Miksi 2MS sukellusveneissä

ei ollut rungosta ylöspäin laukaistavia torpedoita? Kaikissa U-Boot -elokuvissa miehistö puristaa naama kalpeana tartuntakahvoja kun vihollisen torjunta-alukset ajaa päältä. Muutama ylöspäin ammuttava torpedo olisi tehnyt selvää jälkeä. Kun ampumamatkakin oli vain parisataa metriä maksimissaan niin ammusten koot olisivat olleet hyvin kompakteja.
22<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Helpompaa ois ollu kääntää laivan nokka ylös ja laakasta torpedot yläpuolella lilluviin laevoihin.

Äänestä

Ei se ihan niin yksinkertaista ole. Jos suklari on vaikkapa 100-150m syvyydessä, niin kapeaan ja melko nopeasti liikkuvaan laivanrunkoon osuminen on lähes mahdotonta. WW2 aikaisissa torpedoissa ei ollut minkäänlaista hakupäätä, ja osuminen sellaisella vaati näköyhteyden, tiedon kohteen nopeudesta, ja sen perusteella lasketusta ennakosta.
Toiseksi, jos suklari laukaisee torpedon, se paljastaa välittömästi sijaintinsa ja saa lisää syvyyspommeja niskaan. Alapuolelta laukaistu torpedo on lisäksi helppo väistää, joten kyllä kuollutta esittäminen on ollut paras keino suojautua.

Äänestä
  • Sodan aikana oli sukellusveneissä mukana myös potkuriäänen perusteella maaliin ohjautuvia torpedoita. Käsittääkseni ei toisen maailmansodan torpedoputkia ja niiden sulkuluukkuja ollut suunniteltu laukaisiin kovin suuressa syvyydessä trpedoputkien suuluukkujen osalta!

    Pinta-alukset eivät pudotelleet mitään ”miinoja”vaan syvyyspommia, jotka oli säädetty laukeamaan ennalta määritellyssä syvyydessä!

    Äänestä

  • "Alapuolelta laukaistu torpedo on lisäksi helppo väistää"

    Vai on? Eihän sitä edes näe. Normaalisti ammutuista näkivät kuplavanan kun lähestyi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Alapuolelta laukaistu torpedo on lisäksi helppo väistää"

    Vai on? Eihän sitä edes näe. Normaalisti ammutuista näkivät kuplavanan kun lähestyi.

    Ei näekään, mutta laukaisuäänen kuulee. Silloin vain täyskäännös ja ohi menee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sodan aikana oli sukellusveneissä mukana myös potkuriäänen perusteella maaliin ohjautuvia torpedoita. Käsittääkseni ei toisen maailmansodan torpedoputkia ja niiden sulkuluukkuja ollut suunniteltu laukaisiin kovin suuressa syvyydessä trpedoputkien suuluukkujen osalta!

    Pinta-alukset eivät pudotelleet mitään ”miinoja”vaan syvyyspommia, jotka oli säädetty laukeamaan ennalta määritellyssä syvyydessä!

    Eivät WW2 aikaiset sukellusveneet kyenneet jonnekin 150 metriin sukeltamaan, olisivat lommahtaneet kasaan siellä!'
    Esim. Neuvostoliittoon menevistä saattueista pyrittiin upottamaan rahtialuksia, niissähän se sodan kululle tärkeä tavara liikkui. Saattueiden nopeuden sanelivat mukana olevat hitaimmat alukset eli eteneminen tapahtui hyvissäkin olosuhteissa 12-13 solmun nopeudella. Ammutun torpedon väistäminen kömpelöllä rahtilaivalla harvoin onnistui, tuollainen laiva ei ollut kömpelö vain vauhtinsa takia vaan se oli hidas myös käännöksissään.

    Saksan eniten tuotannossa ollut sukellusvenemalli VIIC kykeni sukeltamaan 230 metrin syvyyteen. Vuonna 1941 suunniteltu malli VIIC/41 250 metriin.

    Hyökkäystaktiikkana sukellusveneillä oli pintahyökkäys, jossa ammuttiin torpedot ja paettiin sukelluksiin. Syynä tähän oli, että pinta-ajossa maksiminopeus oli noin 18 solmua, mutta sukelluksissa vain 7,6 solmua.

    Äänestä

Laiva voi tiputtaa kerralla kymmeniä miinoja, sen alapuolella sukeltelu on erittäin huono ajatus.

Äänestä
  • ” Laiva voi tiputtaa kerralla kymmeniä miinoja, sen alapuolella sukeltelu on erittäin huono ajatus.’

    Sekä pinta-alus että s-vene liikkuivat kaiken aikaa! Ei ne paikallaan seisseet!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Laiva voi tiputtaa kerralla kymmeniä miinoja, sen alapuolella sukeltelu on erittäin huono ajatus.’

    Sekä pinta-alus että s-vene liikkuivat kaiken aikaa! Ei ne paikallaan seisseet!

    Liikkua pitääkin, jotta osuu miinaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Liikkua pitääkin, jotta osuu miinaan.

    Pinta-alukset jahtasivat sukellusvenettä syvyyspommeilla eikä miinoilla!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pinta-alukset jahtasivat sukellusvenettä syvyyspommeilla eikä miinoilla!

    Siilillä myös. Ainaskin engelsmannit. Yks tuli Suomeen 1962.

    Äänestä

Miinassa on moninkertainen määrä TNT:tä, 225 kg ja se toimii paineen muutoksella. Syvyyspommin pitää osua aivan viereen muutaman metrin päähän.

Äänestä
  • Yritä nyt hyvä ihminen ymmärtää ettei esim. Liittoutuneiden N- Liittoon menevissä saattueissa erilaista sotamateriaalia kuljettaneissa rahtilaivoissa ollut mitään miinavarastoja eikä miinanlaskujärjestelmiä ja juuri niitä rahtialuksia sukellusveneet pyrkivät tuhoamaan, katsos siten aiheutettiin eniten hallaa viholliselle kun se materiaali meni meren pohjaan.
    Sukellusveneen torjunnassa taas saattueita suojaavat sota- alukset käyttivät tapauksesta riippuen hieman eri tavoin mereen "heitettyjä" syvyyspommeja.

    Äänestä

  • Joissakin rahtialuksissa oli tiedustelua varten myös lentokone, suuremmissa kaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joissakin rahtialuksissa oli tiedustelua varten myös lentokone, suuremmissa kaksi.

    Joissakin oli sellainen itsensäpaljastaja joka oven takana, mutta se ei saanut vetskaria auki koskaan.

    Äänestä

  • Jos miina räjähtää veden paineen (=syvyys) säätelemänä niin se on = syvyyspommi!

    Ei syvyyspiommin tarvinnut osua aivan viereen vaan sillä oli räjähtäessä eräänlainen tappoavaikutus kaikkiin suuntiin ja se on saattanut olla 30-40 m halkaisijaltaan! Sukellusveneeseen osuminen on haastavaa, koska syvyys on kolmiulotteinen tila ja vene aina liikkeessä. Pitää arvata oikein veneen sijainti, syvyys ja liikkumissuunta ja kulkunopeus!

    Syvyyspommeilla hyökättäessä sukelluksissa olevan maalin kimppuun käytetään useampia aluksia, joista yksi mittaa maalin paikkaa, ja tarkkailee hyökkäyksen tehoa samalla kun muut alukset tekevät maalin yliajoja ja pudottavat syvyyspommeja. Tällöin maalin tarkkailu on helpompaa, ja sukelluksissa olevan aluksen on vaikeampi päästä karkuun maalia osoittavalta alukselta. Tällainen toimintamalli vaatii tietysti useamman aluksen osaston yhteistoimintaa. Vedenalaisen maalin kimppuun voi toki hyökätä yksittäinenkin alus, jolla on syvyyspommeja ja oma maalinosoitusjärjestelmä vedenalaisille kohteille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos miina räjähtää veden paineen (=syvyys) säätelemänä niin se on = syvyyspommi!

    Ei syvyyspiommin tarvinnut osua aivan viereen vaan sillä oli räjähtäessä eräänlainen tappoavaikutus kaikkiin suuntiin ja se on saattanut olla 30-40 m halkaisijaltaan! Sukellusveneeseen osuminen on haastavaa, koska syvyys on kolmiulotteinen tila ja vene aina liikkeessä. Pitää arvata oikein veneen sijainti, syvyys ja liikkumissuunta ja kulkunopeus!

    Syvyyspommeilla hyökättäessä sukelluksissa olevan maalin kimppuun käytetään useampia aluksia, joista yksi mittaa maalin paikkaa, ja tarkkailee hyökkäyksen tehoa samalla kun muut alukset tekevät maalin yliajoja ja pudottavat syvyyspommeja. Tällöin maalin tarkkailu on helpompaa, ja sukelluksissa olevan aluksen on vaikeampi päästä karkuun maalia osoittavalta alukselta. Tällainen toimintamalli vaatii tietysti useamman aluksen osaston yhteistoimintaa. Vedenalaisen maalin kimppuun voi toki hyökätä yksittäinenkin alus, jolla on syvyyspommeja ja oma maalinosoitusjärjestelmä vedenalaisille kohteille.

    Se räjähtää sukellusveneen itsensä aiheuttamasta paineesta tietenkin ja on todellakin syvyyspommia paljon suurempi. Syvyyspommi on nestakaasupullon kokoinen ja räjähtää syvyyden mukaan. Miinaa ei voi paeta se tippuu alas niin kauan, kun on sukellusveneen tasalla ja räjähtää, vaikka kilometrien syvyyteen.

    Äänestä

Normaalia torpedoa ei voida laukaista syvyydessä. Mutta avaajan idea on ihan hyvä. Sukellusveneissä olisi voinut olla jokin pommi (kannella?), jonka olisi voinut lähettää ylöspäin kohti hävittäjäalusta. Tähtääminen muodostaisi vaikean ongelman, mutta olisihan se siltikin parempi kuin ei mitään. Hävittäjät joutuisivat ottamaan huomioon myös sukellusveneen "vastatoimet" syvyyspommeja pudottaessaan.

Äänestä

Mihinhän käytettiin taksepäin osittavaa torpedoputkea, sitä on varmaan vaikea suunnata?

Äänestä
  • Yhtä vaikiata kuin eteenpäin sojottavaa putkea. Periskooppi kiäntyi.

    Äänestä

Syvyyspommeja kylvänyt pinta-alus oli väistämättä aina lähietäisyydellä pinnalla, pommithan joko pudotettiin kiskoilla tai heivattiin pari metriä laukaisulaitteella. Kunnon ylöspäin kohti magneettista laivanrunkoa suunnattu torpedo(tai mikä nimi olisikaan) setti olisi muuttanut koko asetelman. Ei olisikaan tultu kärkkäästi syvyyspommittamaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

ei ollut rungosta ylöspäin laukaistavia torpedoita? Kaikissa U-Boot -elokuvissa miehistö puristaa naama kalpeana tartuntakahvoja kun vihollisen torjunta-alukset ajaa päältä. Muutama ylöspäin ammuttava torpedo olisi tehnyt selvää jälkeä. Kun ampumamatkakin oli vain parisataa metriä maksimissaan niin ammusten koot olisivat olleet hyvin kompakteja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu