Katoliset pedofiit

Valmistuneen tutkimuksen mukaan Ranskassa 216 tuhatta tapausta 70 vuoden aikana. Taitaa jeppulit vetää kovemmat lukemat kun suhteutetaan jäsenmäärään.
977
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jehovan todistajat on monessa suhteessa kuin katolinen kirkko, valitettavasti myös tässä.

Äänestä

Abortintodistajilla on enemmän näyteltävää vielä.

Äänestä
  • Hallintoelimen jäsenet olisi pitänyt abortoida aikoinaan.

    Äänestä

Pitää paikkansa, tutkimuksienkin mukaan jäsenmäärään suhteutettuna jehovistit ovat täysin ylivoimaisin pedarisakki!

Äänestä
  • Minkä maan lukuja nyt olet vertailemassa? Suomen katolisen kirkon jäsenmäärä oli viime vuonna 15 902.

    Jehovan todistajia Suomessa oli puolestaan noin 18 000.

    Tietääkseni molempien uskonnollisten yhdyskuntien suomalaisissa seurakunnissa on ollut kaikkina aikoina erittäin turvallista. Uskoisin suomalaisen rehellisen ja kuuliaisen perinteisen kristillisyyden kantavan edelleen suomalaisia vanhurskaaseen elämäntapaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkä maan lukuja nyt olet vertailemassa? Suomen katolisen kirkon jäsenmäärä oli viime vuonna 15 902.

    Jehovan todistajia Suomessa oli puolestaan noin 18 000.

    Tietääkseni molempien uskonnollisten yhdyskuntien suomalaisissa seurakunnissa on ollut kaikkina aikoina erittäin turvallista. Uskoisin suomalaisen rehellisen ja kuuliaisen perinteisen kristillisyyden kantavan edelleen suomalaisia vanhurskaaseen elämäntapaan.

    Niinkauan on turvallista joo mutta jos JT järjestön 8 pientä puupäätä ( hallintoelinjäsentä ) sanoo:" nyt sitten kaikki hypätään pää edellä kaivoon", niin sitten loppuu turvallisuus.

    Vai miten luottaisit sellaisiin, jotka heiluttaa nyrkkiä ja namustelee ajatuksella, että pääsee suuriin tappajaisiin kun Jeesus taasen, sanoi Matt.5: 43 44:" olette kuulleet sanovan rakastakaa lähimmäisiänne ja vihatkaa vihollisianne ( niinkuin Herd vuosikokouksessa sanoo ), mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa heidän puolesta".

    Pysytäänkö nyt asiassa vaan. Isoissa katolisissa maissa, kuten Ranskassa tilanne on ollut surullinen. Ovatko mahtailevat puitteet katedraaleissa luoneet maailmallisia hekumointeja tukevia perinteitä?

    Kuten sanoin, Suomessa niin katolisen kirkon kuin Jehovan todistajain seurakunnat ovat kaikille turvallisia! Myöskään kansankirkon piiristä ei tällaisia tapauksia juuri tunneta muutamaa herätysliikettä lukuunottamatta. Tämä kertoo suomalaisten uskovien olevan kunnon väkeä, jotka pitävät lapsista hyvää huolta!

    Äänestä

Aloituksessa+on+"pieni"+rinnastusvirhe.+Katolisen+kirkon+piirissä+skandaaleissa+ovat+sen+pappisluokan+harjoittama+pedo-rikollisuus+omertoineen+ja+jonka+uhreista+noin+80%+on+poikia.Rivikatoliset+ovat+suorastaan+enkelitä+rinnastettuna+tuon+kirkon+pappisluokkaan.Että+tällaisia+jumalan+pyhiä+miehiä+näyttävine+uskonriitteineen,+jotka+jumalan+sanan+ainoina+edustajina,+moraalioppaina+ja+paimenina+jopa+koko+ihmiskunnalle+koettavat+esittäytyä.Katolisen+kirkon+suhteen+on+huomioitava,+että+pedokriminalia+sen+muurien+sisällä+on+keskeisesti+pappien+harrastamaa+rikollisuutta,+ei+niinkään+rivikatolilaisten+joiden+keskuudessa+kyseinen+kieroutuma+ei+liene+poikkea+populasta+keksimäärin.Pappien+pakkoselibaatti+ja+aivan+överiksi+viety+kaikkialla+ja+alati+läsnä+oleva+_neitsyt-marian_+palvonta+saa+kieroutumia+aikaan.Muuan+asiaa+koskevassa+dokumenttiohjelmassa+sisäpiirin+pappi+kertoi+miten+tuo+edellä+oleva+yhdistelmä+kierouttaa+psykeä+niin,+että+pappien+välinen+seksi+miesten+kanssa+koetaan+"vähemmän+pahana"+kuin+seksi+naisten+kanssa.+Siksi+myös+suurin+osa+uhreista+on+poikia.Taannoinhan+Vatikaanissa+paljastui+pappien+homoringit+ja+orgiat.Eräässä+dokumentissa+kerrotiin+miten+korkeassakin+virassa+olevat+papit,+ainakin+pieni+osa+heistä,+käytti+säännöllisesti+miesprostituoitujen+palveluita.#"Yli+300 000+ala­ikäistä+joutunut+seksuaalisen+hyväksi­käytön+uhriksi+Ranskan+katolisen+kirkon+piirissä+1950-luvulta+alkaen,+raportti+paljastaa""Tutkinnan+mukaan+katolinen+kirkko+suhtautui+uhreihin+piittaamattomasti+2000-luvun+alkuun+asti."-+https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008310672.html:/

Äänestä
  • Ja Jehovan todistajat edelleen. ( eletään vuotta 2021 ).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Valmistuneen tutkimuksen mukaan Ranskassa 216 tuhatta tapausta 70 vuoden aikana. Taitaa jeppulit vetää kovemmat lukemat kun suhteutetaan jäsenmäärään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu