan yhtä ok kuin juhlia naisia enemmistössä. Tasa-arvoa!

Äänestä

Kaikki mikä tulee Yleisradiosta on lähtökohtaisesti poliittisesti väritettyä paskaa tai sitten aivan yhdentekevää lässytystä asioista jotka eivät kiinnosta ketään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

YLE kertoo teksti-TV:n sivulla 135 suuren uutisen: Islannin parlamenttiin naisenemmsitö. Epäillään kuitenkin sen verran YLE:ä, että kyseessä lienee naisenemmistö.

YLE ei kerro sanallakaan, oliko Islannin vaaleissa ehdokkaina naiset vs. miehet vai oliko yksikään puolue asettanut ehdokkaiksi ketään muuta kuin saman sukupuolen edustajia. Toki Suomessakin on ns. naispuolueita (nimi poistettu) ja ns. miespuolueita (nimi ankarasti poistettu), mutta seuraavissa (hallintohimmeli-) vaaleissa YLE varmaankin ja toivottavasti keskittyy raportoimaan tuloksia vain ja ainoastaan sukupuolen osalta. Kaikki paitsi feminismi on turhaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu