Rokotevastaisuus Ilmajoella?

Anonyymi

Mihin ihmeeseen perustuu Etelä-Pohjanmaan ja Ilmajoen alhainen rokotekattavuus? Onko täällä joku taho jonka intressiin kuuluu rokotekielteisyyden levittäminen? Ja miksi?

Kaikki rokottamattomat tulee jossakin vaiheessa Koronan sairastamaan, ja osa heistä tulee saamaan erittäin vakavia seurauksia. Rokote ei suojaa tartunnalta täysin mutta antaa kuitenkin moninkertaisen suojan vakavia tautimuotoja vastaan.

86

844

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kun Ilmajoella on suhteellisen paljon nuoria, muuhun maakuntaan nähden.

    • Anonyymi

      Väestö on keskimääräistä tyhmempää..

    • Anonyymi

      On selvitetty, että aktiivisimmat rokotevastustajat voivat hyötyä itse taloudellisesti salaliittojen levittämisestä. Takuulla dis-informaatiota ja valheita levitettään, jos se on taloudellisesti kannattavaa. Jotkut sitten uskovat näitä valheita ja jättävät rokotteen ottamatta.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Siinä taas yksi valehtelija jota vain tyhmät uskoo.

      • Anonyymi

        Paskapuhetta.

        Ja jos näin väität, niin pistä joku luotettava lähdeviite mukaan. Esim joku iltasanomat ei kelpaa.

      • Anonyymi

        Älä puhu paskaa!

      • Anonyymi

        Koronarokotteet ovat kasvattaneet lääkeyhtiöiden voittoja, Pfizer odottaa liike­vaihtonsa nousevan lähes 20 miljardilla eurolla tänä vuonna. Saksalainen Biontech kertoo, että yhtiön nettovoitto kasvoi huhti-kesäkuussa 2,8 miljardiin euroon, kun vuosi sitten tappiota tuli 88 miljoonaa euroa.

        Biontech nostaa tämän vuoden koronarokotteita koskevan liikevaihtoennusteensa 16 miljardiin euroon kymmenestä miljardista eurosta. Alkuvuoden liikevaihto oli 7,4 miljardia euroa.

        Biontech ja yhtiön kumppani Pfizer ovat suurimmat voittajat rokoteyhtiöiden kilpa­juoksussa. Pfizerin liikevaihto oli vuoden ensimmäisellä puoliskolla 9,2 miljardia euroa, ja se odottaa nostavansa liikevaihtonsa yli 28 miljardiin euroon tänä vuonna.

        https://www.hs.fi/talous/art-2000008182127.html

    • Anonyymi

      Tuon "rokoteen" suoja ei vaan tahdo vakuuttaa jos riskiryhmäläisille tarjotaan jo kolmatta piikkiä. Montako vielä tulee lisää? Miksi piikitetyt ovat paniikissa piikittämättömien takia, ne piikithän suojaavat? :DD Ei käy järkeen. Suomessa kukaan alle 30-vuotias ei ole kuollut koronaan eikä monellakaan enää ole ketään jolle "olla vaaraksi". Nuoret ovat yksinkertaisesti vain huolissaan omasta terveydestään ja hedelmällisyydestään. Vanhemmat pistäkööt itseensä mitä tahtovat jos eivät kerta enää lisäänny. Rokote antaa elinikäisen immuniteetin, nämä myrkyt taas ovat jotain aivan muuta, "jonkinlainen suoja joksikin aikaa".

      • Anonyymi

        Influenssarokote antaa vastaavanlaisen suojan kuin koronarokote. Joka vuosi tarjotaan sitäkin halukkaille. Joksikin aikaa senkin teho vain yltää.

      • Anonyymi

        Suomessa voi ja saa olla perustyhmä idiootti mutta pitääkö se tuoda kaiken kansan nähtäväksi?

      • Anonyymi

        Eihän mitään suojaa ole kenellekään tullut - on vain kuolemaa ja vammoja miljoonittain.
        Missäs se suoja on kun ei olla nähty kenelläkään. :-))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa voi ja saa olla perustyhmä idiootti mutta pitääkö se tuoda kaiken kansan nähtäväksi?

        Laita olkapää alas arkun päälle

        23.9.2021
        Kanadalainen tiedemies otti verinäytteitä tuhansilta kaksoisrokotetuilta ihmisiltä ja tutki näytteet mikroskoopilla. Tulos oli julma… 60% näytteistä osoitti, että systin aiheuttamat kystaproteiinit tuhoavat valkosolut ja punasolut alkoivat muodostaa hyytymiä tai veritulppia. Oli surullista sanoa, että näiden ihmisten ruumis voi selviytyä 3-5 vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ei terveistä tosiaan heru mitään jos heitä ei saa piikille - ja rikollisien haave olisi, että kaikki saataisiin asiakkaiksi ja sitten voitaisiin hintoja vielä nostaa ja kaikki voidella suurilla rahoilla ja pistää alamaiset palvelemaan - tässä on jotain tuttua mutta kuka muistaa, saako sitä sanoa ääneen, enpä uskalla :-)

    • Anonyymi

      Näillä salaliittoteorioilla vain on nykypäivinä ollut hassu tapa muuttua totuudeksi ja uudeksi normaaliksi. Totuus paljastuu usein vähän niinkuin sammakkoa keittäisi, pikku hiljaa pikku hiljaa. Ja kukaan ei huomaa mitään, vaikka salaliittoteorioista moni on jo arkipäivää. Niinhän tämä koronapassikin oli vielä reilu vuosi sitten salaliittoteoriaa ja foliopäiden huuhaa pelottelua. Nyt kaikki jo suorastaan odottaa passeja, niin nämä vain muuttuu.

      Estoniankin salaliittoteoriat räjähdyksestä on muuten paljastumassa todeksi. Näin kertoo norjalainen tutkimusryhmä. Toki siitä on jo pitkä aika, eikä kukaan enää kunnolla muista koko asiaa, joten hups, nyt se voikin olla räjäytys, vaikka aiemmin siitä vaiettiin ja kiellettiin moinen salaliittoteoria.

      Mitenköhän on wtc tornien osalta. Aikanaan sekin paljastuu, ettei se kaikki ollut niin kuin medioissa esitettiin..

      Salaliittoteoriat ei synny turhasta. Usein niissä on totuuden siemen. Se missä maailmassa elämme, on täysin hullua, ette edes osaa kuvitella minkälaisia psykopaatteja ja pahuuden ihmisiä maailman johtavilla paikoilla onkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Mitä se liittyy "rokottamiseen"? Oletko ottanut jotain epäsopivaa tai huumehia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        No kyllähän se näkyi ihan suorassa tv lähetyksessä, että lentokone niihin wtc torneihin osui.

        Ja mitä ihmettä tämä liittyy korona rokotuksiin. Sekoitat 2 asiaa keskenään.

        Itse oon korona kriittinen, enkä noita rokotuksia aio ottaa, mutta en minä nyt kaiken maailman salaliittoteorioihin sentään usko.

        Kyllähän jotkut hourupäät väittää että kuussakaan ei oo käyty, yms, mutta ei täysjörkikinen ihminen ihan mitä tahansa nyt sentään usko.
        Joten kas kun et sitä kuussakäyntiäkin kytkenyt noihin emwtc torneihin, ja koronaan, josta et maininnut mitään.

        Vedätkö jotain huumeita, vai mistä ihmeestä tuo hourailu wtc torneista johtuu, eihän asia oo millään tavalla edes ajankohtainenkaan, ainakaan Suomessa.

        Pistä nyt joku linkki väitteidesi tueksi.
        Tosin sekin ois turhaa. Mitä lie satuja oot lukenut.
        Pieni vinkki. Ei kannata uskoa ihan kaikkea mitä lukee / kuulee.
        Kannattais ainakin suhtautua siihen kriittisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        WTC torneihin heijastettiin hologrammit muka lentokoneet törmäämään niihin. Koneissa olleiden omaisia esittivät palkatut näyttelijät.

        Kun oikein järjellä ajattelet, niin onhan se nyt täysin päivänselvää, että jokainen länsimaalainen hallitus tekee ihan samaa, tappaa omaa siviiliväestöään, että pysyy vallassa ja lampaita on helpompi paimentaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä se liittyy "rokottamiseen"? Oletko ottanut jotain epäsopivaa tai huumehia?

        Painu sinä vaikka vittuun siitä uikuttamasta.
        Vastasin tuolle joka siitä asiasta kysyi.

        Sinun mielipidettäsi EI KYSYTTY.

    • Anonyymi
      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Tässäkin yksi valheellinen viranomaistyyppi joutuikin kiinni ja sairaalan työntekijä oikaisi tuon paskamaisen valheen - ohjelma keskeytettiin 😄😄

        https://twitter.com/qvantti/status/1442397649102065667

      • Anonyymi

        Kohta paljastuu ehkä myös, että se Australian pääministeri oli esim joku kaappihomo, mutta mitä ihmettä tämä korona rokotuksiin liittyy...

    • Anonyymi

      Kyllä nyt on Pietarissa oltu ahkeria disinformaation levityksessä. 🤣
      Minä saan sairaalan työnrekijänä kohta kolmannen rokotteen. Jokainen kollega ottaa sen heti kun saa. Mitäs siihen sanotte? 🤗

      • Anonyymi

        Taitaapi nämä rokotevastaiset Persut olla näitä MV lehden lukijoita no meeppäs katsoon onko tullut taas uusi tauti rokotetuille vois olla vaikka "näärännäppy "silmäkulmassa joka menee aivoihin.,?

        Mikäs sairaus on iskenyt kun olette aivan onnettomia kirjoittamassa - aivan joutavaa ilman mitään asiapuolta?
        Oletteko ottaneet jotain huumetta vai mikä on ?

      • Anonyymi

        Mitäpä tuohon,tyhmiä pöljäkkeitä olette. Toivottavasti et lisäänny ja korona piikin jälkiseuraamukset asian kohdallasi pysyvästi ratkaisee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaapi nämä rokotevastaiset Persut olla näitä MV lehden lukijoita no meeppäs katsoon onko tullut taas uusi tauti rokotetuille vois olla vaikka "näärännäppy "silmäkulmassa joka menee aivoihin.,?

        KASSI-ALMA TAAS...selkeä tapaus mitään sanomattomilla tokaisuillaan.
        Milloinka rupeat puhumaan asiaa, tyhjänpäiväinen leuan loksutus on kuvottavaa.

      • Anonyymi

        Sanon siihen että pakonomainen lammastarina.

      • Anonyymi

        JO 37 VAKAVAA LASTEN VAMMAA MYRKKYPIIKEISTÄ ILMOITETTUNA FIMEALLE!
        MONTAKO KUOLLUTTA LASTA VIELÄ HALUTAAN??

        Fimean koronarokotteiden haittailmoitusten määrä kohonnut noin 17 000 tapaukseen – Lähes 13 000 käsittelemättä 🙄🙄🙄

        Fimealle raportoitujen 12-17 vuotiaiden haittailmoitusten määrä on noussut 210 ilmoitukseen, joista vakaviksi on luokiteltu 37 kappaletta. Kansalaisaktivisti Ossi Tiihosen mukaan Fimean some-kommentti antaa ymmärtää, että joukossa on myös kuolemantapauksia.

        Fimea on päivittänyt koronarokotusten haittailmoitukset. ”Yhä pahemmalta näyttää. Ilmoituksia jo noin 17 000”

    • Anonyymi

      Sekö ei ole disinformaatiota , että rokotteiden haittavaikutuksista, vakavistakin, sekä rokotteiden tehosta ei saa keskustella? Koronaan sairastuneista riittää shokeeraavia otsikkoja lehdissä, haitoista ei saa puhua/uutisoida, Hyshy. Piikittää vain pitäisi, vaikka olisi erilaisia vakavia sairauksia, syöpiä, sydän/keuhkosairauksia jne. Mihin ovat hävinneet influenssat, menevätkö koronatilastoihin?

      • Anonyymi

        Kaikki fimealle tehdyt haittailmoitukset julkistetaan ilman henkilötietoja reaaliaikaisesti. Niitä vakavia ilmoituksia vain on oikeasti niin vähän, ettei niistä oikein riitä jutun juurta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ei taida Yle ottaa tätä ohjelmistoon - on sen verran tuhtia asiaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ei meille noita jos vaikka elävää ravintoa ovat ja meistä tulee samannäköisiä :-))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Näärännäppy persiissä on uusi tauti rokotetuilla.!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Mulla on mennyt seksihalut, vaikken oo rokotettakaan ottanut, enkä käytä maskia...

        Auttaskohan ne ns "siniset pillerit" ... 🤔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näärännäppy persiissä on uusi tauti rokotetuilla.!

        Rokotetuille kasvaa villaa, ja he muuntuvat todellisiksi maskilampaiksi, lisäksi maskikin on kasvanut jo naamaan kiinni... 🐑

    • Anonyymi

      Suojelupoliisin pitää ottaa kiinni ja säilöön nämä rokotevastaista valeinformaatiota levittävät sekopäät.
      Rokotteilla on kaikki vaaralliset taudit nujerrettu tähän asti ja edelleen.

      • Anonyymi

        Kyllä tässä maassa sananvapaus on sentään olemassa.

        Samoin on oikeus valita, ottaako rokotetta, vai ei.

        Pitäis ennemminkin fanaattisimmat maskilampaat ottaa kiinni korona hysterian levittämisestä.

        Ja ps, eikö tuo jatkuva koronasta kirjoittelu jo kyllästytä...

        Elämässä on muutakin kuin korona.

        Sananvapaus se on Tynkkyselläkin, joskin hieman maksaa!

    • Anonyymi

      Suomessa on n. 5,5 miljoonaa asukasta, koronaan kuolleita hieman yli 1000. Eipä ole suuri määrä. Näistä suurin osa
      on vanhuksia, joilla monilla on ollut useita erilaisia sairauksia, jotka varmasti ovat vaikuttaneet menehtymiseen. "Korona-aikaa" on vierähtänyt n. 1,5 vuotta. Saman verran olettaisi menehtyvän vanhuksia myös influenssaan?

    • Anonyymi

      Kylläpä Pietari nyt pommittaa.

      • Anonyymi

        Tai sitten ihmiset vaan alkaa käyttämään aivoja. Tiedän että se saattaa alkuun pelottaa ajatella auktoriteettien ulkopuolelta mutta jossain välissä saat syvän helpotuksen kun huomaat että on muutakin tässä maailmassa kuin isojen pamppujen luoma "totuus".

      • Anonyymi

        Kyllä on rahaa tullu Putinilta persuille kun noin höyryävät valheittensa kanssa.

    • Anonyymi

      Jokohan nuo rokotevastaiset kohta uskaltavat käyttää moottorivetoisia ajoneuvoja hevoskärryjen sijaan ?

      • Anonyymi

        Eipä tiedä. Aivot voivat nyrjähtää niin huimasta vauhdista.

    • Anonyymi

      Rokottamattomat ovat suorastaan mätämunia. Vai mitä sanotte UUtissuomalaisen jutusta 3.10., jossa harmitellaan tartuntoja, joita rokotekielteiset ehdoin tahdoin aiheuttavat:
      "– Nyt rokottamattomien viiden kolonna kuluttaa Suomessa terveydenhuollon resursseja ja pahimmillaan levittää yleisvaarallista tartuntatautia riskiryhmiin, joiden rokotussuoja ilman kolmatta rokotusta alkaa kohta hiipua."
      Näin HUS.-asiantuntija.

      • Anonyymi

        Hus-asiantuntija vain perseilee. Se tietää että kaikki rokotetut ovat vaarassa kuolla rokotteen aiheuttamiin hyytymiin.

    • Anonyymi

      Mistä niitä rokotteita saa? Ovatko ne ilmaisia?

    • Anonyymi

      Kukas tänne mvlehden ja rapsodian kaiken disinformaation kopsaa? Ei kai se oo keskusyelua jos ei oo ees omaa mielipidettä on aivopesty noillla jutuilla

      • Anonyymi

        Oon koittanut niitä ilmoitella ylläpidolle että ovat asiattomia mutta eivät poista...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oon koittanut niitä ilmoitella ylläpidolle että ovat asiattomia mutta eivät poista...

        En ymmärrä että kopioidaan samoja kilometrien pituisia juttuja. Noh, ihmisillä ei ole omia sanoja kun eivät lue kuin noita julkaisuja kaiken uskoen.
        Keskustelua se ei ole jos mvlehden tänne kopioi.

      • Anonyymi

        Isän kertomus yli 2 viikkoa kestäneestä 17-vuotiaan tyttären kamppailusta vakavia koronarokotteen haittavaikutuksia vastaan
        "Tämä päivitys tuo yhden näkökulman koronarokotteeseen ja se on henkilökohtainen koska se koskettaa perhettämme", kirjoittaa 17-vuotiaan Sylvian isä, Raimo Paaso, FB-sivullaan traagisesta perheen kokemuksesta.

        ”Olen lukenut monien lääkkeiden tuoteselosteista, että lääke saattaa aiheuttaa esimerkiksi yhdelle sadastatuhannesta vakaviakin sivuoireita. Uhkan olen ohittanut olan kohautuksella. Olen tiennyt, että myös koronarokote aiheuttaa joillekin vakavia oireita, mutta sekään ei ole hetkauttanut, kunnes se sitten iskee omaan perheeseen.

        Meidän Sylvia (17-vuotta) on ollut 1,5 viikkoa sairaalassa ja tällä hetkellä tytär opettelee kävelemään, yrittää sietää valoa, odottaa kuulon palautumista jne. Oireet ovat vasemmalla puolella.

        On ollut erittäin raskasta seurata sivusta, kun oireet aluksi pahenevat päivä päivältä, ja lopuksi Sylvia sitten makaa neurologisella osastolla täysin toisten autettavana. Epätietoisuus ja toivottomuus iskivät useista suunnista ja tuntui, että voiko tämä edes olla totta, ja onko tämä pahaa unta.

        Erilaisia tutkimuksia tehtiin sairaalassa usean päivän aikana ja niiden jälkeen osaston lääkärit ja muu henkilökunta tekivät rokotuksen haittailmoituksen.

        Tänään on perjantai-ilta ja oireiden alkamisesta on kaksi viikkoa. Edelleenkään Sylvia ei pysty kävelemään normaalisti ja perustoiminnot vaativat erityistä ponnistusta. Onneksi kuitenkin toipuminen on lähtenyt liikkeelle ja se tuo toivoa.

        Se miksi haluan tästä avoimesti kirjoittaa on pelko ja huoli. Tämä tragedian aikana olemme kokeneet, että emme ole tämän ongelma kanssa yksin. Olen kuullut useita kertomuksia vaikeistakin oireista ja se on tietenkin hyvin pieni otanta kokonaisuudessa.

        On kuitenkin hurjaa nähdä ja kuulla kuinka rokote todellakin aiheuttaa tuskaa. Kuinka laajasti, en tiedä, mutta kokemukseni mukaan myös tähän negatiiviseen puoleen tulisi kiinnittää julkisuudessa enemmän huomiota.

        Toivon ja rukoilen, että Sylvia toipuu pian ja jos mahdollista muistakaa rukoilla! 😥

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Vieläkö lisää ruiskeita?
        Meelis Roos, yksi Viron sähköisen
        valtion tukipylväistä, kuoli

        Cybernetica -tiimi ilmoittaa kuolevansa Meelis Roosin, joka aloitti tietoturvajärjestelmien kehittämisen yrityksessä vuonna 1998 ja auttoi luomaan Viron ensimmäisen virtuaalisen yksityisen verkkojärjestelmän Privador VPN: n, palomuurin Barricaden ja julkisen avaimen infrastruktuurin tukiohjelmiston TrueSignin.

      • Anonyymi

        Tutkimus: Koronarokotteet tappaneet jo ainakin 150 000 ihmistä Yhdysvalloissa, joista 574 on lapsia!

        Vain kuukausissa kokeellisten mRNA-piikitysten eli ns. "koronarokotusten" uhrimäärät ovat nousseet satoihin tuhansiin pelkästään Yhdysvalloissa. Näin sanovat tiedemiehet, jotka ovat tehneet tutkimuksen kokeellisten COVID-piikitysten seurauksista.
        Geenimuokkauksen rokoteohjelma koronaviruksen varjolla on jatkunut vasta kuukausia ja uhrilukuja lasketaan jo sadoissa tuhansissa menetetyissä ihmishengissä.
        Huippututkijat ovat tulleet siihen tulokseen, että mRNA-COVID-19-rokotteet ovat tappaneet ainakin 150 000 ihmistä pelkästään Yhdysvalloissa. Päätelmä on peräisin perusteellisesta tieteellisestä tutkimuksesta, joka perustuu myös julkisesti saatavilla oleviin tietoihin. Lääketieteen tutkijat vaativatkin nyt terveydenhuollon alaa vastustamaan pakollista koronarokotusta.

        Tutkimuksen johtaja Jessica Rose on tohtori, joka opiskeli immunologiaa ja sai maisterin tutkinnon vuonna 2006. Sitten hän opiskeli laskennallista biologiaa ja väitteli tohtoriksi vuonna 2013. Vuodesta 2016 vuoteen 2020 saakka hän työskenteli biokemian ja proteiinibiologian parissa, julkaisten useita tieteellisiä tutkimusartikkeleja.

        Nyt, perusteellisessa analyysissä rokotteen haittatapahtumien raportointijärjestelmästä (VAERS) useista tieteellisistä tutkimuksista, mukaan lukien Pfizerin kliiniset tutkimukset, ja kaikkien saatavissa olevien tietojen rinnalla, Rose on tehnyt tutkijatiiminsä kanssa laskelman, jonka mukaan ainakin 150 000 amerikkalaista on kuollut Covid-19-rokotteiden seurauksena, joista ainakin 574 on lapsia.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ymmärrä että kopioidaan samoja kilometrien pituisia juttuja. Noh, ihmisillä ei ole omia sanoja kun eivät lue kuin noita julkaisuja kaiken uskoen.
        Keskustelua se ei ole jos mvlehden tänne kopioi.

        Kertomus myrkkyruiskeitten vaarallisuudesta Tallinnasta.

        Eilen kahden lapsen äiti Tatjana Fitania, jonka vanhin poika sai ensimmäisen Pfizer -koronarokotteensa, kertoi kansanedustajalle Kalle Grünthalille Toompean linnassa. Noin 5 minuuttia injektion jälkeen nuori mies tunsi sydämenlyönnin kiihtyvän, hän ei pystynyt enää hengittämään ja romahti. Nuorelle miehelle kutsuttiin ambulanssi kouristelun aikana.

        Hänet elvytettiin paikan päällä ja vietiin sitten sairaalaan, mutta nuorta miestä ei jätetty valvontaan ja hänet lähetettiin kotiin oksennettuna. Lääkäri, jonka kanssa hän kävi myöhemmin, sanoi, että se oli ehdottomasti hyvin harvinainen tapaus ja hän saattoi turvallisesti mennä toiseen pistokseen. Terveysongelmista lääkäri sanoi, että hän ohjaa tutkimukset vain tietokonetomografiaan sairauskassan kustannuksella, potilaan tulee maksaa jäljellä olevat tutkimukset / toimenpiteet.

        Nimittäin mies, joka on harrastanut urheilua koko elämänsä, tuntee edelleen heikkoutta ja satunnaisia ​​hengitysvaikeuksia, ja hän kärsii ensimmäistä kertaa elämässään paniikki- ja ahdistuskohtauksista, hermosto on epäkunnossa. Sitten nuori mies kääntyi terveysviranomaisen puoleen selvittääkseen, mitä hänen oli tehtävä nyt - hänen täytyi parantua ja työskennellä, ja he vastasivat, että he eivät voi auttaa. Hän ei halua antaa uutta pistosta ja turvatunne lääketieteessä on vähentynyt - jos jotain tapahtuu rokotuksen seurauksena, niin itse asiassa kukaan ei ole vastuussa eikä halua / osaa auttaa.

        Sekä hänen vanhempansa että tuttavansa elivät suuressa pelossa sen jälkeen, mitä nuorelle miehelle oli tapahtunut, ja jopa hänen unensa oli vartioitu, jotta mitään ei tapahtuisi uudelleen hänen unensa aikana.

        Tatjana kertoi myös perheensä kokemuksista sosiaalisessa mediassa, jotta muut ihmiset tietäisivät rokotuksen mahdollisista sivuvaikutuksista. Viestissään hän mainitsi, että vaikka lääkärit sanovat, että tällaisia ​​tapauksia on noin 1: 100 000, hänen tuttavapiirissään on jo 6. Hän kiitti myös ambulanssin työntekijöitä, lääkäreitä ja Jumalaa poikansa hengen pelastamisesta.

        Meillä muuten saman verran - onneksi meitä on paljon myrkyistä vapaita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ymmärrä että kopioidaan samoja kilometrien pituisia juttuja. Noh, ihmisillä ei ole omia sanoja kun eivät lue kuin noita julkaisuja kaiken uskoen.
        Keskustelua se ei ole jos mvlehden tänne kopioi.

        Kanadalainen lääkäri kertoo vakavista verenkuvan muutoksista, joita tulee myrkkypiikin ottaneille useimmille! Nyt vaan ruiskeen ottaneet pika pikaa lääkärille tutkimuksiin, ettei henki mene ennen aikojaan!

        https://brandnewtube.com/watch/canadian-doctor-62-of-patients-vaccinated-for-covid-have-heart-problems_laSfoTYYXUgzmSP.html

        NHL:ssä Chicago Blackhawksissa, Florida Panthersissa, Boston Bruinsissa ja New Jersey Devilsissä pelannut Jimmy Hayes, 31, on kuollut.

        Asiasta uutisoivat useat yhdysvaltalaismediat. Boston Globen tietojen mukaan kotonaan Miltonissa ollut Hayes menehtyi maanantaiaamuna. Nyt Globe kirjoittaa, että asiassa ei epäillä rikosta.

        – Hän oli mukavin nuorimies, jonka kanssa olin tekemisissä. Hän oli ystävällinen kaikille ja hän oli kiva kaveri jokaiselle, Hayesin agentti Bob Murray sanoo jutussa.

        Eihän sitä luokitella rikokseksi jos myrkkypiikkejä annetaan.
        Eikä tässäkään tuo Iltalehti mainitse missään vaiheessa piikin mahdollista osuutta tapahtuneeseen. Jos lääkäriltä kysyy niin "sillä ei ole mitään tekemistä jne;"
        Tässä on selkeästi tuo huono kunto vai olisiko sama kuin Merkelillä Iltasanomat uutisoi vapinan syyksi eli ilmastonmuutos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ymmärrä että kopioidaan samoja kilometrien pituisia juttuja. Noh, ihmisillä ei ole omia sanoja kun eivät lue kuin noita julkaisuja kaiken uskoen.
        Keskustelua se ei ole jos mvlehden tänne kopioi.

        Suomi lahjoittaa 3 650 000 rokotetta!
        Paljonko yhden rokotteen hinta?

        Valtioneuvosto korruption huipulla?
        Ei tarvitse paskaa viedä sitten ongelmajätelaitokselle. Ikävää, että tällä tuhotaan muitten maitten terveitä kansalaisia taas.

        "Valtioneuvosto päätti, että kolme miljoonaa Astra Zenecan ja 650 000 Johnson & Johnsonin rokoteannosta lahjoitetaan matalana ja keskitulotason valtioille, jolla on ollut vaikeuksia rokotteiden saamisessa.

        Lahjoitettavat rokotteet ohjataan suoraan kansainvälisiltä lääketehtailta kohdemaihin.

        Suomi on sitoutunut rokotesolidaarisuuteen ja osallistuu EU-maiden yhteiseen sitoumukseen vähintään 100 miljoonan Covid-19-rokoteannoksen lahjoittamisesta vuoden 2021 loppuun mennessä. Tämänhetkisten suunnitelmien mukaan EU lahjoittaa yli 200 miljoonaa rokoteannosta ennen vuodenvaihdetta. Suomi pitää ministeriön mukaan tätä työtä erittäin tärkeänä ja on painottanut erityisesti humanitaaristen tarpeiden täyttämistä sekä rokotteiden ohjaamista sinne, missä niitä eniten tarvitaan.

        Koronarokotteita on alun perin varattu Suomen käyttöön yli kansallisen tarpeemme. Mikäli rokotteita ei lahjoitettaisi eteenpäin niitä tarvitseville maille, nämä Suomen ennakkoon ostamat rokotteet jäisivät kokonaan käyttämättä, ministeriö muistuttaa."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ymmärrä että kopioidaan samoja kilometrien pituisia juttuja. Noh, ihmisillä ei ole omia sanoja kun eivät lue kuin noita julkaisuja kaiken uskoen.
        Keskustelua se ei ole jos mvlehden tänne kopioi.

        Koronarokotteiden haittavaikutukset Suomessa – Muusikko Maria Kiiski

        Uuden Ajan Uutiset on julkaissut kolmannen kokeellisten ns. "koronarokotteiden" haittavaikutuksia kokeneen henkilön tarinan. Kokemuksista kertoo muusikko Maria Kiiski, joka joutui kohtaamaan vakavat haittavaikutukset heti Pfizer-mRNA-COVID-piikityksen jälkeen.

        Muusikko Maria Kiiski joutui viikkojen sairaalahoitoon ja koviin lääkityksiin heti saatuaan Pfizerin koronarokotteen loppukeväästä 2021. Kivut ja säryt ovat jatkuneet näihin päiviin saakka. Lisäksi hän kertoo Uuden Ajan Uutisten haastattelussa mm. pelottavista sydänongelmista sekä hiusten menettämisestä. Tilanteen vakavuudesta kertoo se, että Kiiski ei kykene enää esimerkiksi imuroimaan omaa kotiaan. 😥😥😥

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Miksi juuri tämä aloitus on Venäjän trolleille tärkeä? Onko tämä joku Pietarin trollitehtaan harjoitustyö? 🤔

      • Anonyymi

        Suomi on pieni maa ja Suomen kieli ja kansa on lähitulevaisuudessa uhanalainen ellei kotoperäinen syntyvyys kasva... Nämä piikitykset ovat ennennäkemätön ihmiskoe, jonka seurauksista ei kukaan tiedä.

        Miksi huoli oman kansan tulevaisuudesta globaalin eliitin pakottamien piikitysten kanssa olisi joku ryssien juoni?? Perustele!!!!

        Näin idioottimaista väitettä en nyt ala perustelemaan. Ota vain selvää Venäjän trollivaikuttamisesta, sieltä se selviää. Heillä itsellään on karmiva C-ongelma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin idioottimaista väitettä en nyt ala perustelemaan. Ota vain selvää Venäjän trollivaikuttamisesta, sieltä se selviää. Heillä itsellään on karmiva C-ongelma.

        Olen myös ihmetellyt Venäjän trollien motiivia sekoittaa Suomen ja muiden euroopan maiden keskustelua, olin luullut ettö tarkoitus on vain luoda hämmennystä ja yleistä epäluuloa mutta maanantain A-studiossa tuli ainakin yksi järkeenkäypä selitys. Venäläisen öljy- ja maakaasumafian edun mukaista on auttaa ja rahoittaa liikkeitä jotka kieltävät ilmastonmuutoksen olemassaolon ja kannattavat fossiilisten polttoaineiden käyttöä entiseen tapaan. Samalla tulevet tukeneeksi kaikenlaisia hörhöjä.

        Ne ilmeisesti palkitsee eri tavoilla jengia suomesta spämmimään paskaa, ihme touhua ja miksi kukaan täältä suostuu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne ilmeisesti palkitsee eri tavoilla jengia suomesta spämmimään paskaa, ihme touhua ja miksi kukaan täältä suostuu

        Suuri maailmanlaajuiseksi kehitetty sota ja huijaus on käynnissä !
        Mitä meille yritetään piikeillä pistää suoniimme?

        Oletko ottanut Modernan tai Jonssonin "rokotteen" Mitä mahtoi tutkimuksessa löytyä?

        Pfizerin ampullia eivät ole vielä saaneet tutkimuksiin laboratorioon.
        Kuusijalkaisia verenkiertoon? Onko se elävä? Naisen ilkeä tuntemus oli kuin se olisi katsonut tutkijoita - se oli kuitenkin vain nyt ehkä ilkeä tuntemus kun se nousi ylöspäin tuossa ampullin nesteessä 😬😱😱🥶

        https://www.bitchute.com/video/dsznwvQgW93G/

      • Anonyymi

        Tutkimus: COVID-rokotetut kantavat 251-kertaista virusmäärää verrattuna rokottamattomiin – ”Uhkaavat ympäristöään”!!!!

        Oxfordin yliopiston tutkimustulos viittaa siihen, että koronarokotetuista on tulossa sairauksien superlevittäjiä. Tutkituilla täysin koronarokotetuilla terveydenhuollon työntekijöillä on 251 kertaa suurempi viruskuorma, joka on uhka heidän rokottamattomille potilaille ja työkavereille.

        Valtamedian esittämän narratiivin mukaan rokottamattomat uhkaavat rokotettuja, mutta uudet tieteelliset tutkimukset osoittavat, että päinvastoin – rokotetut ovat vaarallisia tautipesiä.
        Oxfordin yliopiston kliinisen tutkimusryhmän löydästen tuloksista julkaistiin 10. elokuuta tiedelehti The Lancetissa. Tutkimuksessa havaittiin, että rokotetuilla on 251-kertainen COVID-19-virusten kuormitus sieraimissaan rokottamattomiin verrattuna, joka aiheuttaa akuutin uhan.

        Samalla kun rokottaminen lievittää infektion oireita, rokotetut kantavat epätavallisen suuria koronaviruksen määriä ilman, että he sairastuvat, mikä puolestaan voi tehdä heistä ”oireettomia superlevittäjiä”.

        Havaittu ilmiö voi olla syynä järkyttävän suuriin rokotusten jälkeisiin tartuntamäärien nousuihin laajasti rokotetuissa populaatioissa, joka on todettu maailmanlaajuisesti.

        Tutkimuksessa tarkkailtiin terveydenhuollon työntekijöitä, jotka eivät voineet lähteä sairaalasta kahden viikon aikana. Tiedot osoittivat, että täysin rokotetut työntekijät, noin kaksi kuukautta Oxford/AstraZeneca COVID-19-rokotteen (AZD1222) injektion jälkeen kantoivat ja oletettavasti välittivät Delta-variantin rokotetuille kollegoilleen.

        He lähes varmasti myös tartuttivat Delta-infektion rokottamattomille ihmisille, myös heidän potilailleen. Kantojen sekvensointi vahvisti työntekijöiden levittäneen SARS-CoV-2:n toisilleen.

        Tutkimuksen tulos on johdonmukainen Yhdysvalloissa tehtyjen havaintojen kanssa, ja se on yhdenmukainen CDC:n johtajan kommenttien kanssa siitä, että COVID-19-rokotteet eivät ole pysäyttäneet SARS-CoV-2-tartuntoja.

        Tutkimuksen johtopäätökset tukevat johtavien lääketieteen asiantuntijoiden varoituksia siitä, että COVID-19-rokote mahdollistaa 251-kertaisen SARS-CoV-2-viruskuorman kuljettamisen verrattuna rokotuksia edeltävältä ajalta vuonna 2020.

        Meillä on siis löydetty palapelin avain, joka selittää, että miksi Delta-taudinpurkaus on niin valtava rokotettujen keskuudessa, toimien tehokkaina lavantauti-Maryn tyyppisen kulkutaudin levittäjinä.

        Rokotetut henkilöt kantavat yhteisöihinsä viruksia ja ruokkivat uusia COVID-aaltoja. Rokotetut terveydenhuollon työntekijät tartuttavat lähes varmasti työtoverinsa ja potilaansa aiheuttaen kauhistuttavia lisävahinkoja.

        Rokotusten jatkaminen pahentaa ongelmaa erityisesti rokotettujen lääkäreiden ja sairaanhoitajien toimesta, jotka huolehtivat haavoittuvassa tilassa olevista potilaista. Terveydenhuoltojärjestelmien pitäisi luopua rokotteista välittömästi, arvioida COVID-19-toipuneita työntekijöitä, jotka ovat vahvasti immuuneja Deltalle, ja pitää rokotettuja terveydenhuollon työntekijöitä mahdollisina uhkina suuren riskin potilaille ja työtovereille.

        Artikkelin on allekirjoittanut Peter A. McCullough, M.D., MPH, joka on on sertifioitu sisätautien, sydän- ja verisuonitautien sekä kliinisen lipidologian alan tohtori.!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin idioottimaista väitettä en nyt ala perustelemaan. Ota vain selvää Venäjän trollivaikuttamisesta, sieltä se selviää. Heillä itsellään on karmiva C-ongelma.

        Sairastelevien mRNA-rokotettujen koronatestauksista luovutaan Suomessa – Jotta karu totuus ei paljastuisi?
        Juuri uutisoitiin Oxfordin yliopiston tutkimuksesta, joka osoittaa kahdesti koronarokotteen saaneiden kantavan 251-kertaista virusmäärää. Nyt uutisoidaan, että "täysin rokotettujen ei tarvitse mennä enää koronatestiin lievien tautioireiden takia Pirkanmaalla".
        Pirkanmaan sairaanhoitopiiri muuttaa näytteenottokriteerejään, joten oireilevia kahdesti rokotettuja ei enää suositella testattavaksi. Miksi?
        Kahdesti mRNA-rokotetut ovat aiheuttaneet hälyttävän terveyskriisin yhdessä maailman korkeimman rokoteasteen maassa Israelissa, jonka syyksi kerrotaan mRNA-piikityksillä rokotettujen heikentynyt immuniteetti. Samaan aikaan uutisoidaan Suomessa, että Pirkanmaa lopettaa kahdesti rokotettujen ja COVID-oireilevien testaukset.

        ”Jatkossa täysin rokotettujen ei tarvitse enää suunnata koronatestiin, jos heillä on lieviä hengitystieinfektion oireita. Täysin rokotetuilla Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tarkoittaa henkilöitä, jotka ovat saaneet kaksi rokoteannosta ja joiden viimeisestä rokoteannoksesta on yli viikko”, kirjoittaa MTV-uutiset.

        Pirkanmaan sairaanhoitopiiri muistuttaa, ettei hengitystieinfektion oireiden kanssa silti kannata mennä töihin ja kontakteja muihin on hyvä välttää, kunnes oireet ovat lieventyneet.

        Samaan aikaan uutisoidaan, että rokoteasteen noustessa myös Suomessa, Helsingin koronatestaus on venynyt jo äärimmilleen. Näytteiden ottomäärät ovat viisinkertaistuneet kesäkuusta, joka viittaa osaltaan siihen, että terveydenhuoltoa kuormittaa erityisesti oireilevat rokotetut.

        ”Terveydenhuollon työvoima vain loppuu nyt”, sanoi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen HS:lle.

        Äskettäin julkaistussa Oxfordin yliopiston tutkimuksessa todettiin, että koronarokotetuista on tullut varsinaisia tautipesiä. Verrattuna rokottamattomiin henkilöihin, rokotetut terveydenhuollon työntekijät kantavat 251-kertaisia virusmääriä, jotka aiheuttavat akuutin uhan rokottamattomille potilaille ja työtovereilleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne ilmeisesti palkitsee eri tavoilla jengia suomesta spämmimään paskaa, ihme touhua ja miksi kukaan täältä suostuu

        Tieteellinen tutkimus: Haitalliset nanohiukkaset ja myrkyllinen grafeenioksidi länsivalmistajien ”koronarokotteissa”

        Tohtori Robert O. Young on julkaissut mikrobiologisen todisteaineiston lännessä valmistettujen ns. "koronarokotteiden" salatuista ainesosista, nanopartikkeleista, jotka sisältävät myrkyllistä grafeenioksidia. Pfizerin "rokotteesta" on löydetty myös parasiitteja eli loisia.

        Mikä on ”tuntematon ainesosa”, miksi Japani asetti juuri miljoonat Modernan mRNA-annokset käyttökieltoon. Miltä näyttää mm. magnetisoitumista aiheuttavat nanopartikkelit ja myrkyllinen grafeenioksidi? Katso äskettäin julkaistu tieteellinen näyttö.
        Tällä hetkellä lännessä on neljä suurta lääkeyhtiötä, jotka valmistavat SARS-CoV-2-rokotetta (koronarokote). Nämä valmistajat ja niiden rokotteet ovat Pfizer-BioNTech mRNA-rokote, Moderna-Lonza mRNA-1273-rokote, Oxford AstraZeneca -rokote ja Janssen COVID-rokote.

        Näiden rokotteiden tarkoitukseksi kerrotaan immuniteetin tarjoaminen nk. tarttuvalta uudelta koronavirukselta tai SARS-CoV-2-virukselta, jota nykyään kutsutaan SARS-CoV-19:ksi. Kyseiset neljä lääkeyhtiötä eivät ole toimittaneet täydellistä FDA:n ilmoitusta rokotteensa sisällöistä. tietosivua tai etikettiä monille näihin nk. ”rokotteisiin” sisältyvistä tärkeimmistä ja/tai vähäisemmistä ainesosista.

        Tohtori Robert o. Youngin julkaiseman tutkimusartikkelin tarkoituksena on tunnistaa, todistaa ja osoittaa suuret ja pienet ainesosat, jotka sisältyvät salatusti Pfizerin, Modernan, AstraZenecan ja Johnssonin rokotteisiin käyttämällä erilaisia ​​tieteellisiä anatomisia, fysiologisia ja toiminnallisia testejä kullekin rokotteelle.
        Rokotekohtaisten ainesosien tiedot ovat perustavanlaatuinen ihmisoikeus, jota Nürnbergin koodi 1947 säätelee maailmassa, joten kyseessä ovat kriittiset, vaadittavat ja välttämättömät tideot, jotta jokainen ihminen mistä tahansa maailman maasta voi tehdä tietoisen päätöksen siitä, suostuuko hän SAR-CoV-2 rokotukseen vai ei. 😮😮😮

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suuri maailmanlaajuiseksi kehitetty sota ja huijaus on käynnissä !
        Mitä meille yritetään piikeillä pistää suoniimme?

        Oletko ottanut Modernan tai Jonssonin "rokotteen" Mitä mahtoi tutkimuksessa löytyä?

        Pfizerin ampullia eivät ole vielä saaneet tutkimuksiin laboratorioon.
        Kuusijalkaisia verenkiertoon? Onko se elävä? Naisen ilkeä tuntemus oli kuin se olisi katsonut tutkijoita - se oli kuitenkin vain nyt ehkä ilkeä tuntemus kun se nousi ylöspäin tuossa ampullin nesteessä 😬😱😱🥶

        https://www.bitchute.com/video/dsznwvQgW93G/

        Kanadalainen lääkäri kertoo vakavista verenkuvan muutoksista, joita tulee myrkkypiikin ottaneille useimmille! Nyt vaan ruiskeen ottaneet pika pikaa lääkärille tutkimuksiin, ettei henki mene ennen aikojaan!

        https://brandnewtube.com/watch/canadian-doctor-62-of-patients-vaccinated-for-covid-have-heart-problems_laSfoTYYXUgzmSP.html

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen myös ihmetellyt Venäjän trollien motiivia sekoittaa Suomen ja muiden euroopan maiden keskustelua, olin luullut ettö tarkoitus on vain luoda hämmennystä ja yleistä epäluuloa mutta maanantain A-studiossa tuli ainakin yksi järkeenkäypä selitys. Venäläisen öljy- ja maakaasumafian edun mukaista on auttaa ja rahoittaa liikkeitä jotka kieltävät ilmastonmuutoksen olemassaolon ja kannattavat fossiilisten polttoaineiden käyttöä entiseen tapaan. Samalla tulevet tukeneeksi kaikenlaisia hörhöjä.

        Entäs sitten? En itsekään ota kantaa onko väitteesi tosi vai ei, mutta näkeehän sen tyhmäkin ettei jossain Pohjolan perukoilla yksinkertaisesti pärjää ilman fossiilisisia polttoaineita. Luonnonolot ovat ankarat, etäisyydet pitkät jne. Yritäpä pyörittää yhteiskuntaa sähkövehkeillä, mistä louhit kaikki akkumineraalit, miten tuotat kaiken sen sähkön, jonka muutenkin oletetaan vaan tulevan sieltä pistorasiasta? Niinpä...

        Ja jos pelkkä konservatiivisuus riittää Herran vuoden 2021 Suomessa "Ryssän trolli™" leiman saamiselle niin siinä on jo syyt olla huolissaan tämän rapakuntoisen lammaskansan turmiollisesta kehityskulusta. Mieluummin elän sillan alla ja juon korpikuusen kyyneleitä kuin tanssisin ilmasto-oireilevien sateenkaarilasten pillin mukaan.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Julkaistu 18. syyskuuta 2021 / In Non-profits and Activism 😥😥

        Hautausjohtaja 15 vuoden ajan Isossa -Britanniassa puhuu. Paljastaa järkyttäviä yksityiskohtia covid -kuoleman tilanteesta. Ei pandemiaa. Kuoleman uhrit on merkitty tahallisesti väärin. Jokainen, jonka ruumiin hän otti, oli saanut laukauksen. Hän ei koskaan ryhtynyt varotoimiin covid -uhreja kohtaan. Koskaan ei saanut mitään edes läheisessä kosketuksessa hoitavaan vartaloon. Äkillinen aalto alkoi ja pysähtyi hoitokodeissa. Äkillinen rauhoittavien lääkkeiden nousu. Jopa näki parittoman tiedoston kansanhuoneissa, mikä viittaa siihen, että heidät oli rauhoitettu (kuolemaan). Puhuttiin sairaanhoitajille, jotka kehotettiin antamaan tappava annos rauhoittavia aineita. Soitettiin sairaalaan hakemaan vielä lämpimiä ihmisiä. Vuosi 2020 oli hautajaisissa hiljaisempi kuin 2019. Hän alkoi haistaa rotan. Ennustettiin, että numerot nousevat rokotteen aloittamisen jälkeen ja se tapahtui. Nyt hän näkee heidän kuolevan sydänongelmiin, verihyytymiin, aivohalvauksiin ja erityisesti elinten vajaatoimintaan. Vaihtoehdot ovat vahan sivuvaikutuksia. 45 hautausjohtajan työnantajaa otti häneen yksityisesti yhteyttä huolissaan myös heidän tietämästään totuudesta. Media välttää nyt. Jaa totuus itse! Tämä kaveri on niin kunnollinen ihminen. Jumala varjelkoon häntä nyt, kun hän tulee julki totuuden kanssa!
        PS. Hänelle tarjottiin 85 000 puntaa ollakseen hiljaa. Se kertoo kaiken rikollisten puuhista tässä plandemiassa!

        Oletko nyt onnellinen kun levität valheita ja saat ruplia vaihdossa?

        "Arvioimme, että rokottamattomien suomalaisten koronavirustaudin sairaalahoidon kustannukset tulevat olemaan noin miljardi euroa. Nyt kannattaa siis ottaa koronarokotus, Husin vt. toimitusjohtaja Markku Mäkijärvi kertoo Ilta-Sanomille."

        Lähde: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008313298.html

        Tämä maa menee konkurssiin sinunkaltaisten takia, onko termi isänmaa koskaan merkinnyt mitään kun otat rahaa vastaan idästä?

        Arvaan kyllä mitä tästä sotkusta Seuraa vielä, valitettavasti

    • Anonyymi

      ”Täysin rokotetun” Gibraltarin COVID-tapausten määrä noussut nopeasti peräti 2500% - Tämähän on selkeä todiste - mitä rokoteinnokkaat vielä narisevat😮😮

      Tiedot Gibraltarilta vahvistavat jälleen varoittavaa tietoutta, että kokeelliset koronarokotukset lisäävät taudin leviämistä. Koronavirustartuntojen (Covid-19) kerrotaan lisääntyvän Gibraltarilla räjähdysmäisesti, jossa rokotusaste on peräti 99 prosenttia!!

      Raporttien mukaan uusien COVID-tartuntojen määrä Gibraltarilla on lisääntynyt yli 2 500 prosenttia, joka on tapahtunut 1. kesäkuuta jälkeen, jolloin maassa saavutettiin 99 prosentin rokotusaste.

      Ennen Gibraltarin hallituksen joukkojen rokottamista tapausmäärä oli alhainen. Kun kaikki olivat käärineet hihansa ja saaneet pistoksen, sairausmäärät ja kuolemantapaukset nousivat jyrkästi.

      Huolimatta siitä, että lähes 100 prosenttia Gibraltarista on ”täysin rokotettu” hallituksen ohjeiden mukaisesti, kansakunta on määrätty jälleen sulkutilaan, koska COVID on levinnyt piikitettyjen keskuudessa. Kaikki suuret julkiset tapahtumat perutaan. Gibraltarin kulttuuriministeriö ja siviilioikeusvirasto kehottavat yksityisiä laitoksia tekemään samoin.
      ”Hallitus kehottaa yksityisiä baareja, ravintoloita ja yökerhoja olemaan varovaisia ​​tapahtumissaan, valvomaan tiukasti lukuja ja varmistamaan, että asiakkaat rokotetaan, ja että heillä on negatiivinen COVID-19-testitulos”, Gibraltarin hallitus sanoi.

      ”Operation Warp Speed” -piikitykset ovat luoneet uuden epidemian ja
      Gibraltarin hallitus tunnustaa, että sen on ”hankalaa ja rasittavaa” palata takaisin sulkutilaan ja muihin rajoituksiin, mutta Gibraltarin hallitus vaatii edelleen, että ”kaikkien on tärkeää työskennellä yhdessä taistellakseen tartuntariskiä vastaan”, vaikka melkein kaikki on jo rokotettu!

    • Anonyymi

      Hauskoja nämä trollien sutkaukset. Tuossa yksikin väittää, että englantilainen hautausurakoitsija on paljastanut että kaikki koronaan kuolleiksi ilmoitetut vainajat oli oikeasti ammuttu! 🤣🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        Johtuu varmaan käännösvirheistä, rokoteannoksista käytetään englannissa sanaa "shot". Sanoohan itse Bidenkin että "take the shot", lieneeköhän jotkut ottaneet sen kirjaimellisesti :D

        Kyllähän tämä on melkoista venäläistä rulettia, ottaakko "shot" ja vammautua tai kuolla siihen, tai sairastuako virukseen, selvitä oireettomana tai jotain pahempaa... Itelle on aivan sama, oma tupa oma lupa. Erakkona kelpaa naureskella massalampaiden ulinalle.

        Ota rokote, koronan vakavatautimuoto ei ole mukavaa se

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ota rokote, koronan vakavatautimuoto ei ole mukavaa se

        Totta kannattaa hakea

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johtuu varmaan käännösvirheistä, rokoteannoksista käytetään englannissa sanaa "shot". Sanoohan itse Bidenkin että "take the shot", lieneeköhän jotkut ottaneet sen kirjaimellisesti :D

        Kyllähän tämä on melkoista venäläistä rulettia, ottaakko "shot" ja vammautua tai kuolla siihen, tai sairastuako virukseen, selvitä oireettomana tai jotain pahempaa... Itelle on aivan sama, oma tupa oma lupa. Erakkona kelpaa naureskella massalampaiden ulinalle.

        Ota se rokote

        OTA SE ROKOTE

    Ketjusta on poistettu 58 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kertokaa yksikin hyvä syy ottaa koronarokote

      Tähän saakka on kerrottu vain uskomuksia. Koronarokote ikään kuin olisi ratkaisu ongelmaan. No miksi sitten rokotettuja on sairaalahoidossa siinä miss
      Maailman menoa
      535
      1808
    2. Tänää hetken mietin

      Mikä on tehnyt susta niin epävarman ihmisen, toki ikäkin siihen jo vaikuttaa, mutta toivon, että joskus pääset siitä yli. Löydät kyllä joskus hyvän
      Ikävä
      115
      1588
    3. Hävetkää rokotetut!

      Olen tässä lueskellut näitä palstalla olleita koronakeskusteluja ja saanut hävetä silmät päästäni siksi, että suurin osa rokotettujen kirjoituksista o
      Iisalmi
      237
      1551
    4. Oot sä oikeasti

      rakastunu muhun nainen? Oon kyllä huomannu katseet mutta että kyse ois vakavammasta niin se on tullu yllätyksenä minulle.
      Ikävä
      59
      1096
    5. Iltalehti: Päijät Hämeen teho-osastolla uuvutaan koronan takia. Totuus ketään ei teholla.

      Olen koko ajan suhtautunut näihin lehtien pelottelutarinoihin kriittisesti. Niissä ei anneta oikeasti mitään taustatietoja potilaista, määristä, iästä
      Maailman menoa
      280
      1023
    6. 72
      983
    7. Stefu, otathan sinäkin tyttäresi lomalle mukaan?

      Sofia kertoi pääsevänsä pian reissuun ( hänhän ei pysty ilman Stefania matkustamaan), joten jään mielenkiinnolla odottamaan, ottaako isä tyttärensä mu
      Kotimaiset julkkisjuorut
      86
      942
    8. Onko pakko revittää niitä autoja ja huudattaa ämyreitä!

      Kello on yli 00:00 koko illan on revitetty autoja kiihdytetty ja huudatettu ämyreitä. Eikö ole oikeasti mitään kehitettävämpää tekemistä? Ihmiset yrit
      Hyrynsalmi
      49
      819
    Aihe