Ei kai sitä tappamaan pidä mennä noin pienestä virheestä? Sehän oli Ussalta vain refleksin omainen, täysin tahaton liike.
Löikö Jumala nyrkillään, vai millä?
2. Samuelin kirja
6:6 Mutta kun he tulivat Naakonin puimatantereen luo, ojensi Ussa kätensä Jumalan arkkiin ja tarttui siihen, sillä härät kompastuivat.
6:7 Silloin Herran viha syttyi Ussaa kohtaan, ja Jumala löi hänet siinä hänen hairahduksensa tähden, niin että hän kuoli siihen, Jumalan arkin ääreen.
Onko tämä Jumalalle sopivaa käytöstä?
20
111
Vastaukset
- Anonyymi
Jumala ei tarvitse sinulta tai keneltäkään muulta lupaa tekemisiinsä. Outoa että elät sellaisessa kuvitelmassa.
Miksi Ussa ei ansainnut kuolla? Oliko hän jollainlailla erityisen hyvä ja armon ansainnut ihminen? Armo ei ole armoa, jos se voidaan ansaita. Jumala tekee ihmisille mitä tahtoo, eikä kukaan voi itseään puolustaa. Et sinä tiedä mitä Ussan sydämessä oli ja mitä hän oli aiemmin tehnyt. Häntä oli varmasti varoitettu. Tuo on varoitus kaikille Jumalan pyhyydestä.- Anonyymi
...
ps. Jumala on edeltä valmistanut jokaisen ihmisen kuoleman kuka kuolee. Hän hallitsee kaikkea. Miksi siis ulista tuosta yhdestä kuolemasta? Vastuu kuolemista ei tietenkään kuulu Jumalalle, koska hän on se, kenelle ollaan vastuussa. Mooseksen kirjoista löytyy paljon lakihenkisiä helmiä. Esim. "Jos miehet riitelevät keskenänsä ja toinen lyö toista kivellä tai nyrkillä, mutta tämä ei kuole, vaan joutuu vuoteen omaksi, niin olkoon, jos hän tointuu ja voi mennä ulos sauvaansa nojaten..." tai "Mutta jos vahinko tapahtuu, niin annettakoon henki hengestä, silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta, palovamma palovammasta, haava haavasta, mustelma mustelmasta...". Yksi parhaista on ehkä tämä: "Älä viivyttele antamasta antia vilja- ja mehusatosi runsaudesta. Esikoinen pojistasi anna minulle..."
- Anonyymi
Henki kirjoitti:
Mooseksen kirjoista löytyy paljon lakihenkisiä helmiä. Esim. "Jos miehet riitelevät keskenänsä ja toinen lyö toista kivellä tai nyrkillä, mutta tämä ei kuole, vaan joutuu vuoteen omaksi, niin olkoon, jos hän tointuu ja voi mennä ulos sauvaansa nojaten..." tai "Mutta jos vahinko tapahtuu, niin annettakoon henki hengestä, silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta, palovamma palovammasta, haava haavasta, mustelma mustelmasta...". Yksi parhaista on ehkä tämä: "Älä viivyttele antamasta antia vilja- ja mehusatosi runsaudesta. Esikoinen pojistasi anna minulle..."
Mietin välillä uskovatko Raamatun kieltävät ihmiset olevansa syntisiä ja ansaitsevansa kuoleman, tuskin. Jokainen ihminen ansaitsee kuolla, muutenhan me emme kuolisi. Ainoastaan Jumalan armo pitää ihmisen elossa sen aikaa mitä ihminen elää. Jos Ussan synti oli koskea arkkia, niin kuinka paljon enemmän me kaikki ansaitsemme kuolla meidän synneistämme? Paljon enemmän. Ilman uskoa Jeesukseen meille käy todella huonosti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Mutta en halua vähätellä Ussan syntiä. En vain itse ymmärrä sen suuruutta niinkuin Jumala ymmärtää. - Anonyymi
Jumalalla ei siis ole oikeidentuntoa. Tuohan oli Ussalta pelkkä vahinko. Jumala olisi pitänyt tuomita helvettiin, tai sitten kivittää kuolaaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalalla ei siis ole oikeidentuntoa. Tuohan oli Ussalta pelkkä vahinko. Jumala olisi pitänyt tuomita helvettiin, tai sitten kivittää kuolaaksi.
Ei hänen tarvitse olla oikeudenmukainen ihmisten ehdoilla. Jos Jumala voisi olla väärä hän olisi silti oikeassa. Mutta kuten tulet itsekin vielä huomaamaan, kaikki luulosi omasta erinoimaisuudestasi ovat pelkkää valetta, ja niiden vuoksi monet joutuvat helvettiin. Jumala inhoaa ihmisiä ketkä luulevat tietävänsä mikä on oikein, ja rakastaa niitä ketkä ovat arkoja omassatunossaan. Toinen on ylpeä ja ylimielinen, toinen nöyrä.

Tuommoin epele sitten pitäisi olla meille ihmisille esikuvana YÖK!
Kukaan terve ihminen ei halua olla tuollaisen "kuva", ainoastaan sairaat uskovaiset. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuommoin epele sitten pitäisi olla meille ihmisille esikuvana YÖK!
Kukaan terve ihminen ei halua olla tuollaisen "kuva", ainoastaan sairaat uskovaiset.Et sinä olekaan hänen kuva, vaan vääristynyt kuva hänestä, pilakuva, joksi syntisi ovat sinut tehneet. Tuo sinun yököttelysikin on osa sitä pilakuvaa. Kaikki sinun turhat ajatuksesikin ja luulosi ovat osa sitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et sinä olekaan hänen kuva, vaan vääristynyt kuva hänestä, pilakuva, joksi syntisi ovat sinut tehneet. Tuo sinun yököttelysikin on osa sitä pilakuvaa. Kaikki sinun turhat ajatuksesikin ja luulosi ovat osa sitä.
Kyllä tuo sinun taikauskoisuutesi ja tyhmyytesi on järkyttävää tasoa.
Toivottavasti sinulla ei ole pehettä, jonka pitäisi sinua sietää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tuo sinun taikauskoisuutesi ja tyhmyytesi on järkyttävää tasoa.
Toivottavasti sinulla ei ole pehettä, jonka pitäisi sinua sietää.Toivottavasti sinulla on perhe joka sinua sietää.
- Anonyymi
Henki kirjoitti:
Mooseksen kirjoista löytyy paljon lakihenkisiä helmiä. Esim. "Jos miehet riitelevät keskenänsä ja toinen lyö toista kivellä tai nyrkillä, mutta tämä ei kuole, vaan joutuu vuoteen omaksi, niin olkoon, jos hän tointuu ja voi mennä ulos sauvaansa nojaten..." tai "Mutta jos vahinko tapahtuu, niin annettakoon henki hengestä, silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta, palovamma palovammasta, haava haavasta, mustelma mustelmasta...". Yksi parhaista on ehkä tämä: "Älä viivyttele antamasta antia vilja- ja mehusatosi runsaudesta. Esikoinen pojistasi anna minulle..."
Ne "lakihenkiset helmet" ovat ensimmäisen juutalaisvaltion lakeja. Suomen laistakin löytyy lakihenkisiä helmiä? :D:D
- Anonyymi
> Löikö Jumala nyrkillään, vai millä?
Niinpä, ehkä siinä arkissa oli joku voima, esim. sähköisku, joka tappaa ihmisen, jos koskee siihen. Arkkiin liittyy legendoja, joiden perusteella voi ehkä olla, että arkissa on jonkinlainen sähkövaraus. - Anonyymi
Ehkä lopun aika on sitä, että ihmiset eivät näe sydämellään edes sitä, että Raamatussa Jumala kuvataan ymmärtämättömänä houkkana, joka vaatii, riiputtaa palkintoa nenän edessä, mutta seuraajat eivät voi luottaa, että voi pitää Jumalan leppyneenä, Jumala vaatii aina uhria, kun ei kelpaa ensin sato, eläimet, tulee laittaa peliin maksimaalinen uhraus, ihminen, joka on Jumalan kaltainen. Jumalan mielestä kärsimys kasvattaa, pitää olla lojaali, mutta onko Jumala lojaali ihmiselle, ei koska voi olla Jumala.
Kun tänä päivänä joku saarnaaja sanoisi että Jumala löi hengiltä jonkun ihmisen koska ei luovuttanut yhteiseen käyttöön maata...jokainen ymmärtää että se on hulluutta.
LS- Anonyymi
Ei ole hulluutta tänä päivänä sen enempää kuin ennenkään. Jumala rankaisee edelleen synneistä. Mutta hulluutta se toki on, jos joku ei Jumalalta asiaa kuule vaan julistaa omiaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole hulluutta tänä päivänä sen enempää kuin ennenkään. Jumala rankaisee edelleen synneistä. Mutta hulluutta se toki on, jos joku ei Jumalalta asiaa kuule vaan julistaa omiaan.
Sellainen saarnaaja joutuisi vankilaan, joka sanoisi oman käden kautta surmanneensa jonkun kuin ananaksen ja safiirin. Ei tosin tarpeeksi kauaksi aikaa, kiitos lainsäädännön.
LS - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellainen saarnaaja joutuisi vankilaan, joka sanoisi oman käden kautta surmanneensa jonkun kuin ananaksen ja safiirin. Ei tosin tarpeeksi kauaksi aikaa, kiitos lainsäädännön.
LSAi niin Raamattua seuraten saarnaaja kertoisi Jumalan olleen asialla...laittaisi Jumalan piikkiin oman ahneutensa.
Mutta kääntäkääpä oikeasti asiat nykypäivään.
Mitä jos joku hippi ajattelisi Isän tulevan noutamaan ja ripustaisi itsensä ristille tai ehkä käytännöllisin tapa olisi mennä p-koreaan sanomaan muutama valittu sana maan hallinnosta. Ehkäpä tulisi joku joka julistaisi miehen marttyyriksi, vähintään.
LS
- Anonyymi
Ussa kuoli itse asiassa israelilaisten rikkomuksen seurauksena: Mooseksen laissa oli tarkkaan määrätty, miten arkkia sai kuljettaa: Ja kun leirin lähtiessä liikkeelle Aaron ja hänen poikansa ovat valmiiksi peittäneet pyhäkön ja pyhäkön kaiken kaluston, niin tulkoot Kehatin pojat kantamaan, mutta älkööt koskeko pyhäkköön, etteivät kuolisi.
Daavid ja väki kuljetti arkkia vastoin Mooseksen määräyksiä': "he panivat Jumalan arkin uusiin vaunuihin ja veivät sen pois Abinadabin "
Arkin kantaminen oli leevliläisen tehtävä ja pyhyen esineisiin koskemista oli määrätty rangaistukseksi kuolema.Tuollainenhan on naurettavaa taikauskoa, suorastaan idiotismia. Sinä sitten vielä yhdyt tuommoiseen ajatteluun. Osoittaa täydellisen moraalin ja älyn puutteen. Häpeä!
- Anonyymi
Porukan jutut menevät aina vain lapsellisemmiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä561968Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651678Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701398Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411357Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2281295Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3391169- 1281155
- 781106
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3161080IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3361070