Ja sitähän se onkin, jos Tynkkysen porukat ottaisivat vain yhden askeleen enemmän, meno muistuttaisi jo sitä mitä saksan kansa yhä häpeää.
Siksipä Tynkkysen pitää saada sopiva rangaistus, eikä vapautusta.
"Perustuslaki siis kieltää ennakkosensuurin. Rikoslaista sitten löytyy niitä kriminalisoituja puheita, joita kukaan ei ennakolta estä, mutta joista voi jälkikäteen joutua vastuuseen. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on yksi sellainen rikosnimike, ja se löytyy rikoslain 11 luvusta. Luvun otsikko on Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan ei ole siinä luvussa sattumalta, vaan otsikko kertoo rikoksen vakavuudesta.
Lainkohta kuuluu näin:
Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
"
https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2021/10/06/lupa-panetella-ja-solvata/
Lukekaa Sakun blogista faktat niin ymmärrätte.
Tynkkysen rikosnimike kuuluu lakikirjan mukaan sotarikoksiin
28
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Hiljaista on... Oli niin kovaa tekstiä, että persuilla meni huonot housuun.
- Anonyymi
Onkos Uuninpankkopoika mittauttanut kannatustaan vaaleissa? Ai ei ole uskaltanut, ok. Sebulla viimeksi Oulusta selllaiset 10 000 ääntä.
Seuraavissa vaaleissa sitten 15 000 ääntä poks poks!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onkos Uuninpankkopoika mittauttanut kannatustaan vaaleissa? Ai ei ole uskaltanut, ok. Sebulla viimeksi Oulusta selllaiset 10 000 ääntä.
Seuraavissa vaaleissa sitten 15 000 ääntä poks poks!!Paljon on oulussa epämääräisiä pummeja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paljon on oulussa epämääräisiä pummeja.
Onko pankkopoika Oulusta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko pankkopoika Oulusta?
Miettikää persut tätä:
Palvomanne "mestari" Halla-aho ei pärjää väittelyssä kenellekään, paitsi opetuslapsien, eli tiedän mielestä.
- Anonyymi
Sinä tunnut olevan sitä mitä saksalaiset häpeävät.
Jonkun mielipide ( huom ei tekoa) saa sinut suunniltasi ja olet vaahto suunpielissä sössöttämässä omiasi. Mene hoitoon sekopää.- Anonyymi
Miksi teillä persujen on tarve rikkoa lakeja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi teillä persujen on tarve rikkoa lakeja?
Baltzar, Marin, Kouanda, Rinne, Lelu-Rami
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Baltzar, Marin, Kouanda, Rinne, Lelu-Rami
Mitä muka Marin on tehnyt?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä muka Marin on tehnyt?
Ja kerro myös että mitä Rinne muka on tehnyt?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kerro myös että mitä Rinne muka on tehnyt?
Petoksen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Petoksen.
kerro minkä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kerro myös että mitä Rinne muka on tehnyt?
Ei mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä muka Marin on tehnyt?
Maanpetoksen? Ottanut velkaa 20mrd/v tulevien sukupolvien piikkiin ja kipannut kaikki rahat espanjalaisille, italialaisille, afrikkalaisille, lähi-itäläisille.
Suomalaisille ei sentin latia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi teillä persujen on tarve rikkoa lakeja?
Persut ovat valehtelijoita ja asioiden vääristelijöitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi teillä persujen on tarve rikkoa lakeja?
Teikäläisten rupustamat lait on ruttoripulin löyhkää ja läähkää, kuten sekin suomen maa-alueitten myymiset venäläisille ja vielä pimeällä rahalla. Samoin on paljon muitakin vastaavia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teikäläisten rupustamat lait on ruttoripulin löyhkää ja läähkää, kuten sekin suomen maa-alueitten myymiset venäläisille ja vielä pimeällä rahalla. Samoin on paljon muitakin vastaavia.
Voitko kirjoittaa asiallisemmin?
Ruttosi ei liity tähän.
- Anonyymi
Entä Haaviston toimet...?
- Anonyymi
Tiedätkö mitä lukee suomalaisessa sotilaspassissa?
- Anonyymi
joutaisi koko turhake vankilaan.
- Anonyymi
Hyvä Sebu joka uskaltaa tuoda nuita asioita julki.
- Anonyymi
ukkohan on ihan kahju päästään
- Anonyymi
Kiihottamispykälä löytyy rikoslaista otsikon alta, jossa lukee "Sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan". Se ei tietenkään kuulu sotarikoksiin. Niihin voi syyllistyä vain sodan aikana. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on pikemminkin ensimmäinen aste rikoksessa ihmisyyttä vastaan.
Kaikki etniset puhdistukset ja kansanmurhat ovat alkaneet jonkun ihmisryhmän systemaattisella panettelulla. Kun mielipiteitä on muokattu aikansa, niin siirrytään ihmisarvon kyseenalaistamiseen ja väkivaltaan kiihottamiseen. Em. vuoksi kiihottaminen on kriminalisoitu kaikissa sivistysvaltioissa.- Anonyymi
> Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on pikemminkin ensimmäinen aste rikoksessa ihmisyyttä vastaan.<
Voi peeveli, että minua risoo tuo muotiin tullut loruvirke...kiihottaminen.. joutaa mitä pikimmiten upottaa pohjattomaan mereen.
Näiä riettaan maahanmuuttajia ei tarvita., Suomalaiset poliitikot ovat niin pöljää sakkia ku vaan olla voi. Suomi luisuu pikkuhiljaa itämaisten arvojen, uskontojen ja yhteiskunta järjestyksen tielle, jossa esim. naiset ovat miesten orjia ilman mitään oikeuksia.
- Anonyymi
Persuissa sotahulluus tiivistyy.
- Anonyymi
Turkulaise rupesiva keskenäs tappelema terminaali eres satamas
Kui ne tommottosi ova ruvenne tekemä toisians klabil päähä hakkama turkulaise?
https://twitter.com/NikoKooo_/status/1424508496494596096- Anonyymi
Klabisota.
- Anonyymi
Mitä 'Saksan kansa häpeää?' Mitä sen pitäisi hävetä?
Sitäkö että uhmasi Maailmanherruutta tavoittelevia juutalaisia?
Saksahan oli ollut 'sodassa' juutalaisten kanssa heinäkuusta 1933 saakka kun Maailman juutalaiskongressi julisti Saksalle sodan.
Olen samaa mieltä että olemme sodassa. Vain sodassahan voidaan tehdä 'sotarikoksia'. Eri juttu sitten syyllistyikö Tynkkynen sellaiseen kun kertoi totuuden matujen seksuaalirikosten määrästä.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2582806Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit121845- 1241656
TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.171552Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun971404Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71230Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä9993- 61958
Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s1945- 56938