Siinä, miksi muka kansa ei hyväksy tai kuuntele elokapinan ilmastohälytystä, mutta hyväksyy presidentin samankaltaiset puheet, mutta hymähtäen vain reagoi.
Koittaisi nyt ymmärrtää tuossa asemassa, että isoa kansanosaa lähinnä huvittaa tuo meuhkaaminen.
Se tapahtuu väärässä maassa, maassa, joka saastuttaa vähän ja pyrkii koko ajan parempaan, maassa jossa ei ole kuin 5,5 miljoonaa ihmistä, maassa, joka on Euroopan metsäisin, eli puutakin, hiilinielua riittää, maassa, joka kustansi esim. Pietarin jäteveden puhdistamon, maassa, jossa ei ole kuin yksi hiilivoimala, pian ei sitäkään jne jne.
Painukaa tuhansien hiilivoimaloiden ja sata kertaa isompien kansojen luo Kiinaan ja Intiaan meuhkaamaan, niin annetaan aplodit.
Alooittakaa hätätilan julistus Puolasta. Lupaan, että miljoona suomalaista peukuttaa, Kalevan päätoimittaja voi johdattaa Helsingin lapsijoukon pois Mannerheimin tieltä ja näyttää oikeaa suuntaa kohti Puolaa ja Saksaa vaikkapa sieltä Kiinaan siirtyen.
Älkää unohtako katsoa aasian jokien virtaamia meriin, että mitä siellä virtaa.
Jatkakaa lopuksi Afrikkaan, jossa väki lisääntyy ja puut kaatuu.
Ylekin oikein esitteli Ghanalaista naista, jolla oli "vain" 8 lasta ja joka haaveili 13 lapsesta !
Miettikäää näitä Suomen ilmastohumpan kiihkoilijoita, jotka Suomessa Suomalaisille meuhkaa...
T: Folio Mulder

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.