Hankalia kysymyksiä esittävät kansalaiset ovat salaliittoteoreetikoita. Hyvä keino leimata ja lopettaa keskustelu. Kansallismielinen poliittinen herännäisyys on valtaan päässeelle Yleisradiolle kauhistus. Helpoin tapa leimata nouseva poliittinen aate äärioikeistoksi Yleisradion suvereniteetin säilyttämiseksi.
Olisiko Yleisradion annettava kokea mitä julkisfasismista voi pahimmillaan sille seurata?
Olisiko Yleisradion annettava kokea mitä julkisfasismista voi pahimmillaan sille seurata?
Vastaukset 30
Vanhimmat
No nyt osuit just asian ytimeen hyvä ! ! !
Yle vero pois, on aivan liian puolueellista toimintaa heillä.
"Yle kuolee pian"!!!
YLE maalittaa perussuomalaiset.
Timo Soini sanoi hän, jos asettuu ehdolle v.-24 , niin saa 200 000 ääntä, no se oli vain haave.
Ihminen, niin alkaa nähdä kaikkia.
Sitä hän ei sanonut, mitä puoluetta, se on vielä avoin. Saattaa olla, että isojen jytkyjen aika vielä ei uudelleen ole. Mutta ompas kuitenkin ollut mielenkiintoinen poliittinen elämä. Yhtään vaalia ei ole hävinnyt. Viimevaalit sinisissä kuitenkin olisivat olleet mahdollisesti sellaiset.
Isoa jytkyä tarvitaan ja sellainen näyttäisi todellakin olevan tulossa. Vihreät, vasemmisto, sostemit; pahasti pelkään, että häviää joka tapauksessa vaalit.
Rahat menivät, perseaukiiset äänestäjät näppejään jäivät nuolemaan.
Voi Persu parka, sitä tulevaa pettymystä. Persujen huono kannatus johtuu aina YLELTÄ. Kannattaisiko mennä peilineteen ja kerrankin MIETTIÄ.
Taas sinä paljastit Persut oikeisto puolue.
YLE toimii suomalaisessa yhteiskunnassa kuin Stasi tai KGB. Se määrittelee omista arveluttavista lähtökohdistaan mikä on totuus ja vastaavasti mikä on salaliittoteoriaa.
Juuri tuo salaliittoteoreetikoksi tai äärivasemmistolaiseksi leimaaminen on kätevä "laillinen" tapa terrorisoida suomalaista yhteiskuntaa ja vapaata keskustelua.
Yleveron poistaminen olisi kyllä se ensimmäinen askel kohti vapaata yhteiskuntaa, jossa ihmisten ei tarvitsisi pelätä isoveljen leimakirvestä.
Älä puhu potaskaa. Fanittamasi vaihtoehtomediat eivät edes pyri totuuteen. Niillä on selvä agenda.
Kaupalliset toimijat ovat nimensä mukaisesti kaupallisia.
Kaltaisesi ihmisten pyrkimys on nimenomaan romahduttaa luottamus oikean tietoon ja syöttää tilalle mv-tyyppistä moskaa. Häpeä!
Truth Really Hurts
Potaskan kirjoittaminen ei nyt varmaankaan ole kovinkaan raskauttavaa, ellei sitten kyseessä ole verovaroin ylläpidettävä Yleisradio. Tämä on se tärkeä lähtökohta.
Niinkö? Ja sinä määrittelet sen, mikä on sitä potaskaa?
Truth Really Hurts
Eikös tämä tapaus Estoniakin osoita syyttävällä sormellaan Yleisradion suuntaan? YLEn mukaan oli onnettomuuden jälkeen tärkeää saada alus nopeasti peitetyksi soralla ja hautarauhakin piti julistaa pikaisesti, ettei uppoamisen todellista syytä päästä tutkimaan.
Yhteiskunnan kannalta on erittäin huono asia, jos Yleisradiolla on monopoli määrätä mikä on totuus ja sitten ohjata keskustelua erilaisin leimakirvein.
Ei ole olemassa mitään "kansallismielistä poliittista heräämistä".
On olemassa joukko huonosti koulutettuja, politiikkaan perehtymättömiä ihmisiä, jotka vastustavat lähes kaikkea. Tämä joukko on Persut.
Sitten on joukko sekaisin olevia salaliittoihin uskovia ihmisiä.
On jokunen trolli, joille itänaapurin maksaa. Esimerkkinä mv-lehden väki ja fanit.
Lopuksi on vielä joukko uskonsa seonneita.
Nämä ressukat löytävät aika-ajoin toisensa.
Truth Really Hurts
Persut ei suinkaan vastusta kaikkea, ainoastaan tyhmyyksiä.
Kaikella kunnioituksella, mutta et selvästikään taida ymmärtää mistä kirjoitit:
"Sitten on joukko sekaisin olevia salaliittoihin uskovia ihmisiä."
Olisi muuten mielenkiintoista tietää, minkä puolueen ehdokkaita tapaat äänestää lähtökohdistasi?
Persut vastustavat käytännössä kaikkea mahdollista. Epäilisin ymmärtäväni politiikkaa ja sen lainalaisuuksia sinua paremmin, koska olen seurannut aktiivisesti politiikkaa 90-luvulta lähtien. Olen myös opiskellut yhteiskuntatieteitä sivuaineena yliopistossa.
Perussuomalaiset ei puolueena omaa mitään muuta yhdistävää tekijää kuin maahanmuuttovastaisuuden. Kaikessa muussa heittelehditään edestakaisin sinne ja tänne. Linjaa ei ole. EU-vastaisuus ei hyödytä ketään tosiasiassa. Ainoa hyötyjä on Venäjä, joka haluaakin pitää Euroopan hajanaisena. Kansallismielisyys ei oikeasti ole kansallismielisyyttä. Hyvä esimerkki siitä äärimmilleen vietynä on lähinnä tragikoominen, mutta myös törkeästi valehteleva mv-julkaisu, jonka potaska osaan persuistakin uppoaa.
Olen vasemmalle kallellaan jonkin verran, mutta ymmärrän kyllä puolueiden ongelmat ja mikään puolue ei suoranaisesti innosta minua hirveästi. Pidän lähinnä koomisena sitä, että puolueet oppositiossa vastustavat sitä poliittista linjaa, jota itse hallituksessa ajavat.
Suomessa on joukko ihmisiä, joihin uppoaa lähes mikä tahansa. Tälle joukolle riittää, kun kovasti vastustetaan kaikkea sellaista, mikä ikävälle tuntuu. Se on sitten pikku juttu, onko jokainen oma väite tai perustelu looginen vaiko ei. Kunhan vain saa vastustaa.
Rokotevastaiset intoilijat ja Trumppia Jumalana pitävät höpöttelijät ovat yksi joukko. Juuri se väki kuvittelee jokaisen anonyymien tuottaman nettiartikkelin olevan absoluuttista faktaa ja se sama väki pitää työtöntä, kouluttamatonta koheltajaa samanarvoisena kommentaattorina asioiden suhteen kuin todellisia asioihin perehtyneitä tutkijoita. Tiettyyn joukkoon ei uppoa mikään peruste mistään asiasta.
Kertoisitko sinäkin nyt omista näkemyksistäsi?
Truth Really Hurts
Aika paatoksen jaksoitkin sitten väsätä!
Et kuitenkaan ole asioista oikein perillä. Tutkijoiden mukaan persujen politiikkahan rakentuu kolmelle tavoitteelle, eikä suinkaan yhdelle, hyvä ystävä: Maahanmuuttovastaisuus, EU-kriittisyys ja kansallismielisyys.
Voi olla että olet myös kallellaan johonkin suuntaan, mutta luulen, että sinä olet jossain määrin sekaisin ainakin päätellen tuosta aiemmasta varsin sekavasta tuotoksestasi.
Nuo kaikki kolme asiaa ovat saman kolikon eri puolia. Harmittavaa, että et kykene asiapitoisenpaan keskusteluun.
Truth Really Hurts
Höpön höpön ja liirun laarun! Ovat aivan eri asiakokonaisuuksia, jotka vaativat poikkeuksetta omat yksilölliset keskustelut ja johtopäätökset.
Persujen filosofia on juuri vastustaa kaikkea. Siksi populistipuolueen taival hallituksessa ei ole ruusuinen. Tämä on nähty niin Persujen kuin SMP:nkin kohdalla.
Valtaosa teistä persujen kannattajista ei ymmärrä politiikasta mitään. Kuvitelmat ovat juuri samanlaisia kuin Tony Halmeen aikana. Tonyhan kai itsekin kuvitteli lähinnä laittavansa koko politiikan uusiksi. Toisin kävi.
Ei tarvitse kuin katsoa Persujen joukkoa ja tosiasiat puskevat silmille. Alkoholismia ja rikoksia nousee esiin sitä tahtia, että heikompaa hirvittää. Hakkarainen? Pelkkä vitsi, jonka Viitasaaren ja Äänekosken seudun ABC:llä notkuvat ressukat äänestivät ensin eduskuntaan ja sitten europarlamenttiin, eli lähinnä pitkin Etelä-Amerikkaa juopottelemassa. Oma lukunsa ovat hihhuloiva Huhtasaari ja ex-puheenjohtaja, joka varmasti mörähtelyineen upposi joihinkin, mutta sai muut tuntemaan olonsa vaivautuneeksi.
Jos olet halukas noista asioista keskustelemaan, koeta käydä se keskustelu äläkä heitä typeriä lyhyitä yleistyksiä.
Truth Really Hurts
Kommunismiin kuuluu toisinajattelun poistaminen.
Juuri tuo kommunismista sönkkääminen on yksi vastenmielisimmistä ilmiöistä, joita tähän maahan on syntynyt. Persut ovat sen aloittaneet. Retoriikka on kuin 70-luvulta.
Suurin osa jankkaajista ei edes ymmärrä, mitä koko sana tarkoittaa. Sitä jauhetaan pelottelumielessä kuin lapset jotakin pelottavaa sanaa. Totuus on kuitenkin se, että melkoisen moni kovaäänisimmistä sössöttäjistä olisi täälläkin suossa, jos yhteiskuntamme ei olisi se mitä on. Jenkikityyppisen todellisuuden ihannoijat voisivat oikeassa maailmassa yllättyä negatiivisesti, kun sossu ja työkkäri eivät Suomen tapaan toimisikaan.
Truth Really Hurts
Taisit paljastua, olet selvästi kommunisti!
No, Suomessa persut tekevät tehtaissa ahkerasti raskasta työtään ja siinä sivussa antavat myös sinunlaisille sivuaineiden opiskelijoille mahdollisuuden siivestää yhteiskunnassamme vieläpä ihan kohtuullisella elintasolla.
Luulenpa tekeväni yhteiskunnan kannalta sekä enemmän että hyödyllisempää työtä kuin sinä. Arvelisin tehneeni sitä myös pitempään kuin sinä.
Truth Really Hurts
Heikosta asiantuntemuksestasi ja paatoksellisesta esitystavasta päätellen, luulen, että olet jälleen erehtynyt.
Luulet kaikenmoista. Puhu asiaa niin voimme arvioida sen. Jos et siihen kykene, se on oma häpeäsi.
Truth Really Hurts
Yle on manipulaation äiti.
Suvakit on suuri salaliitto,luulevat että muslimit ,romanit sopeutuu suomeen,mutta eivät ole kuin suuri haitta ja menoerä,voi raukkoja.
Ja lisää on tulossa. Vasta kerrottiin, että Tallinnassa on tulijoita tavattu.
Mistä johtuu, että tänne pohjan perille on niin suuri halu tulla?
Vastapuolen nimittely salaliittoteoreetikoksi, on hyvä ja tehokas keino lopettaa kaikki vasta-arguimentointi ja keskustelu. Muistan itse hyvin kuinka taannoin YLE:n uutisissa muutamaan otteeseen viitattiin salaliittoteoreetikoihin, kun ihmiset halusivat selvyyttä Estonian uppoamisen aikuisiin epäselvyyksiin. Epäselvyydet ja totuus haluttiin silloin Yleisradion toimesta haudata sorapatjan alle, samalla kun lisätutkimuksia vaatineiden puheenvuorot maalitettiin salaliittoteorisoinniksi.
Yleisradion harmiksi totuus on nyt vuosikymmeniä myöhemmin paljastumassa.
Ihan jo näistä mediapoliittisista peruslähtökohdistakin on kohtuullista vaatia yle-verosta luopumista.
Vihervasemmiston kaksi vikaa:
1. Ne ovat tottuneet elämään pimeässä kuin herkkusienet ja syömään paskaa.
2. Ne luulevat, että raha on jotain sellaista, mitä saa seinästä rajattomasti, eikä sen eteen tarvitse tehdä tuottavaa työtä.
Yle ei ole täysin puolueista riippumaton, sillä sen toimintasuunnitelmassa nimen omaan todetaan "haitallisten yhteiskunnallisten aatteiden näkyvyyden rajoittaminen".
Valitettavasti tähän on persujen tyytyminen.