Pitkään pantattu salaisuus tuotiin vihdoin julki. Virossahan tuo tieto on kerrottu koko ajan avoimesti, ja Virossa luku on pyörinyt 20–30 % välillä, eli käytännössä molemmissa maissa ollaan samalla tasolla.
Muistan elävästi kuinka koronarokotteita markkinoitiin sillä, että niiden ansiosta ihminen ei joudu enää sairaalahoitoon. Se oli vain siis yksi rokotevalhe muiden ohessa.
Muistan elävästi kuinka koronarokotteita markkinoitiin sillä, että niiden ansiosta ihminen ei joudu enää sairaalahoitoon. Se oli vain siis yksi rokotevalhe muiden ohessa.
Vastaukset 76
Vanhimmat
Eli+vain+25%+sairaalahoidossa+olevista+on+koronarokotettu,+mutta+75%+rokotamatta+olevia.+Osoittaa+selvästi+rokotuksen+hyödyn.
Uusien+rokotusten+ei+ole+koskaan+sanottu+antavan+100%+suojaa+koronaa+vastaan,+mutta+parempi+ottaa+se+kuin+kitua+sairaana+sairaalassa.
Rokotteilla ei ole tuohon osaa eikä arpaa. Tartunnan saaneista sama osuus on rokotettuja ja rokottamattomia. Ihmisen perimä vaikuttaa eniten saako koronaviruksesta oireita vai ei. Rokote ei vaikuta siihen asiaan lainkaan.
Jos rokote toimisi, niin kukaan rokotettu ei joutuisi sairaalahoitoon.
75%+tulee+tuosta+20%.n+rokottamattomien+joukosta
Mikään perimä ei suojaa sataprosenttisesti sairauksilta, turha luulo. Todennäköisesti jokainen rokottamaton tulee sairastamaan koronan ja myös sairastamaan koronan vakavasti, kun taas rokotettu pääsee vähemmällä.
Perimällä on vaikutus miten erilaiset taudit tarttuvat ja sairastuttavat. Juuri tämä koronavirus tarttuu joihinkin herkemmin, ja nämä saattavat olla taas immuunimpia jollekin toiselle virustyypille.
Koronatartunta ei aiheuta oireita kuin aivan minimaalisen pienelle joukolle maapallon väestöä. Sattuneesta syystä kärpäsestä on haluttu tehdä härkänen, koska on haistettu mahdollisuus tehdä businesta.
Jos koronavirus olisi oikeasti vaarallinen ja rokotteista hyötyä, niin yhteiskunnat olisivat ottaneet rokotetuotannon haltuunsa ja tehneet rokotteet omakustannehinnalla.
Tosiaan, lieväoireinenkin virustauti voi vaurioittaa vakavasti aivoja ja muita elimiä. Rokotetut saavat tuota piikkiproteiinia vieläpä oman elimistönsä tuottamana. Haloo....
Tammikuun ja heinäkuun välillä koronatautiin kuoli Britanniassa yli 51 000 ihmistä. Kaksi rokoteannosta saaneita koronavirukseen kuolleita oli 256 Britannian tilastokeskuksen (ONS) mukaan. Kaikki täyden rokotesarjan saaneet koronaan kuolleet olivan monisairaita, yli 65 vuotiaita miehiä. Kuolleiden molemmat rokotteet saaneiden keski-ikä oli 84 vuotta.
Kyllä. Virukset vaikuttavat solujen proteiinisynteesiin ja DNA:han. Infektiot altistavat geneettisille muutoksille, jotka voivat tehdä soluista pahanlaatuisia syöpäsoluja. mRNA-viestimolekyylin ja piikkiproteiinien puoliintumisaika on joitain päiviä. Piikkiproteiini itsessään on vain viruksen osa, joka ei voi infektoida soluja. Jos piikkiproteiineja vapautuisi verenkiertoon, immuunijärjestelmä tuhoaisi ne - sen takia rokotetaan, että immuunijärjestelmä tunnistaa vieraat ja tuhottavat ainekset.
Missä tuo rokotetuille epäedullinen salattu tilasto julkaistiin? Laita linkki.
Iltasanomien liveseurannassa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008315590.html
Ei+tuo+ole+mikään+tilasto.+Samat+tahot+ovat+heitelleet+ilmaan+aiemminkin+epämääräisiä+"tietoja".+Sellaisten+uskottavuus+on+0.
Ainut+mikä+on+varmaa,+rokotehaittojen+esiintyvyys+on+rokotetuilla+100%,+rokottamattomilla+0
80%+on+rokotettu,+heidän+osuus+sairaalassa+on+25%+;+20+%+ei+ole+rokotettu,+heidän+osuus+sairaalassa+on+75%
Neljäsosa sairaalassa hoidossa olevista on rokotettuja, 3 neljäsosaa siis kolme kertaa suurempi määrä rokottamattomia.
25%+on+siis++3+kertaa+suurempi+kuin+75%?
75+%+-+25+%+=+50+%.+Ero+on+siis+50 %.+Kolme+kertaa+surempi+olisi+150+%.+Menee+jo+itäeurooppalaisten+vaalitulosten+prosenteille.
Kolminkertainen+määrä+on+kyllä+rokottamattomia.
Nyt uutisissa...
Uutta tietoa Pfizerin koronarokotteesta: Rokotettujen vasta-aineet laskevat jopa kahdessa kuukaudessa....
Astrasta tuli tulppia ...
Modernasta sydänvaivoja.
Rokotteet itsessään vaarallisia.
Moniko haluaa ottaa pizerin 2 kk välein? Ja onko sekään turvallinen rokote?
Vain piikkinarkit haluavat jatkuvasti piikkejä.
75%+rokotettu+mutta+sairastuneista+25%+rokotettuja.+Tämä+merkitsee+25%+rokottamattomia+mutta+heidän+osuus+sairastuneista+75%.
1/3+x+1/3+=+1/9
Siis+rokottamattomien+todennäköisyys+sairastua+koronaan+on+9-kertainen+rokutettuihin+verrattuna.
Kannattaa+ottaa+rokotus!+👍
Sulla on jakopään ketju katkennut - menehän opiskelemaan matematiikkaa, ala-arvoinen suoritus!
Samaa voisi sanoa propagandan jakajille muillekin.
Tyhmille lampaille valehdellaan ja uskotellaan rokottamattomien kuormittavan tehohoitoa.
Todellisuus valheellisen narratiivin takana on kuitenkin paljon järkyttävämpi.
Yritetäänkö valehtelulla peittää virheellisiä toimia rokotteiden osalta jotka johtuvat korruption seurauksesta, vai on takana joki muu vielä suurempi agenda jota yritetään peitellä.
https://mvlehti.net/2021/10/07/britannian-virallinen-tilasto-covid-tautiin-kuolleista-70-koronarokotteen-saaneita/
Rokotuksen haitat paljastuvat vasta vuosien päästä onko hyödyt oikeasti haittoja suuremmat vai onko pääasia vain se että talous voittaa kävi niin tai näin?🤔🤨🙄
Ensinhän rokotuksen piti tappaa päivissä... Sitten kuukausissa ja lopulta vuosissa... Rokotevastaisilla vajakeilla nuo tilanteet ja ennustukset muuttuvat koko ajan. Onneksi heitä on vain tietty kansanosa, josta ei nyt muutenkaan ole mitään hyötyä. Toivottavasti kuolevat pois, pilaamasta yhteiskuntaamme.
Saati se että rokotus on vaarallisempi kuin itse tauti nuorille miksi lapset rokotetaan eihän tässä ole mitään järkeä?🤦🤦🤦
Mitä tällä mesoat rokotteiden puolesta jos uskot niiden olevan täysin turvallisia.
Jatka vain elämääsi kuten ennenkin ja ole onnellinen kun uskot tehneesi oikean ratkaisun rokotteiden osalta.
Seuraa rahaa ;)
onneksi korona tappaa etupäässä vain lihavia, tupakoivia, perussairaita ja iäkkäitä.
Aluksi+annettiin+ymmärtää,+että+rokotetut+eivät+tarvitse+sairaalahoitoa+ollenkaan.+Nyt+sitten+kerrotaan,+että+25%+sairaalan+koronapotilaista+on+rokotettuja.+Mikä+sitten+lie+se+totuus?+Tilastoja+on+niin+helppoa+vängätä+haluttuun+suuntaan.+Eiköhän+tämäkin+tilasto+ole+enemmän,+tai+vähemmän+vedetty+hihasta+ja+tietenkin+alakanttiin.
Ensin+piti+riittää+70%+rokotekattavuus+yli+18-vuotiaille.+Nyt+pitäisi+saada+80%+rokotekattavuus+yli+12-vuotiaille.+Lisäksi+koronarokotteen+"teho"+laskee+kahdessa+kuukaudessa.+Eli+keksittiin+ikiliikkuja.
Ja+lammaslauma+määkii+mitä+paimenet+käskee.+Ikiliikkuja+on+keksitty.
Hienosti kuvasit. Mutta kun nälkä kasvaa syödessä. Rokotteet ovat aina olleet helppoa rahaa ansaita uskovilla.
Täällä raamattuvyöhykkeellä uskovat ovat nimenomaa karttaneet rokotetta, ja nyt heidän kinkereissä on lukuisisa joukkoaltistuksia.
Väärä jumala. Uskovaiset tappelevat siitä oikeasta.
Saarnaajat jauhavat nyt eniten rokoteuskonnosta. "Ottakee, ottakee piikki, niin pelastutte ja pääsette vähintäänkin paratiisiin!".
Tähän väliin sopisi Genesis-yhtyeen laulu "Jesus he knows me".
Nyt näyttää siltä että rokottamattomat ovat jotensakin vaarallisia rokotetuille. Jokin yhtälössä mättää. Uumoilevat rokotuspakosta jotta kaikki saisivat varmasti geenivirheen elimistöönsä. Hyvää loppuelämää itsekullekin! stalingrad hans...
Etenkin influenssarokotteiden osalta on kovasti harmiteltu, ettei rokotepakkoa ole aikaansaatu. Erinomainen bisnes nimittäin rahastaa jopa kaksi kertaa vuodessa. Sitten vain lobbarit tarinoimaan, kuinka välttämätöntä on, että rokoteyrittäjät pelastavat kansan.
Mitenkähän tuo luku on laskettu? Välillä on ilmoitettu koko koronabisneksen aikana sairaalassa olleitten määrästä rokotettujen osuus.
Eli rokottamattomat sairaalaan joutuneet lasketaan kahden vuoden ajalta, rokotetut tammikuusta ja näitä lukuja verrataan suoraan keskenään.
Ja alle 14 vuorokautta sitten rokotettu on rokottamaton.
Todennäköisesti rokotehaitoista kärsivät lasketaan rokottamattomiin koronapotilaisiin.
Viime viikkoina uutiset ovat huutaneet kuinka sairaalaan joutuu alle 30 vuotiaita, nyt alle 30 vuotiaitten rokotukset keskeytetään. Make sense.
Lukuja ja prosentteja propagandan jakajat tekevät aina omaan pussiin pelaten ja sehän on luonnollista, että kuka kusisi omaan pesäänsä!
Ainakin Virossa ilmoitetaan päivittäin sairaalahoitoa saavien koronavirustartunnan saaneiden määrä, sekä kuinka moni heistä on rokotettuja ja kuinka monta rokottamattomia.
Viro onkin avoin demokratia, toisin kun suomettunut ja vihervasemmistolaistunut suomi.
20%+eli+rokottamattomat+saavat+100%+ruplista.
A niitä valheita on ollut paljon ja jatkuu.
>+Uusien+rokotusten+ei+ole+koskaan+sanottu+antavan+100%+suojaa+
>+koronaa+vastaan,+mutta+parempi+ottaa+se+kuin+kitua+sairaana+sairaalassa.
Nimenomaan+vakavaa+tautimuotoa+vastaan+niiden+piti+antaa+2-rokotuksen+jälkeen+likimain+täydellinen+suoja.+Mika+Rämetti+selitti+alkuvuodesta+näin:
"–Kummankin+rokotteen+teho+kahden+annoksen+antamisen+jälkeen+
on+noin+95+prosentin+luokkaa.
–+Suojateho+on+hurjan+hieno!
–+Suojavaikutus+alkaa+näkyä+jo+ensimmäisen+rokotteen+jälkeen.+Siinä+
kohtaa+pystyy+jo+huokaisemaan,+että+minun+riskini+saada+vaikea+tauti+
on+äärimmäisen+pieni."
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/54c79151-6877-451d-9d80-5439d07218e6
Jos+nyt++suojaus+on+pudonnut+jo+75%++tasolle,+niin+onhan+se+huomattava+alenama.
Ongelma ei ole rokotteen keston suojavaikutus, vaan sen haitat.
Koronarotteisiin on kuollut 1,5 vuoden aikana enemmän ihmisiä kuin kaikkiin muihin rokotteisiin 30 vuoden aikana yhteensä. Tilastot todistavat sen.
Niin se linkki ja faktat...
Etsi itse sen kyllä jokainen omia aivoja käyttävä löytää.
Jos osaa prosentilaskua, niin se tarkoittaa, että 75 prosenttia on rokottamattomia. Eli kolme potilasta neljästä oikein imee tartuntoja.
75%+imee+rokotteen+haittavaikutuksia.+
Nyt+jos+koskaan+tuntuu+levolliselta+olla+puhdas+tuollaisilta+kehoon+ruiskutetuilta+kokeellisilta+aineilta.
Todennäköisyys+säilyä+hengissä+alkaa+näyttää+rokottamattomille+suuremmalta.+Koska+rokotteesta+todennäköisesti+saa+sivuvaikutuksia,+tai+jopa+kuoleman,+niin+3:1-suhde+päästä+koronataudin+vuoksi+sairaalaan+vaikuttaa+pienemmältä+riskiltä.
Suomessa+kuolee+joka+päivä+150+ihmistä,+joista+1–2 %+koronataudin+vuoksi,+ja+heistäkin+suurin+osa+on+70++ikäluokkaa,+ja+heillä+on+joku+perussairaus+muutenkin.+Normaalille+perusterveelle+koronavirus+ei+ole+mikään+uhka.
Lopettakaa+siis+hössötys!
Kuinka moni rokottamaton sairastaa taudin lievänä meillä ei ole mitään tutkimusta tästä pelkkää pelottelua ja syyllistämistä eikö se ole hieman epäilyttävää?🤔🤨🙄
The HUS https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/thl-ja-hus-rokottamattomilla-ei-asiaa-pikkujouluihin-tallaiselta-nayttaa-koronatalvi-toivoisin-maajoukkuemeininkia/8252744
Kivaa pikkujoulua kaikille pikkujoulupukeille
https://www.tableonline.fi/fi?tlink=im
Hash shah hush
Sairaalahoitoon joutuneilta rokotetuilta pitää ottaa koronapassi pois, koska ovat menneet rokotuksista huolimatta sairastumaan.
Miksi haluatte valehdella? Sairaalat täyttyivät välittömästi rokotetuista.
Jokaisessa maassa, jossa on alettu massarokotukset on nähty jyrkkä nousu tartunnoissa. Rokotteet luovat tartuntoja. Jos rokotukset toimisivat kävisi päin vastoin.
Vuosituhannen skämmistä kyse koko touhussa. Pieni eliitti rikastuu entisestään.
Kukaan ei ole väittänytkään että yksi rokote antaisi edes minkäänlaista suojaa. Kaksi viikkoa toisen rokotteen saa jonkinlaisen suojan vakavaa koronaa vastaan.
Koronan sairastaneet ovat sairastuneet myös uudestaan koronaan.
Ei noista injektioista ole kukaan saanut mitään apua eikä suojaa - ei ole faktaa esittää.
Sen sijaan sairauksia, vammoja ja kuolemia on miljoonittain jo Euroopan alueellakin.
Kaikkien valveutuneitten tiedossa, mutta muittenkin pitäisi sammuttaa jo tv ja heittää roskiin valheelliset lehdet.
50/50+tarkoittaisi+ettei+rokotuksesta+ole+ollut+hyötyä.+Kovin+kaukana+ei+siitä+olla.+Luonnollista+immuniteettia+ei+ole+edes+laskuissa+mukana.+Ehkä+se+on+25%+sairastuneista?+Lyhyen+matematiikan+mukaan,+rokotus+ei+auta+tai+ei+ainaakaan+ole+sitä+mitä+alunperin+oletettiin.
Suhteellisestihan rokottamattomia on valtava määrä potilaista.
Valtava tosin on määritelmän perusteella enemmän kuin kolminkertainen.
Tosin onhan 30 senttinen penis valtavan kokoinen 10 senttiseen verrattuna.
Ei todellakaan ole, heitä pois se propaganda ja mene vaikka sairaalaan niin näet totuuden.
OYSkorona:+Sairaalahoitoa+tarvinneista+potilaista+n.+80%+ei+ole+saanut+yhtään+rokoteannosta.
Rokottamattomua närästäö, kun luulivat selviävänsä koronasta laumasuojan avulla, mutta ei mitään laumasuojaa tullutkaan. Sairastaneet ja rokotetut sairastuvat uudelleen koronaan ja levittävät sitä sen uusia variantteja edelleen.
Eihän kaikkia saakaan rokottaa. Ketä muuten syytettäisiin, kun koronatartunnat kuitenkin edelleen leviäisivät?
Aivan.+Sopiva+syntipukkireservi+on+n.+15-20%+rokottamattomia+väestöstä.
Suomessahan+tunnetusti+tarvitaan+tietty+määrä+jengiä+henkisiksi+kusitolpiksi+jokaiseen+ikävään+juttuun.+Näinä+päivinä+rokottamattomat+ovat+toden+totta+saaneet+tuta,+miltä+henkisenä+kusitolppana+oleminen+tuntuu.
Korreloiko rokkottamattomien määrä työttömyysprosentin kanssa?
varatkaa kolmas piikki.... Niin ne salaliittoteoriat on käymässä toteen. Olette riippuvaisia piikeistä . Ja kaupanpäälle lampaat näyttelette passeja ympäriinsä "hei kapo, mulla on leima tässä" joo saat mennä!
Näitä koronakeskusteluja on aivan mahtava lukea, koska rokottamattomilla pettää jatkuvasti muukin kuin logiikka. Prosenttilaskuista ja todennäköisyyksistä ei ymmärretä edes perusteita. Ei tarvitse ihmetellä, jos tuolla päättelykyvyllä jää rokotteetkin ottamatta.
Montako+prosenttia+rokoteuskovaisen+mielestä+on+100+%?
---
22.3.+klo+9.51+Astra+Zeneca:
"Vakavan+sairastumisen+ja+sairaalahoitoon+joutumisen+rokote+esti+kaikilla+ikäryhmillä+sataprosenttisesti,+yhtiö+kertoo."
---
Miksi+sairaalassa+on+rokotettuja,+jos+yhtiö+kerran+lupaa,+ettei+kukaan+rokotettu+joudu+sairaalahoitoon?
Suomen+kielessä+tuota+kutsutaan+valehteluksi.+Ja+jos+valehtellun+perusteella+myydään+tuotetta,+niin+kyse+on+huijauksesta,+joka+puolestaan+on+rikos.
Milloin+koronarokotteita+tuputtavat+tahot+laitetaan+rikosoikeudelliseen+vastuuseen?
Älä+jauha+taas!+Noiden+rokotteiden+suoja+on+kaikilla+valmistajilla+korkeintaan+noin+90+%+mikä+tarkoittaa,+että+n.+joka+kymmenes+on+huti!+Laske+siitä!
Astra Zeneca on luvannut, että heidän rokotteen käyttäjistä yksikään ei joudu sairaalahoitoon.
Miksi kutenkin kohta 1/3 sairaalassa olevista on rokotettuja?
Miksi uskot valheisiin? Uskotko vielä joulupukkiinkin ja jumaliin?
Kerroppa tuo Astran lähteesi. Kerro suora linkki tuohon uutiseesi.
Ylen seurannassa https://yle.fi/uutiset/3-11819880
Huomaan että suomi24 ajaa nyt "alas" viestiketjuja joissa rokotteista kirjoittetaan kriittisesti. Onko tullut ylenpää käsky`?
"Kriittisyys" on teillä foliohatuilla yleensä "valehtelun" synonyymi. Ette ymmärrä prosenteistakaan mitään, niin olisitte edes hiljaa!
22.3. klo 9.51 Astra Zeneca:
"Vakavan sairastumisen ja sairaalahoitoon joutumisen rokote esti kaikilla ikäryhmillä sataprosenttisesti, yhtiö kertoo."
---
Miksi sairaalassa on rokotettuja, jos yhtiö kerran lupaa, ettei kukaan rokotettu joudu sairaalahoitoon?
Suomen kielessä tuota kutsutaan valehteluksi. Ja jos valehtellun perusteella myydään tuotetta, niin kyse on huijauksesta, joka puolestaan on rikos.
Milloin koronarokotteita tuputtavat tahot laitetaan rikosoikeudelliseen vastuuseen?
Kerro se suora linkki tuohon Astran "uutiseesi"!
VALEJUTTU TAAS KERRAN!!
Rokotteiden+tartunnanestokyvyn+vanheneminen+(delta-varianttia+vastaan)+sai+elokuussa+2021+paljon+kansainvälistä++huomiota,+kun+Israelissa+oli+sairaalassa+merkittävä+määrä+kaksi+rokotetta+saaneita.+Israel+oli+tehnyt+Pfizer-Biontecin+kanssa+sopimuksen+massarokotuksesta+tammi-maaliskuussa+kolmen+viikon+rokotusvälillä.+Erityisesti+noin+lyhyellä+rokotusvälillä+tartunnanestoteho+hupenee+alle+puolen+vuoden+kuluressa+jo+merkittävästi.+Rokotteet+on+tehty+alkuperäistä+Wuhanin+tautiversiota+vastaan+ja+Deltan+tartuntaa+vastaan+rokotteella+on+10%+heikompi+teho,+omikronia+vastaan+vielä+paljon+huonompi.++Viikko+toisesta+rokotuskerrasta+teho+on+parhaimmillaan+ja+Pfizerin+mukaan+sen+jälkeen+tartunnanestoteho+hupenee+6%+kahta+kuukautta+kohden.++Mm.+Suomessa+käytetyllä+3+kk+rokotusvälillä+saadaan+parempi+tehonkesto.+Vaikeaa+koronavirustautia+vastaan+rokotteen+teho+on+parempi+ja+kestävämpi.
Astra-Zenecan+ja+Modernan+rokotteita+on+Suomessa+käytetty+niin+vähän,+että+me+voidaan+ohittaa+toteamalla+että+käyttäytyvät+samantapaisesti.+Astra-Zenecan+kehitystä+EU+rahoitti+miljardeilla,+mutta+kun+rokotetta+piti+toimittaa,+sitä+saatiin+vähän+ja+miten+sattuu.+Ostetut+Astra-Zenecan+rokotteet+Suomi+antoi+köyhiin+maihin.
THL:llä+on+netissä+tilastot+rokotteiden+tehosta+tartunnan+saannissa,+sairaalaanjoutumisessa,+tehohoitoon+joutumisessa+ja+kuolemissa.+Syys-marraskuussa+2021+(delta-variantin+vallitessa)+rokottamattomia+joutui++sairaalahoitoon+15-kertainen+määrä+rokotettuihin+verrattuna+suhteessa+ryhmän+kokoon.+
Omikronin+käyttäytymistä+näyttäviä+numeroita+en+ole+vielä+nähnyt,+paitsi+päivittäisiä+varmistettujen+tartuntojen+ja+sairaalahoidossa+olevien+määriä.+Tartuntojen+ja+läpäisyinfektioiden+määrä+on+valtava,
Sataprosenttisia+rokotteita+ei+ole+mihinkään+tautiin.+Asiaa+ymmärtävät+eivät+sellaisia+väitäö.
Mä en oo ikinä ollu sairaalassa, en oo ikinä ollu sairiksella, ja olen myös rokottamaton, työura on pitkä.
Mulla on teräsmiehen geenit. Kovat jätkät osaa väistää virukset sun muut sontiaiset. Te elätte väärin.
Pakko jotain myöntää,uskottavuus mennyt.