Monesko vuoden sisään?!? Osa varmaan itseaiheutettuja, mutta suurin osa vaarallisista liittymistä johtuvaa ja muutenkin tie todella vilkas. Viime perjantain paikassa sentään on kääntymiskaistat, mutta monessa paikassa ei ole mitään. Tekisivät jotain sille, vuosia vatuloitu asiaa. Satasen nopeusalueet kaheksakskympiks, siinä eka ja nopee liikennettä rauhoittava teko.
25-tiellä taas kuolonkolari
13
766
Vastaukset
- Anonyymi
Käsittääkseni 25-tien ja Kalevankadun risteykseen tulee eritasoliittymä, mutta milloin työt alkavat. Koko 25-tie on liikennemääriinsä nähden todettu erittäin vaaralliseksi. Kumpaankin suuntaan päivällä pitkät autojonot ja muutama tumpula kerää peräänsä pitkän letkan. Kerran olen nähnyt poliisin ottaneen letkakerääjän tarkastukseen. Pollisia ei yleensä tuolla tiellä ole näkynyt esim.törkeitä ohituksia tsekkaamassa.
- Anonyymi
Siinä risteyksessä on ilmiö josta useat autoilijat ovat puhuneet.Kun tulet kaupungista päin ja olet kääntymässä Mäntsälän suuntaan niin moottoritieltä päin tulevien ajoneuvojen nopeuden hahmottaminen on helppoa.Mutta kun ajoneuvo saapuu vasemmalta se onkin yllättävän nopeasti risteyksessä.Hämääkö takana oleva silta ja aiheuttaa hiukan optista harhaa.Nopeus risteys alueella pitäisi pudottaa kuuteenkymppiin.
- Anonyymi
Siinä on loiva mutka ja kaide estää näkyväisyyden kauas. Samoin idästä 25 tullessa liittymä kaupunkiin tulee jotenkin oudosti myöhään näkyviin. Kun nuo asiat tietää niin osaa varautua, mutta oudolle ruuhkan aikaan voi sattua mitä vain. Koko tie 25 tulisi saneerata kolmos- ja nelostien väliseltä osuudelta. Vaihtoehtoisia reittejä kun ei ole, jos ei halua puolta Suomea kiertää.
- Anonyymi
Tolla tiellä on aika petollisa loivia mutkia aikas paljon...näyttää tilaa olevan, kunnes mutkan ja/tai kumpareen takaa tuleekin auto.
Siellä on mukava odottaa kääntymistä keskiviivan vieressä muutamassa kohtaa, joissa ei ole kääntymiskaistaa, ku näkee että takaa tullaan hidastamatta ohi. Pieni töytäys auton perään, niin tiedä mitä jännää tapahtuu.- Anonyymi
Tie 25 on todettu vaaralliseksi viranomaistenkin taholta. Kolmostien ja Hkään välisen satasen pätkät poistettiin kymmenisen vuotta sitten. Hkään Kalevank:n liittymä on hankala, Ridasjärven risteys tosivaarallinen. Liikenne lisääntyy kuitenkin koko ajan, joten odotamme vapisten, että itäinen ohiajotien ja Kalevankadun liittymien rahat löytyvät. Luultavasti tarvitaan lisää ruumiita. Katselkaa ELY-keskuksen sivuilta itäisen ohitustien suunitelmaa. Toivottavasti Kenraalinkulman omakotikenraalit eivät onnistu viivyttämään tiehankkeen aikataulua. Tiehankkeesta valittajien kannattaa muistaa, että heidän aiheuttamansa viivytys voi vaatia ihmishenkiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Olet oikeassa. Toivottavasti alueella ei asu ketään viherpössyttelijää, koska silloin veronmaksajien työreissut pysyvät hankalina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet oikeassa. Toivottavasti alueella ei asu ketään viherpössyttelijää, koska silloin veronmaksajien työreissut pysyvät hankalina.
Taitaa yksi kovimmista vastustajista olla muuan kartanon omistaja Jokelan tien varresta. Metsäomaisuutta kun on siunaantunut alueelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tie 25 on todettu vaaralliseksi viranomaistenkin taholta. Kolmostien ja Hkään välisen satasen pätkät poistettiin kymmenisen vuotta sitten. Hkään Kalevank:n liittymä on hankala, Ridasjärven risteys tosivaarallinen. Liikenne lisääntyy kuitenkin koko ajan, joten odotamme vapisten, että itäinen ohiajotien ja Kalevankadun liittymien rahat löytyvät. Luultavasti tarvitaan lisää ruumiita. Katselkaa ELY-keskuksen sivuilta itäisen ohitustien suunitelmaa. Toivottavasti Kenraalinkulman omakotikenraalit eivät onnistu viivyttämään tiehankkeen aikataulua. Tiehankkeesta valittajien kannattaa muistaa, että heidän aiheuttamansa viivytys voi vaatia ihmishenkiä.
Niin on.Viime viikolla Jokelan suunnasta paikallistieltä tuli joku melkein eteen. Väistö auttoi ja hänkin väisti penkalle. Lieneekö näkyvyys huono sivulta tultaessa.
- Anonyymi
Kalevankadulta tultaessa näkymä vasemmalle surkea. Näköesteet poistettava. Sama Jokelankadulta tultaessa.
- Anonyymi
Helppo risteys, näkyvyys hyvä joka suuntaan.
Pikkusen silmät auki niin on helppoa.
Nopea ratkaisu: nopeus 60 tai valmiin sillan kautta kääntyminen Mäntsälään ?
Helppoa jos on aivot. Kysykää liikennesuunnittelijalta.
t.T - Anonyymi

t.TOnneksi ei kaupungin liikennesuunnittelu saa sitä hommakseen vaan Destia. Voi jopa onnistua kerralla.
- Anonyymi
Onneksi Destia. Tässä ei voi enempää toivoa. Erinomainen pointti tuo että sillalta saisi turvallisen liittymän Mäntsälän suuntaan jopa melko vähäisellä soran ajolla. Kannattaisi pikana selvittää.
- Anonyymi
Ei ole vielä alettu toimenpiteisiin,
Kohta taas rytisee. Toimintaa kehiin.
t.T/ Ajojyrä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?791525Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,141004Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79912Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.95902Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51724Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot139674- 53664
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48651Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51641- 74633