Lihavuus johtuu siitä että syö enemmän kuin kuluttaa. Jos kukaan ei väkisin pakota syömään liikaa ja estä liikkumista, on lihavuus silloin itseaiheutettua.
Tekosyitä lihavuudelle etsitään sairauksista, henkisistä ongelmista, ankeasta lapsuudesta, traumoista, jne. Lihavien pitäisi miettiä kannattaako keksiä näitä selityksiä lihavuudelleen, koska nämä selitykset vain leimaavat lihavat moniongelmaisiksi. Eikö olisi parempi vain tunnustaa olevansa laiska ahmatti ja yrittää keksiä miten pääsee läskeistään eroon, sen sijaan että yrittää keksiä selityksiä lihavuuteensa?
Ajatelkaas jos kaikilla ihmisillä olisi lappu rinnassa jossa lukisi suurella tekstillä tietoja ihmisestä. Esim. "Olen prostituoitu", "Olen ollut vankilassa tuomittuna murhasta", "Olen alkoholisti", Minulla on skitsofrenia", jne. Aivan varmasti useimmat ihmiset suhtautuisivat näihin ihmisiin eri tavalla kuin sellaisiin joiden lapussa lukisi esim. "Olen tavallinen työssäkäyvä perheenäiti jolla ei ole henkisiä ongelmia". Lihavien kannalta on harmillista että heistä voi jo kaukaa päätellä että todennäköisesti heillä on jotain ongelmia. Normaalipainoisista ei yleensä näy ulospäin vaikka jotain ongelmia olisikin. Jotkut sanovat että ihmisiä pitää arvostaa ulkonäöstä riippumatta. Itse en voi mitään sille että nähdessäni lihavan ihmisen, minulle tulee tietynlainen mielikuva siitä ihmisestä, aivan samoin kuin nähdessäni skinheadin tai romaanin. Nämä lihavien keksimät selitykset joita tälläkin palstalla on paljon, vahvistavat (tai vääristävät) vain muiden ihmisten mielikuvaa lihavien henkisestä tilasta.
Henkisesti tasapainoinen terve ihminen ystävystyy yleensä mieluiten samanlaisen ihmisen kanssa. Työnantaja palkkaa mieluiten terveen ja henkisesti tasapainoisen ihmisen. Lihavien mahdollisessa syrjinnässä ei ole aina kysymys vain ulkonäöstä, kuten jotkut lihavat tuntuvat ymmärtävän. On myös kysymys siitä millaisen kuvan ulkonäkö antaa ihmisen henkisestä ja fyysisestä terveydestä. Lihavat vain aiheuttavat itselleen enemmän ongelmia yrittämällä keksiä kaikenlaisia tekosyitä lihavuudelleen.
Ja ettei kenenkään tarvitse alkaa valittamaan yleistämisestä: Uskon että 5% lihavista voi olla oikeasti niin sairaita että heidän olisi erittäin vaikeaa päästä eroon läskeistään.
Tekosyitä lihavuudelle etsitään sairauksista, henkisistä ongelmista, ankeasta lapsuudesta, traumoista, jne. Lihavien pitäisi miettiä kannattaako keksiä näitä selityksiä lihavuudelleen, koska nämä selitykset vain leimaavat lihavat moniongelmaisiksi. Eikö olisi parempi vain tunnustaa olevansa laiska ahmatti ja yrittää keksiä miten pääsee läskeistään eroon, sen sijaan että yrittää keksiä selityksiä lihavuuteensa?
Ajatelkaas jos kaikilla ihmisillä olisi lappu rinnassa jossa lukisi suurella tekstillä tietoja ihmisestä. Esim. "Olen prostituoitu", "Olen ollut vankilassa tuomittuna murhasta", "Olen alkoholisti", Minulla on skitsofrenia", jne. Aivan varmasti useimmat ihmiset suhtautuisivat näihin ihmisiin eri tavalla kuin sellaisiin joiden lapussa lukisi esim. "Olen tavallinen työssäkäyvä perheenäiti jolla ei ole henkisiä ongelmia". Lihavien kannalta on harmillista että heistä voi jo kaukaa päätellä että todennäköisesti heillä on jotain ongelmia. Normaalipainoisista ei yleensä näy ulospäin vaikka jotain ongelmia olisikin. Jotkut sanovat että ihmisiä pitää arvostaa ulkonäöstä riippumatta. Itse en voi mitään sille että nähdessäni lihavan ihmisen, minulle tulee tietynlainen mielikuva siitä ihmisestä, aivan samoin kuin nähdessäni skinheadin tai romaanin. Nämä lihavien keksimät selitykset joita tälläkin palstalla on paljon, vahvistavat (tai vääristävät) vain muiden ihmisten mielikuvaa lihavien henkisestä tilasta.
Henkisesti tasapainoinen terve ihminen ystävystyy yleensä mieluiten samanlaisen ihmisen kanssa. Työnantaja palkkaa mieluiten terveen ja henkisesti tasapainoisen ihmisen. Lihavien mahdollisessa syrjinnässä ei ole aina kysymys vain ulkonäöstä, kuten jotkut lihavat tuntuvat ymmärtävän. On myös kysymys siitä millaisen kuvan ulkonäkö antaa ihmisen henkisestä ja fyysisestä terveydestä. Lihavat vain aiheuttavat itselleen enemmän ongelmia yrittämällä keksiä kaikenlaisia tekosyitä lihavuudelleen.
Ja ettei kenenkään tarvitse alkaa valittamaan yleistämisestä: Uskon että 5% lihavista voi olla oikeasti niin sairaita että heidän olisi erittäin vaikeaa päästä eroon läskeistään.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Missä päin suomea asut?
Lihavuutta ei todellakaan kannata selitellä, se on turhaa. OLLAAN VAAN REILUSTI LIHAVIA, JOS EI HUVITA LAIHDUTTAA!! Miksi minusta vain tuntuu, että sinua ne selitykset kaikkein eniten kiinnostavat. Minua ei kiinnosta tuon taivaallista miksi joku on lihava tai miksi joku toinen laiha. Minä otan ihmiset sellaisena kuin he ovat. Miksi ihmeessä alkaisin kertoa lajitovereille että kenen pitäisi laihduttaa ja kenen lihottaa ja kenen urheilla enemmän ja kenen vähemmän ja miksi ostat kaupasta kaljaa kun vichyäkin olisi tarjolla... jne. Tähän asti olen keksinyt muutakin tekemistä vapaa-ajallani.
Ja miksi minun pitäisi päästä läskeistäni eroon? Minä viihdyn lihavana! Seuraavaksi joku kirjoittaa, että mahdatko viihtyä 50 vuoden päästä. Päätökseni ja valintani ovat omiani, minä niistä kannan vastuun ja seuraukset, EI esim. 400 km päässä asuva "Pena".
Mitä tulee henkisiin ongelmiin, niin mahtavatko ihan terveitä olla nekään, jotka näkevät vaivaa toisten ihmisten ylipainosta???
Sitä minäkin olen ihmetelly kuka täällä on tekosyitä keksiny miksi on lihava.Enpä voisi tuon paremmin enää sanoa kun sie sanoy epäilen kyllä että täällä on suurin osa helsinkiläisiä että en senkään perusteella tätä palstaa yhtään ihmettele kun täällä missä mä asun on ihmisiä jotka vielä välittää lähimäisistä.
ilmiölle olemassa diagnoosia jos on pakottava tarve nähdä vaivaa jonkun kiloista? Toisille se tuntuu olevan sairaalloinen pakkomielle.
Oman elämän puuttuminen.
Toivottavasti lisätään ICD- ja DSM-luokitusten seuraaviin versioihin, syytä nimittäin olisi ;).
Tiedepiireissä me rasva-aivot olemme keksineet että lihavuus on sairaus ja vahvoja viitteitä siitä löytyy jatkuvasti lisää. Vanha juttu on että adenoviruksia löytyy ylipainoisten rasvakudoksesta enemmän kuin muilta mutta näyttää todellakin olevan niin että mikrobeista on tässäkin taudissa kysymys. Melko varmasti voidaan tiedon lisääntyessä siirtyä sovellusvaiheeseen ja esimerkiksi kehitellä rokote lihavuutta vastaan. Googlata jos osaa löytää kuka tahansa asiasta tietoa niin ettei tarvitse kirjoitella tänne sivustolle sivistymättömiä.
ei tekosyitä kyllä kannata keksiä. Joillakin on sairaus, minkä vuoksi ovat lihavia. Toisilla húonot elämäntavat tai olematon itsekuri ja siksi ovat lihavia. Jotkut kertovat olevansa ihan onnellisia lihavina, kun saavat syödäkin mitä haluavat. Eli oikeat syyt on oikeita syitä, selittely tyhjänpäiväistä.
Nimenomaan, lihavuudelle on syitä ja mitä väliä sillä on mitä ne ovat. Kukin taaplaa tyylillään,minua ei ihmisten ulkonäkö haittaa yhtään. Ihmisiä sitä kaikki ollaan, on sitä parempaakin tekemistä kuin arvostella muita ulkonäön perusteella.
Jos et ole niin pidä pääsi kiinni. Mistä sä tiedät syyt kenenkin lihavuuteen? Mikä sä olet arvostelemaan muita ihmisiä. Jokaisella ihmisellä on joku ongelma. Mä en ainakaan tunne sellaista ihmistä jolla ei ole ongelmia. Meidät on valitettavasti rakennettu niin, että sellaisella ihmisellä, jolla ei ole ongelmia, tulee ongelmia siitä että ei ole ongelmia.
Eikö lihavuuden ongelma ole psyykkinen jos kerta ihmisen korvien välissä on että ei halua liikkua ja syö liikaa?
Mitä sä ylipäätään sekaannut muitten lihavuuteen. Oletko itse niin täydellinen, että voit arvostella muita?
Ainakin tekstisi perusteella sulla on itselläsi ongelmia. mitäpä jos ensin selvittäisit ne ja tulisit sitten vasta arvostelemaan tänne muita.
Tottakai jokaisella on ongelmia. Esimerkiksi jokainen tietokoneen omistaja on jossain vaiheessa kohdannut ongelmia tietokoneensa kanssa. Itse en ainakaan ala ahmimaan ruokaa jos tietokoneeni ei toimi, enkä muidenkaan ongelmien takia. Joskus (harvoin) kun ollut kova nälkä ja hyvää ruokaa, on tullut syötyä liikaa. Sitten on ollut melkein huono olo ja on alkanut väsyttämään. Sen jälkeen olen ajatellut että olipa tyhmää syödä liikaa, ja olen muistanut ainakin vähän aikaa olla syömättä niin paljon. Minusta olisi äärimmäistä tyhmyyttä jos olisin heti seuraavaana päivänä taas syönyt liikaa, tai olisin alkanut selittelemään että syömiseni johtui jostain ongelmista, sairauksista tai lapsuuden traumoista.
Ihmeellistä, ärsyttävää ja kiinnostavaa lihavuudessa on juuri nämä lihavien selitykset.
Jos yrittää antaa neuvoja laihduttamiseen, lihavat sanovat ettei heidän tarvitse laihduttaa koska he ovat onnellisia lihavana, eikä heillä ole mitään ongelmia lihavuudesta huolimatta.
Jos syyttää lihavia saamattomiksi ja laiskoiksi, onkin lihavuuden syynä silloin kaikenlaiset sairaudet ja henkiset ym. ongelmat, ja niiden takia laihdutus ei onnistu.
Jos sanoo lihavia ongelmaisiksi ihmisiksi ja että siksi esim. on oikein ottaa lihavuus huomioon työhaastattelussa, silloin taas sanotaan ettei lihavilla ole ongelmia.
Jos kertoo miksi kannattaisi laihduttaa, lihavat sanovat että he haluaisivat laihtua, mutta laihdutus ei onnistu koska ongelmien takia on syötävä liikaa.
Lihavat kyselevät mitä tehdä kun riittävän isoja vaatteita ei löydy, reisien sisäpinnat hinkkautuvat verille, ihmiset tuijottavat, jne. Nämäkään ei ilmeisesti ole ongelmia, koska lihavuus ei lihavien mielestä aiheuta ongelmia. Vastoin kaikkia tutkimuksia, ei lihavuus aiheuta joidenkin lihavien mielestä edes terveysongelmia.
Lähes kaikki asiat, kuten tuhopoltto, varastaminen, seksuaalirikokset, pelihimo, alkoholismi, väkivaltaisuus, lihavuus, jne. on jonkin tutkijan toimesta todettu sairaudeksi, lapsuudesta johtuvaksi tai perinnölliseksi. Laiska ihminen voi sanoa olevansa masentunut ja rikoksen tehnyt voi sanoa olleensa täyttä ymmärrystä vailla.
Omasta mielestäni ihminen päättää itse mitä tekee, eikä hänen teoistaan voi aina syyttää jotain sairautta, lapsuutta, olosuhteita, tms. Lihava on itse laittanut liikaa ruokaa suuhunsa, eikä syyllinen ole kukaan muu kuin lihava itse.
Lihavuuteen on varmasti jokaisella omat vähän erilaiset syynsä. Silti täälläkin samat ihmiset asiasta riippuen aina selittävät lihavuuttaan milloin mitenkin. Lopettakaa niiden selitysten ja tekosyiden keksiminen ja tunnustakaa tosiasiat.
voin syödä vain sitä, mitä kaapeissani on. itsekuria vaatii juuri eniten ne kauppareissut. Silloin syömiseni on hallinnassa, kun kaapit on täytetty vain terveellisellä rualla ja puoli täyteen.
Tsemppiä kaikille painonkanssa tasapainoileville ja sitä pudottaville! Rankkaa on, kuka elämän sanoikaan helppoa olevan. Palkitkaa itseänne joka viikko, (ei ruoalla) vaan hyvällä harrastuksella, kosmetologilla, kampaajalla, hieronnalla. kyllä siihen rahat löytyypi pihistää ne vaikka siitä ruuasta.
Älä puhu tosiasioiden tunnustamisesta kun sinä kuulut täällä niihin joilta tosiasiat ovat pahasti hukassa. Pelkkä sivistymättömyys on huono vaikutin kirjoittaa roskaa muiden harmiksi. Usko hyvä ihminen että juuri sinulle tämä aihe on aivan liian vaativa. Harrastamasi psyykkinen ongelmajäte ei kuulu tänne. Kaikki selittelysi aiheen ympärillä on ehdottoman patoloogista. Jos jo istut koneen ääressä miksi et googlaa itsellesi tietoa asiasta ennenkuin otat kantaa? Vai onko niin että olet vain laiska ja tyhmä eikä kieli- ja muu taito riitä eikä polla kestä?
kuulemman 1/3 osalla lihavista on lääketieteellinen syy lihavuuteen (se srtikkeli jota täällä on luetettu)ja Sehän jättää suuren joukonjoilla lääketieteellistä syytä ei ole. Joten kyllä siellä niitä tyhjän selittelijöitä löytyy. Se on sellainen oravanpyörä. Ja kun sivityneitä ollaan niin muitetaan, että asiat voivat olla riidassa, eivät ihmiset.
Ei tarvitse olla minkään alan asiantuntija huomatakseen että useimmat lihavat keksivät jatkuvasti selityksiä sille miksi he ovat lihavia. Selitykset vaihtelevat aina sen mukaan mistä asiasta on kysymys. Harva lihava tunnustaa sen tosiasian että hän on ihan itse aiheuttanut lihavuutensa ja että lihavuudesta on hänelle haittaa.
Laihtumisen edellytys on halu laihtua. Ei ole halua laihtua jos uskottelee itselleen ettei lihavuudesta ole mitään haittaa. Vaikka olisi halua laihtua, ei laihdutus onnistu jos uskottelee itselleen että lihavuus johtuu jostain muusta kuin omista ratkaisuista.
Jos sinulla itselläsi ei ole mitään ongelmia ja olet laiha/normaalipainoinen niin miksi:
a) hengailet lihavuus-palstalle?
b) välität siitä miltä muut ihmiset näyttävät?
En oikein tajua, tuoko lihavien arvostelu elämääsi jonkinlaista sisältöä? Siltä tämä nimittäin kuulostaa. Jos näin on, niin voi sinua pientä, ei ole elämässä muutakaan tekemistä
Kuulehan Why why, sinä järjen jättiläinen. Lakkaa hokemasta noita mutu-juttujasi täällä, sillä ne eivät pidä paikkaansa. Jokaisessa viestissäsi manaat, kuinka lihavat vaihtavat verukkeita eivätkä myönnä sitä taikka tätä. Kuka täällä oikeasti niin tekee???
Teetä vaikka tutkimus lihaville ja sen jälkeen esitelmöi niiden tuloksista täällä. Mutta tuollainen typerä "useimmat lihavat" ja "harva lihava" sitä sun tätä on onnetonta argumentointia!
PS. Sen ajan, mitä mellastat täällä, voisit käyttää vaikkapa kielioppisääntöjen opiskelemiseen!
Hänellä on joku ongelma, miksi muuten hän täällä hengailisi ..
Sama pätee kaljuuteen: huonolla hoidolla on pässyt tukka hupenemaan. Jos olisi ajoissa alkanut päätään hoitaa, hiuksetkin olisivat kunnossa.
Sama on kynsien kanssa: voivat hyvin, kun syö sopivaa ruokaa.
Vielä kun keksittäisiin hoito siihen, että näillä palstoilla neuvojaan jakavat ihmiset osaisivat olla puuttumatta asiohin, jotka eivät heille kuulu, koska useimmat omasta mielestään kaikkitietävät eivät todellakaan tiedä asiasta, johon neuvojaan jakavat, yhtään mitään.
Mutta ilmeisesti se on joku psyykkinen juttu: kun itsellä menee huonosti, eikä edes "pattia" näy, pitää yrittää saada toisille vielä huonompi olo.
Mutta kuinka nuo ihmiset saadaan ymmärtämään, että heidän todellakin pitäisi mennä hoitoon. Vai onko niin, että huonot käytöstavat periytyvät geeneissä tai ne on opittu kotona, jolloin niille ei voi mitään?
Kannattaa miettiä asia aina loppuun saakka!
Ja sinun ongelmasi näkyy näin :)
Mietipäs sitä, miksi täällä kiusaat toisia ihmisiä, varsinkin, kun et nähtävästi tiedä asiasta mitään. Järkeilet vaan, no jotainhan silläkin saavuttaa. Mutta, jos ei ole tietoa toisen ihmisen päässä liikkuvista asioista eikä kaiketi myöskään biologiasta ja ihmisen aineenvaihdunnasta ja ehkäpä vielä vähemmän ihmisen psyykestä, kannattaako jauhaa.
Tiedän mistä puhun. Olen ihminen, jolla on selvästi taipumusta lihoa, käyn jatkuvaa taistelua sitä vastaan, liikun paljon, siis oikesti, yritän syödä terveellisesti, lasken ja mietin. No kovin ylipainoinen en olekaan, mutta, jos vähänkin päästän löysillä, heti tulee kiloja. Minä en kertakaikkiaan voi syödä samalla tavalla kuin monet ystäväni. Mutta nyt olen huomannut yhden asian, ehkäpä syön vääriä ruokia. Olen aina kuvitellut, että ruisleipä ja perunat ovat perusruokaa. Nyt olenkin muuttanut tottumuksia ja jotain kummaa on tapahtunut. Niin vaan alkaa paino pysymään hallinnassa ja syödäkin saa. Joten ongelmansa kullakin, ei pidä vähätellä toistenkaan järjenjuoksua.. Sitä sanotaan toisen ihmisen kunnioittamiseksi ja empaattisuudeksi, että pystyy ymmärtämään erilaista ihmistä ja antaa hänen olla sellainen kuin on. Huolehtii omista asioistaan ja korkeitaan kuuntelee ja antaa neuvoja, kun niitä pyydetään :)
Kiusaako sinua joku??
Ainoa kiusaaja taitaa olla omatuntosi koska alitajunnassasi tiedät asioiden olevan toisin kuin itsepetoksellasi annat itsellesi ymmärtää.
Tunnet alitajunnassasi suunnatonta tuskaa sen johdosta, että tiedät lihavuutesi syyn löytyvän ykstään omasta saamattomuudestasi.
Ilman meidän terveiden ihmisten kriittisyyttä et tuntisi pistoa sisimmässäsi ... ja olisit ensi vuonna entistä lihavempi.
:) Ei minua kukaan kiusaa, oikeastaan olen ollut aika onnekas, en ole joutunut koskaan sellaisen kohteeksi. No miehet joskus pikkuisen, mutta niillä on ollutkin muuta mielessä :) Ne on tainneet tykätä minusta..
Mutta sinua on joku tainnut.. no se on vaikea juttu, se pistää ärhentelemään ja ilkeilemään toisille.
Kirjoittelet aika intensiivisesti ja aggressiivisesti tästä aiheesta, tulee vaan mieleen tuo mainitsemasi itsepetos.. kun kirjoitit "meidän terveiden ihmisten.." ..
Kyllä se siitä.. ajan mittan helpottaa !
Hyvää kevättä !
"Ilman meidän terveiden ihmisten kriittisyyttä et tuntisi pistoa sisimmässäsi...
Millä perustella oletat, että jos ihminen on lihava, hän ei ole terve? Juuri se, että toitottaa omaa erinomaisuuttaan on merkki ihmisen omasta epävarmuudesta ja psyyken epätasapainosta. Vai onko sinulla mahdollisesti ns. terve suku, jonka perusteella oletat itsekin siis olevasi terve?
Mutta kuten tuo "human" sanoo, kyllä se siitä ....ajan myötä helpottaa. Et rasitu niin, un et joudu olemaan täydellinen, koska rahkeesi eivät siihen riitä.
Ja juuri kun lihavat tällä palstalla hihkuvat olevansa vain sairaita ja henkisesti tasapainottomia kaikkine mielenhäiriöineen niin sinä sanot minulle, ettei asia näin olekkaan?
Eeerrrittäin mielenkiintoista ! :D
Et varmaankaan ole seurannut keskustelua, mutta kaikkialla perusolettama on se että lihava on sairas fyysisesti ja psyykkisesti, sitä ei ole kukaan lihavaksi tunnustautuva halunnut kieltää. Joten ainoa looginen johtopäätös on että lihavat todella ovat sairaita, eivätkä terveitä. Laihat puolestaan ovat terveitä elleivät ole bulimikkoja taikka anorektikkoja.
Katso huviksesi muutama ketju, lihavuutta pidetään järjestään sairauden oireena tai itse sairautena, ja nimenomaan ylipainoisten taholta.
... mielenkiintoista minusta on se, että "lihavat" tarkoittaa sinulle ilmeisesti jonkinlaista joukkomielen omaavaa massaa. Jos tällä palstalla joku ylipainoinen sanoo omana mielipiteenään sen, että monen lihavuus johtuu sairaudesta, ja joku toinen ylipainoinen ilmoittaa olevansa terve, nämä kaksi eivät suinkaan ole ristiriidassa keskenään. Molemmat ovat YKSILÖN henkilökohtaisia mielipiteitä. Ei minulle tulisi mieleenkään sanoa vaikkapa "toi laiha väitti, että sillä on iso pää koska sen isälläkin on, mut sitten tuo toinen laiha sanoikin, että sen pää on pieni vaikka äidillä olikin vettä päässä, vähänkö puhuivat luurangot ittensä pussiin!". Helpottaahan se varmasti elämää, jos voi noin vain luokitella ihmiset käteviin nippuihin, mutta niin tekevä on kyllä missannut jotain olennaista ihmisluonnon perusasioista. Melkoista X-filesia olisi elämä, jos joku yhteinen piirre ulkonäössä/luonteessa johtaisi automaattisesti telepaattisen yhteismielen muodostumiseen...
Onko sitä vaadittua tietellistä näyttöä esityksellesi?
Johan olet todella sairas ja ahdasmielinen!!!
Hae nyt apua itsellesi ettet mokaa itseesi aivan täydellisesti. Ettet jossain ahdingossasi tule tehneeksi sitä mitä kadut myöhemmin.
Sillä päähänpinttymäsi ylipainoisista ihmisistä vie kaiken voimavarasi, jotka voi hyödyntää johonkin kehittäväämpänkin. Kehitä itseesi ja tee jotain ahdasmielisyydellesi.
Sanot ettet voi mitään jollekkin mielitunteelle mitä koet nähdessäsi jotain. Ei muuta kuin "koirankoulutusta" sinulle. Sillä eläimet ja ihmiset voidaan kouluttaa jostain traumoista pois. Jos et itse kykene oman itsesi terapeutiksi niin hae ulkopuolista apua ongelmiisi. Mitä vittua niitä täällä VALITAT...?