keskustelusta..

Huoh, miten tämä palsta on muuttunut tällaiseksi? Ja seriffi vähän korjaa asiaa, mutta ei sekää tätä palstaa enää radikaalisti paranna.

Onko jossain muualla jotain katolista foorumia?
352268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Sheriffi voisi mielestäni nyt tehdä suursiivouksen ja poistaa keskustelut, jotka ovat kuolleet ennen alkuaan. Pois ainakin kaikki ne jutut, joissa on vain yksi kirjoittaja ja nolla vastausta ja jotka ovat yli päivän vanhoja.

Äänestä
  • aikaisempia keskusteluja ehdotuksesi mukaan, sen mukaan mitä ehdin.
    Ihan kaikkia vastausta vaille jääneitä keskusteluyrityksiä en poista. Syy on se, että tiedän näidenkin sivujen tulosteita talletettavan Studium Catholicumin arkistoon mahdollisten myöhempien tutkijoiden käyttöön. Heille saattaa olla arvokasta materiaalia myös tyngiksi jääneissä keskusteluyrityksissä. Historiaa tutkivalle materiaalia ei ole vain se, mikä tiettynä aikana ihmisiä on kiinnostanut, vaan myös se, että tietyt asiat eivät ole ottaneet tulta.
    yst. terv. Filbert

    Äänestä

  • Filbert kirjoitti:

    aikaisempia keskusteluja ehdotuksesi mukaan, sen mukaan mitä ehdin.
    Ihan kaikkia vastausta vaille jääneitä keskusteluyrityksiä en poista. Syy on se, että tiedän näidenkin sivujen tulosteita talletettavan Studium Catholicumin arkistoon mahdollisten myöhempien tutkijoiden käyttöön. Heille saattaa olla arvokasta materiaalia myös tyngiksi jääneissä keskusteluyrityksissä. Historiaa tutkivalle materiaalia ei ole vain se, mikä tiettynä aikana ihmisiä on kiinnostanut, vaan myös se, että tietyt asiat eivät ole ottaneet tulta.
    yst. terv. Filbert

    Pääsemme vielä siis historiaan! Siistiä.

    Se vielä tästä puuttuisi, että joku rupeaa tekemään tekstianalyysejä ja vertailemaan kuka on kuka. Mutta ei se mitään. Näin paronina olen ollut ihan oma itseni.

    Äänestä

"Vaan mua naurattaa,
mua itkettää iki, ain´,
heikkous heltymätön
sanan, vapauden vainoajain.
Minkä he mahtavat?
Pikkuisen piinata vain,
pitkittää, mikä on
kuitenkin täyttymys lain."

Näin sanat sovitteli Eino Leino (Löysäläisen laulu). Tällä palstalla "täyttymys lain" tuntuu olevan se, että asialliset, katolilaisuudesta kiinnostuneet keskustelijat joutuvat etsimään luettavaa ja tilaa omalle sanottavalleen sellaisen palstantäytteen joukosta, jota joutessaan lähettelevät down with everything -henkiset löysäläiset.
Yritän siivota, minkä ehdin.

Äänestä
  • Tuli tuossa mieleen kun katselin joitakin kirjoitukisiasi Filbert, että sanoit jonkun lähettäneen tänne jo useita törkytekstejä. Näetkö myös osoitteet joista postit tulevat vai arvaatko vain?

    Jos niin on, niin silloinhan, jos sheriffiksi tulee joko äärimmäinen piispan kannattaja tai vastaavasti äärikatkirkkolainen on riski suuri sille, että hän kertoo saamnsa tiedot julki. Tämän jälkeen piispan ja hänen esikuntansa tai saati katkirkon on helppoa kaivaa esille vihollisensa.

    Äänestä

  • paroni von Münchhausen kirjoitti:

    Tuli tuossa mieleen kun katselin joitakin kirjoitukisiasi Filbert, että sanoit jonkun lähettäneen tänne jo useita törkytekstejä. Näetkö myös osoitteet joista postit tulevat vai arvaatko vain?

    Jos niin on, niin silloinhan, jos sheriffiksi tulee joko äärimmäinen piispan kannattaja tai vastaavasti äärikatkirkkolainen on riski suuri sille, että hän kertoo saamnsa tiedot julki. Tämän jälkeen piispan ja hänen esikuntansa tai saati katkirkon on helppoa kaivaa esille vihollisensa.

    palstalle tulevien kirjoitusten osalta osoitteita.

    Kun minulle on tullut ilmoituksia asiattomista viesteistä, osassa on ollut lähettäjän sähköpostiosoite, osassa ei. Näitä tietooni tulleita osoitteita en anna kenellekään, ja jos sähköpostiosoitteesta on arvattavissa lähettäjän henkilöllisyys, en sitäkään paljasta kenellekään.

    millähän tavoin tämä etiikka jatkossa valkenee esimerkiksi tehtävää kovin tavoittelevalle Unasanktalle tai jollekin muulle kiivaalle piispanmieliselle? Ongelmia siis on tulossa.

    Äänestä

  • Iku Turso kirjoitti:

    millähän tavoin tämä etiikka jatkossa valkenee esimerkiksi tehtävää kovin tavoittelevalle Unasanktalle tai jollekin muulle kiivaalle piispanmieliselle? Ongelmia siis on tulossa.

    Edellä sanoin epäselvästi. Siis kun minulle tulee ilmoitus asiattomasta viestistä, näen yleensä tämän ilmoituksen lähettäjän sähköpostiosoitteen, en sen alkuperäisen, asiattomaksi katsotun kirjoituksen lähettäjän tunnisteita.

    Äänestä

  • Filbert kirjoitti:

    palstalle tulevien kirjoitusten osalta osoitteita.

    Kun minulle on tullut ilmoituksia asiattomista viesteistä, osassa on ollut lähettäjän sähköpostiosoite, osassa ei. Näitä tietooni tulleita osoitteita en anna kenellekään, ja jos sähköpostiosoitteesta on arvattavissa lähettäjän henkilöllisyys, en sitäkään paljasta kenellekään.

    Jos taas asiattomasta viestistä valittaessani osoitteeni tai identiteettini käy selville, niin sillä ei ole juuri merkitystä, sillä sitä ei voi yhdistää nimimerkkiini.

    Kuitenkin sheriffi voi halutessaan tehdä listan, jossa on ahkerimmat valittajat ja valittavatko he liberaaleista vai konservatiivisista ylilyönneistä. Täten siis kannattaa olla varovainen valittaessaan. Mutta toisaalta, jos sheriffillä on jo työ, niin tuskin hänen aikansa riittä moisen tilaston tekoon. Joten ehkä voimme olla huoleti.

    pitkälti palstan omilla työkaluilla, joita kuka tahansa meistä voi tehdä ja tehdäänkin.

    Netti on senkaltainen foorumi, ettei siltä käytännössä voida mitään poistaa. Seriffi voi tehdä poiston ainoastaan suomi24 listoilta. Hakukoneiden välimuisteja ei koskaan kyetä kaikkia poistamaan.

    Turust

    Äänestä

  • Viestinä tarkoitus ei ole arvostella Filbertiä ja ymmärrän kyllä että hän yrittää parhaansa mukaan siivota, ongelma vain lienee se, että se tulee viemään hyvin paljon aikaa. Ja tahtoisin keskustella NYT!

    Kiitokset noista muista palstoista joita ehdotettiin! Tosin tuostakin tuli lähinnä pahamieli kun katkirkko-palstaa mainostetaan "vahvana kaurana" ja toista saat haukuttiin "kääntymyksestä haaveileville". Me kaikki olemme yhtä Kristuksessa ja minä en välttämättä halua tutustua foorumiin jota suositellaan sillä perusteella että "toinen on vain kääntymyksestä haaveileville tarkoitettu". Kaikilla on oikeus keskustella uskostaan ja vahvistuksen sakramentin saaminen ei tee meille oikeutta haukkua toisia "huonommiksi" sen perusteella että he eivät sitä armoa vielä nauttineet.

    Äänestä

  • Katkirkko on pesänlikaajien joukkio. Sen nettisivuille kirjoittaa enimmäkseen ihmisiä, joiden ei kuuluisi olla lainkaan katolisen kirkon jäseniä, koska on muita kristillisiä kirkkoja, joiden opetus ja toiminta on paljon lähempänä heidän toiveitaan.

    Katkirkon väestä osa on katkeroituneita ihmisiä, jotka eivät kestä sitä, että he eivät saa mielestään tarpeeksi valtaa ja asemaa seurakunnissa ja hiippakunnissa. Heitä syö myös se, että monet heitä nuoremmat ihmiset ovat saaneet äänensä kuuluville kirkossa, vaikka eivät peesaakaan katkirkkolaisten näkemyksiä.

    Katkirkon piiristä löytyy myös ihmisiä, jotka toimivat Jeesusta vastaan vaatimalla esim. naispappeutta, kirkon hyväksyntää homojen väliselle seksille jne.

    Äänestä

  • Alessandro kirjoitti:

    Katkirkko on pesänlikaajien joukkio. Sen nettisivuille kirjoittaa enimmäkseen ihmisiä, joiden ei kuuluisi olla lainkaan katolisen kirkon jäseniä, koska on muita kristillisiä kirkkoja, joiden opetus ja toiminta on paljon lähempänä heidän toiveitaan.

    Kirjoitat rumasti. Annat ihan väärän kuvan ihmisistä, jotka yrittävät katolilaisina toimia omantuntonsa mukaan.
    Katkirkon piirissä on kyllä ihmisiä, joilla on yksittäisissä kysymyksissä erilaisia mielipiteitä. Entä sitten? Sehän on ekumeeninen foorumi.

    Äänestä

  • Alessandro kirjoitti:

    Katkirkko on pesänlikaajien joukkio. Sen nettisivuille kirjoittaa enimmäkseen ihmisiä, joiden ei kuuluisi olla lainkaan katolisen kirkon jäseniä, koska on muita kristillisiä kirkkoja, joiden opetus ja toiminta on paljon lähempänä heidän toiveitaan.

    Katkirkon väestä osa on katkeroituneita ihmisiä, jotka eivät kestä sitä, että he eivät saa mielestään tarpeeksi valtaa ja asemaa seurakunnissa ja hiippakunnissa. Heitä syö myös se, että monet heitä nuoremmat ihmiset ovat saaneet äänensä kuuluville kirkossa, vaikka eivät peesaakaan katkirkkolaisten näkemyksiä.

    Katkirkon piiristä löytyy myös ihmisiä, jotka toimivat Jeesusta vastaan vaatimalla esim. naispappeutta, kirkon hyväksyntää homojen väliselle seksille jne.

    Katkirkko forumista tietenkin saa olla mitä mieltä tahansa, se ei tee kylmää, ei kuumaa. Mutta joskus kannattaisi perusteluissaan olla vähän järkiperäisempi. On niin tavattoman helppoa lytätä eri tavalla ajattelevat katkeroituneiksi vallantavoittelijoiksi. Sellaisesta ei ole uskoakseni kenenkään kohdalla kyse.
    Tuollainen tuudittautuminen lähes paholaismaiseen kuvaan katkirkkolaista on yksiselitteisesti lapsellista.

    Ja mitä tulee Jeesuksen tahtoon, niin siitä sinulla tuskin on sen parempaa tietoa kuin kenelläkään muullakaan. On erittäin vaarallista käyttää Jeesusta lyömäaseena vaikkapa homoja vastaan. Se kuka luulee seisovansa, katsokoon ettei lankea...

    Äänestä

  • Alessandro kirjoitti:

    Katkirkko on pesänlikaajien joukkio. Sen nettisivuille kirjoittaa enimmäkseen ihmisiä, joiden ei kuuluisi olla lainkaan katolisen kirkon jäseniä, koska on muita kristillisiä kirkkoja, joiden opetus ja toiminta on paljon lähempänä heidän toiveitaan.

    Katkirkon väestä osa on katkeroituneita ihmisiä, jotka eivät kestä sitä, että he eivät saa mielestään tarpeeksi valtaa ja asemaa seurakunnissa ja hiippakunnissa. Heitä syö myös se, että monet heitä nuoremmat ihmiset ovat saaneet äänensä kuuluville kirkossa, vaikka eivät peesaakaan katkirkkolaisten näkemyksiä.

    Katkirkon piiristä löytyy myös ihmisiä, jotka toimivat Jeesusta vastaan vaatimalla esim. naispappeutta, kirkon hyväksyntää homojen väliselle seksille jne.

    "Katkirkko on pesänlikaajien joukkio" kirjoitat. Ensinnäkään Katkirkko ei ole joukkio tai ryhmittymä kaikista asioista samalla tavalla ajattelevia IHMISIÄ. Se on keskusteluPALSTA samalla tavalla kuin suomi24:n katolisuus palsta on keskustelufoorum eikä samanmielisten kirjoittajien yhteenliittymä.
    Toiseksensa, puhut vastoin parempaa tietoasi nimittämällä Karkirkkoon kirjoittavia pesänlikaajiksi, katkeroituneiksi ja valtaa havitteleviksi ihmisiksi. Moni heistä on ollut sitoutunut työhönsä vuosien, jopa vuosikymmenien ajan ja kantaneet vastuuta kirkostaan. He eivät ole tavoitelleet valtaa vaan usein toimineet vähin äänin tehden maallikoina sen, minkä parhaiten ovat osanneet.
    "Sen [Katkirkon] nettisivuille kirjoittaa ENIMMÄKSEEN ihmisiä, joiden ei kuuluisi olla lainkaan katolisen kirkon jäseniä" jatkat. Millä vallalla ja kenen suomalla auktoriteetilla määrittelet kenenkään uskoa tai alttiutta, jonka Jumala yksin tuntee? Edelleen: jotta voisit sanoa "enimmäkseen", Sinun tulee laskea, montako kirjoittajia on yhteensä ja sen jälkeen tutkia, kuinka monen kirjoituksissa mainitsemasi naispappeus esimerkiksi on mainittu. Ei riitä, että lasket, monestiko jokin asia on mainittu yhden ja saman tai muutaman kirjoittajan viesteissä.

    Äänestä

  • Alessandro kirjoitti:

    Katkirkko on pesänlikaajien joukkio. Sen nettisivuille kirjoittaa enimmäkseen ihmisiä, joiden ei kuuluisi olla lainkaan katolisen kirkon jäseniä, koska on muita kristillisiä kirkkoja, joiden opetus ja toiminta on paljon lähempänä heidän toiveitaan.

    Katkirkon väestä osa on katkeroituneita ihmisiä, jotka eivät kestä sitä, että he eivät saa mielestään tarpeeksi valtaa ja asemaa seurakunnissa ja hiippakunnissa. Heitä syö myös se, että monet heitä nuoremmat ihmiset ovat saaneet äänensä kuuluville kirkossa, vaikka eivät peesaakaan katkirkkolaisten näkemyksiä.

    Katkirkon piiristä löytyy myös ihmisiä, jotka toimivat Jeesusta vastaan vaatimalla esim. naispappeutta, kirkon hyväksyntää homojen väliselle seksille jne.

    Katkirkko on jo kokolailla kokoonkuivanut - aivan kuten ne sääntkunnat jotka V-kakkosen jälkeen menettivät uskonsa ja hartautensa eukaristiaan, samoin Katkirkkoon ei enää kirjoita kukaan muu kuin Politi, eikä sitä edes jaksa lukea enää. Se on lähes kuollut ja odottaa kuoppaamista. Kiitos Jumalalle.

    Saat sanoa meistä Katkirkkolaisista mitä vain, niin kuin esititkin edellä oleva sekahedelmäsoppaa, mutta pyydän, älä syytä meitä katkeruudesta. Meistä kukaan ei koskaan halunnut valtaa. Mitä sille tekisimme? Etkö vieläkään tajua, että taistelemme epäoikeudenmukaisuutta vastaan? Sehän on ihan muuta kuin vallantavoittelu. Jos olet noin viisas, voisitko kertoa minulle, ketkä saavat kuulua Kirkkoon? Millä henkisellä edellytyksellä sinä pystyt arvioida minun uskoani? Viestisi kielii vahvasta fundamentaalisuudesta. Mutta sinulla on oikeus lausua mielipiteesi. Tämä on vapaa maa, vaikka se on eräille henkilöille vaikeasti hahmotettava asia. Älä kylvää tuulta, prego.

    Äänestä

  • che gebara kirjoitti:

    tarkoitit että grazie!

    Äänestä

  • se on miltei kuollut kirjoitti:

    Kiitos meille järjestämästäsi hautajaisesta. Mutta jos sallit, huudan sinulle vielä haudan syvyyksistä: älä sano hyvää yötä, ennen kun aurinko on laskeutunut. Laita silti kukkasi kuopan reunalle. Kiitos.

    Äänestä

  • che gebara kirjoitti:

    Saat sanoa meistä Katkirkkolaisista mitä vain, niin kuin esititkin edellä oleva sekahedelmäsoppaa, mutta pyydän, älä syytä meitä katkeruudesta. Meistä kukaan ei koskaan halunnut valtaa. Mitä sille tekisimme? Etkö vieläkään tajua, että taistelemme epäoikeudenmukaisuutta vastaan? Sehän on ihan muuta kuin vallantavoittelu. Jos olet noin viisas, voisitko kertoa minulle, ketkä saavat kuulua Kirkkoon? Millä henkisellä edellytyksellä sinä pystyt arvioida minun uskoani? Viestisi kielii vahvasta fundamentaalisuudesta. Mutta sinulla on oikeus lausua mielipiteesi. Tämä on vapaa maa, vaikka se on eräille henkilöille vaikeasti hahmotettava asia. Älä kylvää tuulta, prego.

    Ai ette halua valtaa? Ja taistelette epäoikeudenmukaisuutta vastaan? Eikö vallantavoittelua ole se, että tavoitellaan oikeudenmukaisuutta katkirkkolaisittain? Katkirkon pitää päästä kertomaan mitä piispan pitää sanoa ja tehdä, miten Fidestä pitää toimittaa ja avoinkin pitäisi olla, niistä asioista mistä katkirkkohaluaa.

    Äänestä

  • Jerusha Abbott kirjoitti:

    selitätkö tarkemmin, mitä eroa mielestäsi on "oikeudenmukaisuudella katkirkkolaisittain" ja oikeudenmukaisuudella yleensä. Ja mitä vallantavoittelua avoimuuden vaatiminen muka on?

    Äänestä

  • se on miltei kuollut kirjoitti:

    Katkirkko on jo kokolailla kokoonkuivanut - aivan kuten ne sääntkunnat jotka V-kakkosen jälkeen menettivät uskonsa ja hartautensa eukaristiaan, samoin Katkirkkoon ei enää kirjoita kukaan muu kuin Politi, eikä sitä edes jaksa lukea enää. Se on lähes kuollut ja odottaa kuoppaamista. Kiitos Jumalalle.

    ...aina! Ja siinä lauseessa pilee ilmeisesti kaikki viisautesi (anteeksi, että puhun suoraan). Kaikki kuolee aikanaan. Katkirkko kuitenkin elää vielä pitkään, niin kuin ihmisen järki ja vapaa tahto. Muista myös, että Katkirkko on ekumeeninen foorumi. Mieti, mitä se tarkoittaa ja saat vielä lisää syitä Jumalan kehumiseksi!

    Äänestä

  • Jerusha Abbott kirjoitti:

    Ai ette halua valtaa? Ja taistelette epäoikeudenmukaisuutta vastaan? Eikö vallantavoittelua ole se, että tavoitellaan oikeudenmukaisuutta katkirkkolaisittain? Katkirkon pitää päästä kertomaan mitä piispan pitää sanoa ja tehdä, miten Fidestä pitää toimittaa ja avoinkin pitäisi olla, niistä asioista mistä katkirkkohaluaa.

    "Ai ette halua valtaa?"

    Kyllä kai sitä jokainen sen verran valtaa haluaa, että voi hallita itseään ja ilmaista itseään vapaassa maassa, niin kuin Suomessa.

    "Eikö vallantavoittelua ole se, että tavoitellaan oikeudenmukaisuutta katkirkkolaisittain? Katkirkon pitää päästä kertomaan mitä piispan pitää sanoa ja tehdä, miten Fidestä pitää toimittaa ja avoinkin pitäisi olla, niistä asioista mistä katkirkkohaluaa."

    Nyt sinä yrität hämärtää koko ongelman väittämällä, että kysymys on vain makuasioista. Minä en nmitenkään identifioi itseäni katkirkkoon, mutta oikeudenmukaisuudesta haluan pitää kiinni. Oikeudenmukaisuus ei voi toteutua muulla tavalla kuin avoimuuden välityksellä.

    Väitätkö tosissasi, että katkirkon keskustelijoilla on mielessään joukko asioita, jotka he haluaisivat pitää salassa, mutta piispa ryökäle vain puhuu niistä avoimesti?

    Äänestä

  • Jälkimmäinen vaihtoehto on tarkoitettu tosi katolisille, eivätkä kirkon vastustajille :)

    Äänestä

  • katolinen tyttö kirjoitti:

    Jälkimmäinen vaihtoehto on tarkoitettu tosi katolisille, eivätkä kirkon vastustajille :)

    Katkirkko-listaa. Se ei sovi tyhmille eikä fanaattisille - eikä kääntymisestä haaveileville lapsille. Se on sitä vahvempaa kauraa!

    Äänestä

  • katolinen tyttö kirjoitti:

    Jälkimmäinen vaihtoehto on tarkoitettu tosi katolisille, eivätkä kirkon vastustajille :)

    Nykyisessä katolisessa kirkossa keskustelumahdollisuuksia ei katsota hyvällä silmällä. Tästä syystä vaihtoehto 1 (Katkirkko) sopii ainoastaan ihmisille jotka haluavat osallistua Kirkon kehitykseen älyllään ja sieluillaan, vaikka vastoin nykyisten kirkon vallanpitäjien tahtoa (toki kuitenkin Vatikaani II kirkolliskokouksen hengen mukaisesti). Vaihtoehto 2 sopii noille ihmisille (fundamentalisteille), joille kirkko merkitsee sokeaa tottelevaisuutta siitä riippumatta, onko esimerkiksi piispa oikeassa tai väärässä.
    Ehdottaisiin, että molemmat vaihtoehdot otettaisiin huomiolle, koska katolisten fundamentalistien "voitto" ei varmaankaan ole lopullinen.

    Äänestä

  • Machiavelli kirjoitti:

    arvostan katkirkkolaisen keskustelun älyllistä ja rehellistä vapautta. Se ei suinkaan ole kirkonvastainen palsta, ja erilaisia mielipiteitä suvaitaan ja toivotaan. Kuten M. sanoo, se tarjoaa varteenotettavan vaihtoehdon niille keskustelijoille, joita hiippakunnan ja koko kirkonkin tilanne ei täysin tyydytä.
    En kuitenkaan toista mainittua palstaa väittäisi fundamentalistiseksi. Useimmat keskustelijat siellä ovat kirkkoon liittymässä olevia tai äskettäin liittyneitä. Keskustelun aiheet ja otteet ovat luonnollisista syistä sävyisiä.
    Molemmilla palstoilla on tähän keskusteluun nähden se ero, että kirjoittaakseen sinne on ensin rekisteröidyttävä. Siksi häiriköinti ei onnistu.

    Jopas on.
    Millähän perusteella GIE-palsta on fundamentalistinen? Itse en ainakaan itseäni pidä kovinkaan fundamentalistina enkä hyväksy sokeasti kaikkea mitä piispa sanoo.
    Oikeastaan kirjoituksesi kertoo jo sen miksi perustimme GIE-foorumin. Juuri siksi, että ei jaksa jatkuvasti erottelua "fundamentalisti" vs "älyllisesti lahjakkaampi". Tarkoitus oli foorumi, jolla jokaisen mielipiteen saa esittää ilman, että saa hirveitä haukkuja ja suoranaisia solvauksia (kuten on katkirkkofoorumilla käynyt). Se että joku foorumilla esittää omissa nimissään fundamentalistia ajatuksia ei suinkaan kerro koko foorumin linjasta. Ja muuten näitä mielipiteitä on epäasiallisessa kontekstissa esittänyt tasan yksi henkilö ja hänelle on huomautettu asiasta.

    Tuo, että meidät sitten leimataan fundamentalisteiksi ei anna kovin hyvää kuvaa teistä. Avarra sinäkin vähän sitä yksi suuntaista maailmankuvaasi ja yritä edes ymmärtää, että aina ei ole kyse "joko olet meidän puolellamme tai meitä vastaan". Se ettei osallistu mielenosoituksiin ei suinkaan tarkoita, että olisi johdateltavissa täysin päättömästi. Mutta se että on joistakin asioista piispan kanssa samaa mieltä ei tarkoita että olisi typerä fundamentalisti, joka ei kykene ajattelemaan.

    GIE:n idea oli keskustella asioista ilman vastakkainasetteluja.

    Machiavelli mikäli edustat Katkirkon "virallista" kantaa olen hyvin pahoillani katkirkon alkuperäisen (HYVÄN!) idean hukkaan heittämisestä. Kuten Verna joskus telkkarissa sanoi, tarkoitus oli luoda keskustelua. Jos keskustelun taso on tuo sinun kirjoitukseksi, niin huonostippa menee. Tosin kyllä sen on saanut katkirkkofoorumilta huomatakin jo, se on suorastaan ala-arvoinen.

    Vaikka toisen ihmisen mielipiteistä ei pitäisi on silti täysin naurettavaa väittää toista ihmistä idiootiksi tai peräti fundamentalistiksi. Vähän yritystä kiitos.

    Hoh olen vieläkin muuten järkyttynyt, koskaan aikaisemmin minua ei ole sanottu fundamentalistiksi (päinvastoin olen saanut joskus haukkuja sekulaarisuudesta) saati vihjaistu että olisin tyhmä :D Tästä riittää vielä pitkäksi aikaa hauskuutta. Kiitti.

    Haluan myös omalta osaltani korjata Machiavellin näkemystä GIE-palstasta.

    Olen samaa mieltä kuin Dominicaanus siitä, miksi palsta on alunperin perustettu ja mikä sen funktio on. Mikäli käy omia kommenttejani läpi huomaa, että nimenomaan olen useassa kohdassa korostanut sitä, että toivon, että KAIKENLAISET mielipiteet ja näkemykset ovat sallittuja ja suotavia, kunhan näkemykset PERUSTELLAAN.

    Eli kannatan avoimesti keskustelua ja analysointia, niin älykkäiden kuin vähemmän älykkäidenkin ihmisten välillä. Mielestäni kuitenkin rakentavan keskustelun yksi piirre on se, että esitetyt väitteet perustellaan, jotta niihin voi mahdollisesti esittää vasta-argumentin.

    Esim. kaipaisin perusteluja sille, miksi Machiavelli olet sitä mieltä, että GIE:lla "ihmiset ovat sokeita fundamentalisteja, joille kirkko merkitsee sokeaa tottelevaisuutta siitä riippumatta, onko esimerkiksi piispa oikeassa tai väärässä".

    Olen itse liittymässä katoliseen kirkkoon ja on luontevaa, että mielestäni kirkon opetus ja katolinen kirkko on se "ainoa oikea". Jos olisin eri mieltä, ei minulla varmaankaan olisi tarvetta lähteä vanhasta kirkostani (=ev.lut) yhtään mihinkään.

    Mitä tulee piispan oikeuteen tai vääryyteen; tässä ilmeisesti viitataan taas isä Janin tapaukseen. Koska olen itse suhteellisen uusi tulokas kat.kirkon piirissä, en pidä oikeudenmukaisena sellaista toimintatapaa, että asiasta mitään OIKEASTI tietävänä ottaisin puolia puolesta tai vastaan. Olen toki kuullut kahdenlaista kantaa, mutta koska en tunne lainkaan asianosaisia tai ole ollut seurakunnassa mukana kun tämä tapahtuma on tapahtunut, ei minulla ole itselläni mitään omaa käsitystä siitä kuka on oikeassa ja kuka väärässä.
    Se, ettei aktiivisesti toimi isä Janin "vapautusliikkeen" piirissä ei tarkoita sitä, etteikö voisi olla oma näkemys siitä, että asiassa on kenties toimittu huonosti ja että piispa on kenties toiminut väärin. En kuitenkaan koe, että minulla on minkäänlaisia edellytyksiä tai halua olla ja toimia aktiivisesti piispaa vastaan, vaikka hän on kenties tehnyt vääriä tekoja. Koen, että hän on joka tapauksessa meidän kirkkomme johtaja täällä, ja hänen asemalleen pitää olla kuuliainen, vaikkei hlöstä itsestään pitäisi tai hänen teoistaan olisi montaa mieltä.

    Olen ensisijaisesti valinnut KIRKON, en piispaa. Katson, että minun pitää arvoida kat.kirkkoa sen uskon ja opetusten, ei yhden hlön perusteella.

    Ja mitä tulee jäsenmaksulakkoon: en missään nimessä hyväksy sitä. Sekin mielipiteeni on perusteluineen luettavissa GIE:sta. Mielestäni ihmiset, jotka haluavat kapinoida piispaa vastaan sillä, että kieltäytyvät maksamasta ropojaan kirkolle eivät tee myyräntyötä vain piispaa vastaan, vaan koko kirkkoa ja sen jäseniä vastaan. Samalla he myös kaivavat kuoppaa omien jalkojensa alta. "Jäsenmaksua" tai miksi sitä nyt nimitetäänkin ei makseta piispalle henk.koht. avustuksena, vaan se on käsittääkseni kirkolle tulevaa rahaa, josta periaatteessa pääsee nauttimaan, mikäli kirkon palveluksia haluaa käyttää.

    Mikäli haluaa kapinoida ja yrittää savustaa piispaa ulos Suomesta, sille voi ehkä löytää jotain muitakin kanavia. Ei yhteiskunnassakaan voi päättää jättää verojaan maksamatta, vaikka kuinka vihaisi vallassaolevaa hallitusta tai presidenttiä tai eduskunnassa ei ole yhtään viisasta päättäjää. Yhtä vähän voi valita, voiko käyttää jalkakäytäviä tai nauttia pimeällä katuvalaistuksesta.

    Keskustelu on aina hyvästä ja kannatan lämpimästi, että kirkon piirissä avattaisiin uusia kanavia ja tapoja keskustelulle, mikäli katsotaan, että niitä ei ole tarpeeksi. Mikäli se on ollut näiden ns. katkirkkolaisten alkuperäinen tarkoitus, kannatan sitä 100%.

    En kuitenkaan halua tulla luokitelluksi fundamentalistiksi vain sen perusteella, että arvostan katolisen kirkon uskoa tai että koen velvollisuudekseni tukea kirkkoani myös rahallisesti, enkä toisaalta halua tulla niputetuksi mihinkään kapinajoukkoon vain sen perusteella, että mielestäni kirkon käytännön toiminnassa on kenties parannettavaa ja keskusteluyhteyksiä pitäisi avata lisää.

    Eli peräänkuulutan myös suvaitsevaisuutta ja avoimuutta, ja vastustan kaikenlaista karsinointia ja luokittelua. Toivon tulevani arvioiduksi oman toimintani ja ajatusteni perusteella, ei sen perusteella kenen kaveri olen tai millä keskustelupalstalla kirjoitan.

    Tieni katolisessa kirkossa on vasta alkamassa, paljon on opittavaa ja paljon varmasti ajateltavaa.

    Äänestä

  • Schottesham_pet kirjoitti:

    arvostan katkirkkolaisen keskustelun älyllistä ja rehellistä vapautta. Se ei suinkaan ole kirkonvastainen palsta, ja erilaisia mielipiteitä suvaitaan ja toivotaan. Kuten M. sanoo, se tarjoaa varteenotettavan vaihtoehdon niille keskustelijoille, joita hiippakunnan ja koko kirkonkin tilanne ei täysin tyydytä.
    En kuitenkaan toista mainittua palstaa väittäisi fundamentalistiseksi. Useimmat keskustelijat siellä ovat kirkkoon liittymässä olevia tai äskettäin liittyneitä. Keskustelun aiheet ja otteet ovat luonnollisista syistä sävyisiä.
    Molemmilla palstoilla on tähän keskusteluun nähden se ero, että kirjoittaakseen sinne on ensin rekisteröidyttävä. Siksi häiriköinti ei onnistu.

    Vanhoja katolilaisia toivotaan myös mukaan GIE:lle, eli sen ei ole tarkoitus olla mikään tuoreiden katolilaisten/liittymistä harkitsevien palsta, vaan mitä enemmän sinne tulee myös vanhaa ja kokenutta verta mukaan, sen monipuolisempia ovat myös keskustelut.

    Moniin kysymyksiin kaipaisin itsekin nimenomaan vanhempien ja kokeneempien näkemyksiä ja vastauksia.

    Äänestä

  • Dominicaanius kirjoitti:

    Jopas on.
    Millähän perusteella GIE-palsta on fundamentalistinen? Itse en ainakaan itseäni pidä kovinkaan fundamentalistina enkä hyväksy sokeasti kaikkea mitä piispa sanoo.
    Oikeastaan kirjoituksesi kertoo jo sen miksi perustimme GIE-foorumin. Juuri siksi, että ei jaksa jatkuvasti erottelua "fundamentalisti" vs "älyllisesti lahjakkaampi". Tarkoitus oli foorumi, jolla jokaisen mielipiteen saa esittää ilman, että saa hirveitä haukkuja ja suoranaisia solvauksia (kuten on katkirkkofoorumilla käynyt). Se että joku foorumilla esittää omissa nimissään fundamentalistia ajatuksia ei suinkaan kerro koko foorumin linjasta. Ja muuten näitä mielipiteitä on epäasiallisessa kontekstissa esittänyt tasan yksi henkilö ja hänelle on huomautettu asiasta.

    Tuo, että meidät sitten leimataan fundamentalisteiksi ei anna kovin hyvää kuvaa teistä. Avarra sinäkin vähän sitä yksi suuntaista maailmankuvaasi ja yritä edes ymmärtää, että aina ei ole kyse "joko olet meidän puolellamme tai meitä vastaan". Se ettei osallistu mielenosoituksiin ei suinkaan tarkoita, että olisi johdateltavissa täysin päättömästi. Mutta se että on joistakin asioista piispan kanssa samaa mieltä ei tarkoita että olisi typerä fundamentalisti, joka ei kykene ajattelemaan.

    GIE:n idea oli keskustella asioista ilman vastakkainasetteluja.

    Machiavelli mikäli edustat Katkirkon "virallista" kantaa olen hyvin pahoillani katkirkon alkuperäisen (HYVÄN!) idean hukkaan heittämisestä. Kuten Verna joskus telkkarissa sanoi, tarkoitus oli luoda keskustelua. Jos keskustelun taso on tuo sinun kirjoitukseksi, niin huonostippa menee. Tosin kyllä sen on saanut katkirkkofoorumilta huomatakin jo, se on suorastaan ala-arvoinen.

    Vaikka toisen ihmisen mielipiteistä ei pitäisi on silti täysin naurettavaa väittää toista ihmistä idiootiksi tai peräti fundamentalistiksi. Vähän yritystä kiitos.

    Hoh olen vieläkin muuten järkyttynyt, koskaan aikaisemmin minua ei ole sanottu fundamentalistiksi (päinvastoin olen saanut joskus haukkuja sekulaarisuudesta) saati vihjaistu että olisin tyhmä :D Tästä riittää vielä pitkäksi aikaa hauskuutta. Kiitti.

    Touché!
    Et tarvitse olla vihainen etkä tarvitse solvata muita ihmisiä. Jos sinulle "fundamentalisti"-sana on huono sana, joka ei anna sinulle oikeutta, riittää vain ettet kirjoittaudu ns. fundamentalistien joukkoon (riittää pieni mietiskely...).
    Kysymys on vain siitä: onko GIE-palsta fundamentalistinen? Siltä näyttää, ainakin minulle (toki, olen vieraillut siellä ainoastaan pari kertaa).
    Toinen kysymys voi koskea asennettasi koskien katkirkkofoorumia. Mielestäsi siellä saa hirveitä haukkuja ja suoranaisia solvauksia.
    Mistä niin päättelet? Sen lisäksi, lauseestasi puuttuu subjekti (kuka?).
    Muutama esimerkki olisi ehkä tehnyt lauseestasi uskottavamman. Mielestäni kuitenkin ko. lauseellasi osoittaudut haukkuvaksi ihmiseksi. Ja sen kun haukut ilman todisteita. Se ei ole reilua.
    Toinen lauseestasi on aika outo: "(fundamentalistisia) mielipiteitä on epäasiallisessa kontekstissa esittänyt tasan yksi henkilö ja hänelle on huomautettu asiasta".
    Sinähän tiedät sitten, mitä "fundamentalisti" sana tarkoittaa!
    Mielestäsi tuomitsemalla "fundamentalisteja" GIE-palsta osoittautuu vapaamieliseksi. Tässä logiikassa on tietenkin (sallineet sanoa) vähän puutteita.

    Ja vielä kirjoituksestasi:
    "Tuo, että meidät sitten leimataan fundamentalisteiksi ei anna kovin hyvää kuvaa teistä". Taas puhut vähän oudoksi. Oikea lause olisi: "Se, että MINÄ leimaan GIE-foorumilaisia fundamentalisteiksi ei anna kovin hyvää kuvaa MINUSTA". Onko näin?

    Kirjoituksesi loppuosa on pelkkä haukkuminen (vaatimattoman tekstin perusteella). Voin tästä päätellä, että GIE-palstalaisia ehkä eivät kaikki ole fundamentalisteja, mutta SINÄ olet kykenemätön keskusteluun ja dialogiin. Näitä ihmisiä kutsutaan (anteeksi sana) fundamentalisteiksi.

    Pakko nyt ensin sanoa, että tekstisi rakenne oli sen verran sekava etten täysin ymmärtänyt mitä yritit sanoa. Mutta vastaan siltä osin kuin sain tolkkua.

    En suinkaan koe itseäni kykenemättömäksi keskusteluun vaan lähinnä haluaisin keskustelua jossa ei ole jatkuvia vastakkainasettelua. Olen pahoillani mikäli tekstini vaikutti hyökkäävältä, sitä sen ei ollut tarkoitus olla.

    Myöskään en koe kovin korrektiksi lähteä tässä kenenkään ihmisen nimiä kertomaan täysin ulkopuolisella foorumilla (viitaten tuohon katkirkossa tapahtuneeseen, josta on jo aikaa, mutta samat henkilöt yhä katkirkossa kirjoittavat joten en usko suuria muutoksia tapahtuneen). Toki tällä nimimerkillä en siellä aikanaan kirjoittanut, muutaman viestin perusteella totesin keskustelun hyvin masentavaksi ja vaikenin.

    Tuo lauseeni jonka haluat muuttaa muotoon "Se, että MINÄ leimaan GIE-foorumilaisia fundamentalisteiksi ei anna kovin hyvää kuvaa MINUSTA", sitä ei voi muuttaa tuohon muotoon. Koska tällä palstalla aikaisemmissa keskusteluissa on esitetty samanlaisia mielipiteitä, katson sen edustavan suurempaa ryhmää. Ellet sitten sinä kirjoita useilla nimimerkeillä? Tietysti jos näin on niin täytyy muuttaa tuota lausetta. Tarkoituksena ei ole millään tavalla hyökätä sinua vastaan henkilökohtaisesti, lähinnä pohtia perusteita joilla GIE olisi fundamentalistinen. Pahoittelen tapaani esittää mielipiteeni toisinaan hieman turhan kärkevästi.

    Käsittääkseni sana fundamentalisti liitetään useimmiten uskonnollisessa yhteyksissä tapahtuvaan raamatun kirjaimelliseen tulkintaan ja opilliseen "jäykkyyteen". Tietysti olen voinut ymmärtää tämän sanan väärin tai se on kenties saanut uusi ulottuvuuksia.

    Ja tuosta "epäasiallisesta kontekstista". GIE:ssä epäasiallinen konteksti tarkoittaa toisen ihmisen henkilökohtaista haukkumista. Mielipiteitä saa esittää kenen tahansa puolesta, kunhan puhutaan asiallisessa sävyssä. Fundamentalisti saa olla aivan niin kuin sielu sietää, mutta uskonnollinen fanatismi on yhtä tyhjän kanssa.

    Kuten aikaisemmin jo sanoin, on täysin naurettavaa ja kestämätöntä kuvitella, että kaikki jotka eivät ryntää osoittamaan mieltään piispaa vastaan kadulle olisivat fundamentalisteja tai muun sorttisia fanaatikkoja.

    Tiedostatko muuten lainkaan itse tekstisi kokonaisuutta? Huudat toisille "olet fundamentalisti" toimien itse samalla tavoin kuin väität toisen toimivan? Minä en ole suinkaan sinua väittänyt miksikään, lähinnä suututti tuo omituinen kapea näkökulma. Minulla ei ole mitään sinun mielipiteitäsi vastaan (koskivat ne sitten piispaa tahi minua) vaan lähinnä tuomitsevaa esittää asiat.

    Ystävä hyvä, sovitaan asiat rauhallisesti. Minä en nimitä sinua fundamentalistiksi ja sinä selität paremmin, mitä tarkoitat kirjoittamalla:
    "Myöskään en koe kovin korrektiksi lähteä tässä kenenkään ihmisen nimiä kertomaan täysin ulkopuolisella foorumilla (viitaten tuohon katkirkossa tapahtuneeseen, josta on jo aikaa, mutta samat henkilöt yhä katkirkossa kirjoittavat joten en usko suuria muutoksia tapahtuneen). Toki tällä nimimerkillä en siellä aikanaan kirjoittanut, muutaman viestin perusteella totesin keskustelun hyvin masentavaksi ja vaikenin".
    1. Mikä foorumi on "ulkopuolinen"?
    2. Mihin tapahtuneeseen viitat?
    Kiitos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

eräs katolinen hampuusi kirjoitti:

Huoh, miten tämä palsta on muuttunut tällaiseksi? Ja seriffi vähän korjaa asiaa, mutta ei sekää tätä palstaa enää radikaalisti paranna.

Onko jossain muualla jotain katolista foorumia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu