Että miten paljon teidän parinvalintaan vaikuttaa ulkopuolisten tai lähipiirin mielipiteet sopivasta kumppanista? Laaditteko checklist tyyppisesti kriteerit sen perusteella vaikkapa mikä näyttää hyvältä ulospäin ihmissuhde curriculum vitaessanne?
Valitsetteko tunteella, omalla ihanteella vai ympäristön silmään sopivan kumppanin!?
Tämän tyypin rinnalla näytän hyvältä ja elämäni näyttää hyvältä (status) vai tämän tyypin rinnalla tuntuu hyvältä ja ihan sama miltä se muista näyttää? :)
Miten paljon trendit ja imagot vaikuttaa kumppani ihanteisiinne?
Saa rönsyillä!
Valitsetteko tunteella, omalla ihanteella vai ympäristön silmään sopivan kumppanin!?
Tämän tyypin rinnalla näytän hyvältä ja elämäni näyttää hyvältä (status) vai tämän tyypin rinnalla tuntuu hyvältä ja ihan sama miltä se muista näyttää? :)
Miten paljon trendit ja imagot vaikuttaa kumppani ihanteisiinne?
Saa rönsyillä!
Vastaukset 68
Vanhimmat
Luotan kikkeliini ja sydämmeeni
Välis...
Sydämeen mahtuu vain yksi ämmä kerrallaan, etkös mokoma tiedä.
Mutta siinä olet oikeassa että kikkeli on hyvä konsultti. Jos sille kelpaa ja itselle kelpaa, niin saa luvan kelvata muillekin.
Ei ei muille vain minun käyttööni
Ja siinä olen ehdoton
Niin, ettei tarvi olla niin et äitini tykkää ✔️
Isäni tykkää ✔️
Siskot, veljet ja kaverit tykkää ✔️
Kukaan ei ainakaan arvostele✔️
Hän näyttää/tuntuu hyvältä rinnallani, minä näytän/tunnun hyvältä hänen rinnallaan? ✔️
En ole ollut sellaisessa asemassa, että parinvalinta olisi niinkään omista päätöksistä tai valinnoista kiinni kuin sen toisen osapuolen. Joten ei oikeasti ole tarvinnut perustella lähipiirille, miksi juuri tämä tapaus olisi mielestäni parempi valinta kuin joku toinen.
Mutta toiseen suuntaan on kokemusta, että itseäni on ikään kuin hyväksytetty kavereille.
Okei. Miltä se tuntui, että olit hyväksytettävänä?
"Miltä se tuntui, että olit hyväksytettävänä? "
Lähinnä muistan huvittuneeni, kun tajusin mistä oli kysymys.
Varmasti. Mut sua ei se haitannut mitenkään olla mittailtavana? Tullut mieleen, että no jopas on seula? :)
Eipä oikeastaan haitannut. Siis sen enempää, että on hiukan kiusallista muutenkin olla seurassa, joka tuntee toisensa ja jossa on itse vähän ulkopuolinen. Enkä kokenut niinkään, että minä olisin hyväksyttävänä, vaan enemmänkin sen toisen osapuolen valintana.
Aa, ok. No hiukan eri juttu tuo joo. Nojoo vieraitten ihmisten kanssa alkuun voi olla jähmeetä. Toiset hölpöttää ja itse oot siellä lähinnä oppimassa seurueesta.
Lähtökohtaisesti ei vaikuta läheisten eikä varsinkaan ulkopuolisten ihmisten mielipiteet parinvalinnassa.
Mikäli lähipiiri olisi tutustunut kumppaniehdokkaaseen ja sieltä lähipiiristä hyvin moni olisi sitä mieltä, että tämä ei ole hyvä tyyppi, niin toki se alkaisi itseäkin sitten vähän mietityttää. Näkeekö ne läheiset siellä jotain vaaran merkkejä, jota itse ei vaaleanpunaisten lasien takaa vielä noteeraa?
Jos lähipiiri ei pitäisi kumppaniehdokkaastani, se luonnollisesti surettaisi. Mutta eipä se lähipiiri minun kumppanin kanssa seurustelisi. Voihan sitä muiden näkemyksiä kuunnella jos kiinnostaa, mutta niiden ei kannata antaa liikaa vaikuttaa omiin ajatuksiin.
"Näkeekö ne läheiset siellä jotain vaaran merkkejä, jota itse ei vaaleanpunaisten lasien takaa vielä noteeraa?"
-Sama ajatus mullekin tulisi ja on tullutkin. Ja ovat olleet joskus täysin oikeessakin ja aiheesta nurisseet, olen ollut sokea.
Joo, ei liikaa pidä ajatella sitä, että mitä muut ajattelee tai näyttääkö hyvältä tämän kumppanin kanssa. Jollei ole joku edustuspari, vaan rakastavaiset.
Ei tippaakaan.
Vaikuta muut?
Eipä mulla kyllä ole minkäänlaista käsitystä lähipiirini mielipiteestä kumpoanin suhteen ja vielä vähemmän ulkopuolisten. Eli eivät vaikuta, vaan ihan omien tuntemusteni mukaan menen.
Okei. Mussa on samaa vikaa.
Lisään vielä, että en mä ole ikinä vienyt ketä ns. näytille kesken pohdintojen. Kyllä valinnat on siinä vauheessa jo tehty, kun mä ketään esittelen. Varsinkin kun asuin vielä tuolla kauempana, niin siinä esittelyvaiheessa asuttiin jo yhdessä jne. Jopa niin äärimmäisyyteen, että vanhempani ja siskoni kuulivat mun seurustelevan, samalla kun ilmoitin olevani raskaana.
Ja tuo ei siis ollut mikään salamaraskaus, vaan ihan pidempään harkittu juttu.
Heh, se on jo melko hyvin itsellä pidetty. :P
Mä olen yleensä itse tapaillut ensin jokusen viikon ja sitten vienyt näytille, jos on ollut näytettävää eli yhdessä vielä. Jotkut porukat on nähneet niin, että ovat sattuneet mulle kylään kun kumppani on ollut siellä myös ja sitten niin ikään törmänneet.
Olen kyllä kertonut tapailevani jotakin ja ympäripyöreesti ikää, mistä päin on, ehkä etunimen sanonut jo kun ei ole viety näytillekkään.
Ok.
Välimatka tietysti vaikuttaa asiaan. En mä lähde ketään viemään näytille johonkin tuhannen kilometrin päähän. Eri juttu jos olis muutakin syytä.
Vaikka sillon kaukana asuessanikin kyllä soittelin porukoille vähintään kerran viikossa niin ei noi asiat vaan kuulu niihin, joista puhuisin, jos nyt ei erikseen kysytä. Kyllähän he nyt varmasti sen jollain tasolla tiesivät, että mulla joku on, mutta eivät vakavuusastetta.
Aivan. Ei ihan pikapikaa piipahdeta näytillä kauppareissulla.
Ei kaikki esittele tai puhu koskaan mahdollisista kumppaneista. Muutama sellainen ihminen on lähipiirissäkin, ettei kukaan tiedä onko sillä ketään.
Ja kuten sanottu niin kyllä mä kertonut olisin, jos olis kysytty. En mä siitä olis valehtelemaan ruvennut, eikä se ollut mitenkään varsinaisesti salattua. Vaan siis ei toisellakaan osapuolella ollut tarvetta kysyä, vaan ihan luottavat siihen, että aikunen ihminen hoitaa omat suhdekuvionsa itse. Täytyy sanoa, että mä kunnioitan sitä, etteivät omat vanhempani ole koskaan pyrkineetkään ottamaan kantaa mun rakkausasioihini.
Se on kiva, että luotto pelaa. No mulla on ollut vähän surkeita esityksiä parit ekat kumppanit, saanut turpaani jne. Niin sikäli itse taas ymmärrän omien vanhempieni mielenkiinnon kandidaatteja kohtaan.
Voi totta kai!
Olen täysin ulkoaohjautuva. Pyörin kuin tuuliviiri sinne päin mihin tuuli kulloinkin puhaltaa.
Ei minulla mitään omaa tahtoa ole, ei herra varjelkoon!
Juoksen lauman mukana ja peesaan aina sitä joka kovimmin huutaa.
Anna mun kaikki kestää näitten järjen riemuvoitto-aloitusten kanssa.....
No ei se nyt hankala kysymysrimpsu pitänyt olla! :D
Voit kysyä kaverilta apua, jos et itse osaa vastata järkytyksen sijaan.
Muiden mielipiteillä ei vaikutusta , oppia ikä kaikki.
Nada? Zero? :)
Kyllä.
Lähipiirillä,ystävillä tutavilla,sukulaisilla,naapureilla,ei ole mitän sana valtaa siihen kenenkanssa seurustelen tai ketä tapaan? En valitse heitä varten suhteitani ystäviäni kumpaneita vaan ihan itseäni vaten ja kaikessa se on se kemia!
Oikein! :P
Vielä jokunen vuosi sitten olisin sanonut, ettei vaikuta läheisten mieltymykset yhtään mitään kumppanin valintaan. Nyt on hieman toisin.
Mikäli tilanne olisi esim. sellainen, ettei lapseni tulisi toimeen yhtään uuden mielitiettyni kanssa, niin kyllä se ilman muuta vaikuttaisi suhteen jatkoon. Täytyy olla, että lapset vähintään tykkää ✔️. Mutta lisäksi mieluusti näin:
Äitini tykkää ✔️
Isäni tykkää ✔️
Siskot, veljet ja kaverit tykkää ✔️
Itselläni se onkin ollut näin.. enkä varsinaisesti ymmärrä miten jotkut kestävät kumppania, jota oma lapsi/lapset eivät siedä ( toisinpäin). Itse kuormittuisin, stressaantuisin, uupuisin, ahdistuisin jne. Elämässä kun tärkeintä on ihmiset lähelläni ja hyvä ilmapiiri kaikkien kesken. Elämä kumppanin kanssa ikäänkuin jossain suljetussa umpiossa, jonne muilla läheisillä ei ole asiaa, on mahdotonta.
- Sheena
Nojoo, kyllä mullakin lasten olotila vaikuttaisi. Tietysti pitäisi myös arvioida sitten miten paljon lapset jallittaa ja mikä on todella ylivoimaista sietämisessä.
Sen sijaan vanhempieni toivoisin tykkäävän, mutten pokkuroi vaikkei tykkäisi. Olis mahdollista ettei tykkäiskään, jos naisen kanssa olisin. Ainakaan alkuun kunnes sopeutuu ajatukseen.
Kavereiden tykkäämiset on yks monta. He ei niin paljon muutenkaan nurkissani luuhaa, että mielipidettä kyselisin.
Samaa mieltä. Mulle on ehdottomasti tärkeää, että lapseni ja pieni, mutta tiivis lähipiirini hyväksyy kumppanini. Jos näin ei olisi, olisi se tiukan Itsetutkiskelun paikka ja sen jälkeen miehelle adios.
- Exp
No juu, varmasti se itselläkin meni noin, että lapsen pitää tykätä. Omani on kuitenkin vielä sen verran pieni, että hän kyllä tulee toimeen pikeastaan kenen vaan kanssa. Ennemminnsiis menisi niin päin, että sen tarjokkaan pitäisi tulla toimeen lapsen kanssa ja ennenkaikkea olla lapselle turvallinen aikuinen. Vaikka täytyy todeta, että mun lastani tuskin kovin nopeasti pääsisi edes näkemään.
Sama. 👍
Sama mulla. Olen oikeastaan eriyttänyt miehet kokonaan oman tavallisen elämäni ulkopuolelle. Silloin harvoin kun jonkun tapaakin, niin en edes ajattele, että kyseessä olisi mikään kumppaniehdokas. Hetken vaihtelua, jota ei sekoiteta omaan arkeen ja elämään sen kummemmin.
- Exp
Kavereille mun seurustelukumppanit on olleet alusta asti ilmotusluontoinen asia, tässä on mun kumppani, nimi ja "tervehtikää" tyyliin. En ole ikuna yhdenkään kumppanin kohdalla tiedustellut kaverien mielipidettä.
Kuulostaa oudolta, että edes pitäisi.
Tuo on varmasti se yksi vaihtoehto. Olen mäkin tuota joskus miettinyt. Itse en vaan saa mitään irti "hetken vaihtelusta". Mä en oikein kykene kokemaan mitään tarvetta sille, kun ei se oikein täyttäisi mitää kaipuutani kunnolla.
Kysymys on jollakin lailla ymmärrettävä nuorille aikuisille eli parikymppisille, jotka irtautuivat kodista. Mutta eihän tuommoisella ole mitään merkitystä aikuisille ihmisille. No onhan näitä tietysti ja valitettavasti aatelisten oloisia ihmisiä, joille ei kelpaa kuin samoista piireistä tuleva ihminen, mutta ne onkin niitä järki-ihmisiä, joille ihmisten tunne-elämällä ei ole vaikutusta. Semmoinen huolenaihe mikä itelle nousee ja mikä on mielestäni fiksuakin mietintää on puolestani se, että jos on kyseessä joku alkoholisti, naisten mies ym, eli jos selkeästi kelle tahansa vahingollnen tyyppi on. Mutta onhan ennakkoluuloja monesti, ne on vaan voitettava. Ite näkisin myös esim. tietyt kansallisuudet, en ole rasisti, eikä saisi yleistää, mutta kyllä sitä helposti käy mielessä, että miten sopeutuminen tänne meidän yhteiskuntaan.
Tämä on oikein hyvää mietintää jokaiselle. Tulee mietittyä syitäkin vähän miksi sen ja miten sen kumppanin valkkaa.
Takuulla on ihmisiä, jotka valkkaa imagon mukaan ja sen mille näyttää, kun ihan täysin omien fiilisten pohjalta. Koska mä tykkään.
Yhdessä koko suvun kanssa käytiin ravintoloissa, kunnes löytyi se kaikkia miellyttävä nainen. :P
Ei sentään. Mutta minun isoäidillä oli tapana käytöksellään viestiä, mitä mieltä hän oli naisistani. Mummi oli heitä kohtaan joko ynseä tai herttainen ja passaava.
Hahah, niin varmaan. Koko klaani vankkureilla kurvasitte kuppilasta toiseen. :D
Se on aika selkeetä viestintää.
Ei muut ole liiemmin puuttunut mun valintoihin ikinä.
Mutta itsellä on varsinkin nuorempana ollut oletuksia, että mitä muut voisivat ajatella mun kumppanista, mikä on näin jälkeenpäin jopa huvitavaa.
Esimerkiksi jos kumppani olisikin mua paljon vanhempi, tai erikoisen näköinen, pitkä, pätkä tai muuten vaikka erityinen, vaikka jonkun vakaumuksen vuoksi tms.
Että sikäli on vaikutanut...
Usein varmaan vaikuttaakin alitajuisesti, jopa niin ettei edes tajua kriteerien perustuvan alitajuisesti muiden näkemyksiin ja voi ihmetellä miksi suhteissa on onttoa. Jotain puuttuu, kun valitsee kumppanit ikään kuin "muita varten" . Näyttää teoriassa hyvältä, muttei tunnu hyvältä.
Yks esimerkki tällaisesta suhteesta vois olla hetero normeja noudattava sovinnaissuhde, sen sijaan, että uskaltaisi valitakin kumppanin oman sukupuolisesta.
Tai statussuhde, koska suku ihailee statuksia, huippukirurgina ei kehtaa ottaa mieheksi nokisutaria jne.
Suvussa saattaa olla paljonkin vanhoillisia ihmisiä, jotka eivät hyväksyisi samaa sukupuolta olevien liittoa.
Serkkupoika järkyttyi kun tuntematon, polttareitaan juhliva, tutuun pukeutunut karvainen mies antoi minulle sylitanssin. Ensin luulin, että mies haluaa vain syliin, mutta sitten se alkoi rullaamaan muniaan mun reittä vasten.
Ja tietysti tutumiehen kaverit nappasivat polttarijuhlinnasta kuvia.
Niin minunkin suvussa. Vaan enpähän kyselisi kuten tähänkään asti ole kysellyt, ilmoittanut vaan, tää tässä on mun kumppani, nimi ja tervehdys.
Hmph, ei tehnyt mieli pinkaista pakoon? :D
Tottakai, ikuistaa piti. :')
"Hmph, ei tehnyt mieli pinkaista pakoon? :D"
Muistan ajatelleeni, että onpas erikoinen kokemus ja sitten tilanne olikin jo ohi.
Tuskin se orkkua sai.
Tiedä, vaikka kuvani päätyisi johonkin pride-kulkueeseen. :P
Oliko reisi kostea? ;D
Sekin vielä! :'D
Oliko reisi kostea? ;D
Ei sentään, huhhuh :D
Sekin vielä! :'D
Ei oo väliä, kunhan Päivi Räsänen ei ala soittelemaan :D
x'D
Raamatulla päähän.
Veikkaan, että näitä oman pään sisäisiä muitten muka määräämiä kriteerejä on usein ihmisillä. Vanhemmat saattaa olla yleisesti jyrkkiä, mutta totuus on, etteivät tiedä, eivätkä ole kohdanneet tietynlaista ihmistä.
Valinnasta sen verran että en minä oikeastaan ole valinnut ketään vaan vähän on aina jäänyt sellainen olo että olen tullut valituksi. Olen vain käynyt treffeillä, sitten toisilla ja jos jos hyvin käynyt niin kolmansilla ja sitten muutaman viikon päästä pussailtu ja siitä kuukausi tai pari niin on jo herätty samiossa lakanoissa. Yleensä ei näin pitkälle ole menty mutta joskus on yhteiseloa jatkunut pidemmällekin. En ole kysynyt kumppaneilta valintapäätöksiä mutta epäilen että olen ilmestynyt heillekin kuin kanttarelli koivun juureen.
Se kenen kanssa lähden ensitreffeille, pöllytän lakanoita tai hankin asuntolainaa ei kuulu kenellekään muulle. Ei kavereille, ei suvulle eikä edes lapsilleni. Kaverit voin valita ja vaikka sukua en niin se miten käyn sukuloimassa on se päätös johon voin vaikuttaa. Lapset olen yrittänyt kasvattaa siihen muottiin että vaikka kaikista ei pidä niin sen verran pitää antaa arvoa toisellekin että yrittää tulla toimeen ainakin sen verran mikä on pakko.
Jos nyt tilanne olisi se että yhteisessä ruokailuissa ei uskaltaisi kattaa kuin kertakäyttöastioita niin sitten aikataulutan niin ettei olla samassa pöydässä.
No jos hieman rönsyillään niin täytyy todeta että anoppeihin olen aina onnistunut luomaan hyvät välit. Se että parisuhdeviritykset on kaatuneet eivät ole tuntuneet niin pahalta kuin se että yhteys anoppilaan on katkennut.
Joskus on siis natsannutkin treffatessa. :) Kanttarelli koivun juureen, sinun sanat jotenkin aina osuu mukavasti, vaikka niissä on välillä vähemmän mukava sanoma.
Se on jämptisti niin, ei sen pitäisi minustakaan kuulua. Aikuisilke lapsillekkaan, jos eivät joudu asumaan yhdessäkään epämiellyttävän ihmisen kanssa. Mutta toki alaikäiset lapset vielä vaikuttaa, vai vaikuttaisiko? Sulla on aikuiset lapset?
Niin, kyllä voi järjestellä eri aikaankin illanistumiset, jos mahdotonta on samaan huoneeseen sopia.
Sehän se on, että katkee ne muutkin ihmissuhteet siinä ohessa helposti sen parisuhteen myötä. Vaikkei aina. Mun kaksi viimeisintä exää on väleissä ex appivanhempien kanssa eli mun vanhempien. Käy kylässäkin heillä. Mulle ok.
Olet se sama ap:0suatana!!
Onhan toki välillä onnistanutkin ja tossa nopeasti kun laskeskelin niin varmaan puolet koko elinajastani ollut parisuhteessa. Ovat olleet vaan niin pitkiä suhteita ettei montaa ole ehtinyt.
Nythän nuo tytöt ovat jo molemmat täysi-ikäisiä mutta erotessa vielä ylä- ja ala-asteikäisiä mutta ei se minun ajatusmailmaan ole vaikuttanut. Ihan samalla kaavalla oltaisiin menty myös silloin. Ei sitä työelämäsäkään kaikista pidä mutta kokonaisetu ratkaisee. Luulen myös että lapset kyllä tiedostavat kuinka paljon kotona on helpompaa jos iskä on rakastunut ja onnellinen.
Toki ymmärrän hyvin jos joku edellyttää myös lasten hyväksyntää. Tuossa helposti kehittyy kilpailuasetelma joka johtaa syytöksiin ja se on aika työläs yhdistelmä. Onhan niitä välillä tullut vastaan että myös koiran, kissan tai kultakalan pitää sinut hyväksyä jotta suhde jatkuu.
Sulla on sitten vähän sama juttu, kun mullakin että pitempiä suhteita pruukannut olla, niin ei ole monia ehtinyt. Teininä vaihtu hätäsemmin, sitten 21 ikävuoden jälkeen tähän 45 ikään on 3 eri kumppania.
Toisilla käy vielä paremmin, selviää yhdellä. :D
Joo totta tuokin, että voi mennä kilpailuksi. Silläpä tokaisin tuolla ylempänä, että pitää katsoa muksujenkin kohdalla miten ne jallittaa ja mitkä on ne todelliset ongelmat, jos hiertää.
Vanhemmankin elämällä pitää olla väliä. Ja ei niitä rakkaaksi muodostuvia joka oksalla istu. :)
Oon todennut että parempi olla yksin, niin ei satuta itseään. Ainakin toistaiseksi.
L.
Jos tuolle tuntuu, se on silloin hyvä päätös. Osaa olla työllistäväkin vaikutus parisuhteilla. Ja jos on itsellä raskasta jaksamisen kanssa siinä äkkiä kuormittuu vaan lisää, eikä anteeksi etten jaksa olokaan mukava ole. Mutta joskus on pakko todeta ettei yksinkertaisesti jaksa.
Ei vaikuta yhtään, ei siis mitenkään! En anna ulkopuolisten vaikuttaa… ja ne joille voisin jotain ihastuksesta ja mahdollisesta suhteesta jotain paljastaa, arvostaa mun omaa tahtoa, eikä kommentoi negaa.
Elin niin pitkään uskonnollisenyhteisön ja omien moraali vaatimusten mukaan, että enää ei pysäytä kukaan 😀
Poweria löytyy siis. :D
En nyt tiedä onko se poweria, ehkä sitten sitä se on ja tyyneyttä. Tunnen nyt itseni paremmin, arvostan omaa elämää niin paljon, ettei tärkeimmän ihmisen valintaan pääse muut ihmiset tai mitkään vanhat kelat vaikuttamaan.
Melko vapauttavaa ajatella ihmistä vierelle… nyt valintaan ei vaikuta mitään muu kuin oma halu. Ei edes lapset. He ovat jo isoja ja saavat luvan sopeutua.