Totuus Suomen rauhanturvaajista - örvellystä, bordelleja, alkoholismia, depressiota

Anonyymi

"Juhlaillat Djiboutin bordelleissa
Yksi Suomessa paljon mediatilaa saaneista kriisinhallintaoperaatioista oli Euroopan unionin johtama Atalanta, johon Suomi osallistui 2008–2016 lähes kahdensadan hengen voimin. Operaation tavoitteena oli estää ja ehkäistä merirosvousta ja aseellisia ryöstöjä Somalian merialueella sekä suojata Maailman ruokajärjestön ruokakuljetuksia.

Monet operaation tavoitteista onnistuivat hyvin ja media julisti suomalaisten sotilaiden sankaritarinaa taistelussa merirosvoja vastaan.

Satamissa joidenkin rauhanturvaajien toiminta oli vähemmän sankarillista.

Mikon mukaan vierailut bordelleissa olivat tavanomaisia. Hän oli mukana Atalantassa kahteen otteeseen eri vuosina.

– Sanotaan, että merimiehet purkaa lastinsa satamaan monella tavalla. Djiboutissa jokainen yökerho on käytännössä samalla bordelli, Mikko toteaa.

Viralliset säännöt asian suhteen olivat Mikon mukaan hyvin selkeät. Paikallisten kanssa seksin harrastaminen on kiellettyä.

– Näistä puhuttiin kyllä koulutuksessa. Kun ollaan kriisinhallintaoperaatiossa, joka on perusluonteeltaan humanitaarinen, olisi moraalisesti irvokasta, jos operaation ihmiset kävisivät panemassa seksityöntekijöitä, jotka eivät suurella todennäköisyydellä ole toimessaan vapaaehtoisesti.

Bordellivierailut olivat kuitenkin osa arkipuhetta. Niistä kaskuiltiin juhlailtojen jälkeen hotellin uima-altaalla pötkötellessä.

– Oli paljon läpänheittoa siitä, että aina kun on näillä reissuilla, pitää tietää, mistä päin kaupunkia saa Zithromaxia [vahvaa antiobioottia, jota käytetään muun muassa klamydian hoitoon]. Jos on palannut nopeasti kotiin joltain reissulta, pitää murskata sitä myös vaimon ruokaan.

Kriisialueiden seksityöntekijät ovat todennäköisesti ihmiskaupan uhreja
Ruotsin Maanpuolustuskorkeakoulussa työskentelevä tutkija ja sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö toivoisi medialta kriittisempää otetta kriisinhallintaoperaatioista kirjoittaessa.

– Suomalaisesta kriisinhallintatoiminnasta on kirjoitettu vain korusanoja, Käihkö toteaa."

https://yle.fi/uutiset/3-12127675

7

171

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Annettu mediassa tästä "rauhanturvaamisesta" kaunisteltu kuva.

      • Anonyymi

        Käytännössä pelkkää ryyppäämistä ja oleilua, ja aika ei kulu , kun"töissä" ei mitään tekemistä!


    • Anonyymi

      Älä vasukki vaivaa päätäsi asioilla, joita et ymmärrä.

    • Anonyymi

      Hienosti osaat kopioida tekstiä! Olet eri etevä 👍

    • Anonyymi

      Wagner sai sotilaat Afrikkaan pelkällä pillupalkalla.

    • Anonyymi

      Täysin turhaa rahanhaaskausta. Kaikki ulkomaanoperaatiot pitäisi lopettaa.

      • Anonyymi

        Juu, saavat vielä ulkomailla ökytuloja ja isoja päivärahoja. Mikäs siellä "lomalla" on sitten juhliessa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      48
      7916
    2. Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää

      Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/
      Savonlinna
      101
      5685
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      59
      3869
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      91
      3829
    5. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      98
      3569
    6. 55
      3223
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      74
      3192
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      34
      2578
    9. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      220
      2309
    10. Heräsin taas ikävään

      Ja aivan valtavaan haluun. Tahdon sinua R. ❤️
      Ikävä
      52
      1698
    Aihe