Marin, Kurvinen, Lintilä ja kokoomus mokasivat koronatartunnat ja sairaalahoitotarve kovassa noususs

Anonyymi

Olisivat kuunnelleet Krista Kiurua ja muuta nuivaa kolmikkoa, mutta ei vaan talous ja liike-elämän bisnekset piti laittaa kansan terveysturvallisuuden edelle.

Marin teki nyt emävirheen kun lähti kepun Antti Kurvisen ja Mika Lintilän sekä oppositiopuolue kokoomuksen kelkkaan lobbaamaan MaRan ja elinkeinoelämän etuja, koska hallituksen kannalta koronarajoitusten poisto pitäisi talouden ja työllisyyden kasvun vakaana, toki vain mikäli epidemiatilanne ei lähde käsistä, kuten se nyt näyttää lähtevän.

Olisi kannattanut kuunnella mieluummin Kiurua, jolla on näytöt kolmen ensimmäisen korona-aallon hoitamisesta maailman parhaiten 154 maan joukosta Der Spiegelin saksalaistutkimuksen mukaan. Maailmanmestaruuksia ei tehdä vahingossa. Kiuru hoisi ne kansan terveysturvallisuus ykkösprioriteettina ja talouskim niiasi EU:n vähiten tällä tolkun toiminnalla. Mutta miten käy nyt?


THL-johtajan ja pääministerin ulostulot puhuttavat lääkäreitä: ”Viranomaisellakin on jo vähän hätä kädessä”
https://www.mediuutiset.fi/uutiset/mu/6709c919-39be-4291-9aab-17f2ea72cf0a
”Tämä on marinilainen Suomi: arvoiltaan kova, lapsia, rokottamattomia ja sairaita sortava yhteiskunta. Rokotetuilla vain oikeuksia, ei mitään velvollisuuksia”, ylilääkäri Harri Tohmo kuvailee.

Salminen sanoo Ilta-Sanomien haastattelussa, että ravintolarajoituksia on Suomessa purettu liian aikaisin.

”Suoraan sanottuna ravintolarajoituksia on lähdetty tartuntojen torjunnan näkökulmasta purkamaan ennenaikaisesti ja ehkä vähän riskilläkin vapautettu. Ne olisivat saaneet jäädä vielä voimaan vähän pidemmälle. Meidän lausuntomme oli, että niitä olisi pitänyt vielä ylläpitää. Mutta hallitus päättää tietysti itse, mitä haluaa tehdä”, hän kommentoi.

Pääministeri Sanna Marin (sd) perusteli päätöstä Ylelle sillä, että entiset rajoitukset eivät enää ole perusteltuja, koska myös kokoontumisrajoitukset loppuivat. Ravintolat olisivat Marinin mukaan joutuneet epätasa-arvoiseen asemaan, ellei hallitus olisi lieventänyt niitä koskevia koronarajoituksia.

Marin muistutti samalla, että suurin osa on saanut kaksi rokoteannosta.

”Heillä on tarve ja täysi oikeus päästä elämään normaalimpaa elämää. Emme voi pitää yhteiskuntaa loputtomasti kiinni varmuuden vuoksi.”

Sekä Salmisen että Marinin lausunnot ovat kiinnittäneet lääkärien huomion.

”Viranomaisellakin on jo vähän hätä kädessä”, keuhkolääkäri Marjukka Myllärniemi kommentoi Mika Salmisen ulostuloa.

Anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Harri Tohmo kuvailee Suomea arvoiltaan kovaksi yhteiskunnaksi.

”Tämä on marinilainen Suomi: arvoiltaan kova, lapsia, rokottamattomia ja sairaita sortava yhteiskunta. Rokotetuilla vain oikeuksia, ei mitään velvollisuuksia. Lapsilla ei mitään oikeuksia (turvalliseen kouluun, päiväkotiin), vain velvollisuuksia (sairastua).”

Nyt koronapalo on yltymässä, koska viime vuoden 2020 korona-aaltoja katsoessa huomaa että nousevan aallon varsinainen hengitystieinfektiokausi eli koronakausi käynnistyy lokakuun alussa ja se on NYT! Tämä kausi jatkuu läpi talvikauden maaliskuun loppuun.

Kesäkausi on laitettu koronarokotteiden ansioksi, vaikka se on kausivaihtelevien hengitystieinfektioiden helpoin kausi muutenkin, kuten myös vuonna 2020. On ollut virhe verrata alkuvuoden varsinaisen hengitystieinfektiokauden korkeimman aallon tartuntoja ja sairaalahoitoa kesäkauden lukuihin, ja laittaa nämä rokotusten ansioiksi.

Parhaiten löydät uusimmat koronauutisotsikot täältä:
https://high.fi/koronavirus

Suojaa itsesi ja läheisesi olit rokotettu tai rokottamaton, kaikki ovat vaarassa. Älä parveile, pandemia ei ole ohi!

22

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      USA:n korona-asiantuntija: En tiedä tuleeko joulun vietosta mitään.
      https://www.verkkouutiset.fi/usan-korona-asiantuntija-en-tieda-tuleeko-joulun-vietosta-mitaan/#5a00bc31
      "– Toistaiseksi on liian aikaista sanoa, voivatko ihmiset kokoontua viettämään yhdessä joulua tänä vuonna, Yhdysvaltain allergia- ja tartuntatautiviraston johtaja ja Valkoisen talon koronaneuvonantaja Anthony Fauci arvioi.

      – On liian aikaista sanoa. Meidän pitää keskittyä siihen, että tartuntamäärät saadaan alas, Fauci sanoi CBS:n Face The Nation -ohjelmalle."

      *

      Venäjä perui kaikki massa­tapahtumat – maan koronatilanne ”herättää vakavaa huolta”
      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008309727.html
      "Pääministeri Mihail Mishustinin mukaan Venäjän sairaaloissa on nyt kaksi kertaa niin paljon uusia koronapotilaita kuin oli viime vuonna tähän samaan aikaan.

      Venäjän koronatilanne on kääntynyt nopeasti äärimmäisen vaikeaksi, maan viranomaiset ilmoittivat maanantaina.

      – Viime päivinä havaitsemamme dynamiikka herättää vakavaa huolta. Tartunnat lisääntyvät suurimmassa osassa Venäjän hallinnollisia alueita, pääministeri Mihail Mishustin sanoi hallituksen koronakoordinaatioryhmän kokouksessa Ria Novostin mukaan.

      Venäjällä on tilastoitu syyskuun lopussa ja lokakuun alussa ennätysmäisiä koronakuolleisuuslukuja. Luvut ovat olleet useita päiviä peräkkäin 880-890 tapausta päivässä. Maanantain luku oli 883 kuolemaa."

      *

      Uskokaa jo että rokotteet jotka eivät estä tartuntoja, eivät ole ratkaisu vaan osa ongelmaa, koska ne lisäävät ihmisten liikkumista, ryhmäytymistä ja matkailua eli sars-cov-2 viruksen määrää väestössä ja yleisvaarallisen tartuntataudin covid-19 tartuntoja, ja nyt on vielä pohjoisella pallonpuoliskolla alkamassa hengitystieinfektiokausi, joka nostaa tartunnat, sairaalahoidon tarpeen ja koronakuoleman aallot uusiin ennätyksiin. Samoin viime vuonna aalto nousi lokakuun alusta ja nyt koronatartunnat on jo kesästä ja alkusyksystä päästetty paljon viime vuotta korkeammalle. Koronapamdemiaa ei voi hoitaa kuin flunssaa, vaan se on pakko tukahduttaa kuten tuberkuloosi, polio tai tulirokko.

      • Anonyymi

        IS: Ministeri Krista Kiurulta synkkä ulostulo Suomen koronanäkymistä – ylilääkärit ovat lähes täysin eri linjoilla
        https://www.is.fi/uutiset/art-2000008209487.html
        "Ministeri Kiuru pelkää, että edessä voi olla hallitsemattomasti leviävä epidemia."


        Oikeassahan tuo Kiuru oli taas kerran 22.8.2021, kuten sairaalahoitotilanne näyttää. Lisäksi tilanne Baltian maissa lähestyy katastrofia ja pakkolait sekä lockdownit ovat edessä, kuten myöhemmin myös muissa Euroopan maissa rokotekattavuudesta ja rokotepasseista huolimatta samoin kuin viime vuonna 2020 kun hengitystieinfektiokausi lokakuusta polkaisi käyntiin jatkuen maaliskuun loppuun.

        Koronaroihu on taas tulipunaisena Euroopassa ja poikkeustilat ja lockdownit ovat edessä
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17147046/koronaroihu-on-taas-tulipunaisena-euroopassa-ja-poikkeustilat-ja-lockdownit-taas-edessa
        Baltia kirkuu punaisena koronakartalla – Euroopan tautikeskus suosittelee välttämään matkustamista. Liettuan ja Viron koronatartuntatilanne Euroopan pahin.

        Olisitte antaneet vaan Suomen Supernannyn hoitaa, koronapaskat teillä on kuitenkin muuten housuissa taas kerran.


    • Anonyymi

      Onkohan pääministeri niin jumiutunut "vapaus" -ajatukseensa, että tautimäärien ryöpsähtäessäkään vastaavaa korjausliikettä on turha odottaa ollenkaan.

    • Anonyymi

      uLLATUS!!!

    • Anonyymi

      Suurin osa Suomen koronarajoituksista poistui tänään – ”Surullista seurata koronastrategian huonosti peiteltyä täyskäännöstä”
      https://www.mediuutiset.fi/uutiset/suurin-osa-suomen-koronarajoituksista-poistui-tanaan-surullista-seurata-koronastrategian-huonosti-peiteltya-tayskaannosta/b18e1a0e-6c86-40e0-ad17-db4ac38ff348
      Seuraavaksi koronatoimista puretaan etätyösuositus, joka poistuu 15. lokakuuta.

      Perustuslakiasioihin erikoistunut professori Martin Scheinin kuvailee Suomen tilannetta koronastrategian huonosti peitellyksi täyskäännökseksi.

      Martin Scheinin FIN
      "Surullista seurata Suomen koronastrategian huonosti peiteltyä täyskäännöstä. 10% testeistä positiivisia, maskeja kohdellaan vapauden rajoituksena, tartuntojen annetaan levitä kouluissa, ja kun alue on leviämisvaiheessa baarit ovat auki kello yhteen yöllä."
      https://mobile.twitter.com/MartinScheininF/status/1443554077237989384

      Nämä tartunnat ajalta ennen rajoitusten purkua. Kohta kosahtaa Alaspäin osoittava rystypuolen etusormi ja kunnolla. Neljännen aallon torjunta on epäonnistunut ja taikatemput joilla hetkeksi saatiin tartunnat alas voi unohtaa.

      Varsinais-Suomen uusi normaali:
      - testeistä positiivisia yli 7 %
      - sairaalahoitoon tulee jatkuvasti uusia potilaita
      -" Aalto jatkuu vaan eikä näy laskusuuntaa"
      Koronatilanne Varsinais-Suomessa pahenee, sairaanhoitopiiri vetoaa käyttämään maskeja – "Laskusuuntaa ei näy"
      https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/5445053/Koronatilanne VarsinaisSuomessa pahenee sairaanhoitopiiri vetoaa kayttamaan maskejaLaskusuuntaa ei nay

      Kaikki on laitettu yhden kortin varaan koronarokotteiden, jotka eivät edes estä tartuntoja, ja nyt käteen saattaa jäädä Musta Pekka 🙁

      Missä vastuunkantajat? Jos ja kun tilanne räjähtää käsiin, tuskin löytää ketään myöntämään virhettään. Eiköhän tämä mene yksittäisen kansalaisen omaksi syyksi taas.

      Kuka uskaltaa vetää hätäjarrusta?

    • Anonyymi

      Ikävä julkisuustemppu pääministeriltä
      Koko maan tautiluvut ja erityisesti sairaalahoidossa olevien määrä harppasi ylös. Samalla PM hymyili julkisuudessa ilman maskia ja viesti, että nyt saa taas elää normaalisti. V-S -alueella sentään viranomaiset reagoivat päinvastaisesti, kuin mitä ylin valtiovalta haluaa ihmisten kuvittelevan. Valitettavasti julkisuustempun viesti on mennyt läpi jo massoihin ja ainakin kaupoissa maskien käyttö on melkoisesti vähentynyt.
      Kaikki kunnia sairaanhoitopiirille, joka nojaa tosiasioihin!

    • Anonyymi

      Terveys edellä vaihtui talous edellä strategiaksi.

    • Anonyymi

      Kyllä tästä valitettavasti Titanic tulee mieleen. Juhlat jatkuu loppuun asti..

    • Anonyymi

      Pyyhe on heitetty kehään.

    • Anonyymi

      Tahallinen seinään ajo.

      Laittomuus vallalla. Miksi

      THLn toimintaan ei puututa lainvalvonnan taholta.
      -rikotaan tartuntatautilakia
      -ihmisoikeuksia
      -thl antaa valheellista tietoa joka vaarantaa väestön hengen&terveyden
      -toimii vastoin virkaa

      Politiikka mennyt kansanterveyden ja hyvinvoinnin edelle - raha puhuu

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Rokottamattomat ovat aiheuttaneet tämän tilanteen.
      Maailmanlaajuinen disinformaation on vaikuttanut ihmisten päätöksiin rokotteen suhteen. Nyt rokottamattomat sairastuvat. He saavat tartunnat kokoontumisista.
      Valitettavasti.

    • Anonyymi

      Rokotekattavuuden piti olla yli 80 prosenttia ennen purkutoimenpiteitä. Kepun hyeenat ja Sanna Marin aiheuttivat hätäilyllään TÄMÄNKIN SOTKUN!!!

    • Anonyymi

      Mikä on niiden henkilöiden vastuu jotka eivät ota rokotetta. Ovat välillisesti vastuussa ihmisten kuolemista kun nämä sekopäät täyttävät sairaalat ja tehopaikat ja vakavasti sairaat eivät saa hoitoa. Mielestäni nämä vastuuttomat hölmöt ovat itse vastuussa sairastumisistaan eikä rajoituksia pitäisi missään tapauklsissa näiden takia kiristää, Ihmisillä yleensä tuntuu olevan vain oikeuksia, mutta nämä ovat kylläkin välillisesti vastuussa muiden kuolemista. Rokottamattomien hoito teholla ja sairaaloissa on siksi moraalitonta. Jos ovat valinneet tien etteivät ota rokotetta niin miksi hakeutuvat sairaalaa.

      • Anonyymi

        Koronaa ulkomailta tuovat EM-Pietari ym. urpo-petterit ovat vastuullisia, miksei heitä voi asettaa pakkokaranteeniin ja testeihin, jotta Suomi pysyisi auki ja sairaalapaikat vapaina? Yhden ryhmän takia uhtataan kaikki. Tämä koskee erityisesti rokotettuja, heiiltähän ei edes vaadita maahantullessa todistusta koronanegatiivisuudesta, vaikka tiedetään että he saavat nyös tartunnan ja hengitysteissä on deltavirusta saman verran kuin rokottamattomilla tartunnan saaneilla.


    • Anonyymi

      Miksi sairaaloissa hoidetaan rokottamattomia. Vähintäin heidän piäisi maksaa täysi hoitomaksu joka on yli 1000 eur päivässä koska on itse aiheutettu sairaus. Suomalainen yhteiskunta on sairas kun maksaa noista sekopäistä johtuvia terveydenhuollon kuluja.

      • Anonyymi

        Miksi sairaaloissa hoidetaan ulkomailta tulevia Urpo-Pettereitä jotka tuovat virusta Suomeen? Urpo-Petteri vero maahantulijoille!


    • Anonyymi

      Suomessa on runsas 10 prosenttia aivottomia rokottamattomia. Saman verran on vihreiden kannattajia. Kuuluvatko nämä aivottomat samaan ryhmään

      • Anonyymi

        Juurikin niin. Niitä samoja jotka tukkivat kadut, ettei tolkuissaan kunnonno ihmiset olevat pääse töihin tai työtehtävisään liikkumaan.


    • Anonyymi

      Suomessa tänään uusia tartuntoja 689 eilen 666 yhteensä jo 145354 joista edelleen sairaina tai vähäoireisina jo 98292 joista sairaala hoidossa 145
      joista teholla 33.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      256
      45604
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      44
      11349
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      221
      10961
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      38
      9775
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      90
      8618
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      277
      6654
    7. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      2
      3105
    8. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      13
      2394
    9. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      44
      2350
    10. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      2
      2213
    Aihe