Vuoden 1939 Neuvostoliiton ja Saksan hyökkäämättömyys-sopimuksen poliittisesta ja oikeudellisesta arvioinnista(Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton kansanedustajien kongressin päätös 24. joulukuuta 1989)
1. SNTL:n kansanedustajien kongressi ottaa huomioon Neuvostoliiton ja Saksan 23.8.1939 tehdyn hyökkäämättömyyssopimuksen poliittisen ja oikeudellisen arvioinnin komission johtopäätökset.
3. Kongressi katsoo, että tämän sopimuksen sisältö ei poikkea kansainvälisen oikeuden normeista ja valtioiden niistä sopimuskäytännöistä, jotka on hyväksytty samanlaisissa ratkaisuissa. Kuitenkin sopimusta solmittaessa ja sen ratifiointiprosessissa salattiin se seikka, että samanaikaisesti
sopimuksen kanssa allekirjoitettiin "salainen lisäpöytäkirja", jossa suoritettiin sopimuspuolten "etupiirien" rajankäynti Itämereltä Mustalle merelle, Suomesta Bessarabiaan.
5. Kongressi toteaa, että pöytäkirja päivämäärällä 23. elokuuta 1939 sekä muut salaiset pöytäkirjat, jotka on allekirjoitettu Saksan kanssa vuosina 1939-1941 ovat sekä laatimistavaltaan että sisällöltään Neuvostoliiton ulkopolitiikan leniniläisistä periaatteista poikkevia. SNTL:n ja Saksan "etu-
piirien" rajankäynnin ja muut niissä toteutetut toimet olivat oikeudelliselta näkökannalta ristiriidassa useiden kolmansien maiden suvereniteetin ja itsenäisyyden kanssa.
Kongressi toteaa, että tuona aikana SNTL:n ja Latvian, Liettuan ja Viron suhteita sääteli sopimusjärjestelmä. Vuoden 1920 rauhansopimusten ja vuosien 1926-1933 solmittujen hyökkäämättömyyssopimusten mukaan niiden
sopimusosapuolet olivat velvollisia molemminpuolisesti kunnioittamaan kaikissa oloissa toistensa suvereniteettia ja alueellista yhtenäisyyttä ja koskemattomuutta. Samanlaisia velvoitteita Neuvostoliitolla oli Puolaan ja Suomeen nähden.
6. Kongressi toteaa, että kun Stalin ja Molotov kävivät neuvotteluja Saksan kanssa salaisesta pöytäkirjasta salassa neuvostokansalta, kommunistisen puolueen keskuskomitealta ja koko puolueelta, Korkeimmalta neuvostolta ja SNTL:n hallitukselta, nämä pöytäkirjat poistettiin ratifiointiprosesseista. Niinpä päätös niiden allekirjoittamisesta oli luonteeltaan ja muodoltaan
henkilökohtaista vallankäyttöä, joka ei millään tavalla heijastanut neuvostokansan tahtoa, joka ei siten kanna vastuuta tästä sopimuksesta.
7. Neuvostoliiton kansanedustajien kongressi tuomitsee vuoden 1939 elokuun 23. päivän "salaisen lisäpöytäkirjan" ja kaikkien muiden salaisten Saksan kanssa tehtyjen sopimusten allekirjoittamisen, tunnustaa salaiset pöytäkirjat oikeudellisesti paikkansapitämättömiksi ja pätemättömiksi allekirjoi-
tushetkestä lukien.
Pöytäkirjat eivät luoneet uutta oikeudellista perustaa Neuvostoliiton ja kolmansien maiden keskinäisiin suhteisiin, vaan Stalin ja häntä ympäröivät käyttivät niitä uhkavaatimusten esittämistä ja voimakeinoilla pakottamista varten muita valtioita kohtaan syyllistyen rikkomuksiin oikeudellisiin
velvoitteiden vastaisesti.
8. Neuvostoliiton kansanedustajien kongressi lähtee siitä, että tietoisuus mutkikkaasta ja ristiriitaisesta menneestä on osa uudelleenrakentumisen prosessia, tarkoituksena taata jokaiselle Neuvostoliiton kansalle mahdollisuuden eheään, vuorovaikutuksessa olevaan maailmaan ja yhteisymmärryksen laajentamiseen vapaasti ja tasaveroisesti kehittyen.
SNTL:n Korkeimman neuvoston puheenjohtaja M. Gorbatshov
Moskova, Kreml, 24. joulukuuta 1989

Vastaukset 8
Vanhimmat
Kuinka Putin voi puolustella etupiirijakoa kun Neuvostoliitto on sen virallisesti tuominnut laittomaksi ?
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000833345.html
Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun lehtori Tomas Ries tulkitsee Putinin kommentit juuri näin.
-Kaikki tietävät, että Molotov-Ribbentrop-sopimuksen tärkein osa oli salainen lisäpöytäkirja. Jos kuka tahansa puolustaa sopimusta, hän on vastuussa siitä, jos muut tulkitsevat, että hän hyväksyy myös sen osan sopimusta, Ries miettii.
Vielä vuonna 2009 Putin tuomitsi Molotov-Ribbentrop-sopimuksen avoimessa kirjeessään, joka julkaistiin puolalaisessaGazeta Wyborcza -lehdessä.
Ries uskoo, että vuoden 2009 jälkeen Putinin asenne on koventunut.
Edellämainittu huomioiden on jonkin verran naurettavaa millä innolla kommunistit ja venäläiset täällä syyllistävät Suomea talvisotaan ja jatkosotaan.
Kongressin päätöksestä puuttuvat johtopäätkset Viron, Latvian ja Liettuan osalta. Se tunnustaa sopimusten olleen pätemättömiä, mutta kun tunnetaan tosia, että salainen lisäpöytäkirja johti ko. maiden miehitykseen näiden valtioiden laillisten päättäjien tahdon vastaisesti, olisi pitänyt tehdä johtopäätös niiden laittomasta kaappaamisesta Neuvostoliittoon.
Näin olisi vältetty myös turha sotilaallinen konflikti Baltian maiden osalta myöhemmin. Tällä päätöksellä kongressi vain julisti korulauseita "yhteisymmärryksen laajentamisesta".
"Kongressin päätöksestä puuttuvat johtopäätkset Viron, Latvian ja Liettuan osalta. Se tunnustaa sopimusten olleen pätemättömiä, mutta kun tunnetaan tosia, että salainen lisäpöytäkirja johti ko. maiden miehitykseen näiden valtioiden laillisten päättäjien tahdon vastaisesti, olisi pitänyt tehdä johtopäätös niiden laittomasta kaappaamisesta Neuvostoliittoon."
Kesäkuun puolivälissä 1940 Neuvostoliitto esitti Virolle, Latvialle ja Liettualle uhkavaatimukset, jossa vaadittiin puna-armeijalle vapaata pääsyä kaikkialle noissa maissa ja hallitusten vaihtoa neuvostomieliseksi.
Yksi toisensa jälkeen niiden valtiojohto totesi olevansa kyvytön vastustamaan Neuvostoliittoa ja myöntyivät uhkavaatimuksiin.
Puna-armeija miehitti Viron, Latvian ja Liettuan, hallitukset erosivat ja uudet valittiin Moskovan asettamista henkilöistä. Elokuussa ne pakkoliitettiin Neuvostoliittoon.
Putin kääntelee pomppaansa milloin se näyttää itsestä parhaalta.
Suomen kommarit ovat uskollisia Kremlin perskärpäsiä.
Suomen kommunisteilla on takinkäännön maailmanennätys. He puolustavat aina ja intohimoisesti Putinin tekoja. Tekipä hän mitä tahansa.
Putin on ultrakapitalisti. Suomalaiset kommunistit ovat sen täysin unohtaneet, että näin on.
Heille ei jäänyt mitään millä olisi merkitystä ja tarkoitusta elämälleen kun Neuvostoliitto lakkasi olemasta.
Kun kannattaa ultrakapitalisti Putinia ja Venäjää, niin suomalaisten kommunistien sielun pohjalla lepattaa heikko toivon liekki, että jospa se kommunistinen Neuvostoliitto jotenkin vielä henkiin heräisi ja päästään vielä palvomaan sitä oikeaoppista aatetta joka siellä on.
"Neuvostoliitto myönsi 24.12.1989 itse olleensa roistovaltio
Anonyymi 05.10.2021 11:52"
Anonyymi julkaisee ansiokkaasti jutun, jossa osoitetaan, että NL:ssa toimi valtion virallinen juridiikka ja esim. sopimusten juridinen tarkastus, joka toteaa, että sopimus on lainvastainen, mutta perustuu (diktaattorin) henkilökohtaiseen vallankäyttöön.
Otsikossa anonyymi kuitenkin kääntää tilanteen ilmeisesti omaa kuppikuntanormistoaan noudattaen NL:n valtion vastaiseksi sekoittamalla keskenään valtion ja roistomaisen diktaattorin. Näin siis asenne sumentaa hyvänkin tiedon tason.
Logiikkasi mukaan ei Natsi-Saksassakaan mitään syyllisyyttä ole, ei mihinkään sen pahoihin tekoihin. Syy kaikkiin Natsi-Saksan pahoihin tekoihin oli yksinomaan roistomaisessa diktaattori Hitlerissä.
Joten ei millään tavalla sekoiteta keskenään Natsi-Saksaa ja Hitleriä toisiinsa. Se Natsi-Saksa kaikkine kaasukammioineen, juutalaisten tappamisineen ja einsatzgruppeineen ei ole syyllistynyt mihinkään pahaan, kun johdonmukaisesti ajatuksiasi seurataan. Huomaatko, että tällainen johtopäätös voidaan ajatuksistasi tehdä.