Armon rajat

Ymmärrän asian niin, että armo on suurempi kaikkia mahdollisia syntejä. Olkoon niitä vaikka kuinka paljon, ne voi saada anteeksi.

Kyllä se meri on. Itse syntiä tehneenä ja anteeksi saaneena voin sanoa, että kun on syntiä tehnyt voi myös sitten Jumala sen kääntää hyväksi, että minä voin ymmärtää jotakin armosta, enkä ole itse tuomitsemassa ensimmäisenä. Ei ole sopivaa heittää ensimmäistä kiveä, vaikka uskoon tulisi jokin insestin tekijä.

Eli kertauskoontulossa asia on selvä. Mitkä tahansa synnit saa anteeksi.

Siten taas kun uskossa ollaan ja on suhde Jumalan kanssa pätee sana "uskova ei jatkuvasti voi tehdä syntiä". Jumala sitten tietää sen mikä sen synnin mitta on. Joskus jopa ihminen voi kuolla ettei synnin mitta tulisi täyteen. Näin voi olla ns. uskovan kukasta kukkaan kulkemisssa keskellä kirkasta päivää hän voi kuolla. Sellainen tapaus on ollutkin tässä kaupungissa, jonka olen kuullut."Nuoli lävisti hänen maksansa" löytyy raamatusta. Eli jatkuvasti ei voi syntiä tehdä. Pyhä Henki murehtii ja varoittaa uskovaa sitten on vaarallista se jos Pyhän Hengen ääni lakaaa kuulumasta. Varman siinäkin on armo. Ihminen voi "upotta itsensä syntiin, uskovallekin se voi sattua", mutta Jeesus armahtaa siitä. Kun synnit on sittne tunnustettu ja hylätty, on tie heti selvä. ne ovat siirretyt niin kauas, kuin itä on lännestä. Itä ja länsi eivät koskaan tavoita toisiaan.

Mitä sitten tulee sanan julistamiseen, ja yleensä pyhitykseen tulee syntiä tietenkin välttää ja pyrkiä olemaan tekemättä sitä.

Elämästä varmasti löytyy uusia kerroksia kuin sipulista. Kun yksi synti on saatu pois, ehkä Pyhä Henki puhuu toisesta synnistä, joka pitäisi saada pois. jos siten ihminen ei usko Pyhän Hengen ääntä, parannuskehoitus tulee sanan kautta, jota itse lukee, parannuskehoitus tulee saarnassa hyvin kohteliaasti niin, ettei sinua osoiteta sormella.

Jeesus haluaa uskovat opetuslapsen koulutussuhteeseen, jossa heitä valmistetaan täällä ajassa taivasta varten.

Ajattelin tässä nopeasti kirjoittaa muutaman ajatuksen armosta. Kirjoituksesta tuli kuitenkin melko pitkä, ehkä turhankin pitkä, joten lisään vielä otsikot tähän, jotta sitä ei olisi niin puuduttava lukea. Lukekaa ajatuksella. Kiitos.

1. ARMO - JUMALAN PYHYYDEN TÄHDEN.

En ole niinkään kiinnostunut käsitteistä. Olen kiinnostunut todellisuudesta käsitteiden takana. Siitä käsin kaikki avautuu. Pohjimmiltaan todellisuus, josta käsin kaikki avautuu, merkitsee minulle Kristusta. Siinä sykkii armo. Kaikessa ja kaikkialla. Yhtä vähän kuin on olemassa armoa ilman Kristusta on olemassa Kristusta ilman armoa. Emme voi tuntea minkään muunlaista Jumalaa kuin armollisen Jumalan, sillä ilman armoa Jumalaa olisi mahdoton tuntea. Tunnemme Hänet vain Kristuksessa.

Kun ihminen tajuaa jotakin Jumalan pyhyydestä, hän alkaa ponnistella ollakseen hyvä ihminen. Kun hän tajuaa jotakin vähän enemmän Jumalan pyhyydestä, hän alkaa yhä enemmän ponnistella ollakseen Jumalan edessä rehellinen ja juuri sellainen kuin Jumala tahtoisi hänen olevan. Mutta kun hän sitten on päässyt Jumalan pyhyyden tajuamisessa siihen asti, että tajuaa olevansa perinjuurin syntinen, kaikki yritykset ja ponnistelut tässä mielessä lakkaavat. Kun ymmärtää Jumalan pyhyyden, silloin tietää kaiken omatekoisen suorittamisen Jumalan suosioon pääsemiseksi olevan turhaa.

Näin siis Jumalan pyhyys ei johdakaan ensisijaisesti elämään hyvin, vaan se johtaa sen tosiasian tunnustamiseen, ettei mikään "hyvä" elämä riitä. Tarvitaan jotain aivan muuta.
Tässä astuu kuvaan armo.

Armo on käsite jota käytetään hyvin monella tavalla. Kuitenkin totuus on että vain se joka on todellisesti syyllinen ja tuomion alainen voi saada todellisen armahduksen.
Monta kertaa armosta ja armollisuudesta puhuvat ne jotka eivät edes tunnusta olevansa syntisiä. Eivät ainakaan siinä mittakaavassa mitä Jumalan pyhyys merkitsee. Heidän mielestään armollinen Jumala armossaan sallii kaiken ja antaa rakkaudessaan ihmisen elää kuinka tahansa. Tällöin on ohitettu Jumalan pyhyys.
Jos Jumalan pyhyys ohitetaan, ohitetaan myös todellinen armo. Syyllisyytemme perustuu siihen mitä olemme Jumalan pyhyyden valossa. Jos ei ole pyhää Jumalaa ei ole todellista syntisyyttäkään.

Sovitus ei siis perustu vain Jumalan rakkauteen, vaan Jumalan pyhyyteen. Hän ei tullut sovittamaan syntejämme vain syntisyytemme tähden, vaan pyhyytensä tähden. Ei ole syntiä ilman Jumalan pyhyyttä. Kaikki se mitä todellisesti on, on riippuvaista Jumalasta, siitä millainen on Hän. Jumalan pyhyys vaati sovituksen. Ja rakkautensa tähden Jumala suoritti tuon sovintotyön, jottei Hänen pyhyytensä olisi ihmiselle tuhoksi.

2. ARMO - MINUN SYNTISYYTENI: JUURI MINÄ TARVITSEN PELASTUKSEN.

Mitä kaikella tällä on tekemistä armon rajojen kanssa?
Paljonkin. Tajutessani syntisyyteni, ei ainoastaan jonakin käsitteenä vaan todellisuutena, polvistun armollisen eteen. Ymmärrän että pelastukseni on kauttaaltaan lahjaa.
Kuinka silloin voisin mittailla toisten syntisyyden määrää - suhteessa oman syntisyyteni määrään - ja rajata esimerkiksi pedofiilin ulkopuolelle armon? Silloin olen kieltämässä armon itseltäni, sillä "kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla".
Pedofiilin pahuus on minun pahuuttani. Synnillä tosin on monet ilmenemismuotonsa ja jotkut ilmenemismuodot ovat aivan varmasti inhottavammat kuin jotkut toiset, mutta synteinä asiat ovat yhtä kaikki samaa syntiä: synnin pahuus on jokaisen syntisen olemuksessa oleva pahuus.

> Jos otamme näitä ääritapauksia tilanne on suhteellisen vaikea ja meidän ymmärryksellemme tajuton. <
Ei ollenkaan. Riippuu siitä mitä tarkastelemme. Jos mittaamme tekoja sinänsä ja niiden tuottamaa inhimillistä kärsimystä, silloin joudumme vaikeuksiin. Käytämme inhimillisiä mittareita ja jossain kohden tulee väistämättä vastaan raja jossa emme kykene enää hyväksymään anteeksiantoa läheisemme kohdalla. Näin olemme kuitenkin joutuneet syrjään itse asiasta eli Jumalan armosta ja olemme ryhtyneet käyttämään sitä inhimillisen todellisuuden käsitteenä.
Armon todellisuus on Jumalan todellisuutta.
Jos katsomme Jeesukseen ja näemme itsemme Hänen valossaan asia asettuu aivan eri mittasuhteisiin. Silloin armolla on oikeat puitteet. Olen itse ääritapaus - se mitä varsinaisesti ihmettelen ei olekaan toisen saama armo, ihmetyksen aihe on minun saamani armo.

Armo on siis ääretön: sen sisään mahtuu kaikki syntisyys.
Kuitenkin äärettömällä on rajansa. Armo itsessään on rajaton, mutta tuo rajaton armo on löydettävissä ja saatavissa vain Kristuksessa. Siksi armo on Kristuksenmuotoinen armo.
Kristinuskon peruskäsityksiä on että synnit saadaan anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Se tarkoittaa: "Hänessä".
Emme voi irroittaa Jeesuksen nimeä - Vapahtaja! - ja Hänen vertaan - viattomuutta - siitä persoonasta joka Hän on. Jeesus itsessään sisältää sovituksen. Hän tulee elämäksi niille jotka ottavat vastaan anteeksiantamuksen Hänen veressään.

Jeesus ei tullut vain opettamaan pelastuksen tietä: tehkää näin ja näin, seuratkaa minun OPETUKSIANI niin te pelastutte. Ei. Mitä Hän sanoikaan? "Minä olen tie, totuus ja elämä." Ja puhui lihansa syömisestä ja verensä juomisesta - johon monet loukkaantuivat! Fariseukset olisivat voineet tinkiä joistain käsityksistään kyllä ja hyväksyä Jeesuksen opettajana, mutta on kokonaan toinen asia hyväksyä hänet Jumalana. Itse asiassa Jeesus siis sanoi - ja sanoo - että näiden täytyi tulla sisällisesti osalliseksi Hänestä, ottaa vastaan se todellisuus jonka Hän sisältää. Tämä on Jumalan armontarjous meillekin tänään: ottaa vastaan Jeesus.

Jos tästä sanomasta tingitään - armo on hyödytön!
Jos Jeesuksesta tulee vain opettaja - ei ole armoa todellisena, oikeasti sovittavana ja vapauttavana!

Mitä tämä merkitsee ihmisen muuttumisen suhteen?
En voi elää synneissäni ja harrastaa itsekästä Jumalasta piittaamatonta elämäntapaa vetoamalla armoon. Armo on Kristuksessa. Jos vielä elän täysin itsekkäästi en ole antautunut Jeesukselle Kristukselle. Armon todellisuus on todellisen antautumisen todellisuutta, ja silloin pääsemme pyhitykseen joka on Jumalan teko.

Jumalan pyhyys siis merkitsee sitä etten voi millään tavalla parannella itseäni kelvatakseni Hänelle. Armon tähden kaikki annetaan minulle anteeksi ilman omaa paranteluani ja minut hyväksytään juuri tällaisena kuin olen, mittailematta syntieni vähyyttä tai paljoutta toisten synteihin.
Olen syntinen ja saan anteeksi, se siitä.

3. ARMO - TIE JUMALAN PYHITTÄVÄÄN TYÖHÖN.

Tämä anteeksiantamus on Jeesuksessa Kristuksessa, vain Hänessä on sovitus. Nyt tahdon kunnioittaa Jeesusta elämäni Herrana. En ole enää itseni oma. Löydän itseni Hänessä, joka rakkaudessaan omistaa minut.
Tämä armo vaikuttaa muuttumista ja parantumista.

Jeesus on tullut minulle pyhitykseksi, pyhitys on olemista prosessissa jossa Hänen pyhyytensä vaikuttaa, armossa, minun pyhittymistäni. Jos käännän selkäni Jumalan pyhitystyölle eli kieltäydyn uhraamasta itseäni Hänelle käytännössä, silloin käännyn pois todellisesta Jeesuksesta eikä armoa enää ole:
"...ilman pyhitystä ei kukaan ole näkevä taivaan valtakuntaa..."

Siis: KAIKKI (myös minä) ja EI KUKAAN (myös minä).
KAIKKI. Olen syntiä tehnyt ja vaikka eläisin kuinka hyvän elämän suhteessa jonkun toisen elämään, olen kuitenkin aivan täydellisesti yhtä syntinen kuin hän.
Minulla ei itsessäni ole Jumalan kirkkautta. Minun syntisyyteni - ei jonkun toisen syntisyys - on este minun ja taivaan välillä. Se on läpipääsemätön ja ylittämätön este. Jos yritän teoillani päästä sen yli tai läpi ja tulla hyvyydelläni kelvolliseksi, minä itse asiassa vain todistan ja vahvistan tuon muurin olemassaolon, sillä omahurskaat tekoni ovat tinkimättömän pyhyyden edessä "kuin saastainen vaate".
KAIKKI ovat syntiä tehneet - myös ja erityisesti minä! Miksi erityisesti minä? Se on erityistä juuri minun kohdallani: vain minä olen vastuussa ITSESTÄNI Herran edessä.

EI KUKAAN. Jos jään katsomaan lähimmäisteni vikoja ja annan niiden olla esteenä sen hyvän toteutumiselle jota Herra tahtoisi minussa tehdä, silloin en voi päästä Hänen kauttaan perille. Perille päästään vain Hänen kauttaan. Perille pääsevät vain ne jotka kulkevat Hänen kauttaan.
Kuinka kuljetaan Hänen kauttaan?
Antautumalla armoon: antamalla Hänen tehdä se hyvä työ jota Hän haluaa minussa tehdä. Se merkitsee itseni ja elämäni luovuttamista. En enää voi elää niinkuin itseäni huvittaa. Jos minun itsekkäät mieltymykseni ja Jumalan tahto ovat ristiriidassa keskenään silloin myönnän että olen väärässä ja Hän on oikeassa. Katsoessani Häneen saan Häneltä voiman kaikkeen siihen mitä Hän minulta odottaa. Se on elämistä rakkaussuhteessa Jeesukseen, suhteessa, jossa kohtaan todellisuuden Hänestä käsin.
Jeesus, minun pyhitykseni!

4. ARMO - LOPPUPÄÄTELMÄ:

Näin ollen lapsentappaja, joukkomurhaaja - siis kuka tahansa syntinen kuten minä - saa tulla. Sen jälkeen hän ei enää voi elää kuin ennen. Todellinen anteeksiantamus tulee näkyviin todellisena muutoksena.
Muuttuminen ei ole pelastuksen edellytys mutta se on sen seuraus.

Käytin eräässä puheessani seurakunnan edessä tällaista kärjistystä, jotta asian todellisuus olisi avautunut:
- Mehän emme tiedä mitä esimerkiksi Hitlerin kohdalla on tapahtunut hänen viimeisinä hetkinään, joten meitä saattaa odottaa taivaassa iloinen yllätys.

Kun kuulemme nimen "Hitler" emme varmaankaan ymmärrä kenestä puhutaan. Luulemme ymmärtävämme. Todellisuudessa puhutaan ihmisestä kuten minä. Mutta Hitler edustaa meille eräänlaista arkkityyppiä, pahuuden ilmentymää. Hän on äärimmäisen inhimillisen pahuuden symboli. Kun siis kuulemme puhuttavan Hitleristä vääjäämättä tuo henkilö assosioituu mielessämme kaikkeen pahuuteen. Emme kykene erottamaan ja näkemään että se josta tässä puhutaan on minunkaltaiseni ihminen. Olemme ikäänkuin puhumassa ihmisestä mutta tosiasiassa ajatuksiamme hallitsee mielikuvien kavalkadi pahuuden teoista.
Näin ollen, kun sanon että meitä saattaa odottaa taivaassa se iloinen yllätys että Hitler on siellä, suurin osa ihmisistä kuulee sanomani näin: taivaassakin saattaa olla ääretöntä pahuutta.
Silloin asia on väärin kuultu.
Taivaassa ei ole ääretöntä pahuutta. Jos niin olisi, minäkään en pääsisi sinne. On syytä nähdä ihminen nimikilpien ja leimojen alla joita häneen on lyöty. Kaikki pahuus jää tänne alas. Se kaikki - äärettömän paha, inhottava, ruma ja kiero - oli Jeesuksen päällä. Se oli pahuus jonka kaoottisuus peitti häneltä Isän kasvot.

Jeesus "tuli synniksi" meidän edestämme. Hän ikäänkuin imi synnin myrkyn itseensä - ja Hän imi sen myrkyn tuhoavan vaikutuksen nimenomaan minun elimistöstäni, jotta voisin olla vapaa - rakastamaan, pyhittymään, palvelemaan elämälläni kaikkivaltiasta Jumalaa.
Se on käsittämättömän suuri armon ihme!

Pelastuksen todellisuus ilmenee muuttuneena elämänä. Toisin ei voi olla.
Vai voiko ihminen sanoa kohdanneensa Jumalan rakkauden ja kuitenkin elää Hänen tahdostaan piittaamatta?
Tuskin.

Ihminen on rajallinen Jumala ei. Ihmisen ajatukset eivät ole Jumalan ajatuksia, eivätkä Jumalan teiden suuruudet monastikaan aukea ihmiselle.
Jos Hitlerille olisi saanut herätyksen kuolinvuoteellaan, pyytänyt Jeesukselta anteeksi syntinsä, hän olisi pelastunut. Jumalan sanan mukaan "Vaikka teidän syntinne olisivat veriruskeat tulevat ne villan valkoisiksi..."

Meidän ihmisten pieni oikeustaju ei myöskään aina sulata Jumalan anteeksiannon kyvykkyyttä ja pelastus toimia.
Ajattelepa vielä tilannetta, että on kaksi uskosta osatonta joista toinen murhaa toisen, hän ei edes jää kiinni teostaan, mutta 78 vuotiaana tämä murhaaja tulee herätyksen tilaan. Tunnustaa syntinsä, pyytää Jeesukselta anteeksi kaiken.
Mikä nyt on tilanne. Tämä joka ei ollut uskossa ja murhattiin, raamatun mukaan ei pelastu. Kun taas tämä murhaaja joka tappoi, mutta pyysi syntinsä anteeksi, raamatun mukaan pelastuu.