On väitetty, että maapallolla eläneistä lajeista jopa 98-99 % olisi kuollut sukupuuttoon. Tämä on täysin perustelematon ja vailla todisteita oleva väite.
Todellisuudessa lajit eivät ole kuolleet sukupuuttoon. Ne ovat muuttuneet toisiksi lajeiksi. Siksi fossiilien joukossa on paljon lajeja, joita ei enää esiinny.
On uskomatonta, että evoluutiobiologit eivät ole tätä aiemmin ymmärtäneet. Tuskin ymmärtävät nytkään. :)
Todellisuudessa lajit eivät ole kuolleet sukupuuttoon. Ne ovat muuttuneet toisiksi lajeiksi. Siksi fossiilien joukossa on paljon lajeja, joita ei enää esiinny.
On uskomatonta, että evoluutiobiologit eivät ole tätä aiemmin ymmärtäneet. Tuskin ymmärtävät nytkään. :)
Vastaukset 12
Vanhimmat
Miksi lajeiksi stellerinmerilehmä, kvagga, pussihukka ja siniantilooppi ovat muuttuneet?
Lajilla on biologiassa oma määritelmänsä; muutenhan et voisi kertoa lajin muuttuneen toiseksi. Tuo tapahtuu useimmiten lajin kahtiajakautumisella, kun osa sen yksilöistä lakkaa lisääntymästä saman lajin muiden yksilöiden kanssa. Alkuperäinen laji voi silloin kuolla sukupuuuttoon näyttäen muuttuneen toiseksi lajiksi, mutta noin ei välttämättä käy.
Laji voi myös kuolla sukupuuttoon ilman kahtiajakautumista, jolloin sen yksilöt vähenevät ja loppuvat.
Yksi laji voi jakautua useammaksi kuin kahdeksi lajiksi. Siitä voi kehittyä vaikka sata lajia. Ja kun se kantamuoto kuolee sukupuuttoon, niin ei se oikeasti kuole sukupuuttoon. Sehän on jatkanut elämäänsä monina uusina lajeina.
Umpikujaan johtanut kehityslinja ei jatka elämäänsä uusina lajeina.
Eikä kehityslinjan tarvitse johtaa umpikujaan ja sukupuuttoon spontaanisti vaan se voidaan myös ajaa siihen. Ainakin stellerinmerilehmä *syötiin* sukupuuttoon ja pussihukka hävitettiin täysin tietoisesti.
Apua,+mun+isovanhemmat+on+kuollut+sukupuuttoon.+Minua+on+elossa+vain+yksi+ja+kuolleita+isovanhempiani+neljä+eli+sukupuutto+on+80%.
Minun pikkuserkku kuoli lapsettomana, joten se sukulinja loppui siihen. Sillä nyt ei tosin vielä ole mitään tekemistä koko lajin sukupuuton kanssa.
"Todellisuudessa lajit eivät ole kuolleet sukupuuttoon. Ne ovat muuttuneet toisiksi lajeiksi."
Juu, ja vaikka olisi käynyt noin kuten ilman todisteita väität, kyse olisi evoluutiosta. Lajiutuminen on evoluution sivutuote.
Osaatko muuten sanoa äkkiseltään miksi dinosauruksia ei löydy 65 miljoonaa vuotta nuoremmista maakerroksista? Eli miksi eläimiksi valtavan suuret dinosauruslajit lajiutuivat, ja minkä vuoksi?
Dinot ovat tunnetusti nykyään lintuja. Suuri koon muutos on ihan normaalia: katso vaikka valaan kehityshistoria.
Sinä siis kuvittelet melko lailla asiasta yksimielisen tiedeyhteisön vetäneen hatusta koko asian? Miksi?
Jos sinä väität toista, asiasi on todistaa se.
Mm viisi massiivista sukupuuttoaaltoa maan muinaishistoriassa puhuu laajamittaisten sukupuuttojen puolesta eikä tietenkään yksinomaan.
"On+väitetty,+että+maapallolla+eläneistä+lajeista+jopa+98-99+%+olisi+kuollut+sukupuuttoon.+Tämä+on+täysin+perustelematon+ja+vailla+todisteita+oleva+väite."
Ei,+vaan+sinä+olet+älyllisesti+niin+laiska+ettet+viitsi+lukea+siitä+mitä+asiasta+tutkittu.+
Lue,+opi+ja+ymmärrä:
"Simonsin+löytöjen+lisäksi+tutkijoiden+käytössä+oli+dataa+sadoista+fossiileista+eri+puolilta+Afrikkaa.+Niiden+pohjalta+pystyttiin+laatimaan+tutkittujen+ryhmien+evoluutiopuut+ja+ajoittamaan+kunkin+haaran+synty+ja+viimeinen+tunnettu+havainto.
Tulosten+perusteella+eoseenn+ja+oligoseenin+vaihde+oli+kaikille+viidelle+ryhmälle+todella+kovaa+aikaa.+Niiden+kehityksessä+painettiin+resetointinappulaa,+kuvailee+tutkimusartikkelin+pääkirjoittaja,+brittiläisen+Salfordin+yliopiston+tutkijatohtori+Dorien+de+Vries.
Kun+ryhmien+lajeja+alkoi+miljoonia+vuosia+myöhemmin+ilmestyä+uudelleen+fossiilien+joukkoon,+niiden+ilme+oli+toinen.+Joukkotuhoa+edeltäneitä+lajeja+ei+enää+ollut.
Avaintodisteet,+poskihampaat,+olivat+muuttuneet.+Ne+kertovat,+että+lajit+söivät+toisin+ja+elivät+erilaisessa+ympäristössä+kuin+kuolleet+sukulaislajinsa.
Pullonkaulasta+läpi+päässeet+linjat+monipuolistuivat+pelastumistaan+seuranneiden+vuosimiljoonien+aikana."
https://yle.fi/uutiset/3-12139874
Otetaanpa+vertauksen+vuoksi+kertauksena+katsaus+siihen,+mitä+sinä+tietämätön+oman+elämäsi+sankari+tarjosit+todisteena+"minä+tiedän+tämän+paremmin+kuin+asiaa+työkseen+tutkivat+asiantuntijat+-teoriallesi":
-
Et+mitään.+Kun+ette+te+luuserit+muuhun+pysty+kuin+katteettoman+paskan+jauhamiseen.
Tuskin näistä suurin osa edes itse on noita kehitellyt. Nämä toistelee, mitä lähinnä jenkkien raamattupiirit on keksineet. Siellä motiivina uskonnon harjoittamiselle on raha; suosituimmat saarnaajatähdet tekee miljoonatuloja. Kaikki nämä tarut on tähdellisiä pitämään yllä kuvitteellista raamatun mukaista myyttistä maailmankuvaa.
Jenkkilä on sikäli "hauska" paikka, että itä- ja länsirannikon osavaltioissa on hyvin sekulaarinen kulttuuri ja sen myötä huippututkimus. Sitten on keskilänsi, etelävaltiot ja suurten kaupunkien ulkopuolella alueet, joissa fundamentalistiset eri kirkkokunnat saa kannatuksensa. Amerikkalainen kolleegani tätä valotti.
Ehkä oppimaton Afrikka voisi olla seuraava fundamentalistien koti. Ainoa ongelma on vain rahan puute. Toki kansan sivistyksen taso olisi sopivan matala.