Suomessa lienee ainutlaatuinen demokratia koko maailmassa jossa hallituksen toiminta ja päätöksenteko perustuu pitkälle pääkaupungin kadulla perseellään istumiseen. Tuo kyseinen elokapinaliike on jo vaikuttanut hallituksen toimintaan edellisten toimiensa kautta ja nyt aikoo tehdä sen vielä suuremmalla joukolla.
Nuo Mannerheimintielle istumaan menijät jotka ovat pääasiassa työttömiä ja avustuksilla eläviä koulunsa keskeyttäneitä yläluokan alaikäisiä kakaroita jotka vastustavat maataloutta ja lihansyöntiä, syövät siellä kinkkupitsoja ja grillimakkaroita sekä tekevät tarpeensa puistoihin joita muut kansalaiset käyttävät ulkoiluun.
Nuo kakarat eivät edes tiedä mitä se globaalinen sana tarkoittaa oikeasti mutta jotain sen täytyy tarkoittaa kun heidän aivopesutilaisuuksissa sitä käsketään aina sanomaan ilmastomuutoksen yhteydessä.
Hallitus on myös ottanut pois määrärahoja poliiseilta, joten nyt istujienkin itsensäkin oma turvallisuus on heikentynyt, koska varmaan nyt kuten viimeksikin poliisi halusi turvata heitä niin että vastamielenosoittajat eivät päässeet häiritsemään noita kadulla istuvia aivoköyhiä " elo-pinoitsijoita ".
Näin normaali Helsinkiläinen ajattelee vihervasemmisto hallituksesta ja noista istujista joita koko hallitus tukee....!!!!!!
Nuo Mannerheimintielle istumaan menijät jotka ovat pääasiassa työttömiä ja avustuksilla eläviä koulunsa keskeyttäneitä yläluokan alaikäisiä kakaroita jotka vastustavat maataloutta ja lihansyöntiä, syövät siellä kinkkupitsoja ja grillimakkaroita sekä tekevät tarpeensa puistoihin joita muut kansalaiset käyttävät ulkoiluun.
Nuo kakarat eivät edes tiedä mitä se globaalinen sana tarkoittaa oikeasti mutta jotain sen täytyy tarkoittaa kun heidän aivopesutilaisuuksissa sitä käsketään aina sanomaan ilmastomuutoksen yhteydessä.
Hallitus on myös ottanut pois määrärahoja poliiseilta, joten nyt istujienkin itsensäkin oma turvallisuus on heikentynyt, koska varmaan nyt kuten viimeksikin poliisi halusi turvata heitä niin että vastamielenosoittajat eivät päässeet häiritsemään noita kadulla istuvia aivoköyhiä " elo-pinoitsijoita ".
Näin normaali Helsinkiläinen ajattelee vihervasemmisto hallituksesta ja noista istujista joita koko hallitus tukee....!!!!!!
Vastaukset 28
Vanhimmat
Nämä kylmällä asfaltilla istujat tulevat pitkällä tähtäyksellä tosi kalliiksi. Asiaa tuntevana kerron, että heitä varten tarvitaan mielisairaalan lisäksi toinenkin sairaala ja paljon vaippatuotantoa. Miespuolisilla elokapinoitsijoilla kun kaikilla on pian eturauhastulehdus. Mielestäni heidän pitää omin kustannuksin hoitaa eturauhasensa.
Kiitos oppositiolle,, orpolle, satoselle ja muille. Saitte vasemmistohallituksen antamaan rahoituksen poliiseille. Onneksi meillä on hyvä ja ajantasalla oleva oppositio.
Eihän ne mitään rahoitusta antaneet tai luvanneet, lupasivat ehkä antaa takaisin sen jonka ottivat sieltä pois turvatakseen ettei poliisit tule häiritsemään noita lainrikkojia sinne istuntoon Manskulle. Nythän sitten Suomen poliisi jonka pitäisi turvata kansalaisten turvallisuus muutenkin turvaa sitten taas ettei kukaan pääse häiritsemään ulkopuolelta noitten yksinkertaisten kakaroiden istuntoa kadulla, eiköhän puoli maailmaa naura tälle suomen ilmastoidiooteille ja poliisin suojelutoimille niitä kohtaan......
Taisit vahingossa sekottaa hallituspuolueet ja opposition. Oppositio toimi tänään Eduskunnassa selkeästi ja hyvin.
Hallituspuolueita edustavat kansanedustajat lukivat vanhoja tilanteeseen täysin sopimattomia puheitaan.
Demareitten hommat taitaa vähän vispata käsissä. Jotain on sekaisin jos Al Tae tarvitaan puolustamaan poliisia. Kyllä puolue ei nyt oikein näytä asettuvan puheenjohtajan käteen ja vielä vähemmän hallitus pääministerin käteen.
Voisko Tampere tarvita Marinia.
No olen kyllä luullut että suuri osa ns, normaali helsinkiläisistä on niin vihreitä että puollustaa näitä kapina kaheleita.Olen siis kyllä sitten väärässä.Mutta kuitenkin te tavalliset Helsinkiläiset annatte hirveän määrän ääniä vaaleissa Mari Ohisalolle.Hänhän puollustaa tätä kapina liikettä.Taitaa kuitenkin olla siellä stadissa paljon niitä jotka kiertää sivu katuja ja myhäilee että oikeassa nää on kun koittaa saada lande paukut kaikkine puu lämmityksineen ja paska traktoreineen ja vanhoine bensa autoineen hevon kuuseen pilaamasta mein hienon Hesan ilmastoo.
Ei vaan ole noin. Helsinkiläiset ovat väsyneet näihin anarkistijoukkioihin, jotka pössyttelevät päänsä sekaisin ja sijoittavat pyyhkimättömän puolitetun solmunsa asfalttiin, ihan vaan piruillakseen poliiseille ja muille veroja maksaville kunnon kansalaisille.
Kyllä tällä menolla Helsingin vihreys on kovin katoavaista. Tämä poliiseihin kohdistettu kostoretki budjettikäsittelyssä on kyllä vihervasemmistolta pohjanoteeraus ja loukkaus turvallisuutta kaipaavia ihmisiä kohtaan.
Kohtuus on, että Ohisalo jättää välittömästi ministeri tehtävänsä.
Onko noille Elokapinan puuhaajille tehty heti syntymän jälkeen lobotomia, että ei vaan yhtään ehdi viisastua. Minä kun luulin, että se olisi jo kauan sitten kielletty lainsäädännöllä.
Ei niitä tue kuin Ohisalo Ja Lii Andersson,Sanna Marin on näiden kahden AKAN poliittinenen vanki.Hänellä ei riitä karisma vastustaa näitä kahta.Keikuilee vähän kahden tulen välissä.Oma tulevaisuuden pesti huippu virassa Brysselissä,tai Demarien mahalasku.Siinä ois pohtimista oikeallekin poliitikolle ammoin sitten nuorelle entiselle kassa tytölle joka kyllä astui todella suuriin saappaisiin.
Sellaista se on kun on feminiininen ohjenuora toimintaan hallituksella.
Sosialistit hallituksessa ja sisäministeri täysi anarkisti.
Samanlaisella hallitusohjelmalla saivat Ruotsin pilattua täysin,,nyt yritetään tehdä "syystä tai toisesta" samaa Suomessa?
Pähkähullu hallitus. Hiilineutraaliuden aikataulun kiristäminen EU-tavoitetta haasteellisemmaksi pakottaa kansalaiset, yritykset ja julkishallinnon hyvin nopeaan kaiken mahdollisen sähköistämiseen.
Käsillä on kriisi, sillä sähköä ei siihen riitä. Käsillä on myös eurooppalainen sähköpula ja raju sähkön hinnan nousu. Lämmitys ainakin parilla seuraavalla talvikaudella on liian kallista kansalaisten maksettavaksi.
Tätä se tietää kun nuoret kokemattomat hölmön idealismin puolustajat päästetään sössimään valtakunnan tason suuria päätöksiä.
Olen kuunnellut lähipiirini keskusteluita ja totean, että nyt on hallituspuolueitten ystävät tosi vähissä. Eduskuntavaalien jälkeen Sanna Marinilla on mahdollisuus keskittyä mannekiinin hommiin, missä hän on kyllä hyvä.
Tarvitaan selkeä vastaus pääministeriltä kysymykseen kumpi maata johtaa, demarijohtoinen hallitus vai elokapina.
Jos vastausvalmiutta löytyy, niin mielellään vielä siihen, miten hänen johtamassaan hallituksessa sisäministerinä voi olla henkilö, jolla on hänen itsensä ilmaisemat yhteydet yhteiskuntamme lakeja tietoisesti ja suunnitelmallisesti rikkovaan ryhmään.
Ihmettelen jos tuohon aikaisemmin vihreitä äänestäneet henkilöt suhtautuvat myönteisesti.
Suomen hallitus on todellakkin ainutlaatuinen, yhtä hölmöä ei muualta löydy.
Eikös nämä "kaluepinan " porukka ole näitä kelan ja yhteiskunnan verorahoilla eläviä loisia joilla ei ole järkevämpää tekemistä?
Ei työssäkäyvillä ole aikaa hillua häiritsemässä liikennettä .
Ne sekopäät jotka siellä häiritsevät normaalia arkea, ovat Kelan tuilla eläviä, eivät tunnu piittaavan pääseekö rehelliset veronmaksajat suorittamaan työasioitaan liikenteessä.
Olisko mitään laatia kunnon lisäbudjetti poliisille ja ostaa pariksi vuodeksi apuun kunnon koulutettu järjestysmiespalvelu Valkovenäjältä.
Päättyisi tuo pelleily.
Älä sotke asioita.
Minä ja firmamme 6 työntekijää olemme paikalla!
Firman omistaja kokoomuslainen henkilö maksaa matkat ja kulut palkan kokoajalta!
Elokapinan johtajat olisi hyvä viedä Haagiin oikeuteen.
Ekokapina on kokoomuksen eli kansallissosialistien rahoittama hanke!
Petteri Orpo on masinoinut ekoterroristit osoittamaan hallitukselle mieltään!
Olen Abdullah ja seurustelen persumiehen kanssa.
Olen osoittamassa mieltä täällä Mannerhomoheikintiellä.
Kiitos persut, kepulit ja sekoomus että toitte meitä hallitusvastuussa ollessanne 42500 Suomeen.
40000 meistä on nuoria miehiä ja kiitos että meidän ei tarvinnut puolustaa maatamme vaan naiset, lapset ja vanhukset saivat sen tehdä puolestamme.
Ohisalo ja Henriksson eivät uskalla ottaa kantaa Elokapinan mielenosoituksiin koska nämä tenavat ovat ruotsalaisten ja vihreiden kermaperseiden tenavia.
Puolueiden kannatus romahtaisi.
Kun kokoomus astuu hallituksen johtoon niin Elokapinan toiminta lakkautetaan terroristisena järjestönä.
Vaikka Suomessa voi osoittaa mieltään mitä erilaisimmista asioista .
Niin silti ei kenelläkään ole oikeutta sulkea teitä missään .
Joku tolkku noihin mielenosoituksiin on saatava .
Yksi asia mikä ihmetyttää on se eikö näillä mielenosoittajille ole töitä kun aikaa maleksia kaduilla ja häiritä muita ihmisiä .
Siinä on nyt tarjolla iso joukko työttömiä jotka voi työllistää.
Eikö työvoimasta ole suuri pula mm. Orpolla ?
Ei kaikilla ole työhaluja sillä tavalla.He haluavat kansalaispalkan ja luulevat että Suomessa voi elää kuin Afrikassa - ilman talvisia lumitöitä ja teiden aurausta.
Kaikki hesalaiset joiden tien tukkeena elokapinalaiset ovat, antakaa oma kapinanne vastineeksi, kuskaa niskaan tiellä istujille😜
Hyvä idea, kannatetaan.