Sosiaalitukia on jaettu jo miljardeja suomalaisfirmoille

"Kaikkiaan suoria koronatukia on maksettu yrityksille viime ja tänä vuonna noin 2,4 miljardilla eurolla. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan koronatukien kohdentamisessa ei onnistuttu erityisen hyvin. VTV katsoo, että nyt olisi aika katsoa myös muitakin yritystukia kriittisesti".

https://yle.fi/uutiset/3-12115110?origin=rss

Konkurssien vähyys herättää epäilyjä liian hövelistä tukemisesta

VTV ei ole koronatukikritiikissään ainoa. "Väärin sammutettu" toteavat selvityksissään myös ainakin yritystukien tutkimusjaosto (siirryt toiseen palveluun) ja Helsinki GSE (siirryt toiseen palveluun). Selvitykset olivat osa työ- ja elinkeinoministeriön käynnistämää jälkitarkastusta koronatuista.

Kritiikkikortensa kekoon kantaa myös Elinkeinoelämän tutkimuslaitos.

– Tuet ovat onnistuneet siinä, että yritykset ovat pysyneet pinnalla ja konkursseilta on vältytty. Toisaalta tukia on jaettu niin avokätisesti, että konkurssit ovat laskeneet alle normaalin vuosittaisen tason, sanoo Etlan ennustepäällikkö Markku Lehmus.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Kaikkiaan suoria koronatukia on maksettu yrityksille viime ja tänä vuonna noin 2,4 miljardilla eurolla. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan koronatukien kohdentamisessa ei onnistuttu erityisen hyvin. VTV katsoo, että nyt olisi aika katsoa myös muitakin yritystukia kriittisesti".

https://yle.fi/uutiset/3-12115110?origin=rss

Konkurssien vähyys herättää epäilyjä liian hövelistä tukemisesta

VTV ei ole koronatukikritiikissään ainoa. "Väärin sammutettu" toteavat selvityksissään myös ainakin yritystukien tutkimusjaosto (siirryt toiseen palveluun) ja Helsinki GSE (siirryt toiseen palveluun). Selvitykset olivat osa työ- ja elinkeinoministeriön käynnistämää jälkitarkastusta koronatuista.

Kritiikkikortensa kekoon kantaa myös Elinkeinoelämän tutkimuslaitos.

– Tuet ovat onnistuneet siinä, että yritykset ovat pysyneet pinnalla ja konkursseilta on vältytty. Toisaalta tukia on jaettu niin avokätisesti, että konkurssit ovat laskeneet alle normaalin vuosittaisen tason, sanoo Etlan ennustepäällikkö Markku Lehmus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu