Mikä neuvostotilastoissa olisi muka muita epäluotettavampaa?

Edessäni on asiakirja joka käsittelee Jäämereltä Laatokkaan operoineen Neuvostoliiton 7.Ilma-armeijan heinäkuun 1944 lentokonetyyppikohtaista tulleiden ja poistuneiden (taistelut, vauriopoistot, siirretty muihin yksiköihin) tilastoa.

7 VA tilastosta poimin tärkeimmän konetyypin Il-2:n tiedot. 1.7.44 tilanne: 199 toimintakuntoista 29 huolettavaa = 228 yksiköissä. Kuukauden aikana uusia korjaamoilta yksikköihin tulleita 42 5=47. Korjaamoissa 5 vauriopoistettua ja 8 poistettu "loppuunkulumisen" vuoksi yht 13. Taisteluissa tai siirto ym lennoilla tuhoutunut korjauskelvottomiksi 61. Yhteensä 74 menetettyä Il-2 konetta (61 13).

Näin 31.7.44 yksiköissä 166 käyttövalmiina ollutta sekä 35 huollettavaa, yht vahvuus 201.

Kaikkiaan 7 VA:lla oli heinäkuun alussa 753 122= 875 lentokonetta ja kuun lopussa 677 118=795 lentokonetta. Yksityiskohtana mainittakkoot että 7 VA poisti käytöstä 22 vanhentunutta Hurricane-konetta muttei menettänyt taisteluissa tai siirtolennolla niitä yhtään koska se ei ollut ilmeisesti enää rintamakäytössä. Määrä väheni 50:stä koneesta 28:aan.
25<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

"Taisteluissa tai siirto ym lennoilla tuhoutunut korjauskelvottomiksi 61. Yhteensä 74 menetettyä Il-2 konetta (61 13)."

Eli ei viralliset 7.Ilma-armeijan Il-2 tappiotilastot, 55 menetettyä Il-2 maataistelukonetta heinäkuussa 1944 ole mitenkään pahasti pielessä. Ero voi johtua siirtolennoilla tai koulutuksessa menetetyistä. Heinäkuun aikana mastaistelukoneiden tukokohtia siirrettiin pariinkin otteeseen (lännemmäksi).

PS. Hannu Valtosen, Rune Raution ja Juri Rybinin mukaan 7.Ilma-armeijalla oli varsin uskottavat ja balanssissa olevat lentokalustotilastot.

-----Stieglitz-----

Äänestä

Karjalan Rintaman lentokonetappiot ovat olleet siihen nähden mikä ilmapuolustus Suomella oli (vanhentuneita torjuntahävittäjiä) oikeastaan yllättävän isot. Ilmatorjunta onnistui paremmin kuin Kannaksella. Suomalaista ilmatorjuntaa ei yllätetty housut kintuissa. Ja ennenkaikkea suomalaiset pystyivät vetäytymään ja luomaan ilmatorjunnalla yllätysmahdollisuuksia.

Äänestä

Noin 100 ilmatorjuntatykillä hyvä saavutus jos ammuttu alas 80 konetta 20.6-11.8.44.

Äänestä
  • Niinkö? Suomella oli niitä tosin enemmän! Boforsja (40 mm) yksin oli 359 kpl ja 20 mm:n tykkejä runsaasti enemmän. Myös raskaita it-tykkejä oli satoja, mutta ne suojasivat kaupunkeja ja kiinteitä kohteita!

    Äänestä

Risto+Pajarin+mukaan+Suomi+menetti+jatkosodassa+kaikkiaan+423+lentokonetta+tuhoutuneen.+Niistä+215+sotatoimissa+ja+niistä+193+sotatoimilennoilla.+208+konetta+muilla+lennoilla.+Ts.+muilla+lennoilla+tuhoutui+jopa+enemmän+kuin+sotalennoilla.Mutta+nykyisin+on+esim+Carl+Fredrik+Geust+esittänyt+sotatoimitappioiksi+suuremman+luvun,+noin+260+lentokonetta+jolloin+sotalentotappiot+olisivat+olleetkin+jopa+238+konetta.Joka+tapauksessa+hyvinkin+lähes+puolet+Suomen+lentokoneista+koneista+on+menetetty+muilla+kuin+sotalennoilla.+Vauriopoistot+mukaanlukien+hyvinkin+60%.

Äänestä

Suurin osa lentokonetappioista II maailmansodassa (poiskirjaukset) eivät olleet sotalennoilla menetettyjä, eivätkä varsinkaan vihollisen alasampuma. Lentokoneet joiden elinkaari lentotunneissa oli 150-300 ja lentosuorituksissa 100-250 on merkitsevät että 100 000 lentoa kohden poistuma oli jo tätä kautta 400-1000. Suurvallat lensivät pelkästään sotalentoja vuosittain 500 000 - 1 000 000. Sen päälle muita lentoja jopa enemmän (Usalla sotalennot vain muutama prosentti USAAF:n ja Laivaston lentomääristä)

Äänestä

” Mikä neuvostotilastoissa olisi muka muita epäluotettavampaa?”

Se, että tavoite ei ollut kertoa totuutta vaan vain se, miten asioden olisi pitänyt olla! Tähän viittasi periaate, että vihollisen piti aina kärsiä suuremmat tappiot riippumatta totuudesta!

Helpointa oli tietenkin vain väittää, että viholliselle oli tuotettu isommat tappiot! Kukapa niitä pääsi tarkistamaan!

Esimerkiksi näin:

5 July 1943 - 8 July 1943
Soviet Air Force: 2. VA and 16. VA

During the Battle of Kursk, the Soviet 2. VA unit claimed 487 aircraft from Fliegerkorps VIII were shot down. German records show 41 losses. According to the Generalquartiemeister der Luftwaffe, 58 aircraft were lost to all causes, including those from flak and accidents. The 16. VA unit claimed 391 against Luftflotte 6. German records show 39 losses. The Soviet Union claimed that they destroyed a total of 878 German aircraft; this is significantly more airplanes than the Luftwaffe had in the air. Luftwaffe records show that there were 97 losses from all causes, including those from flak and accidents. Losses due to Soviet fighter pilots were 80. The Soviet Union overclaimed by more than 750 percent.

Tarvittaessa voitiin tehdä sekä että eli liioiteltiin vihollisen tappioita. Oma konetappio voitiin naamioida monella tavalla:
- jätettiin ilmoittamatta kokonaan
- ilmoitus ’ei palannut lennolta’
- tuhoutunut kone esittettiin vaurioituneeksi ja poistettiin

Konstit olivat monet silloin kun todellisen tilanteen kertominen olisi ollut päällikön hengelle hupaa!

Äänestä
  • Ymmärrätkö itse? Olet itse tavan takaa esittänyt, että esim. romutettu tankki ei olekaan sotatappio, jos se korjataan toimivaksi, vaikka osuman saatuaan olisi tankin koko miehistö kaatunut?

    Jos lentokone vaurioituu ilmataistelussa, mutta se slti lennetään kotiin ja lentäjä pelastuu, mutta kone kuitenkin katsotaan korjauskelvottomaksi niin yleisesti sitä ei lasketa kenenkään ilmavoitoksi! Onko kone silloin sotatappio vai ei!

    Ei nämä ole yksinkertaisia asioita ja vähin mitä voisi odottaa, on se, että käytäntö on sama molemmin puolin! Mutta ei taida olla sitäkään!?

    Kertooko sitten sotatappiosta se ilmoitus, ettei kone palannut sotalennolta? Etenkin, jos kukaan ei nähnyt tai todennut tapaa, jolla kone tuhoutui?

    Äänestä

Milloinkas löydämme dokumentit jossa selvitetty miksi noin 60 suomalaisten Bf-109 G hävittäjää oli poistettu vaikka viralliset tappiotilastot esittämät lukemiksi vain n. 30?

Äänestä
  • Ainakin pari tapausta Bf-109 G koneista kesältä 1944 jossa kone tuhoutunut korjauskelvottomiksi taistelulennon jälkeen mutta konetta ei virallisesti merkitty taistelutappioksi. Siis näyttää siltä että Suomi menetti taisteluissa tuhoutuneina enemmän koneita kuin viralliset (Pajarinkin käyttämät) lukemat 215.

    Äänestä

Mersuille koulutettiin uusia sotalentäjiä kaiken aikaa ja koska koneesta ei ollut kaksipaikkaista versiota oli koneelle vaikeat nousut ja laskut opeteltava yksinään. Muistelen, että HeimonLammen kirjassa mainittiin kokeneesta Brewster-lentäjästä, joka koulutuksessa romutti peräti kaksi mersua, koska yritti nostaa sitä maasta ilmaan liian hitaalla nopeudella (joka oli riittävä Brewsterille, mutta ei mersulle) ja hänet siirrettiin pysyvästi takaisin Brewster-lentäjäksi! Nämäkin vaurioituneet koneet saatettiin romuttaa. Olivatko ne sitten sotatappioita?

Äänestä

Suomi joutui poiskirjaamaan jatkosodassa ainakin 536 lentokonetta. Keskimäärin 14 konetta kuukaudessa.

Äänestä
  • HeHe! Taitaa olla mukana purjekoneet ja lennokit?

    Äänestä

  • ” Suomi joutui poiskirjaamaan jatkosodassa ainakin 536 lentokonetta.”

    AINA kun stallarin tekstissä on jokin luku ja sana ’ainakin’ niin kyseessä on mojova sepitetty vale:)

    Äänestä

##Edessäni on asiakirja joka käsittelee Jäämereltä Laatokkaan operoineen Neuvostoliiton 7.Ilma-armeijan heinäkuun 1944 lentokonetyyppikohtaista tulleiden ja poistuneiden (taistelut, vauriopoistot, siirretty muihin yksiköihin) tilastoa.##

Ja sitten varmaankin kertonen MIKÄ on tämä "asiakirja"?

Lähteet siis esiin!

Äänestä
  • Ja sitten varmaankin kertonen MIKÄ on tämä "asiakirja"?

    Lähteet siis esiin!

    Muutenhan "lähteesi" voi olla mitä vain, vaikkapa esim. Hätämaan tietäjän unikirja.

    Äänestä

7.ilma-armeijan hävittäjälentokonetappiot (Jäämereltä Laatokkaan ulottuvalla alueella, sisältää myös onnettomuudet ja mahdollisesti siirtolennoilla tapahtuneet)

21.6……..1 LaGG-3
22.6……..1 Jak-9 (195 IAP)
23.6……..1 Jak-9 (lentäjä sotavangiksi)
25.6……..1 Airacobra (ilmataistelu), 1 Jak-9
26.6……..1 LaGG-1, 2 Jak-9
28.6……..2 LaGG-3
29.6……..1Airacobra

01.07……..2 Kittyhawk (ei palanneet lennolta)
02.07……..1 Jak-9 (195 IAP Besedin Nikolai?)
09.07……..1 La-5
10.07……..1 Airacobra (ilmataistelu), 1 Jak-9
12.07……..1 LaGG-3 (it), 1 La-5 (ei palannut)
14.07……..1 Jak-9
15.07……..1 LaGG-3 (ei palannut)
16.07……..1 La-5 (ilmataistelu)
19.07……..1 KittyHawk (ei palannut)
27.07……..1 Airacobra
29.07……..1 Airacobra
30.07……..1 La-5, 1 Airacobra
31.07……..1 La-5

01.08.44………..2 La-5
07.88.44 ………..2 LaGG-3
08.08.44………...1 Jak-9
09.08.44………...1 La-5

Äänestä

7.Ilma-armeijan pommikonetappiot:

29.06……..1 Boston-3
06.07…….. 1 Boston-3 (261.CAD)
13.07……..1 Boston-3 ja 1 Pe-2 (261BAP)
14.07……..1 Pe-2,(119 ORAE)
23.07…….. 1 Pe-2 (ei palannut, It? 103 РАЗ)

3 Bostonia ja 3 Pe-2 konetta.

7.Ilma-armeijan heinäkuun 1944 kuukausiraportin mukaan poiskirjattu menetyksinä myös 3 Bostonia ja 3 Pe-2:ta sekä lisäksi korjaamolla poiskirjattu yksi Pe-2.

Äänestä

Turhaan tarjoilet noita niin kauan kuin et osaa/halua/pysty kertomaan lähdetiedosta mistä se löytt ja minkä kielinen se on?

Ja mikä todstaa siinä olleen KAIKKI venäläiskoneiden tuhot?

Äänestä

Tässä 7.Ilma-armeijan konetyyppikohtaiset poiskirjaukset heinäkuussa 1944 (tuhoutuneet vaurioiden/kulumisen vuoksi):

Hävittäjät:
LaGG-3: 4 konetta 3 konetta vaurioiden/kulumisen vuoksi
Jak-7: -
La-5: 7 konetta
Jak-9: 3 konetta 6 konetta vaurioiden/kulumisen vuoksi
Airacobra: 4 konetta
Kittyhawk: 4 konetta 5 konetta vaurioiden/kulumisen vuoksi
Hurricane: 22 konetta kulumisen vuoksi poistettu

Pommikoneet:
Pe-2: 4 konetta
SB: 1 kone vaurioiden vuoksi poistettu
B-25: -
Boston-3: 3 1konetta vaurioiden vuoksi
R-5: -

Maataistelukoneet:
I-15: 1 kone kulumisen vuoksi
Il-2: 61 13 konetta vaurioiden/kulumisen vuoksi

Muut:

5 5 konetta vaurioiden/kulumisen vuoksi

Yhteensä 95 tuhoutunut eri syistä 38 kulumisen vuoksi poistettua 19 vaurioiden vuoksi poistettua, yhteensä 152 konetta poiskirjattu

Äänestä
  • Vaurioiden vuoksi korjattavaksi viety, ei poistettu. Il-2 koneiden tapauksessa 61 menetetty, käytöstä poistettu 8 ja korjaamolle viety 5. Yhteensä 74.

    Äänestä

Heinäkuun 1944 7.Ilma-armeijan raporttitaulukko osoittaa menetykseksi:

22 hävittäjäkonetta
7 pommikonetta
61 maataistelukonetta
5 tiedustelu- ja muut koneet
Yhteensä...... 95 lentokonetta

Lisäksi poistettu käytöstä - kulunut, vanhentunut - 28 hävittäjäkonetta, 9 maataistelukonetta ja 1 muita koneita yht 38 konetta

Viety korjaamolle: 8 hävittäjää, 2 pommikonetta, 5 maataistelukonetta, 4 muuta konetta. Yht 19 korjaamolla.

Heinäkuun lopulla yksiköissä olleista koneista 677 oli käyttövalmiina ja 118 ei-käyttövalmiina. Yht 795 lentokonetta.

Äänestä

Neuvostoliiton+lentopolttoainekulutus+oli+noin+200+kertaa+suurempi+kun+Suomen+(5.6+milj+tonnia+vs+28400+tonnia)+.+Neuvostoliiton+sotatoimitappiot+olivat+myös+noin+200+kertaa+suuremmat+kuin+Suomen+1941-45.+Suomi+menetti+jatkosodassa+215+konetta+sotatoimissa,+Neuvostoliitto+46+100.+Sekä+Suomen+että+Neuvostoliiton+sotatoimitappioista+todennäköisesti+10-15%+ovat+olleet+pikemminkin+onnettomuuksia+kuin+vihollisen+toiminnan+aiheuttamia.+Lisäksi+molemmat+menettivät+osan+koneistaan+lentokentille+suoritetuissa+iskuissa.-----Stieglitz-----

Äänestä

Neuvostotilastot olivat ehdottoman luotettavia. Parhaiten tätä todistavat 400 alas ammuttua suomalaista Brewsteriä ja rauniokasaksi pommitettu Helsinki.

Äänestä

Suomalaisen+ilmatorjunnan+pudotusväitteet+kesä-elokuussa:+565+joista+pommikoneita+80+ja+Il-2+koneita+407.+Hävittäjälentäjät+väittivät+ampuneensa+alas+pommikoneita+vielä+enemmän.+Kannaksella+suomalaiset+75,+saksalaiset+7+ja+suomalaiset+Laatokan+Karjalassa+3.+Yhteensä+85.+Näin+lentäjien+ja+ilmatorjunnan+pudotusväitteet+olivat+yhteensä+163.+Neuvostodokumenttien+perusteella+Kannaksella+pommikonetappiot+olivat+24+(yksi+koulutuslennolla+menetetty),+Laatokan+Karjalassa+9+(ainakin+yksi+oli+sotalentoon+liittymätön+onnettomuus)+ja+Kotkan+seudulla+1.+Yhteensä+34.+Näistäkin+korkeintaan+29+ollut+taisteluissa+alasampumisia+sillä+selviä+onnettomuustapauksia/koulutuslentotapauksia+ollut+vähintäin+5.+Lentäjien+ja+ilmatorjunnan+kokonaispudotusväitteistä+todellisia+pudotuksia+ollut+reilusti+alle+20%.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Edessäni on asiakirja joka käsittelee Jäämereltä Laatokkaan operoineen Neuvostoliiton 7.Ilma-armeijan heinäkuun 1944 lentokonetyyppikohtaista tulleiden ja poistuneiden (taistelut, vauriopoistot, siirretty muihin yksiköihin) tilastoa.

7 VA tilastosta poimin tärkeimmän konetyypin Il-2:n tiedot. 1.7.44 tilanne: 199 toimintakuntoista 29 huolettavaa = 228 yksiköissä. Kuukauden aikana uusia korjaamoilta yksikköihin tulleita 42 5=47. Korjaamoissa 5 vauriopoistettua ja 8 poistettu "loppuunkulumisen" vuoksi yht 13. Taisteluissa tai siirto ym lennoilla tuhoutunut korjauskelvottomiksi 61. Yhteensä 74 menetettyä Il-2 konetta (61 13).

Näin 31.7.44 yksiköissä 166 käyttövalmiina ollutta sekä 35 huollettavaa, yht vahvuus 201.

Kaikkiaan 7 VA:lla oli heinäkuun alussa 753 122= 875 lentokonetta ja kuun lopussa 677 118=795 lentokonetta. Yksityiskohtana mainittakkoot että 7 VA poisti käytöstä 22 vanhentunutta Hurricane-konetta muttei menettänyt taisteluissa tai siirtolennolla niitä yhtään koska se ei ollut ilmeisesti enää rintamakäytössä. Määrä väheni 50:stä koneesta 28:aan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu