Boeing toimitti 27. syyskuuta ensimmäisen F/A-18 Super Hornet -hävittäjän Block III -version US Navylle. Boeing valmistaa US Navylle kaikkiaan 78 uutta Super Hornetia, joiden lisäksi se suorittaa SLM-ohjelman (Service Life Modification) modifikaatioita vanhempiin Super Horneteihin sekä Growlereihin. Nyt toimitettu hävittäjä suorittaa vielä US Navyn koelentoja ennen sen luovuttamista laivueen käyttöön.
Block III -versio tuo US Navyn käyttöön entistä selviytymiskykyisemmän sekä verkottomiskykyisemmän hävittäjän. F/A-18 Super Hornet vastaa uuden teknologian avulla muuttuvan toimintaympäristön tulevaisuuden haasteisiin.
"Merivoimat tarvitsee uusi kykyjä pysyäkseen terässä. Ensimmäisen operatiivisen Block III -koneen saaminen käyttöömme tukee kyvykkyyksiämme sekä valmiuttamme", sanoi US Navyn F/A-18 ja EA-18G -ohjelmista vastaava kapteeni Jason “Stuf” Denney.
Nyt toimitettu kaksipaikkainen F/A-18F Super Hornet Block III oli jo aiemmin kesäkuussa 2020 luovutettu US Navyn koelentoihin yksipaikkaisen F/A-18E Super Hornet Block III -koneen kanssa.
Molemmat hävittäjät olivat tuolloin ns. koelentoversiossa ja nyt kyse on siis operatiivisen hävittäjäversion toimittamisesta US Navylle.
Boeingin uusin F/A-18 Super Hornet Block III on kyvykkäin versio hävittäjästä ja valmistajan mukaan se ylittää kaikki neljännen sukupolven hävittäjien kyvykkyydet. Block III -hävittäjän on verrattu olevan suorituskyvyltään erittäin lähellä ns. viidennen sukupolven koneita.
Uudistukset parantavat hävittäjän suorituskykyjä merkittävästi ja parantavat myös lentäjien tilannetietoisuutta. Uudet ratkaisut mahdollistavat aiempaa paremman päivitettävyyden myös hävittäjän elinkaaren ajalle.
Hävittäjäversiossa on mm. uudistettu avioniikka ja käytössä on 10x19 -tuumainen kosketusnäyttö. Sen avulla voidaan hallita mm. uusia miehittämättömiä ilma-aluksia Muita uudistuksia ovat mm. kehittynyt verkottumiskyky, uudet tehtäväjärjestelmät, pienempi tutkapoikkipinta-ala sekä 10 000 lentotuntia kestävä runko.
Block III -versioon tuotavia uusia suorituskykyä ovat myös Buddy refueling -ilmatankkauskyky, jolla Super Hornet voi tarjota polttoainetta toiselle hävittäjälle. Hävittäjällä on koelennetty myös mm. uutta Lockheed Martinin valmistamaa IRST (Infrared Search & Track) Block II -säiliöitä, joka kuljettaa sensoreiden lisäksi myös noin 800 litraa polttoainetta.
Uutta on myös Raytheonin valmistama AN/ALQ-249 NGJ -häirintäsäiliö (Next Generation Jammer). Se on parhaillaan koelento- ja integraatiovaiheessa. Valmistajan mukaan luvassa on merkittävä parannus elektronisen sodankäynnin kykyihin. Eri valmistaja kehittävät laajalla spektrialueelle toimimiseksi myös kahta muuta häirintäsäiliötä.
Block III -ohjelman suunniteltuja päivityksiä olivat alunperin myös siiven yläpuoliset lisäpolttoainesäiliöt, joita US Navy ei kuitenkaan halunnut lentotukialuksella suoritettujen koelentojen jälkeen.
"Olemme investoineet Block III -teknologiaan ja kehittäneet suorituskykyä yhteistyössä US Navyn kanssa vastataksemme esiin nouseviin vaatimuksiin", sanoi Boeingin F/A-18 ja EA-18G -ohjelmien apulaisjohtaja Jennifer Tebo.
"Rautapohtaiset päivitykset ovat valmiita ja nyt kehitämme ohjelmistoja pitämään Block III -version tulevaisuuden uhkakuvien edellä. Annamme US Navyn lentäjille työkalut tehdä nopeita ja oikeita päätöksiä nyt ja tulevaisuudessa", jatkoi Tebo.
Boeing sai vuonna 2019 US Navylta sopimuksen 78 Block III Super Hornetista, jonka lisäksi SLM (Service Life Modification) -ohjelman kautta nykyisiä Block II Super Horneteja päivitetään Block III -versioiksi. Boeing toimittaa koneita US Navylle ainakin vuoteen 2033 saakka jo nykysopimuksin.
Super Horneteja valmistuu kolmelta tuotantolinjalta, jotka sijaitseva St. Louisissa ja San Antoniossa. Niistä yksi valmistaa uusia hävittäjiä ja kaksi linjaa modifioi US Navyn nykyisiä Block II -koneita SLM-ohjelman mukaisesti Block III -koneiksi. Boeing päivittää myös kaikki US Navyn Growler -koneet.
Boeing tarjoaa uusinta F/A-18 Super Hornet Block III -hävittäjäversiota sekä uudistettua EA-18G Growler Block II -elektronisen sodankäynnin konetta Suomelle Ilmavoimien HX-hävittäjähankkeessa. Suomi on toistaiseksi ainoa maa jolle uudistettua Growleria on tarjottu.
Toistaiseksi uuden F/A-18 Super Hornet Block III -hävittäjän ainoat asiakkaat ovat US Navy ja Kuwait. Boeing on mukana Suomen lisäksi myös Kanadan ja Saksan hävittäjähankkeissa. MH
https://www.lentoposti.fi/uutiset/boeing_toimitti_us_navylle_ensimm_isen_operatiivisen_version_fa_18_super_hornet_block_iii_h_vitt_j_st
Boeing toimitti ensimmäisen operatiivisen version F/A-18 Super Hornet Block III- hävittäjästä
73
670
Vastaukset
- Anonyymi
Boeingin lopullinen tarjous HX-hankkeeseen
"Boeingin lopullinen HX-tarjous sisältää 50 yksipaikkaista Boeing F/A-18E Super Hornet Block III -monitoimihävittäjää ja 14 kaksipaikkaista Boeing EA-18G Growler Block II elektronisen sodankäynnin (ELSO) taktista erikoiskonetta, monipuolisen ja runsaslukuisen aseistus- ja varustelupaketin sekä kaikki muut Boeingin HX-järjestelmän käyttöönottoon tarvittavat tuotteet ja palvelut. "
http://www.suomensotilas.fi/boeingin-lopullinen-tarjous-hx-hankkeeseen/ - Anonyymi
Suomen Sotilas-lehti on julkaissut myös aivan erinomaisen Boeing Super Hornet ja Growler -erikoisliitteen:
"Korvaako Super Hornet Hornetit?"
Yli 40-sivuisessa erikoisliitteessä käydään perusteellisesti läpi " Boeingin tarjoama HX-järjestelmä, joka on rakennettu 50 F/A-18E Super Hornet Block III monitoimihävittäjän ja 14 EA-18G Growler Block II elektronisen
sodankäynnin erikoiskoneen ympärille.
Lopputuloksena on yksiin kansiin koottuna maailman sotilas- ja ilmailuaikakauslehdistön yksityiskohtaisin analyysi Boeingin HX-järjestelmästä."
Vahva lukusuositus tälle erinomaiselle Suomen Sotilaan julkaisulle jonka voit ladata itsellesi ilmaiseksi tästä:
http://www.suomensotilas.fi/wp-content/uploads/2021/07/Boeing-reprint.pdf- Anonyymi
Hienoo, säkin luet satuja. Ja vielä kirjotat.
- Anonyymi
Kannattaa lukaista myös ilmailutoimittaja Tero Tuomisen tuore katsaus F/A-18 Hornetin historiaan Suomessa.
"Ilmojen kynnysasejärjestelmä"
https://www.reservilainen.fi/uutiset/ilmojen_kynnysasejarjestelma
- Anonyymi
Suomessa F-35n kovin kilpailija ei ole yksikään tarjotuista Euro-canardeista vaan amerikkalainen Boeing Super Hornet ja Growler.
- Anonyymi
Että semmoisen on toimittaneet mutta eipä tuo ketään haittaa
- Anonyymi
Vanhaa vain
- Anonyymi
Suomelle tarjotun Boeing F/A-18E Super Hornet -monitoimihävittäjän viimeisin Block III -kehitysversio on HX-hävittäjäkilpailun uusin kone. :)
- Anonyymi
Horneteista luovutaa n. 1/3 oletettua aiemmin. Runko ei Boeingissa kestä.
- Anonyymi
F/A-18 Super Hornet Block III- hävittäjässä on 10 000 lentotuntia kestävä runko. Kestää erinomaisesti ja pitkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
F/A-18 Super Hornet Block III- hävittäjässä on 10 000 lentotuntia kestävä runko. Kestää erinomaisesti ja pitkään.
Suomessa ei Boeingin runko kestänyt. Myynti lobbarit saavat höpistä höpinöitään ihan vapaasti.
Suomea ei Boeing Boeing Boeing enää kuseta. Se on kerrasta poikki sanon suoraan sen .... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa ei Boeingin runko kestänyt. Myynti lobbarit saavat höpistä höpinöitään ihan vapaasti.
Suomea ei Boeing Boeing Boeing enää kuseta. Se on kerrasta poikki sanon suoraan sen ....Kaltaases "rungosta" on aikas vduixeen äkkiä ns. "tunnit täynnä".
- Anonyymi
Boeing toimitti ensimmäisen "operatiivisen version" F/A-18 Super Hornet Block III- hävittäjästä.
Tai siis sellaisen joka ehkä toimii ja jossa runko saattaa kestää, ehkä? - Anonyymi
Se on kerrasta poikki sanon suoraan sen .... RÄKS!
Suomea ei Boeing Boeing Boeing enää kuseta.- Anonyymi
Tiedät siis jo ennakolta, mitä ääniä kropastas irtoaa?.
- Anonyymi
"Suomessa ei Boeingin runko kestänyt. Myynti lobbarit saavat höpistä höpinöitään ihan vapaasti."
Tiltu valehtelee. Hornetit kestävät juuri niin pitkään kuin on ajateltu. MIG oli täysi susi.
Moskovan hukkaputki
MiG oli oma lukunsa. Moskova yritti painaa hankintaa poliittiseen valmisteluputkeen.
Neuvostoliitto yritti vuonna 1990 houkutella Suomea mukaan kehittämään yhdessä taistelukonetta vientimarkkinoille kolmansiin maihin.
Suomi haistoi tässä epätoivoisen yrityksen jatkaa yya-sopimusta ja estää Suomen lipuminen pois etupiiristään.
Venäläisille tehtiin selväksi, että Suomen intressi oli saada sopiva hävittäjäkone mahdollisimman edullisella hinnalla ja tarkasti aikataulussa, ja että yhteistyökone tuskin valmistuisi tuotantoon Suomen kannalta kyllin aikaisin.
Suomella ei ollut pääomia osallistua koneen rahoittamiseen. Suomella ei liioin olisi ollut mitään sananvaltaa ostajien valinnassa. Kyse olisi ollut aseviennistä, mistä olisi voinut tulla suuria poliittisia ongelmia.
Suomi katsoi, että yhteistyöhankkeeseen ryhtyminen olisi merkinnyt uudentyyppistä puolustuspoliittista yhteistyötä, johon Suomella ei ollut kiinnostusta.
Valtiojohto teki päätöksen, että jos mitkään neuvostokoneet eivät sovellu Suomen tarpeisiin, niitä ei pidä ostaa.
Käytännössä MiG putosi pois hankintalistalta Neuvostoliitto-Venäjän talousromahduksen vuoksi. Ei ollut mitään takeita siitä, että maa olisi pystynyt toimittamaan koneita, joiden elinikä sitä paitsi oli vain puolet siitä mitä länsikoneilla.
Aito napakymppi
Jälkikäteen arvioituna Hornetin ostaminen oli onnistunut ratkaisu, aito napakymppi.
F-16 oli 1990-luvulla hyvä tai tyydyttävä kone. Sen operatiivinen elinikä on kuitenkin todellisuudessa päättynyt jo nyt. Sen valitseminen olisi ollut vikatikki.
Kaikki epäilyt JAS Gripenin osalta osoittautuivat sittemmin oikeiksi. Suomelle tarjottu malli oli käytännössä susi.
Suomelle kaupiteltu B-tyypin kone ei valmistunut koskaan. Siihen ei saatu aseistusta eikä muutakaan vaadittua varustusta.
Ruotsi on poistanut koneet operatiivisesta käytöstä vain noin 30 prosenttia luvatusta tuntimäärästä lentäneinä. Tämän on suomalaisille vahvistanut Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist viime syksynä.
Versio oli epäonnistunut eikä sitä edes kannattanut modifioida uudemmaksi. Suomella ei olisi tällä hetkellä uskottavaa ilmapuolustusta, jos valinta olisi osunut Gripeniin.
Miragen tarina jäi lyhyeksi. Taiwan, Intia ja Yhdistyneet Arabiemiirikunnat ostivat muutaman koneen.
Euroopan paras
Todellisuudessa vain valittu F/A-18 jäi elämään silloisista tarjokkaista. Hornet on täyttänyt kaikki operatiiviset ja tekniset vaatimukset sekä lupaukset, jopa ylittäen ne.
Yhteistyö konevalmistajan ja koneen pääkäyttäjän Yhdysvaltain merivoimien kanssa on ollut mutkatonta jo 25 vuotta. Luottamus on molemminpuolista. Ongelmat on ratkottu yhdessä ja koneisiin on saatu paras markkinoilla oleva aseistus.
Hyvistä suhteista kertoo ongelmatilanne, joka paljastui pian koneiden ostamisen jälkeen.
Suomi oli tilannut Hornetin kehittyneen C/D-version. Koneen omasuojajärjestelmät, tutka ja moottori oli saatettu ajan tasalle. Koneen ohjelmistoa oli paranneltu ensimmäisen Persianlahden sodan kokemusten perusteella.
Hornetin tuotanto oli jo käynnistynyt ja toimitukset olivat alkaneet. Jostain syystä Suomelle kuitenkin tarjottiin vanhemman A/B -version aseistusta. Se taas ei sopinut uuden version ohjelmistoon.
Ilmavoimien komentaja Matti Ahola kertoi ongelmasta silloiselle Yhdysvaltain puolustusministerille William Perrylle. Yhdysvallat korjasi virheen pikavauhtia ilmeisenä lapsuksena amerikkalaisten puolelta.
Suomella on ollut yli 20 vuotta Euroopan paras ja uskottavin hävittäjäkalusto ja nyttemmin myös monitoimihävittäjä aseistuksineen.
Koneen kustannukset ovat pysyneet ennakoiduissa raameissaan ilman ikäviä yllätyksiä. Koko konelaivaston lentovalmius on ollut erinomainen, parempi kuin millään muulla maalla hävittäjäkalustoissaan- Anonyymi
Horneteista joudutaan luopumaan 1/3 ennen suunniteltua elinkaaren loppupäätä.
Ei kestänyt Boeing Boeing Boeing Hornetin heikko ranka Suomen ilmavoimien rankoja ilmavaalvonta manöövereita. Hornetin edeltäjät MIGit kyllä kestivät.
Mutta Suomen tulevissa Gripen hävittäjissä kestää teniikka ihan joka lähtöön. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Horneteista joudutaan luopumaan 1/3 ennen suunniteltua elinkaaren loppupäätä.
Ei kestänyt Boeing Boeing Boeing Hornetin heikko ranka Suomen ilmavoimien rankoja ilmavaalvonta manöövereita. Hornetin edeltäjät MIGit kyllä kestivät.
Mutta Suomen tulevissa Gripen hävittäjissä kestää teniikka ihan joka lähtöön.JAS 39 Gripen E on sotilaalliselta suorituskyvyltään heikoin HX- kandidaatti ja eräät sen järjestelmät ovat vasta prototyyppiasteella ja koko projektin toteutumisaikatauluun epävarmuustekijöineen sisältyy merkittäviä riskejä mitä Suomi ei tässä vaiheessa tule ottamaan.
- Anonyymi
Miten Sä jaksat jauhaa, mee hävittäjään
tapaa lapsia, pyydän, älä ota laskuvarjoa .
- Anonyymi
Hornetit otettiin käyttöön vuosina 1995–2000. Jo tuolloin niiden elinkaareksi suunniteltiin 30 vuotta. Ei kestänyt. Elinkaaren ennenaikainen päättyminen johtuu muun muassa siitä, että Hornetien rakenteet väsyvät. Hävittäjien rakenteet väsyvät, kun lentotunteja kertyy. Tämä vaikuttaa niiden käytettävyyteen ja lentoturvallisuuteen. Käyttöiän pidentäminen ei ole kannattavaa, sillä se vaatisi isoja investointeja ja järjestelmien päivittämistä.
USA on vaihdattanut Hornetteihinsa osia rungosta ja saanut pidennettyä koneidensa käyttöikää sillä, mutta Suomen ei siihen kannata ryhtyä.- Anonyymi
Vai ei peltipöntöt kestäneet, sinne miljardit menivät. Nyt pitäis sitten saaha uudet pöntöt, nekin maksavat, kukatie kuinka paljon. Nykyään, kun lopullista hintaa ei tiedetä. Väliäkö tuolla lienee, lainarahaa saa, velkaa jota ei koskaan tarvitse maksaa pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai ei peltipöntöt kestäneet, sinne miljardit menivät. Nyt pitäis sitten saaha uudet pöntöt, nekin maksavat, kukatie kuinka paljon. Nykyään, kun lopullista hintaa ei tiedetä. Väliäkö tuolla lienee, lainarahaa saa, velkaa jota ei koskaan tarvitse maksaa pois.
Ei Horneteissa mitään vikaa ole ollut. Elinkaarisuunnitelman mukaisesti Suomen Ilmavoimien F/A-18 Hornet poistuu käytöstä vuosien 2025–2030 aikana. F/A-18 Hornetit ovat olleet sitten 30 vuotta käytössä kuten on alunperin suunniteltukin. Erinomainen hankinta ja ylittänyt kaikki odotukset.
- Anonyymi
Boeing Boeing Boeing on heikkorunkoisin jenkki tekele.
Kalkkuna on lentokyvyttömin ja epäluotettavin jenkki tekele. - Anonyymi
Hornet oli paras valinta. Ja Mig.koneella oli kaikki heikkoa rungosta lähtien.
Moskovan hukkaputki
MiG oli oma lukunsa. Moskova yritti painaa hankintaa poliittiseen valmisteluputkeen.
Neuvostoliitto yritti vuonna 1990 houkutella Suomea mukaan kehittämään yhdessä taistelukonetta vientimarkkinoille kolmansiin maihin.
Suomi haistoi tässä epätoivoisen yrityksen jatkaa yya-sopimusta ja estää Suomen lipuminen pois etupiiristään.
Venäläisille tehtiin selväksi, että Suomen intressi oli saada sopiva hävittäjäkone mahdollisimman edullisella hinnalla ja tarkasti aikataulussa, ja että yhteistyökone tuskin valmistuisi tuotantoon Suomen kannalta kyllin aikaisin.
Suomella ei ollut pääomia osallistua koneen rahoittamiseen. Suomella ei liioin olisi ollut mitään sananvaltaa ostajien valinnassa. Kyse olisi ollut aseviennistä, mistä olisi voinut tulla suuria poliittisia ongelmia.
Suomi katsoi, että yhteistyöhankkeeseen ryhtyminen olisi merkinnyt uudentyyppistä puolustuspoliittista yhteistyötä, johon Suomella ei ollut kiinnostusta.
Valtiojohto teki päätöksen, että jos mitkään neuvostokoneet eivät sovellu Suomen tarpeisiin, niitä ei pidä ostaa.
Käytännössä MiG putosi pois hankintalistalta Neuvostoliitto-Venäjän talousromahduksen vuoksi. Ei ollut mitään takeita siitä, että maa olisi pystynyt toimittamaan koneita, joiden elinikä sitä paitsi oli vain puolet siitä mitä länsikoneilla.
Aito napakymppi
Jälkikäteen arvioituna Hornetin ostaminen oli onnistunut ratkaisu, aito napakymppi.
F-16 oli 1990-luvulla hyvä tai tyydyttävä kone. Sen operatiivinen elinikä on kuitenkin todellisuudessa päättynyt jo nyt. Sen valitseminen olisi ollut vikatikki.
Kaikki epäilyt JAS Gripenin osalta osoittautuivat sittemmin oikeiksi. Suomelle tarjottu malli oli käytännössä susi.- Anonyymi
Tuolla niitä "moskovan hukkaputkia" odottaa ... aikoja parempia (sulatossa).
https://daydaynews.cc/en/military/454192.html
https://www.targeta.co.uk/romanian_relics.htm
"Parhaat, ikinä missään" .... yksin ja hylättynä.
Khi, Khi, Khi ......
- Anonyymi
Ja samanlainen keskeneräinen susi on myös uusi Gripen jota ei kukaan ole ostanut.
Eikä ole muuten kukaan ostanut SU-57 konettakaan vaikka vuosia sitten tiltuloiset halusivat sen Suomen seuraavaksi hävittäjäksi.
Ja sitkeimmät haluavat vieläkin.😆😆😆😆 - Anonyymi
"Boeing Boeing Boeing on heikkorunkoisin jenkki tekele.
Kalkkuna on lentokyvyttömin ja epäluotettavin jenkki tekele."
Miten nuo idiootit noin heikkoa tekniikkaa kehtaa edes kaupata.
Gripen pesee molemmat enitaim.- Anonyymi
Keskeneräinen tuotekehitysprojekti Gripen E ei ole tosiasiassa minkäänlainen haastaja tai realistinen vaihtoehto noille muille HX-kandidaateille.
- Anonyymi
Boeing toimitti siis ensimmäisen operoitavan version uusimmasta runkovikaisesta F/A-18 Super Hornet Block III- hävittäjästä.
- Anonyymi
Joo kyllä Gripen on selkeä voittaja HX- hankkeessa.
- Anonyymi
Suomi on nyt hankkimassa heti käyttövalmista monitoimihävittäjäjärjestelmää eikä mitään keskeneräistä ruotsalaista tuotekehitysprojektia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi on nyt hankkimassa heti käyttövalmista monitoimihävittäjäjärjestelmää eikä mitään keskeneräistä ruotsalaista tuotekehitysprojektia.
Suomi on nyt hankkimassa heti käyttövalmista monitoimihävittäjäjärjestelmää, eikä mitään keskeneräistä USA:n tuotekehitysvammaista ikuisuusprojektia.
- Anonyymi
Jaa, mitä sitten, varmaan osuu lapsiin,
voit hykerillä. Ei muuta ku rynkky selkään ja
rintamalle, helpottaa, jos ei tuu kuset housuun. - Anonyymi
Valitseeko Suomi F35 vai Super Hornet -hävittäjät, jää nähtäväksi.
Tämä on sitä markkinatalouden periaatteisiin pohjautuvaa aitoa kilpailua. Paras voittakoon, se jolta löytyy näyttöjä, ei poliitikkojen mielikuvalennokit.- Anonyymi
USA:ssa Hornet jatkaa ylivoimaisena voittoisaa kisaansaa F-35-kalkkunaa vastaan.
Suomelle Hornet tuotti pettymyksen heikkorunkoisuutensa takia.
Lisäksi sen kokonaiskunstannukset nousivat taivaisiin, koska sen luvattu kestoikä jää 10 vuotta vajaaksi. No se lisää kustannuksia tavattomasti.
Lopullinen Hornettien hinta tulee siis olemaan --- ??? 000 000 €/kone.
- Anonyymi
Gripenillä Suomi kuvaa ilmatilaloukkaukset kuin ennenkin.
Se on myös rahasta ja yhteistyöstä kiinni. Muut kuin Gripen eivät pärjää kokonaishintakilpailussa.
Gripen on selkeästi kokonais-edullisin. - Anonyymi
Boeing on konkurssi kypsä pulju!!
Boeing velkaa 480mrd€!!!! - Anonyymi
Kannattaa ostaa Boeingilta,joka menossa konkkaan!
- Anonyymi
Suorituskyky edellä.
Näyttöjä löytyy: F35 ja Hornet- Anonyymi
Suoritusjkyky edellä suoritettiin karsinnat ja heikoimmat, eli molemmat USA tuotteet hylättiin kestävyyden takia. Hornet heikon runkonsa ja F-35 G-voima rajoitustensa takia. Myös alhainen luotettavuus oli F-35:n hylkäykseen merkittävästi vaikuttava seikka.
- Anonyymi
Superhornet kantaa kunnioitettavan määrän ydinpuikkoja.
Siihen ja F-35 koneeseen integroidaan myös USA:n upouudet supersooniset ohjukset jolla voidaan upottaa Venäjän lentotukialukset. - Anonyymi
"Superhornet kantaa kunnioitettavan määrän ydinpuikkoja."
Heikolla selkärangallaan? Tuskin ainakaan Suomessa.
Suomen Hornetit aiotaan poistaa käytöstä 4500 lentotunnin jälkeen, vaikka valmistaja on kaavaillut käyttöiäksi 6000 tuntia – Puolustusvoimat kertoi suomalaisten hävittäjien käyttöprofiili on verraten raskas ja vaatii kestävärunkoiset koneet.
Hornetin runko lopahtaa 1/4 aiemmin kun oli luvattu.
Ei oikein USA:n tekniikka vakuuta, kommentoi nimettömänä esiintyvä ilmavoimien insinööri. - Anonyymi
Höpsistä, asia on trollille selitetty moneen kertaan.
ps. Mig koneet eivät olisi kestäneet kuin 3000 tuntia. Normaalilla käytöllä.- Anonyymi
Selitykset ei auta, koska ps-Mig ei ollut kyseessä vaan Hornet. Elisabethin Hornet.
Maali siinsi jossain kaukaisuudessa mutta Hornettien matka tai oikeastaan turvallinen lentoaika päättyy 1500 tuntia luvattua aiemmin. :D
Surkeaa Boeing. Surkeaa!
- Anonyymi
Hävittäjäkoneen rasitukseen vaikuttaa voimakkaasti se, kuinka kuluttavaa sen käyttö on - hieman arkisemmin sanottuna se, kuinka tiukkaa kurvia koneella väännetään, ja kuinka usein.
Suomessa ei tehdä siirtymälentoja vaan harjoittelu aloitetaan heti ja käyttöikä riittää siihen mitä Suomessa on suunniteltu. Siis tiltunen. Näin asiantuntijat ovat sen määritelleet ja aikataulun mukaan mennään. Ne kestävät sen ajan mitä pitääkin. Ja niin oli suunniteltukin.
:) ;) ;)- Anonyymi
Horneteille 6000 tuntia oli much way way too much! Käyttöikä jää 25% lyhyeksi.
Ei enää koskaan Boeingia tai Lockheed Martinin kalkkunaa. - Anonyymi
F-35 kalkkunalla on myös kesto-ongelmia ja se on G-voima rajoitettu.
Pelkkä paraatikone, joka ei siis kelpaa Suomen vaativiin ja voimakkaasti kuluttaviin manöövereihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
F-35 kalkkunalla on myös kesto-ongelmia ja se on G-voima rajoitettu.
Pelkkä paraatikone, joka ei siis kelpaa Suomen vaativiin ja voimakkaasti kuluttaviin manöövereihin.Tarkoittamasi G-voima rajoitukset eivät ole koskeneet Suomelle tarjolla olevaa F-35A:ta vaan muita versioita F-35B ja F-35. Lopeta valehtelusi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
F-35 kalkkunalla on myös kesto-ongelmia ja se on G-voima rajoitettu.
Pelkkä paraatikone, joka ei siis kelpaa Suomen vaativiin ja voimakkaasti kuluttaviin manöövereihin.Tarkoittamasi G-voima rajoitukset eivät ole koskeneet Suomelle tarjolla olevaa F-35A:ta vaan muita versioita F-35B ja F-35C. Lopeta valehtelusi
- Anonyymi
https://see.news/wp-content/uploads/2019/12/201802101219371937.jpg
Kyllä tuosta vielä soiva su-57 tulee. - Anonyymi
Ai Hornetilla jäi lentotunnit siis melkein puoleen luvatusta. Voihan kalkkunan vittu!
- Anonyymi
Elinkaarisuunnitelman mukaisesti Suomen Ilmavoimien F/A-18 Hornet poistuu käytöstä vuosien 2025–2030 aikana. F/A-18 Hornetit ovat olleet sitten 30 vuotta käytössä kuten on alunperin suunniteltukin. Erinomainen hankinta ja ylittänyt kaikki odotukset.
- Anonyymi
Hornet osoittautui parhaaksi valinnaksi viime kerralla. Ilmeisesti se olisi nytkin kaikkein helpoin ja luotettavin, koska se tunnetaan ennestään toimivana yhteistyökumppanina. Kone tosin on täysin eri lennettävä. Ilmeisesti päädytäään kuitenkin F35 hävittäjään.
Muut sisältävät erilaisia riskejä huomattavasti enemmän. Jenkkivaihtoehdot on monessa liemessä testattuja ja tuotantomäärissä ylivoimaisia, se tuo tällaisessa valinnassa varmuutta huoltoon ja kaiken sujuvaan nopeaan järjestelyyn.- Anonyymi
On aivan selvä asia, että tutustuminen amerikkalaisten tuotantoon, huoltoon ja kokonaisvaltaiseen organisaatioon hävittäjätoiminnan ympärillä avaa ostajan silmät näkemään, miten asiat hoidetaan ylivertaisen tehokkaasti. Muut eivät yllä edes ensimmäiselle rappuselle Usan organisaatioon verrattaessa.
Yhteistyö Hornetin kanssa on opettanut suomalaiset tehokkuuden tasoon, josta voi olla vaikea luopua. - Anonyymi
Gripen on huoltovarma vaihtoehto.
Kun itse saat koneet rakentaa nin tiedät että ne on tehty kunnolla, eikä niihin ole asennettu etähallittavia "KILL SWITCH" kytkimiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Gripen on huoltovarma vaihtoehto.
Kun itse saat koneet rakentaa nin tiedät että ne on tehty kunnolla, eikä niihin ole asennettu etähallittavia "KILL SWITCH" kytkimiä.Suomen ilmavoimat ei ole tuotekehitysorganisaatio vaan käyttäjäorganisaatio. Hankimme nyt heti käyttövalmiin monitoimihävittäjäjärjestelmän eikä mitään keskeneräistä ruotsalaista tuotekehitysprojektia.
- Anonyymi
Häiveteknologia on kenties seksikästä nyt ja niin kauan, kunnes keksitään, miten se tutkatekniikan osalta ohitetaan/murretaan. Sen jälkeen ovat koneen kaikki muut ominaisuudet jälleen kuumaa hottia.
- Anonyymi
Boeing tarjoaa Suomelle myös miehittämätöntä ilma-alusjärjestelmää "Loyal Wingman"
Suomi on ensimmäinen maa, jolle yhtiö tarjoaa tulevaa ATS-droneaan.
Lentokonevalmistaja Boeing tarjoaa Suomelle mahdollisuutta myös drone-kaluston eli miehittämättömien ilma-alusten hankintaan.
Boeingin Suomen-kampanjajohtaja Alain Garcia kertoi Kaivopuiston lentonäytöksen yhteydessä järjestetyssä lehdistötilaisuudessa, että Boeingin tuleva ATS-drone (Airpower Teaming System) on osa yhtiön HX-hankkeen lopullista tarjousta.
ATS:n on tarkoitus toimia yhteistyössä miehitetyn hävittäjäkaluston kanssa.
Boeing ja Australian ilmavoimat kehittävät yhdessä Loyal Wingman -dronea, joka teki ensilentonsa alkuvuodesta 2021. Loyal Wingman muodostaa pohjan Boeingin laajemmalle Airpower Teaming System -projektille, jonka tuloksena on tarkoitus valmistaa drone useiden asiakasmaiden käyttöön, ja yhteistoimintaan muunkin kuin Boeingin valmistaman miehitetyn hävittäjäkaluston kanssa.
Garcian mukaan Suomi on ensimmäinen maa, jolle ATS-dronea tarjotaan.
”Suomi voi hankkia droneja tai olla hankkimatta. Ja jos hankinta tulee ajankohtaiseksi myöhemmin, tarjous on yhä voimassa”, Garcia kertoo.
Lukumäärätietoja hän ei paljasta, mutta kyseessä on niin kutsuttu jalka oven väliin -tyyppinen tarjous.
”Tarkoituksemme on tarjota Suomelle droneja, joita voitaisiin testata ja jatkokehittää täällä Suomessa, ja jos Suomi haluaa, se voi ostaa niitä lisää.”
Garcian mukaan myös ATS:n operointikulut mahtuisivat Suomen edellyttämään 250 miljoonan euron vuosittaiseen kustannusraamiin.
Keväällä, kun Boeing jätti lopullisen HX-tarjouksensa, yhtiö ei maininnut dronen olevan osa tarjousvastaustaan. Garcian mukaan kyseessä oli tietoinen strategia.
”Halusimme keskittyä muihin uutisiin, esimerkiksi 64 koneen tarjoukseemme. Tämän asian halusimme säästää nimenomaan lentonäytöstä varten.”
Boeingin aiemmin julkaisemien teknisten tietojen mukaan Loyal Wingman on 11,7 metriä pitkä, ja sen toimintamatka on yli 2000 merimailia (noin 3700 km). Sen suorituskykyä kuvataan hävittäjänkaltaiseksi.
Drone on suunniteltu alusta asti modulaariseksi niin, että sen 2,5-metrinen keulaosa on nopeasti vaihdettavissa toiseen. Niinpä ilma-alus voidaan vaivatta kustomoida uuden tehtävän vaatimaa kuormaa varten.
Dronea voi käyttää muun muassa tiedustelu- ja tarkkailutehtäviin sekä elektroniseen sodankäyntiin. Garcian mukaan ATS:n kehitystyössä on huomioitu myös sen mahdollinen käyttö konventionaalisten aseiden alustana.
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/yllätys-hx-hävittäjähankkeessa-boeing-tarjoaa-suomelle-miehittämättömiä-ilma-aluksia/ar-AAN0n8F?li=BBr5KbI- Anonyymi
Näillä droneilla siviilit tapetaan kauempaa ohjailemalla, tiedustelematta ja kohdetta tuntematta, helpommin ja nopeammin, kuten Afganistanissa saimme havaita?
Asian laillisuus ja kohtuullisuus on kriittisessä pohdinnassa myös USA:ssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näillä droneilla siviilit tapetaan kauempaa ohjailemalla, tiedustelematta ja kohdetta tuntematta, helpommin ja nopeammin, kuten Afganistanissa saimme havaita?
Asian laillisuus ja kohtuullisuus on kriittisessä pohdinnassa myös USA:ssa.Se on noilla aseilla paha tapa tappaa ihmisiä, se on vähän niinku niiden tarkoitus. Oliko tuo sinulle yllätys. Suomi ei tietenkään mitään kuvailemiasi droneiskuja siviileihin tee.
Aseet ovat laillisia silloin kun niitä käytetään Suomen lain mukaisesti.
- Anonyymi
USA:n molemmilla tarjokkailla, sekä Boeingilla että F-35:lla on vain tuota hangaari kestävyyttä.
Käyttöä tai lentotunteja ne eivät kestä.
USA;n laatu on toivottoman heikkoa.
USA:lla on käytössä molempia koneita, mutta niitä on niin jumalattoman paljon, useita tuhasia, että 3/4 voi huoletta olla käyttökelvottomassa kunnossa, huollettavana, tai runko voidaan vaihtaa kun edes 1/4 koneista on jollain lailla lentokunnossa.
Suomella ei tuohon ole varaa.
Siksi on paras hankkia Gripen E mallin hävittäjät Ruotsista. Siinä saadaan samalla työpaikkojakin Suomeen.- Anonyymi
Suomi ei ole hankkimassa riesakseen keskeneräistä ruotsalaista tuotekehitysprojektia. Ei kelvannut keskeneräisenä aiemminkaan eikä kelpaa nytkään.
- Anonyymi
Molempia hävittäjämalleja on käytössä ympäri maailmaa.
Käyttökokemusta on paljon ja se painaakin paljon päätöksenteossa.
- Anonyymi
Suomi ei osta Jenkkihävittäjiä.
Ne sitoisi meidät natoon. Ja Suomalaisista yli 80% vastustaa natoa. - Anonyymi
Nykyiset Hornetit eivät sitoneet meitä USA;han mutta pitivät Venäjän poissa.
- Anonyymi
Tiltuillahan on täällä oikein hätä tai pitäisikö sanoa että täysi paniikki Suomen hävittäjä hankinnasta. No ei voi mitään! Joka tapauksessa F-35 tai F-18 Super Hornet tulee valituksi.
- Anonyymi
Venäjän su-57 suoritti menestyksekkäästi operatiivisen DD1 harjoituksen
(Drop Down) - Anonyymi
"Ilmojen kynnysasejärjestelmä"
Erinomainen katsaus F/A-18C/D Hornet-monitoimihävittäjän historiaan.
https://www.reservilainen.fi/uutiset/ilmojen_kynnysasejarjestelma - Anonyymi
Boeing toimitti ensimmäisen rankavammaisen version F/A-18 Super Hornet Block III- hävittäjästä operoitavaksi selkäklinikalle.
- Anonyymi
Kiina/Venäjä.
Uutinen
FT: Kiinan hypersooninen ydinohjus kiersi Maapallon yli 6000 km/h – Kiina kiistää, ja USA:ssa pelätään, että se on jäänyt sotateknologiassa jälkeen Venäjästä ja Kiinasta.
Amerikkalaispoliitikot ovat erittäin huolissaan, - Anonyymi
Olen huolissani minäkin näistä kahdesta roistovaltiosta.
- Anonyymi
Voi voi, Venäjällä on ohjuksia ja USA:lla ei ole.
BUAHAAAHHHHHHAAAAAA
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 445785
- 455295
- 483688
- 133643
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise903181- 313126
- 592864
- 572720
- 532370
- 381824