Ei sinne päinkään, vaan kyseessä on uusi informaatioalan tuote alati kehittyvässä valvonnassa. Kuten hallituksemmekin sanoi, se on 'avaus'.
Tulossa on siis valvontaväline, jota ihmisen on kuljetettava mukana, joka toimii lupana ja oikeutuksena erilaisiin asioihin, johon taas edellytetään tietyt velvollisuudet, jotta luvat ja oikeudet johonkin saadaan. Teknologia kehittyy reaaliaikaiseksi valvonnaksi nopeiden langattomien verkkojen mahdollistamana ja kun aikaa vierähtää tovi, tullaan siihen pisteeseen, jossa ulkoisesta seuranta- ja valvontavälineestä tulee sisäinen, eli implantti. Aivan kuten Talousfoorumin perustaja Klaus Schwabb sanoi. Mutta tämä on tulevaisuutta.
Nyt eletään tätä aikaa ja koronapassi avaa henkilövalvonnan uuden aikakauden. Se tulee vähitellen pakolliseksi kaikissa EU-maissa ja varmasti myös mm. USAssa. Tämä valvontalaite tulee vähitellen sisältämään enemmän ja enemmän dataa ihmisestä, jota käytetään erilaisina oikeuksina ja velvollisuuksina, riippuen mistä on kyse. Esim. laitteeseen voidaan tallentaa kaikki otetut rokotukset, sairastetut taudit, perussairaudet, geenivirheet jne., sekä mm. rikosrekisteri. Nämä tiedot toimii automaattisessa prosessoinnissa, joka nopeuttaa asioiden hoitamista.
Tämä kehityslinja on väistämätön ja se tulee asettamaan ihmiset eriarvoiseen asemaan. Kuin USA:ssa apartheidin aikana.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.