Oikein hyvän näköistä aitaa vetäneet suomalaiset. Venäjä poltti päreensä kun tajusi että pakolaiset jää väärälle puolelle.
Putin valmistelee puhetta jossa kehuu Venäjän humanitäärisyyttä ja turvapaikan antamista 200 000 pakolaiselle jotka jäävätkin nyt Venäjän ruokittaviksi.
Noh, sainpa kouluttamatonta vaalikarjaa tuumasi Putte.
Suomalaisyritys pystyttää salaperäistä raja-aitaa Viron ja Venäjän välille – rajut kiistat jo rakennusvaiheessa
Viro varautuu aidalla pakolaistulvaan, vaikka ainakin toistaiseksi rajalla on ollut enemmän harmia savukkeiden salakuljettajista.
Viron Venäjän vastaiselle rajalle nouseva raja-aita näyttää etenkin kauempaa katsottuna varsin harmittomalta, vihreältä puutarha-aidalta. Puutarha-aidasta tämä aita eroaa kuitenkin niin, että se on terästä ja kaksi ja puoli metriä korkea ja sen päällä on puolisen metriä piikkilankaa.
Lisääkin eroavaisuuksia löytyy, kun katsoo tarkasti. Raja-aidan verkko on rakennettu niin tiheäksi, ettei sitä mahdu leikkaamaan putkitongilla tai muilla työvälineillä.
Viron ja Venäjän välistä raja-aitaa on rakennettu nyt jo vuoden ajan Luhamaan rajanylitysaseman ja Viron, Latvian ja Venäjän rajojen yhtymäkohdan välisellä, 23,5 kilometrin pituisella osuudella. Seuraavan etapin, 39,5 kilometriä pitkän rajaosuuden, rakennustyöt alkoivat juuri, syyskuun puolivälissä.
Suomalaisittain kiinnostava Viron raja-aita on siksikin, että sitä rakentaa suomalainen yritys GRK Infra yhdessä virolaisen Merkon kanssa. GRK Infra on voittanut raja-aidan ensimmäisen ja toisen etapin tarjouskilpailut.
GRK Infran toimitusjohtaja Juha Toimela ei kuitenkaan halua kommentoida aidan rakentamista sen kummemmin vedoten salassapitovelvollisuuteen.
− Valitettavasti emme voi kovin paljoa kertoa urakoistamme johtuen salassapitosopimuksista. Meillä on (raja-aitaan liittyen) kaksi erillistä urakkaa, jotka meidän Viron-tytäryhtiömme GRK Infra AS on voittanut yhdessä AS Merko Ehitus Eestin kanssa, Toimela kertaa.
JATKUU
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c96cf2a6-ff93-4590-b17b-0a3b0a5f4d8f

Vastaukset 54
Vanhimmat
r....n itkijä hätää kärsimässä. Loistava juttu että rajaa vahvistetaan
Venäjän tsaarillinen maanmittaustoimisto aikoo tarkastaa onko raja 1200 v eaa. mukainen joka antaisi mahdollisuuden 2 viljapussin sakkoihin.
Suomen tulisi pyytää Unionilta rahat vastaavan aidan rakentamiseksi Venäjän rajalle.
Tulevaisuuteen kannattaa sijoittaa ja raja-aita maksaa itsensä takaisin kertarysäyksen torjumalla.
Venäjän vaikeuksien kasaantuessa kaikki menee ulkomaalaisten piikkiin joten raja-aita pysäyttää myös Savuskininkadun heikkolahjaisten stampeden.
Viro auttaa näin nykyisen Venäjän paratiisin rakentamisessa. Vanha kunnon piikkilankaparatiisi on taas hyvää vauhtia kehittymässä.
Artisti, eli Virolaiset maksaa. :)
Aitahankehan on vanha juttu ja ei sillä ole tarkoitus pakolaisten tuloa Venäjältä estää vaan on virolaisten ja NATOn pakokauhuaita niiden tuntemaan Venäjäuhkaan. Putin pitää pakolaiset Venäjällä kun tarvitsee heitä työvoimapulasta ja myös väestökadon paikkaamiseen
Sehän on vaan hyvä että Suomi saa fyrkkaa ja me tienataan Virolaisten pelkotiloilla.
” Sehän on vaan hyvä että Suomi saa fyrkkaa ja me tienataan Virolaisten pelkotiloilla.”
Pelkotila on aiheellinen, koska sekä Venäjä että V-Venäjä on jo käyttänyt mamujen kuskaamista eräänlaisena aseena!
Niin. Aika salainen? Eihän sitä ole kuin kohta kymmenen vuotta julkisuudessaa suunniteltu ja jo nyt osa aidasta saatu melkein pystyyn.
Virolaiset on pikku-ryssiä. :)
Baltianmaat käyvät salaista sotaansa aseettomia pakolaisia vastaan.
Sitä käy moni muukin kehittynyt maa!
Venäjän ja V-Venäjän etu on se, että kaikki mamut näkee heti ettei kannata pyrkiä muuttamaan maahan, jossa olot ovat heikommat kuin mistä mamu lähti liikkeelle!
Tiltuilta meni sitten Viron pakoreitti tukkoon. Pietarista on yritettävä Kiinaan....
Veli Venäläinen on aina ollut yhdessä asiassa hyvä.
Se on pitänyt tehokkaasti huolen hyödyttömistä idiooteistaan.
Kun aika koittaa niin palkanmaksu loppuu eikä henki pihise. Se unohtuu näiltä kaikilta Pekmanneilta.
Eläimillä tulisi kuitenkin olla mahdollisuus kulkea rajan yli vapaasti.
Siellä on riistakamera puhelimet mistä ne voi soittaa.
Ai riistakamerapuhelimet? Riistakamerapuhelimet ovat ihmisille.
”Eläimillä tulisi kuitenkin olla mahdollisuus kulkea rajan yli vapaasti.”
On parasta, että venäläiset jäävät rajan itäpuolelle!
"Eläimillä tulisi kuitenkin olla mahdollisuus kulkea rajan yli vapaasti."
Jäikö tiltun lehmä viron puolelle?
Timo Vihavainen: "Viro on lattialuuttu". 🤣
"Jäikö tiltun lehmä viron puolelle?"
On löytänyt jo kunnon sonnin.
"etu on se, että kaikki mamut näkee heti ettei kannata pyrkiä muuttamaan maahan, jossa olot ovat heikommat kuin mistä mamu lähti liikkeelle!"
Viroon ei ole juurikaan pakolaisia tullut, ainakaan ilmoituksia ja hakemuksia ei ole jätetty.
Viro ei ole houkutteleva, toisin kuin Liettua.
Suomalaiset tekee jänniä salaisia aitoja Viton ja Venäjän rajalle. :)
Tämäkin on sitä Putinin valtakunnan eristämistä.
Jokainen maa varautuu Venäjältä tuleviin uhkiin..
Verkkoaidat ovat todistettavasti siis taloudellisesti kannattavampi ja turvallisuuden kannalta kestävämpi ja suojaavampi vaihtoehto kuin 10 miljardin hävittäjät, jotka toimivat EHKÄ joskus.
Kukin puolustaa parhaaksi näkemällään tavalla, pääasia että puolustaa.
Verkkoaita ei kykene torjumaan vastustajan ilmatoimintaa sotatilanteessa! Sen sijaan se ohjaa luvattoman pakolaisen raja-asemalle!
,
Kun venäjää ympäröivä aita on valmis niin sitä aletaan kiristämään 500km vuosi
Kun aita on valmis. Niin siihen liitetään sähköt.
Ja Viron voimalat DOWN kun ne sähköt johdetaan maahan. :)
Toki toki. Mutta ei huolta.
Sähköt tuodaan laivoilla natomaista.
Tarkennus:
Sähköt tuodaan LNG laivoilla Natomaista.
voiko yle ja muut mediat kertoa kun tiedätte kaikki asiat kun kuuntelette salaa ihmisten puhelimia. Että mitä tapahtu sille eräälle suomen armeijan eläköityvälle työntekijälle joka oli töissä salaisissa sähkötöissä että mitä ne armeijan väki laittoi hänen ruokiin tai juomaansa vammauttaen että ei pystynyt edes puhumaan?
Jotain MIND BLASTING jutskaa?
Kahjo pääsi salaa hoitajien koneelle?
Kyllä tuollainen railo metsässä aidalla ja kameroilla varustettuna helpottaa huomattavasti rajavalvontaa. Pääseehän siitä tietysti yli tai läpi, mutta onhan se heti huomattavissa. Tiltu ei pääse tietenkään yli eikä ali kun on aina niin humalassa.
Ostavat BTR:n tai BMP:n ja availevat rajaa vähän leveämmältäkin, niin Irakin poijjaatkin pääsee Natooooooooon. :)
Halpoja "yleisavaimia" Venäjältä kyllä löytyy.
” Halpoja "yleisavaimia" Venäjältä kyllä löytyy.”
Väkivaltaan voi vastata samalla tavalla! Siihen se loppuu!
” Alatko EU:n sopimuksia ja sitoumuksia vastaan rikkomaan?”
Ilman muuta! Ei ole temppukaan! Stalinin malliin;-D
Passaa kokkeilla. :)
Pakolaiset vuokraa panssariautoja isoilla joukoila, joilla ne jyrää aidat ja panee assylum hakemukset vetämään kun rajavartijat tulee paikalle. :) ´
Viro ja Litkula on niiiiiin kusessa.
Meinaat, että Valko-Venäjä hyökkää rajan yli ?
Tulee kuule Lukalle lähtö, jos laittaa panssariajoneuvoja Naton alueelle.
Viro lähti Trumpin raja-aita ideologoaan mukaan yhtä innokkaan hölmönä kuin se liittyi Natoonkin - täysin vintti himmeänä ja lasittunein katsein.
Eipä sillä. Suomeenhan siitä tulot kotiutetaan. :D
Kiitii vaan Viron idiootit. ;)
No joo. Mutta ei tuollainen raja-aita business ole hyväksi Suomen maineelle. Antaa Naton pystyttää itselleen Natolanka-aitojaan.
Hyvä että Nato-maiden rajoja suojellaan
Hyvä että Nato-maiden rajoja suojellaan salaisilla aidoilla?
Aita on varmaankin tuolla tarpeen, en yhtään ihmettele.
Mitään salaperäistä tuossa ei tarvitse olla, Iltalehden otsikointia.
Suomalaisfirma tekee hyvää jälkeä.
Salainen aita on hyvä, niin ihmisoikeus tarkkailijat ei näe sitä.
khi khi khi khi khi khi
Lehmillä on ollut sähköaitoja jo iät ja ajat että ilmeisesti se on tehty Viron NATOlehmille että ne ei pääse karkaamaan naapurin puolelle
Iso haloo yhdestä aidasta mikä on maailman vanhin keksintö
Venäläiset on aina tykänneet aidata ihmisiä. Nyt ne on saamassa piikkilankaparatiisinsa, olisivat tyytyväisiä, äänestäisivät jatkossakin Putinia, niin saadaan pian aita ympäri koko kaalimaan.
Tämähän on hauskaa, suomalaiset aitaa venäläisiä piikkilankaparatiisiin:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c96cf2a6-ff93-4590-b17b-0a3b0a5f4d8f
Aitaurakasta hyvät hillot Suomeen. Viron fobioista tehdään rahaa. ;)