Perheen tililtä vietiin yli 45 000 euroa

Viikonlopun SK kertoi, että paikallisen suht tavallisen perheen käyttelytililtä rikolliset veivät yli 45 000 €. Kun luin asian lehdestä pärskähti aamukahvit suustani. Siis porilaisella normiperheellä on 45 000 euroa käyttelytilillä?!?!?!? Perhe on kaikkea muuta kuin normaali.

Ei minkään normiperheen tilillä ole 45 tuhatta euroa rahaa. Sitäpaitsi, miksi ihmeessä rahamäärä on käyttelytilillä? Eikö tuosta summasta voi jo laittaa syrjään ylimääräiset?

Oletko sinä tavallinen porilainen? Paljasta, kuinka paljon sinun käyttelytililläsi on rahaa. Minä voin aloittaa: minulla on kaksi pankkitiliä. Toisella tilillä on 0,00 € ja toisella tilillä noin 60 €. Seuraava palkkapäivä on 15.10. Tunnen olevani aika kaukana "normiperheestä", jonka pankkitlillä pyörii 45 000 €.
859
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Minä pidän aina käyttötililla jonkun miljoonan, jos tulee ylläen eteen vaikka edullisia sijoitusasuntoja pakkohuutokaupoissa, niin maksun voi suorittaa kätevästi heti.

Pääosan rahoistani pidän tietysti eri paikoissa kuin käyttelytilissä.

Äänestä

Kuka lienee vienyt rahat...

Äänestä
  • Ei lehtijutun mukaan ollut vielä jäänyt kiinni.
    Toivottavasti jäisi pian kiinni ettei ehtisi käydä muidenkin tiliä tyhjentämässä.

    En suosittele kenenkään tekevän, mutta täiiäisessä tapauksessa tekijää pitäisi saada ottaa lutkusta kiinni ja ravistella kunnolla ja kysyä mitä kuuluu.

    Äänestä

Itse olen p-a mutta eräällä tutulla on n. €8 000 000 kryptovaluutoissa, tienaa kuulemma kaksi miljoonaa euroa vuodessa.

Äänestä
  • Ei sillä rahalla vielä kannata leveillä.

    Jokainen joka haluaa pystyy enempään, jos vaan viitsii tehdä töitä sen eteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei sillä rahalla vielä kannata leveillä.

    Jokainen joka haluaa pystyy enempään, jos vaan viitsii tehdä töitä sen eteen.

    Niin. Tuon verran tienaa jo sutenöörinäkin helposti, tai joulukuusia myymällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin. Tuon verran tienaa jo sutenöörinäkin helposti, tai joulukuusia myymällä.

    Monella on ulosotossakin saman verran. Arvatkaa kiinnostaako niitä työt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Monella on ulosotossakin saman verran. Arvatkaa kiinnostaako niitä työt.

    Eikö kukaan porilainen lukenut uutista?
    45 000 euroa vietiin kankaanpääläisen perheen tililtä.
    Maalaisten varat ovat erilaisia kuin kerrostalossa asuvien kaupunkilaisten.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Viikonlopun SK kertoi, että paikallisen suht tavallisen perheen käyttelytililtä rikolliset veivät yli 45 000 €. Kun luin asian lehdestä pärskähti aamukahvit suustani. Siis porilaisella normiperheellä on 45 000 euroa käyttelytilillä?!?!?!? Perhe on kaikkea muuta kuin normaali.

Ei minkään normiperheen tilillä ole 45 tuhatta euroa rahaa. Sitäpaitsi, miksi ihmeessä rahamäärä on käyttelytilillä? Eikö tuosta summasta voi jo laittaa syrjään ylimääräiset?

Oletko sinä tavallinen porilainen? Paljasta, kuinka paljon sinun käyttelytililläsi on rahaa. Minä voin aloittaa: minulla on kaksi pankkitiliä. Toisella tilillä on 0,00 € ja toisella tilillä noin 60 €. Seuraava palkkapäivä on 15.10. Tunnen olevani aika kaukana "normiperheestä", jonka pankkitlillä pyörii 45 000 €.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu