Miten läheisenne dementtia alkoi?

keiju

Mistä oireista aloitte päättelemään,että omalla läheisellänne olisi dementtia?

9

8122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ezzy

      Ihan ensimmäiseksi tuntui oudolta se,että kuinka tämä ihminen syytti toista sellaisesta tekemisestä, jonka hän itse oli ilmiselvästi tehnyt. Hän oli ollut tietääkseni varsin rehellinen, tiedä sitten.Monesti ei vaan ihan yhtä selvästi tiennyt, kuka oli se joka valehteli. Perheen sosiaaliset suihteet alkoivar rakoilla.
      Laskut alkoivat jäädä maksamatta. Siihen asti hän oli huolehtinut kaikki maksut, hankkinut jollakin konstilla niihin rahaa ja pyörittänyt vekseleitäkin tarpeen mukaan. Sitten hän alkoi piilotella laskuja. Suuri järkytys oli, kun odotimme karhulaskua parintuhannen markan laskusta. Tuli kirje, se avattiin ja lasku oli lähes 20 000 markkaa - suurin osa tämän potilaan toisten tietämättä maksamatta jättämiä.

      Sitten selvä katoaminen: pöydälta katosi tavara, jonka häviäminen havaittiin vasta seuraavana päivänä . Siinä olikin selvittäminen, kuka muistaa väärin, kenen se piti ottaa ja milloin se siinä viimeksi oli. Ja onkohan sen joku varastanut? Sitten löytyi vaatekomerosta lakanoiden välistä.

    • Nimetön

      - luonteen muuttuminen epäluuloiseksi ja "pikkutyttömäisemmäksi"
      - tavaroiden piilottelu ja hukkaaminen
      - paniikkihäiriöoireet, pelkotilat
      - harhat (eläimet, oudot unet)
      - päivämäärät ja viikonpäivät unohtuvat, ajantaju hämärtyy
      - eksyminen aivan ensimmäinen oire: ei löytänyt kotiin autolla rautatieasemalta
      - hellan levyt yms. jäävät päälle, ruuat palavat pohjaan
      - oireet aluksi aika vaikeita huomata, saattavat olla olemassa jo pitkään, koska omainen ne hyvin peittää ja selittää väsymyksellä yms.

    • Nimetön

      Mummollani ensimmäinen vakava oire oli, kun hän ei enää osannut/uskaltanut käyttää hellaa, pesukonetta ym. Persoonallisuus alkoi pikkuhiljaa muuttua, hän saattoi loukkaantua syvästi jostain aivan mitättömästä asiasta, itkeskellä jne. Nykyään saattaa sanoa joskus todella ilkeästi, vaikka on mitä kiltein ja hyväsydämisin. Mielikuvitus on lisääntynyt ja ajantaju kadonnut. Surullista! Jatkuva huoli ja välimatkaa sen verran, ettei kovin usein pääse katsomaan...

    • zn79

      Sukulaiseni dementia alkoi rajuin oirein: hän mm. alkoi syytellä perheenjäsenten varastavan lompakostaan rahaa, vaikka oli itse ne käyttänyt ja sai raivokohtauksia kun koki ettei perhe kertonut hänelle mitään mistään asioista. Oikeasti kaikki oleellinen kyllä kerrottiin ja moneenkin kertaan, mutta tämä mies vain unohti kuulemansa. Usein kun mies kuskasi autolla vaimoaan jonnekin hän unohti minne mentiin, kuten myös vaimon nimen (nykyään vaimo ei kyytiin astu, ihme kyllä miehellä on vielä ajokortti...) Tämän miehen tila menee lääkkeistä huolimatta nopeasti huonommaksi, hän ei muista arkisia sanoja, käytäntöjä eikä mitään sovittuja asioita. Miehen kissa on lihavin näkemäni: hän ei muista ruokkineensa kissan esim.puoli tuntia aiemmin. On siinä perheellä kestämistä:(

      • Hänellä dementtia alkoi kiukunpuuskina ja asioiden unohteluna.Hän esim. ei halunnut isoäitiäni lähelleen ollenkaan myöhemmin kuvioihin alkoivat tulla autolla eksymiset!


    • vimi

      Mummoni alkoi unohdella ihan jokapäiväisiä asioita, kuten perheen uusien lasten nimet, hellat jäivät päälle, samat asiat piti selittää moneen kertaan. Sitten mummoni alkoi puhutella minua äitinäni ja sanoi kaikille minun olevan hänen tyttärensä. Viimeisin juttu on alkava ilkeys, vaikka hän ei ole ikinä ollut ilkeä kenellekään. Nykyään syyttelee sukulaisia mm. rahan varastamisesta hänen lompakostaan. Hänen asunnossaan käy muka outoja ihmisiä hänen ollessaan poissa, jotka tuovat sinne tavaroita tai sitten niitä varastetaan. Hän ei enää muista käyneensä ihan tutuissa paikoissa. Lääkäriajat unohtuvat ja niitä piilotellaan, laskut unohtuvat maksaa, ei muista tilanneensa jotain. Raskasta tämä on. Nyt olemme alkaneet miettiä hoitokotia ihan meidän oman mielenrauhamme takia. Ei tarvitse koko ajan olla huolissaan mitä siellä tapahtuu.

      • vimi

        että huoli turvallisuudesta on todellinen. Keväällä sattui jo yksi tulipalo.


    • Omainen

      Ensin alkaa joku vie tavaroita,hellat
      jää päälle.puhuu sellaista asiaa jossa
      ei ole mitään perää.on lähdössä jonnekin
      ajaa olemattomia ihmisiä ulos talosta.
      Ja pahenee koko ajan, poliisille voi soittaa
      että häneltä viedään tavaroita ym.Kyllä sen
      huomaa, se on jo vakava merkki ,puhuu sellaista missä ei ole päätä eikä häntää.Jos näin suoraan sanotaan.

      • alie65

        haluan keskustella äitini sairaudesta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?

      Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.
      Maailman menoa
      275
      3932
    2. Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon

      Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188
      Maailman menoa
      92
      3575
    3. Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia

      mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös
      Maailman menoa
      162
      2557
    4. Ei se halua mitään!!

      Arkailija koko tyyppi!
      Ikävä
      62
      2335
    5. Jätän tähän viesti kaivatullesi

      jos jotain jäänyt sanomatta. 👇
      Ikävä
      154
      1912
    6. Olet kyllä erittäin huono yhdistelemään pisteitä.

      Etkä vain sinä vaan kaikki teilläpäin.
      Ikävä
      34
      1727
    7. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      21
      1402
    8. Onko jo liian "vanha" vai mitä mieltä olet? 57-v. saa raakaa tekstiä tv:ssä

      The Summit Suomi tv-ohjelmassa 57-vuotiaan Maritan jaksamista kyseenalaistettiin iän takia. Onko tässä iässä jo liian "v
      50 plus
      30
      1288
    9. Etkö sitten itse

      ole koskaan ylittänyt rajaa?
      Ikävä
      33
      1285
    10. Mitä järkeä iskeä

      Varattua ja yrittää saada sitä eroamaan
      Ikävä
      46
      1202
    Aihe