X kansanedustaja nostettiin Kainuun sotejohtajaksi 9000 euron palkalle. Miehellä ei johtamiskokemusta mutta kun hyvät kaverit näin päättää niin asia on loppuun käsitelty hahahahahahahhaaaaaaaaaaaaaaaaaa
Hmmmmmmmmm
Anonyymi
40<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Kepuloisilla on kiire, kohta ei ole puoluetta olemassakaan. nyt mennään vihreiden talutusnuorassa.
Tästähän Keskustan 22 sote-aluuen mallissa on kyse: hyvävelivirkoja hyville veljille.
Koko Soten alkuperäinen ajatus oli, että sosiaali ja terveyspalveluja hoitamaan saadaan "kuntia leveämmät hartiat". Tämä ajatus tuhottiin silppuamalla Suomi toimimattoman pieniin sote-alueisiin.
Kainuun hyvin/pahoinvointialueella on vajaa 72.000 asukasta ja väkiluku laskussa. Jos se olisi kunta niin se olisi Suomen 14. suurin ja väestöpohjaltaan pienempi kuin Lappeenranta joka ei ole vuosiin hoitanut Sote-palveluitaan yksin vaan yhteistyössä naapuriensa kanssa Eksote-yhteistyössä. Kuvaavaa on sekin, että väkimäärältään suurin sote-alue on Helsinki, joka on jo yksi kunta. Kaikki muut "kuntia leveämmät hartiat" ovat kapeampia.
Keskustan kiristämällä läpi runnoma 22 sote-alueen malli on yksiselitteisen vastuuton. Se ei tule toimimaan ja hukkaa sote-rahoja tehottomaan hallintoon. Keskustalle oli taas kerran nurkkakuntainen valtapeli tärkeämpää kuin Suomen etu.
Sote on yksi hallintohimmeli lisää ja maakuntaverottaja muiden turhakkeiden joukkoon. Tästä se paska lähtee. Kohta loppuu veronmaksajat tästä huuhaa-leikistä. Ei työntekemisen tarkoitus ole veronmaksu, vaan parempi elintaso.
Keskusta tulee vastustamaan maakuntaveroa, koska sehän tarkoittaisi, että keskustavetoiset maakunnat joutuisivat maksamaan jotain itse.
Keskustan maakuntaveromalli on se, että Uusimaa maksaa veroja ja muut keskittyy rahan kuluttamiseen.
Eli keskustalaiset ovat tasa-arvoisia helsingin mamujen kanssa?
Ainakin keskustalaiset ovat viimeisiä puhumaan "elintasosurffareista".
Ei ole paljon kerrottu paljonko uusia virkoja tulee . Johtajat tietysti sitten valitsee edelleen oman puolueen ehdokkaita muihin virkoihin. Onhan menoa taas
Sote-alueita on 22. Se tarkoittaa 22 sote-alueen johtajaa. Tarvittaisiin ehkä kuusi eli tulee 16 kovapalkkaista turhaketta. Ja jokaiselle suurempi tai pienempi esikunta. Ja kun malli on lähtökohtaisesti toimimaton, niin kohta tarvitaan sote-alueiden yhteistyötä joka poikii erilaista koordinaattorin ja yhteysupseerin virkoja, jotka ovat täysin turhia ja johtuvat vain siitä, että Suomi silputaan liian pieniin ja toimimattomiin Sote-alueisiin.
Järkevällä hallintomallilla voitaisiin palkata ainakin sata ellei satoja lääkäreitä enemmän.
Jokainen johtaja on ollut ensimmäistä kertaa johtaja. Isompi ongelma on Suomessa suojatyöpaikat, joissa samat epäpätevät tyypit istuvat vuosikymmenestä toiseen.
Enemmänkin saisi virkamiehistöä tuulettaa.
Tämähän kertoo sen, mikä on Keskustan nimityspolitiikka sen läpi runnomassa Sote-mallissa. Maa on silputtu pieniin Sote-alueisiin juuri siksi että saadaan mahdollisimman monta Keskustalaista palkkiovirkaa.
Timo V. Korhosen nimitys osoittaa Keskustan härskiyden tason. Vuonna 2019 eduskunnasta pudonnut, täysin pätemätön, muutaman vuoden kuluttua eläkkeelle jäävä Timo V Korhonen valitaan johtajaksi vain koska jotain tekemistähän sille vielä piti löytää.
Tämä on härskein esimerkki palkkiovirasta!
Työpaikkojen kokonaismäärä vähenee, koska tehtäviä siirretään kunnista ja ostopalveluista maakunnille. Sehän on ollut koko soterumban tarkoituskin.
Kuihtuvilla kunnilla ei ole enää ollut resursseja järjestää lakisääteisiä palveluitaan, ja pahimmissa tapauksissa haaskoille on ilmestynyt näitä mehiläisiä ja muita pörriäisiä, jotka etenkin ovat tulleet veronmaksajille kalliiksi. Jopa niin kalliiksi, ettei niissä työskentelevät keikkalääkärit ilkeä enää edes julkaista vuositulojaan.
Härskiys ei ole mikään kepun yksinoikeus. Samalla tavalla demarit ja kokoomus ovat suhmuroineet kaupungeissa. Esimerkiksi aika harva suurten kaupunkien infrahanke sietää läpikohtaista penkomista. Joku Länsimetro niistä räikeimpänä esimerkkinä.
Teoriassa näin. Saa nähdä toimiiko käytännössä myös Kepu-valtaisilla alueilla vai alkaako kepun palkkioviroissa vain uusi uljas aika, kun entistä enemmän rahaa tulee Etelä-Suomen veronmaksajilta ja kustannustehokkuudesta ei tarvitse välittää sitäkään vähää mitä nyt.
Suomen kuntakenttä on toimimattoman pirstaleinen. Kunnan keskikoko on alle 6000 asukasta ja jokainen ymmärtää, että se on tehotonta, kallista ja turhaa. Hallintoon käytetty raha maksimoidaan ja palveluja rahoitetaan jos rahaa jää.
Kuihtuvien kuntien tilalle on nyt Keskustan vaatimuksesta perustettu liian pieniä ja kuihtuvia sote-alueita, joita vielä johdetaan huonosti, kun johtajan tärkein kriteeri näyttää olevan se, että hän on hyvää virkaa vailla oleva kepulainen "hyvä veli".
Kuten kirjoitin Kainuun sote-alue on asukasluvultaan pienempi kuin Lappeenranta eikä Lappeenrantakaan ole vuosiin pystynyt yksin järjestämään sote-palveluitaan. Eikä Kainuu ole edes pienin sote-alue. Suurin "kuntia leveämmät hartiat" omaava sote-alue on Helsinki, joka on yksi kunta. Vain Keskusta pystyy luomaan jotain näin järjetöntä.
Kaikista vähiten tehoton sote-hallintohimmeli kaipaa huonoa johtamista ja siihen johtaa eläkettä odottelevien opistotason koulutuksen saaneiden keskustalaisten eduskuntapudokkaiden nimittäminen johtajiksi.
No ihmisten on saatava peruspalvelut asuivat missä tahansa, kun ei kaikki EU:n asukkaat voi muuttaa Brysseliinkään, vaikka suuruuden ekonomian perusteella niin kannattaisikin tehdä.
Aikaisemminhan laajempia harteita on yritetty kaikenlaisilla kuntayhtymillä ja vastaavilla purkkapatenteilla, mutta niissä kokkeja on vasta piisannutkin. Maakuntahallinto tuo ainakin siihen asiaan selkeyttä ja yhdenmukaisuutta.
Opposition puolelta tapahtuva räkyttäminen on ymmärrettävää. Harmittaahan se, kun eivät saaneet itse edellisellä vaalikaudella uudistusta läpi, vaikka lähes samaa mallia tarjottiin. Nyt vain perattiin pois voitontavoittelijat, jolloin myös kustannusten kasvu saadaan pidettyä tulevaisuudessa hallinnassa.
Suomessa väestön ikärakenteesta johtuen käydään eräänlaista torjuntataistelua. Kuolevat kannattaa kuitenkin pyrkiä pitämään mahdollisimman pitkään kuolevissa kunnissa, eikä siirtää heitä elinvoimaisten alueiden harmiksi, sotkemaan esimerkiksi asuntomarkkinoita.
Peruspalvelut saadaan terveyskeskuksista, sairaaloista yms eikä sote-johtajilta. Jokainen sote-johtaja vie yhden lääkärin palkan ja hänen esikuntansa epälukuisen määrän hoitajien työpaikkoja.
Ihmiset eivät tarvitse lähellä olevaa byrokratiaa vaan lähellä olevia palveluita.
Pahin skenaario on, että Keskustan väkisin runnoma sirpalemalli sote-alueisiin luo uuden purkkapatenttihallintohimmelin "hyvinvointialueyhtymineen". Kainuussa on alle 72.000 asukasta, Keski-Pohjanmaalla alle 68.000 asukasta. Eivät ne pärjää mitenkään yksinään. Paitsi tietenkin keskustalaisten virkamiesten nimittämisissä, mutta sehän onkin näköjään Keskustalle tärkeämpää kuin palveluiden järjestäminen.
Sote-uudistuksessa viedään nimenomaan paikallistason hallinnoista useat sadat pienhimmelit ja yhdistetään ne noin pariinkymmeneen maakuntahimmeliin. Papereiden pyörittely siis vähenee kuntatasolla.
Paikallispalvelut turvataan tietenkin lainsäädännöllä. Soteuudistus on nimenomaan tehty niiden turvaamiseksi. Vähemmän resursseja hallintoon, ja enemmän operatiiviseen toimintaan. Lisäksi on estetty yksityisten voitontavoittelijoiden pääsy veronmaksajien kukkaroille, jolloin myös kustannukset eivät pääse räjähtämään käsiin.
Nimittäin kaikkein vähiten kansalaiset tarvitsevat yksityisiä verottajia. Toivottavasti sähkösiirto-ongelmat ovat edes sen opettaneet, ja kaikki peruspalvelut pidetään tiukasti yhteiskunnan ohjauksessa.
Keskusta on vain yksi osa palapeliä. Suurin kuntapuolue on kokoomus, joka tietenkin hyötyy myös eniten. Keskustan edelle kiilaa myös demarit.
Uskon kun näen, että kepulaisten poliittisesti nijitettyjen virkamiesten määrä vähenee.
Tämä Kainuun sote-johtajan nimitys osoittaa miten härskiä palkkiovirkojen keräämistä Keskustan politiikka on. Timo V. Korhonen on puhdasoppinen poliittinen broileri, jolla ei ole pienimpiäkään edellytyksiä johtaa sote-aluetta onnistuneesti. Hänen ainoa "ansionsa" on se että hän on keskustalainen eduskuntapudokas jolle piti löytää (vastapalveluksi ties mistä) joku homma pariksi vuodeksi ennen eläkeikää.
Keskustan toiminta on taas yksiselitteisen törkeää.
Jos Keskustalle maakunnat ja Kainuu olisi oikeasti tärkeitä he eivät nimittäisi Kainuun soten johtoon epäpätevää diletanttia.
Kaikki nimitykset ovat enemmän tai vähemmän poliittisia. Jopa eri tehtäviin edellytetty "pätevyys" on keksitty vaatimus, joka on määritelty poliittisesti.
Mikään puolue ei ole tuossa suhteessa toistaan parempi. Isommilla on tietenkin enemmän vaikutusvaltaa, niin kuin joka asiassa on.
Mutta uutta sotehimmeliä on jostain syystä haluttu rakentaa, kun vanha systeemi haukuttiin pystyyn. Nyt on jotain tehty, ja seuraavaksi pitää katsoa kuinka käy. Näillä siis mennään, vaikkei kaikki edes meinaisi.
Kyllä tämä Kainuun esimerkki osoittaa, että Keskusta on pahin ja vastuuttomin näissä poliittisissa nimityksessä.
Korhosella on opistotasoinen koulutus.
Johramiskokemus puuttuu käytännössä kokonaan.
Eduskuntatyöstä hän ei ole osoittanut kiinnostusta sote-asioihin, vaan on ollut tmpäristö-, puolustus- ja maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsenenä.
Hänellä ei ole minkäänlaisia edellytyksiä tehtävään johon hänet valittiin.
Jos olisin kainuulainen kokisin loukkaavana sen, miten yhdentekevänä keskustalaiset pitävät Kainuun sote-palveluita.
Koulutusvaatimukset on pelkkää politikointia. Kirjanoppineet eivät useimmiten osaa yhtään mitään käytännön työelämästä. Ovat pelkkiä teoreetikkoja, joiden paikka on aivan muualla kuin johtotehtävissä.
Sen sijaan oikeita töitä tehneillä ihmisillä on edes joku rajapinta tavalliseen duunarielämään. Esimerkiksi kokemuksesta kaupan kassalla työskentelystä on apua johtamisessa, koska silloin pystyy asettumaan johdettavien asemaankin.
Korhonen vaikuttaa hyvältä valinnalta, koska hänellä on kokemusta muiltakin aloilta. Ylimmällä tasolla ei tarvitse osata operatiivisia yksityiskohtia, vaan tärkeintä on ymmärtää kokonaisuudet ja niiden vaikutukset toisiinsa. Laaja elämänkokemus auttaa siinä asiassa.
Korhosen nimitystä ei voi perustella mitenkään!
Se on törkeää hyvä-veli-korruptiota.
Ihan tyypillinen suomalainen nimitys. Tietenkin rannalle jääneet ruikuttavat aina. Näin on ollut aina virkanimityksissä.
Suomessa ei muuten esiinny korruptiota.
Kepu pettää aina. Kun Kainuu ei maksa omista Sote-kustannuksistaan juuri mitään, niin Kainuun kepuleille on se ja sama mihin citytörsien rahat käytetään.
Suomi on harvaanasuttu maa. Yliopistosairaaloita perustettaessa niitä kutsuttiin miljoonapiireiksi eli niiden alueella asui n. miljoona suomalaista. Nyt tilanne on toinen, HUS -alueella asuu 2,2 miljoonaa ja muisssa piireissä alle miljoonan.
Lisäksi Oulun yliopistosairaalan toiminta-alue kattaa ainakin yli kolmasosan koko Suomen pinta-alasta.
Sairaanhoitopiirejä on ollut 20 Ahvenanmaa. Mielestäni ihan hyvä ja toimiva pohja Sotelle.
Toimivaltojen ja päällekkäisyyksien purkaminen olisi enemmän kuin suotavaa, se on elinehto terveyspalveluiden järjestämiselle.
Ei ihan hirveästi kiinnosta johtajien pallit. Kiinnostaa enemmän se toiminta.
On tosi vaikeaa järjestää haja-asutusalueelle yhdenvertaisia palveluita ihan etäisyyksien takia.
Toisaalta ymmärrän, että tiheästi asustulla pääkaupunkiseudulla palveluiden järjestäminen vaatisi enemmän kuin tasavertaiset resurssit . koska väestömäärä on suuri ja lapsia ja nuoriakin enemmän.
Ongelma on mielestäni globaali, väestö keskittyy keskuksiin. Haja-asutusalueiden väestö vanhenee. 'Vain vanhukset ovat jääneet pihapoluille astelemaan'... lauloi Kalle Holmberg aikoinaan Euroopan syrjäkylät laulussa. Niin totta nyt.
Sote-malli luo päällekkäisyyttä ja turhaa hallintoa. Eikä edes pelkkä sote-alueiden hallinto riitä, vaan sote-alueet tulevat tekemään erilaisia yhteistyöhimmeleitä, koska pienet alueet eivät pysty järjestämään kaikkia niitä palveluja joiden järjstämistä varten ne ovat olemassa.
Toistan: Sote-alueet eivät pysty järjestämään kaikkia niitä palveluja joiden järjstämistä varten ne ovat olemassa.
Luodaan tarkoituksella ja tietoisesti malli joka ei toimi. Kainuussa on alle 72.000 asukasta, Keski-Pohjanmaalla alle 68.000 asukasta. Ei tule toimimaan. Poliittiset nimitykset palkkiovirkoihin ovat tehokkaita. Muu ei.
On hyvä muistaa, että sote-palapeli kasataan yksi kohta kerrallaan. Maakuntahallinto on vasta alkua. Takuulla alkuvaiheessa on päällekkäisyyksiä, niin pitääkin olla. Jossain vaiheessa sinne saadaan siirrettyä toivottavasti myös esimerkiksi poliisiasioista päättämistä, jotta voidaan purkaa nykyistä paisunutta poliisihallintoa.
Aika paljon voimme syyttää myös Jouni Backmania (sd.) joka purki aikoinaan toimivan läänimallin. Vedottiin silloin säästöihin, jotka nyt näkyvät hoitovelan ja jonojen kasvamisena. Nyt sitä läänihimmeliä ollaan taas palauttamassa.
Suomessa on tehty 1990-luvun alun jälkeen kansalaisten kannalta tosi huonoja poliittisia päätöksiä.
Poliisitoimen siirtäminen paikallisten Keskustalaisten satraappien valvontaan ja ohjaukseen on puistattava ajatus!
Ei näytä "poliittinen kulttuuri" Kepussa muuttuneen Saarikon aikana. Lehmänkauppoja, iltalypsyjä, poliittisia nimityksiä ja muuta kansan etujen vastaista toimintaa.
Kukaa noita loiseläjiä vielä äänestää?! Ei kai kainuulaisetkaan niin tyhmiä ole, että kuvittelevat osaamattoman ja epäpätevän sote-johtajan olevan jotenkin heidän etu? Sehän on pahimmillaan hengenvaarallinen, kun saa terveydenhuollon sekaisin.
Tarvitaan palkkauudistus Suomeen, ei verovaroista voi maksaa kolmea ja puoltatonnia kuukaudessa enempää kenellekään.
Verorahoja tulee käyttää säästeliäästi, että riittää kaikille.
Kyllä toimivan kokoista sote-aluetta jotavalle pätevälle johtajalle pitää maksaa kymppitonnin palkkaa. Ei siihen muuten saada pätevää johtajaa.
Tuollaisille Timo V Korhosen tapaisille poliittisesti valituille pätemättömälle turhakkeille 3500e on liikaa. Eikä Kainuu tarvitse ollenkaan Sote-johtajaa, koska koko Kainuu on aivan liian pieni sote-alue, että se ikinä voisi vastata niistä palveluista, joita varten sote-alueet on olemassa. Kainuu Pohjois-Pohjanmaa toimisi.
Palkan pitää olla sellainen, että se houkuttelee hakijoita. Poliittiset nimitykset ovat asia erikseen. Se on moraalitonta toimintaa. Ammattijohtajia on kuitenkin hakijoissa yleensä vähän ja he ovat ansainneet kannuksensa yksityisissä yrityksissä, jotka tavoittelevat helppoa voittoa nyt ja tässä.
Voittoa tavoittelemattoman niinkuin lakisääteisen terveydenhuollon palvelukseen ansioituneimpia mielestäni ovat voittoa tavoittelemattomien, eettisest kestävällä pohjalla olevien hakijoiden kokemus. Ja , hirveä sanoa, mutta tietyistä kunta- ja valtionhallinnon päättäjistä mielestäni näitä löytyy:-)
Ne suomalaiset, jotka eivät ymmärrä politiikkaa ja poliittista valtaa, niin ohessa joitain nyrkkisääntöjä:
-poliitikon tärkein taito on puhua pokerinaamalla paskaa, eikä poliitikko tarvitse olla opetettua apinaa älykkäämpi, kunhan kansa vaaleissa tykkää
-poliitikon ensisijainen halu on kahmia itselleen rahaa ja valtaa. Vallan avulla saa lisää rahaa.
-oman edun ollessa hoidettuna tulee puolueen ja kavereiden etu
-ei ainakaan ensimmäisenä tulee suomalaisten etu
Virkamiehet, jotka valitaan kyvykkyyden, ei poliittisen ideologian tai jäsenkirjan avulla, ovat huippukoulutettuja erikoisasiantuntijoita, jotka käytännössä hoitavat hommat ja yrittävät vaimentaa poliitikon ja poliittisen päätöksenteon aiheuttamaa tuhoa.
Yksikään suomalainen ministeri tai harva kansanedustaja pääsisi omin ansioin yhdenkään suuremman pörssiyhtiön johtoon, koska heillä pätevyys ja osaaminen ei alkuunkaan riitä. Poikkeuksen muodostaa valtion osakkeilla vaikuttaminen, millä saadaan takaoven kautta poliitikkoja erillaisille hallituspaikoille. Mutta siihen riittää sopiva jäsenkirja sekä paskanpuhumisen taito. Edelleen jos on tiedossa ns sisäpiiritietoa, niin sitä käytettäneen hyväksi.
Suomen tuleva SOTE on PERSEESTÄ !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Uudenmaan loiset jaksavat metelöidä.
Kuulkaa turvenuijat, Uudeltamaalta ne rahat tulee teille maakuntiin, jotta voitte talvet maata pirtissänne, juoda kaljaa, sekä syleksiä pitkiä ruikkuja takkaan.
Paljonko nostat asumistukea kun käyt pääkonttorilla siivoojana? Mieti sitten, kuka on loinen.
Eipä tuo yllätyksenä tullut. Kepuli on kepuli, vaikka voissa paistais.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/il-perussuomalaisten-juho-eerola-palkkasi-bandikaverinsa-erityisavustajakseen-palkkaa-ropisee-6-466-euroa-kuussa/7517300
Persu Juho Eerola palkkasi bändikaverinsa avustajakseen, palkka 6 4 66 euroa/kk.
Haavisto palkkasi pojan avustajakseen jonka kanssa matkustelee ympäri maailmaa ja baarikaappi, sekin on käytössä.
Avustaja saattoi kuitenkin olla huomattavasti Eerolaa fiksumpi. Tuskin ainakaan oleellisesti tyhmempi.
Tämän takia Kepu tarvitsi 22 sote-aluetta, kun kaikki asiantuntijat suosittelivat 5-7 aluetta.
Pudonneita kansanedustajia on niin monta ja jokaiselle pitää joku vihreä oksa löytää.