Sari Kröger sai unessa sanan ”Kotasaari” jo 9 vuotta sitten
Iltalehti kertoi tänään 11.10.2021, että FSB-yhteyksistään tunnetun ja asekauppaan liitetyn oligarkki Igor Kesaevin ostamasta Kotasaaresta Puumalassa on löytynyt luvaton helikopterikenttä, joka on suomalaisen sotilasasiantuntijan mukaan rakennettu sotilasoppien mukaisesti.
Puolustusministeriö seuraa tarkasti, käytetäänkö Kotasaaren lomakyläksi väitettyjä kiinteistöjä Suomen turvallisuutta vaarantavaan toimintaan esimerkiksi majoittamalla sen tiloihin kansallista turvallisuutta uhkaavia henkilöitä.
Sari Kröger soitti minulle tänään ja kertoi nähneensä 27.5.2012 unen, joka alkoi siten, että hän kuuli sanan ”KOTASAARI”. Sari ei edes tiennyt, missä sellainen saari on, mutta googlatessa paikka löytyi lähellä rajaa olevasta Puumalan kunnasta.
Sen jälkeen Sari näki, että jäälle laskeutui viisi puna-valko-sinistä venäläistä lentokonetta.
Sari oli neljän muun henkilön kanssa keltaisessa rakennuksessa, jossa venäläisten sotilaiden aseet olivat heidän ohimoillaan.
Sotilaat puhuivat suomea (varmaan Pihkovassa koulutettuja), jotka kyselivät ja uhkailivat tulevansa polttamaan rakennuksia.
Herättyään Sari koki unen varoituksena. Iltalehden uutisen perusteella vaikuttaa täysin selvältä, että Kotasaaren lomakylä on peitenimi venäläisten sotilaalliselle sillanpääasemalle Suomen tulevaa miehitystä ajatellen.
Sari Krögerin 9 vuotta sitten unessa näkemät venäläiset sotilaat Kotasaaressa
3
1862
Vastaukset
- Anonyymi
Nähtäväksi jää
- Anonyymi
Se sinun hurskaan palvontasi kohde, Donald Trump, on Venäjän fasistijohtaja Vladimir Putinin liekanarussa, todennäköisesti kiristyksen alaisena.
Ei Trumpin virassa ollessaan harjoittamaa Putinin perseen nuolentaa muuten voi ymmärtää. - Anonyymi
Ettei piho nyt vaan satuile jostain Sarista?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1313891Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso83269Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai342884Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani122792Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1342469- 502104
"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For951286Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es631266Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist131182Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t361139