Jätelaki vaatii kierrättämään ja sakottaa 100 e/v, kun kierrätämme.

Jätelaki määrää asuinkiinteistöt liittymään järjestettyyn jätteenkuljetukseen, mikä koskee kunnan vastuulla olevaa jätettä. Kunnan vastuu yhdyskuntajätehuollon järjestämisestä on rajattu asumisessa syntyvään jätteeseen.

Jätelainsäädännön uudistus puolestaan vaatii jätteen määrän vähentämistä, sekä uudelleenkäytön ja kierrätyken lisäämistä.

Asumme maaseudulla ja haluamme toimia ympäristövastuullisesti. Kompostoimme biojätteet ja kierrätämme muun jätteen kauppareissujen yhteydessä kierrätyspisteisiin. Olemme vuosia toimineet näin, mistä hyvästä meitä on koko ajan sakotettu niin, että olemme joutuneet maksamaan siitä kun jeteauto ajaa 18 kertaa vuodessa vauhdilla ohi kiibteistömme tienhaaran. Tänä vuonna 100 euroa.

Eikä tuossa kaikki. Nimenomaan muuta kuin jäteautoon kelpaavaa, kierrätyskoelvotonta jätettä syntyy noin peräkärryllinen vuosittain. Kun viemme sen jäteasemalle punnituksen kautta, joudumme maksamaan nykyisin tästä 80-100 €. Ja, tietenkin on vuoden perusmaksu, vähän yli 30 €.

Onko lainsäädännössä mitään järkeä? Vaaditaan kierrättämään, ja kun niin tehdään, velotaan noin 100 euroa vuodessa siitä ettei ole tuotettu jätettä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jätelaki määrää asuinkiinteistöt liittymään järjestettyyn jätteenkuljetukseen, mikä koskee kunnan vastuulla olevaa jätettä. Kunnan vastuu yhdyskuntajätehuollon järjestämisestä on rajattu asumisessa syntyvään jätteeseen.

Jätelainsäädännön uudistus puolestaan vaatii jätteen määrän vähentämistä, sekä uudelleenkäytön ja kierrätyken lisäämistä.

Asumme maaseudulla ja haluamme toimia ympäristövastuullisesti. Kompostoimme biojätteet ja kierrätämme muun jätteen kauppareissujen yhteydessä kierrätyspisteisiin. Olemme vuosia toimineet näin, mistä hyvästä meitä on koko ajan sakotettu niin, että olemme joutuneet maksamaan siitä kun jeteauto ajaa 18 kertaa vuodessa vauhdilla ohi kiibteistömme tienhaaran. Tänä vuonna 100 euroa.

Eikä tuossa kaikki. Nimenomaan muuta kuin jäteautoon kelpaavaa, kierrätyskoelvotonta jätettä syntyy noin peräkärryllinen vuosittain. Kun viemme sen jäteasemalle punnituksen kautta, joudumme maksamaan nykyisin tästä 80-100 €. Ja, tietenkin on vuoden perusmaksu, vähän yli 30 €.

Onko lainsäädännössä mitään järkeä? Vaaditaan kierrättämään, ja kun niin tehdään, velotaan noin 100 euroa vuodessa siitä ettei ole tuotettu jätettä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu