Minkä seurakunnan teologia.

Anonyymi

Pitäisikö perustaa uusi kirkkokunta jonka opetus olisi tuo alkukirkon mukainen.onko sellaisia.


Varhaisen kirkon tässä siis hyvin varhaisen kaste oli kokonaisvaltainen prosessiluonteinen ja valinnainen .Oli tapana sanoa sylilasten kastaminen on apostolinen tapa,oli tapa luetella eri ikäryhmät jossa erikseen mainitaan isompien lasten kasteen lisäksi rintalasten kaste.Lisäksi oli edellisestä poiketen kirkkoisiä jotka kehoittivat siirtämään kastetta , mutta on syytä uskoa sen johtuneen tapa mieltymyksistä, ei helluntaillisten kaltaisesta ajattelusta,perusteena samojen henkilöiden salliessa kuitenkin lapsikasteen jos lapsi on kuolemassa, se oli henkilöiden kanta tavoiteltiin sillä mitä tahansa esim periaateellin kulttuurikaste kun vanhemmat uskovia vaikko pelastus kaste,siis kiveen hakattua teoloogista yhtä kaste totuutta ei ollut, sehän tekisi joustosta mahdottoman .Myöhemmin alettiin kastamaan lapsia ilman uskovia vanhempia, ja aikuiskaste tuli joissakin piireissä ainoaksi.

0

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

        Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
        Maailman menoa
        262
        9386
      2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

        "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
        Maailman menoa
        317
        6554
      3. Verinen koira

        Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
        Imatra
        69
        1554
      4. Mira Luoti, Vain Elämää

        kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
        Maailman menoa
        6
        1371
      5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

        Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
        Maailman menoa
        92
        1195
      6. Faktat kehiin!

        kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
        Ikävä
        109
        1141
      7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

        Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
        Kotimaiset julkkisjuorut
        72
        1003
      8. Mopokeulija

        Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
        Haapavesi
        40
        842
      9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

        Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
        Ähtäri
        23
        736
      10. MUISTATTEKO SEN?

        Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
        Joukkoliikenne
        311
        728
      Aihe