Marin vedätti kulttuurialaa, järkkäs hulppeat bileet - kuinkas kävikään

Anonyymi

Sanna yritti näin kiillottaa omaansa ja demarien kilpeä, ja sitten putos pommi - 18,4 miljoonan leikkaukset. Kulttuuriala todella raivona. Turha muuten enää höpöttää, että vasemmisto tukee kulttuuria.

Esitys kultturialan leikkauksesta on luonnollisesti ollut Marinin tiedossa jo silloin, kun hän kestitsi artisteja virka-asunnollaan railakkaan yhteislaulun merkeissä. Pääministerin toiminta on ymmärrettävästi saanut osakseen kritiikkiä ja avointa ihmetystä. Yksi juhlissa mukana olleista on missikaunotar ja radiojuontaja Shirly Karvinen. Hän kritisoi nyt kokemaansa sosiaalisessa mediassa.

– Illan jälkeen olin toiveikas, että tällainen tapahtuma oli pieni osoitus siitä, että nykyinen hallitus pitää suomalaista kulttuuria arvossa. Tänään tuli tieto, että hallitus on leikkaamassa yli 18 miljoonaa euroa kultturialalta, joka on jo entuudestaan valtavassa ahdingossa. Olen sanaton, Shirly Karvinen kirjoittaa."

Marin on itseään täynnä oleva kupla, ei mikään pääministeri. Johon on kumma jos ei Marinin hölmöt palvojat, jo vihdoin ala tajuta totuutta.

376

7603

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pääministeri juhlissa mukana ollut ja managerina tunnettu Tiina Jukarainen purki niin ikään sosiaalisessa mediassa pettymystään Marinin hallituksen toimintaan.

      – Sunnuntaina viiniä. Eilen pelkkää positiivista somea, että olipa kivaa. Tänään vahvistettu 18,4 miljoonan leikkaus kulttuurialalle. Mä vihaan epäoikeudenmukaisuutta. Siksi mä en voi olla hiljaa. 18 kuukauden tuho korona takia, ja te edelleen jätitte alan ratkaisuehdotukset kuulematta ja päätitte leikata, Jukarainen kirjoitti Instagram Stories -päivityksessään.

      • Anonyymi

        Olisi voinut olla vaikka 40 milj. leikkaus jolloin rahat olisi tullut poliisien käyttöön jolloin ne olisvat menneet hyötykäyttöön.

      • Anonyymi

        Todella suuuri osa vero- ja lainarahoistamme tarvitaan kunnianhimoisiin ja maailmaa syleileviin tarkoituksiin. Loppuraha ei todellakaan riitä terveyden- ja vanhustenhoitoon, ei tieteeseen eikä poliisiin - kaikenlaisista taiteista puhumattakaan.

        Älä valita - karsimisiin on vaalien antama valtakirja. SINÄ ITSE annoit tämän valtakirjan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi voinut olla vaikka 40 milj. leikkaus jolloin rahat olisi tullut poliisien käyttöön jolloin ne olisvat menneet hyötykäyttöön.

        Niin voivathan nämä kultturellistit sekä naturellistit ...oikean työn ohessa...myös näytelleskellä ja lauleskella ja luontoäitikin hoitaa...ja näillä liitännäisillä tulotasoansa nostaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi voinut olla vaikka 40 milj. leikkaus jolloin rahat olisi tullut poliisien käyttöön jolloin ne olisvat menneet hyötykäyttöön.

        Vapaamuurait on kavaltaneet jo liki kaiken. Seuraavaksi kait VESI nousee pilviin yhtiöt OSAKEISTETTU jo Sipin kaudella.

      • Anonyymi

        Olen lukenut sen verran jo juttua tuosta tapahtumasta ei ole yllätys kun demari pääministeri
        järjestää taphtuman nyt taas voi sanoa että demarit pettää aina olikohan Rinnekin mukana
        vappusatasten kanssa joku kirjoitti että olemme antaneet valtakirjan Totta mutta vaalit
        tulossa toivottavasti nyt äänestäjät muistavavat t. exdemari

        Kauas on SDP ajautunut työväenliikkeestä ja sen tavotteista, kun Marinin toimintaa seuraa. Milloin SAK siirtyy persujen kelkkaan?

        Niinpä niin, miksi tuollaisille annoitte valtakirjan? Koko viisikossa ei näytä olevan ainuttakaan järjenhivenen omaavaa. Katsokaa, ihmetelkää ja varsinkin maksakaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi voinut olla vaikka 40 milj. leikkaus jolloin rahat olisi tullut poliisien käyttöön jolloin ne olisvat menneet hyötykäyttöön.

        Jep.

      • Anonyymi

        Tosi pieni leikkaus, jos Sipilä olisi päässyt leikkaamaan hänen hallituksensa olisi ottanut miljardin, kuten heidän leikkauksensa oli juuri noin suuria aina.

        Ei se ollut Rinteenkään puhuminen vappusatasesta mitään puppua, muistakaa kuitenkin, että se oli tarkoitettu pitkän työuran tehneille, ei muille, ja kyllä se lupaus on täytetty, vaikkakin maltillisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi voinut olla vaikka 40 milj. leikkaus jolloin rahat olisi tullut poliisien käyttöön jolloin ne olisvat menneet hyötykäyttöön.

        Poliisit on saaneet jo miljoonansa ja nyt niitten pitäisi alkaa hommiin eikä parveilla kuin persut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ollut Rinteenkään puhuminen vappusatasesta mitään puppua, muistakaa kuitenkin, että se oli tarkoitettu pitkän työuran tehneille, ei muille, ja kyllä se lupaus on täytetty, vaikkakin maltillisesti.

        Vappusatanenhan luvattiin maksaa vaalikauden aikana ja osan siitä on saanut jo yli 600000 tuhatta henkeä, että lupaus on pidetty hyvin.

      • Anonyymi

        Kommunisti on kiero kuin korkkiruuvi.Omanapa on aina lähempänä,vaikka toista puhuvat.Ovat mm. tavallisen ihmisen puolella,kuka uskoo,en koskaan ole uskonut.Koskaan en ole äänestänyt vasemmistoa,enkä äänestä.ROTTIA

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vapaamuurait on kavaltaneet jo liki kaiken. Seuraavaksi kait VESI nousee pilviin yhtiöt OSAKEISTETTU jo Sipin kaudella.

        Opettele suomea ja mene töihin äläkä itke avustusten perään.

      • Anonyymi

        Onpa taas hölmö aloitus joltain trollilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosi pieni leikkaus, jos Sipilä olisi päässyt leikkaamaan hänen hallituksensa olisi ottanut miljardin, kuten heidän leikkauksensa oli juuri noin suuria aina.

        Juu, eipä ole sinullakaan tietoa tuosta politiikasta, sipilän hallitus leikkasi sen takia kun edellinen hallitus oli demari vetoinen ja otti tunnetusti velkaa urpilainen ja muut, sekoilivat täydellisesti. Joka kerta kun demarit joutuvat oppositioon, niin kiukuttelevat omia päätöksiään vastaan. AINA KUN SEURAAVA HALLITUS LEIKKAA, NIIN SE JOUTUU LEIKKAMAAN EDELLISEN HALLITUKSEN HÖLMÖILYJÄ, KUTEN URPILAISEN KREIKKA ASIAT YM. JOSTA TULI MILJARDIEN LASKU VERONMAKSAJALLE.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vappusatanenhan luvattiin maksaa vaalikauden aikana ja osan siitä on saanut jo yli 600000 tuhatta henkeä, että lupaus on pidetty hyvin.

        Näin eläkeläisenä, ei ole näkynyt antin vappusatasia eläkkeessä, joten älä viitti jauhaan tuota typerää paskaa!! Mitään lupauksia ei ole pidetty mitä lupasivat vaalipuheissaan, taidat sinäkin olla näitä jotka elävät omassa fantasia maailmassa. Tämä nykyinen "hallitus" kun aloitti ensimmäiset miljardit jaettiin afrikkaan ja suomalaiset vähäosaiset eivät ole saaneet penniäkään eivät eläkkeissä eivätkä missään muuallakaan. EN OLE PERSU, JOS ET YMMÄRRÄ EDES SITÄ, NIIN TILAA TULKKI SUOMENTAMAAN.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi voinut olla vaikka 40 milj. leikkaus jolloin rahat olisi tullut poliisien käyttöön jolloin ne olisvat menneet hyötykäyttöön.

        Totta.

      • Anonyymi

        Jukarainen on kokoomuslainen joten toki haukkuu muiden porvarien ja persuporvarien kanssa hallitusta koska oma puolueensa vikisee oppositiossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen lukenut sen verran jo juttua tuosta tapahtumasta ei ole yllätys kun demari pääministeri
        järjestää taphtuman nyt taas voi sanoa että demarit pettää aina olikohan Rinnekin mukana
        vappusatasten kanssa joku kirjoitti että olemme antaneet valtakirjan Totta mutta vaalit
        tulossa toivottavasti nyt äänestäjät muistavavat t. exdemari

        Persuporvari taas luulottelemassa omiaan tapansa mukaan. Väität olevasi muka exdemari mutta ei valehteluasi kukaan usko tällä palstalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kauas on SDP ajautunut työväenliikkeestä ja sen tavotteista, kun Marinin toimintaa seuraa. Milloin SAK siirtyy persujen kelkkaan?

        PS on porvaripuolue ja talouspolitiikaltaan kokoomuksen sisarpuolue joten tuskin ayliike on kiinnostunut porvaripersujen porvarillisesta talouspolitiikasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vappusatanenhan luvattiin maksaa vaalikauden aikana ja osan siitä on saanut jo yli 600000 tuhatta henkeä, että lupaus on pidetty hyvin.

        Olet oikeassa. Persuporvarit ovat asiasta paniikissa ja valehtevat omia hourailujaan asiasta tälläkin palstalla yötäpäivää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunisti on kiero kuin korkkiruuvi.Omanapa on aina lähempänä,vaikka toista puhuvat.Ovat mm. tavallisen ihmisen puolella,kuka uskoo,en koskaan ole uskonut.Koskaan en ole äänestänyt vasemmistoa,enkä äänestä.ROTTIA

        Äänestä sinä vaan kokoomusta porvari kun olet koska kokoomus on Suomen talouden tuhopuolue nro 1. Suomessa on ollut vuodesta 2003 lähtien porvarienemmistöisiä hallituksia ja eduskuntia jotka ovat raunioittaneet Suomen valtiontalouden ja Marinin hallitus joutuu korjailemaan kokoomuksen hallituskausinaan aiheuttamia kupruja ja työ jatkuu myös ensi eduskuntavaalien jälkeen Marinin II hallituksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin eläkeläisenä, ei ole näkynyt antin vappusatasia eläkkeessä, joten älä viitti jauhaan tuota typerää paskaa!! Mitään lupauksia ei ole pidetty mitä lupasivat vaalipuheissaan, taidat sinäkin olla näitä jotka elävät omassa fantasia maailmassa. Tämä nykyinen "hallitus" kun aloitti ensimmäiset miljardit jaettiin afrikkaan ja suomalaiset vähäosaiset eivät ole saaneet penniäkään eivät eläkkeissä eivätkä missään muuallakaan. EN OLE PERSU, JOS ET YMMÄRRÄ EDES SITÄ, NIIN TILAA TULKKI SUOMENTAMAAN.

        Olen eläkeläinen ja olen saanut vappusatasesta jo vähän yli puolet, puhtaana käteen!

        Joten puhu vaan omasta puolestasi! Se maksettiin meille, joiden eläke on kaikkein pienin.

        En ole persu, enkä demari!

      • Anonyymi

        No joo, mikähän on oikeasti totuus. Sipilän äijäsopimusjutuista ei juuri kirjoitettu, samoin kun ei kirjoitettu Kataisen aamupaloista vaikka söi kolmanneksen enemmän muroja kuin Marin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen lukenut sen verran jo juttua tuosta tapahtumasta ei ole yllätys kun demari pääministeri
        järjestää taphtuman nyt taas voi sanoa että demarit pettää aina olikohan Rinnekin mukana
        vappusatasten kanssa joku kirjoitti että olemme antaneet valtakirjan Totta mutta vaalit
        tulossa toivottavasti nyt äänestäjät muistavavat t. exdemari

        Hei, Sipilän bakkanaaleista ei kirjoitettu, koska veljet suojelevat toisiaan. Kuinka paljon elinkeinielämän äijät joivat veronmaksajien laskuun ja heille eiriittänyt valkkari vaan kallis konjakki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä niin, miksi tuollaisille annoitte valtakirjan? Koko viisikossa ei näytä olevan ainuttakaan järjenhivenen omaavaa. Katsokaa, ihmetelkää ja varsinkin maksakaa.

        Annappa olla kun persut ja kokkarit tulee valtaan, silloin menee kyykkyyn koko köyhä kansa. Kansa uskoo kaikki mitä iltalehti kertoo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen lukenut sen verran jo juttua tuosta tapahtumasta ei ole yllätys kun demari pääministeri
        järjestää taphtuman nyt taas voi sanoa että demarit pettää aina olikohan Rinnekin mukana
        vappusatasten kanssa joku kirjoitti että olemme antaneet valtakirjan Totta mutta vaalit
        tulossa toivottavasti nyt äänestäjät muistavavat t. exdemari

        Oletko miettinyt onko nuo jutut tosia. Hieman median lukutaitoa kiitos, ettei ihan olla Ilalehden varassa tiedon saannissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunisti on kiero kuin korkkiruuvi.Omanapa on aina lähempänä,vaikka toista puhuvat.Ovat mm. tavallisen ihmisen puolella,kuka uskoo,en koskaan ole uskonut.Koskaan en ole äänestänyt vasemmistoa,enkä äänestä.ROTTIA

        Kuka sitten on oikeasti tavallisen ihmisen puolella ei kokkarit eikä persut ainakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, eipä ole sinullakaan tietoa tuosta politiikasta, sipilän hallitus leikkasi sen takia kun edellinen hallitus oli demari vetoinen ja otti tunnetusti velkaa urpilainen ja muut, sekoilivat täydellisesti. Joka kerta kun demarit joutuvat oppositioon, niin kiukuttelevat omia päätöksiään vastaan. AINA KUN SEURAAVA HALLITUS LEIKKAA, NIIN SE JOUTUU LEIKKAMAAN EDELLISEN HALLITUKSEN HÖLMÖILYJÄ, KUTEN URPILAISEN KREIKKA ASIAT YM. JOSTA TULI MILJARDIEN LASKU VERONMAKSAJALLE.

        Mutta Soini antoi Kreikalle reippaasti rahaa, ei siitä kirjoitettu. Sipilä leikkasi köyhiltä ja duunareilta ja antoi yrityksille esim. apteekkareille, siinä ero.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä niin, miksi tuollaisille annoitte valtakirjan? Koko viisikossa ei näytä olevan ainuttakaan järjenhivenen omaavaa. Katsokaa, ihmetelkää ja varsinkin maksakaa.

        Totta, joka ikinen sana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi voinut olla vaikka 40 milj. leikkaus jolloin rahat olisi tullut poliisien käyttöön jolloin ne olisvat menneet hyötykäyttöön.

        Mihin? Perslävessä tienposkessa päivystämiseenkö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin voivathan nämä kultturellistit sekä naturellistit ...oikean työn ohessa...myös näytelleskellä ja lauleskella ja luontoäitikin hoitaa...ja näillä liitännäisillä tulotasoansa nostaa...

        Millähän vuosisadalla sinä ryppyperse oikein elät; tämä 'oikea työ' on sekin ajat sitten ollut koneellistettua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kauas on SDP ajautunut työväenliikkeestä ja sen tavotteista, kun Marinin toimintaa seuraa. Milloin SAK siirtyy persujen kelkkaan?

        Eikö se ole jo, ainakin Purran purusta päätellen. Nieleskelijä ehdotti muistaakseni Italiaan menevän tukipaketin antamista suoraan selluköpeille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ollut Rinteenkään puhuminen vappusatasesta mitään puppua, muistakaa kuitenkin, että se oli tarkoitettu pitkän työuran tehneille, ei muille, ja kyllä se lupaus on täytetty, vaikkakin maltillisesti.

        Siis persellään valvomossa, trukissa tai nostureissa istuneille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äänestä sinä vaan kokoomusta porvari kun olet koska kokoomus on Suomen talouden tuhopuolue nro 1. Suomessa on ollut vuodesta 2003 lähtien porvarienemmistöisiä hallituksia ja eduskuntia jotka ovat raunioittaneet Suomen valtiontalouden ja Marinin hallitus joutuu korjailemaan kokoomuksen hallituskausinaan aiheuttamia kupruja ja työ jatkuu myös ensi eduskuntavaalien jälkeen Marinin II hallituksessa.

        Ja mitähän se tytteli on korjaillut Kemin selluköpeille verovaroilla antamien työpaikkojen lisäksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Annappa olla kun persut ja kokkarit tulee valtaan, silloin menee kyykkyyn koko köyhä kansa. Kansa uskoo kaikki mitä iltalehti kertoo.

        Missä kivin alla elät. Iso osa töissä käyvistäkin joutuu nytkin menemään sossuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka sitten on oikeasti tavallisen ihmisen puolella ei kokkarit eikä persut ainakaan.

        Minkä ihmeen tavallisen? Tehtaan ulkopuolella olevan?

      • Anonyymi

        Kannattiko äänestää vihervasemmistoa?? Tuli leikkaukset, koska ei tuu muuten ministereille loppu vuodesta tarpeeksi provikkaa niin piti sekin jostain leikata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi voinut olla vaikka 40 milj. leikkaus jolloin rahat olisi tullut poliisien käyttöön jolloin ne olisvat menneet hyötykäyttöön.

        On se merkilistä että valtion avustuksia ei ole
        Leikattu kultuuri ja taide puolelta mutta veikkaus varoista on käsi sydämellä kultuuri ja taide väki kun te hinkuatte veikkauksista tulleita varoja työnne tukemiseen eikös ne varat ole pää sääntöisest tulleet pelajien yli lyönestä eli uhka pelistä kun halutaan hillitä uhka pelaamista niiltä jotka ovat pelamiseen koukussa josta on haittaa heille itselleen
        Niin eikö sitä saisi sitten tehdä kun rajoitetaan uhka pelaamista näköjaan on purrut kun veikkaus ei jaa tuotoista enää kultuurille ja taiteille ja urheiluseuroille , pitäisikö nyt tukien saajien mennä omille juurilleen käsi sydämellä. Keksimaan muita tulon lähteitä kuin veikkauksen tukia toiminnaleen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vappusatanenhan luvattiin maksaa vaalikauden aikana ja osan siitä on saanut jo yli 600000 tuhatta henkeä, että lupaus on pidetty hyvin.

        600000? Suomalaisia työntekijöitä on hieman enemmän! Demarin käsi ei ole vain taskussasi vaan myös valtion kassassa kähmimässä! Ja kassaneiti pääministerinä! Hyi helvetti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ollut Rinteenkään puhuminen vappusatasesta mitään puppua, muistakaa kuitenkin, että se oli tarkoitettu pitkän työuran tehneille, ei muille, ja kyllä se lupaus on täytetty, vaikkakin maltillisesti.

        Puppuapa hyvinkin, selvä vaalitäky, joka juuri ja juuri toimi..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kauas on SDP ajautunut työväenliikkeestä ja sen tavotteista, kun Marinin toimintaa seuraa. Milloin SAK siirtyy persujen kelkkaan?

        Marin on pelkkä kupla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ollut Rinteenkään puhuminen vappusatasesta mitään puppua, muistakaa kuitenkin, että se oli tarkoitettu pitkän työuran tehneille, ei muille, ja kyllä se lupaus on täytetty, vaikkakin maltillisesti.

        Selitä tarkemmin lupausta ei ole täytetty ? taidat olla puolueen ihmisiä saitko
        kommentistasi aamupalaa t. exdemari

      • Anonyymi

        Nyt pitää kiiresti kultuuriala laittaa kuukausipalkalle. Jos ei ole työtä työttömyyskorvaus kuten muuillekin.. Ei tälläisiä miljoona luokan korvauksissa ole mitään järkeä. 3 tuntia laulaa tai esittää jotain niin rahaa tulee satojatuhansia euroja.......

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vapaamuurait on kavaltaneet jo liki kaiken. Seuraavaksi kait VESI nousee pilviin yhtiöt OSAKEISTETTU jo Sipin kaudella.

        Kuka tajuaa kun hinnat nousee pilviin.Mutta ei pärjätä.. Voi kun sokerin hinta nousee. niin kilohinta laitetaan yhteen purkkiin. Ei siinä nouse kuin e hinta. Mutta ei pärjätä. Itse ostaisin tuotetta ilman sokeria.Voisin itse lisätä sokeria. 8 palan edestä laittaisin 1 palan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vapaamuurait on kavaltaneet jo liki kaiken. Seuraavaksi kait VESI nousee pilviin yhtiöt OSAKEISTETTU jo Sipin kaudella.

        Odotapas vaan, kun kansainväliset pörssiyhtiöt alkavat tosissaan tienata Hölmölandiaan pystyttämillään sähkömyllyhirvityksillä! Ei ole sähkö sitten halpaa eikä patteriautojen lataaminenkaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä niin, miksi tuollaisille annoitte valtakirjan? Koko viisikossa ei näytä olevan ainuttakaan järjenhivenen omaavaa. Katsokaa, ihmetelkää ja varsinkin maksakaa.

        Voi teitä valittajia. kasvainvälisesti. Kuolleita on tullut vähän. Siis toisen suru ei teitä liikuta. Kunhan itse vain saa kaiken mitä haluaa.En voi kuin ihmetellä.että yrittäjän tulot putoo hoitajan palkan tasolle voi voi. Sillä pitää pärjätä Pitää ottaa lainaa jos ei pysty maksa ruokaa itselle. Pitää vähentää menoja. Ei isot tulot vaan pienet menot.Vaihda auto ja sitä rataa. Niin uskon,että oikeesti.Myy huvita. myy sijoitus asunto ym. mökki levillä. Kun tulee hyvä aika kerää uudestaan.Toiset elävät pienellä tulolla ja silti käy sinun putiikissa ostoksilla.Tutavani jäi työttömäksi korvauksia ei tule kuin kk palkasta osa. En ymmärrä miksi pitää eri ryhmiä suosia. Olisi ollut mielenkiintoista kun olisi ollut toisenlainen hallitus.Korona aikaa ei voi verrata mihinkään.Kansainvälisesti näkökulma

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi voinut olla vaikka 40 milj. leikkaus jolloin rahat olisi tullut poliisien käyttöön jolloin ne olisvat menneet hyötykäyttöön.

        Kultturihemmoilta säästyvät rahat voi ohjata VTV:n käyttämille konsulttifirmoille. Taas ei olla opittu mitään Yli-Viikarin tapauksesta, holtiton meno rahankäytössä jatkuu. Nämä tyttöset eivät tiedä miljoonan ja miljardin eroa. Ei kiinnosta, kun ei ole omasta pussista pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todella suuuri osa vero- ja lainarahoistamme tarvitaan kunnianhimoisiin ja maailmaa syleileviin tarkoituksiin. Loppuraha ei todellakaan riitä terveyden- ja vanhustenhoitoon, ei tieteeseen eikä poliisiin - kaikenlaisista taiteista puhumattakaan.

        Älä valita - karsimisiin on vaalien antama valtakirja. SINÄ ITSE annoit tämän valtakirjan.

        En antanut, kun en äänestänyt näitä idiootteja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin voivathan nämä kultturellistit sekä naturellistit ...oikean työn ohessa...myös näytelleskellä ja lauleskella ja luontoäitikin hoitaa...ja näillä liitännäisillä tulotasoansa nostaa...

        Sosiaalipummeja kaikki lavalla keikkujat. Mukamas henkistä hyvinvointia! Itse voin pahoin, kun katson näitä lavalla keikailevia pummeja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, eipä ole sinullakaan tietoa tuosta politiikasta, sipilän hallitus leikkasi sen takia kun edellinen hallitus oli demari vetoinen ja otti tunnetusti velkaa urpilainen ja muut, sekoilivat täydellisesti. Joka kerta kun demarit joutuvat oppositioon, niin kiukuttelevat omia päätöksiään vastaan. AINA KUN SEURAAVA HALLITUS LEIKKAA, NIIN SE JOUTUU LEIKKAMAAN EDELLISEN HALLITUKSEN HÖLMÖILYJÄ, KUTEN URPILAISEN KREIKKA ASIAT YM. JOSTA TULI MILJARDIEN LASKU VERONMAKSAJALLE.

        Ja vielä joku kehui Urpilaista! Oksettaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jukarainen on kokoomuslainen joten toki haukkuu muiden porvarien ja persuporvarien kanssa hallitusta koska oma puolueensa vikisee oppositiossa.

        Petterihän paukahti poruun, kun ei päässytkään ministeriautoon, vaikka piti sitä jo varmana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marin on pelkkä kupla.

        Sateenkaariperheen tuotos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen eläkeläinen ja olen saanut vappusatasesta jo vähän yli puolet, puhtaana käteen!

        Joten puhu vaan omasta puolestasi! Se maksettiin meille, joiden eläke on kaikkein pienin.

        En ole persu, enkä demari!

        Olen eläkeläinen ja eläke tosi pieni ja vittu kun vappusatasesta ei olenäkynyt latin latia! Perkele!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jukarainen on kokoomuslainen joten toki haukkuu muiden porvarien ja persuporvarien kanssa hallitusta koska oma puolueensa vikisee oppositiossa.

        Näin on näkee!
        Kepu taas asialla, yrittää kaataa hallituksen!
        Ei mitään uutta Kepulta!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No joo, mikähän on oikeasti totuus. Sipilän äijäsopimusjutuista ei juuri kirjoitettu, samoin kun ei kirjoitettu Kataisen aamupaloista vaikka söi kolmanneksen enemmän muroja kuin Marin.

        Totta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kauas on SDP ajautunut työväenliikkeestä ja sen tavotteista, kun Marinin toimintaa seuraa. Milloin SAK siirtyy persujen kelkkaan?

        Kommenttisi demareista on mielestäni erittäin mielenkiintoinen siitä syystä että joko alkaa viimmeinkin suomalaiset tajuamaan mikä on demareiden politiikka tänäpäivänä.Kovin kauas on ajauduttu Forssan puoluekokouksen ajoista mitä tulee Työväenliikkeen historiaan jolla mielestäni on kunniakkaat perinteet. nimimerkki entinensuomalainen

      • Anonyymi

        No, tässä oli hyvä esimerkki siitä, että muusikoiden ja laulajien ääniä ei voi ostaa tuollaisilla tempuilla. Hukkaan meni yritys. Mikä oli lopullinen tarkoitus?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä niin, miksi tuollaisille annoitte valtakirjan? Koko viisikossa ei näytä olevan ainuttakaan järjenhivenen omaavaa. Katsokaa, ihmetelkää ja varsinkin maksakaa.

        Näin juuri eläkkeitä leikataan ja hintoja nostetaan miksi meidän eläkerahamme joita olemme maksaneet vuosikymmeniä eivät riitä tarpeeksi laiskan nykynuorison elättämiseen
        kun heille ei oika työ kelpaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En antanut, kun en äänestänyt näitä idiootteja.

        En äänestä tulevissa vaaleissa ei mitään hyötyä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen eläkeläinen ja eläke tosi pieni ja vittu kun vappusatasesta ei olenäkynyt latin latia! Perkele!

        sama täällä kyllä tyhjän puhujia riittää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin? Perslävessä tienposkessa päivystämiseenkö?

        Ai että tämä oli hyvä, jatkoon. XD.
        Poliisin puuttuvat miljoonat menivät panssari mersuihin ja rynnäkkökivääreihin.
        Välillä tuntuu että virkamiehiltä puuttuu suhteellisuustaju.

        Siitä ammatista ei koskaan tule täysin vaaratonta.

        Meillä on jo kaksi valtion laitosta hampaisiin aseissa joilla on kykyä hoitaa mitä tahansa, ei siviili virkamiehet tarvitse panssaroituja tamppaustelineitä.

      • Anonyymi

        Kyllä täällä saa arvostella ihan vapaasti Sanna Marinia monta päivää, mutta auta armias, jos otat kantaa Björn Wahlroosin sanomisiin esim. Sampopankin lattioiden kurastajista (varattomista asiakkaista) tai mitä mieltä hän on yksinhuoltajalisistä(ei pitäisi maksaa), niin ei kestä montaa tuntia, kun kaikki keskustelut poistetaan. Itsellä tällä BesserWisseriillä on ollut röyhkeyttä ottaa vastaan satoja tuhansia maataloustukia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vapaamuurait on kavaltaneet jo liki kaiken. Seuraavaksi kait VESI nousee pilviin yhtiöt OSAKEISTETTU jo Sipin kaudella.

        Nyt on aika herätä mitä tehdään muilla aloilla joita juurikaan näy julkisuudessa.Esim. nyt vedetään kaapeleliverkko maaseudulla. ulkomaalaisten yritysten toimesta tietoliikenne on vaarassa.Hinnat on nyt edulliset....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todella suuuri osa vero- ja lainarahoistamme tarvitaan kunnianhimoisiin ja maailmaa syleileviin tarkoituksiin. Loppuraha ei todellakaan riitä terveyden- ja vanhustenhoitoon, ei tieteeseen eikä poliisiin - kaikenlaisista taiteista puhumattakaan.

        Älä valita - karsimisiin on vaalien antama valtakirja. SINÄ ITSE annoit tämän valtakirjan.

        Mieti mihin kadonneet rahat joilla hoidettiin sairaat. Nyt sairaat hoitaa yksityiset yrityksen laajalla rintamalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äänestä sinä vaan kokoomusta porvari kun olet koska kokoomus on Suomen talouden tuhopuolue nro 1. Suomessa on ollut vuodesta 2003 lähtien porvarienemmistöisiä hallituksia ja eduskuntia jotka ovat raunioittaneet Suomen valtiontalouden ja Marinin hallitus joutuu korjailemaan kokoomuksen hallituskausinaan aiheuttamia kupruja ja työ jatkuu myös ensi eduskuntavaalien jälkeen Marinin II hallituksessa.

        On totta,että on saatu paljon aikaan. paljonn tulevaisuuten vaikuttavia asoita. Tulppa on pois. Ei ole mitään järkeä nostaa kokouspalkkoita vuositolkulla. Tosiasiassa asiaa ei enää ole. Mutta istutaan monessa valiokunassa ym.helppoa kun saa jauhaa yhtä ja toista.yhtä ja toista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No joo, mikähän on oikeasti totuus. Sipilän äijäsopimusjutuista ei juuri kirjoitettu, samoin kun ei kirjoitettu Kataisen aamupaloista vaikka söi kolmanneksen enemmän muroja kuin Marin.

        Nainen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millähän vuosisadalla sinä ryppyperse oikein elät; tämä 'oikea työ' on sekin ajat sitten ollut koneellistettua.

        Hoitaajat ja lääkärit tekee tänäkin päivä työtä jota kaikki eivät osaa eikä pysty tekemään. Sen verran vaatii hikeä ja taitoa ja tietoa ja sitä mistä ei voida edes julkisesti edes kertoa.Koneen käyttäjäkin vaatii koulutuksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        600000? Suomalaisia työntekijöitä on hieman enemmän! Demarin käsi ei ole vain taskussasi vaan myös valtion kassassa kähmimässä! Ja kassaneiti pääministerinä! Hyi helvetti!

        Kuka tässä kähmii. kaupungin johto. valiokunnat ym. porras. kaupunki jossa ei ole edes peruspalveluja. Vähäiset palvelut lähtee joka vuosi vähenee. kaikki nettiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin juuri eläkkeitä leikataan ja hintoja nostetaan miksi meidän eläkerahamme joita olemme maksaneet vuosikymmeniä eivät riitä tarpeeksi laiskan nykynuorison elättämiseen
        kun heille ei oika työ kelpaa

        Kokeileppa hakea töitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai että tämä oli hyvä, jatkoon. XD.
        Poliisin puuttuvat miljoonat menivät panssari mersuihin ja rynnäkkökivääreihin.
        Välillä tuntuu että virkamiehiltä puuttuu suhteellisuustaju.

        Siitä ammatista ei koskaan tule täysin vaaratonta.

        Meillä on jo kaksi valtion laitosta hampaisiin aseissa joilla on kykyä hoitaa mitä tahansa, ei siviili virkamiehet tarvitse panssaroituja tamppaustelineitä.

        Pitää saada raja valvonta kuriin. moni ongelma ratkeaa ennen maahan tuloa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka tässä kähmii. kaupungin johto. valiokunnat ym. porras. kaupunki jossa ei ole edes peruspalveluja. Vähäiset palvelut lähtee joka vuosi vähenee. kaikki nettiin.

        Kunnanjohtaja tienaa vähemmän kuin kaupunginjohtaja. Henkiläkuntaan vähenetään,että saada pitää pesti.

    • Anonyymi

      Siellä puhuttiin mukavia ja nuoltiin ahteria oikein yhteiseslaulun säestyksellä.

      • Anonyymi

        Hmm... ja siellä vettäkään ei tuhlattu...kun ...hmm...kestävälle toimeentulolle...etsittiin yhteisesti...kestävää pohjaaa...

      • Anonyymi

        Elinkeinoelämän juhlat ovat sitä, että jaetaan sulle ja mulle ja ryypätään kalliita konjakkeja.

    • Anonyymi

      Älkääpä moittiko pääministeritärtä!!!
      Kenellä tahansa voi mennä menot ja tulot sekaisin.

      • Anonyymi

        Varsinkin demarilla..

      • Anonyymi

        Ja viina maistuu.

      • Anonyymi

        ...mutta kun varaton kanssaihminen...ei saa ...lähipankistansakaan korotonta ja maksuvapaata lainaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja viina maistuu.

        Miksi niin paljon puhutaan viinanjuonnista onko ministerillä holiongelma

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja viina maistuu.

        Miltä ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinkin demarilla..

        En tiedä, mutta kokoomuslaisilla ainakin prosenttilasku on pielessä 90 prosenttisesti.
        Meillä muuten on vuosituhannen suosituin pääministeri, tiesittekö ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja viina maistuu.

        Valkkari ei edes ole viinsaa. Elinkeinoelämän äijät juovat konjakkia kansan piikkiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito voisi poistaa tämän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Suomeksi pliis, kun en ymmärrä!

    • Anonyymi

      7 miljardia velkaa ja sitten leikataan. Eiköhän tämä jotain teatteria ole taas.

      • Anonyymi

        Pääasia, että gebardihatut saavat avustuksensa, sillä "hovin" ylläpito ja turvallisuusjoukkojen palkkojen jälkeen itsellekin pitäisi jotain jäädä.

      • Anonyymi

        Jos otetaan velkaa on huono, ellei oteta sekin huono.
        Päätä nyt Persu kumpaa tehdään, ainainen narina.

      • Anonyymi

        Suomen taloudenhan piti raketoida ennennäkemättömään nousuun kun tilaukset Italiasta ja Espanjasta lähtevät vetämään tukipaketin ansiosta eikä leikkauksia tai kiristyksiä tarvita.

        Patoutuneella kulutuskysynnällähän ei ole osaa eikä arpaa talouden palaamisessa koronaa edeltävään aikaan...

      • Anonyymi

        Kurvista vietiin kuin litran mittaa. Messias tulee ja pelastaa taiteilijat. Raakaa leikkiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos otetaan velkaa on huono, ellei oteta sekin huono.
        Päätä nyt Persu kumpaa tehdään, ainainen narina.

        Persut huolissaan kulttuurin rahoituksesta?!!Persujen kulttuuria on mölistä lähikuppilan karaokessa kolmen promillen puudutuksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos otetaan velkaa on huono, ellei oteta sekin huono.
        Päätä nyt Persu kumpaa tehdään, ainainen narina.

        Päätä sinä miksi luulet kaikki persuiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääasia, että gebardihatut saavat avustuksensa, sillä "hovin" ylläpito ja turvallisuusjoukkojen palkkojen jälkeen itsellekin pitäisi jotain jäädä.

        Hyvä sinne gepardihatun sveitsiläiselle pankkitilillekin jotain saada, jos vaikka tulee kotimaasta äkkilähtö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääasia, että gebardihatut saavat avustuksensa, sillä "hovin" ylläpito ja turvallisuusjoukkojen palkkojen jälkeen itsellekin pitäisi jotain jäädä.

        1300 miljoonaan euroa kehitysapurahoja heille, ja tämä summa joka vuosi.
        Tässä valossa tuo leikkaus on Totaalisen järjetöntä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päätä sinä miksi luulet kaikki persuiksi.

        Persukammoisia sosialisteja taitaa olla nämä mollaajat.🤣🤡

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut huolissaan kulttuurin rahoituksesta?!!Persujen kulttuuria on mölistä lähikuppilan karaokessa kolmen promillen puudutuksessa.

        Eli sinäkin olit siellä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kurvista vietiin kuin litran mittaa. Messias tulee ja pelastaa taiteilijat. Raakaa leikkiä.

        Viime Jouluna meillä paistettiin kokonainen sianporsas,ei mitään kinkkua.Siinä se köllötti tarjottimella keskellä Joulupöytää omena suussa.Suku risti sen yksimielisesti Kurviseksi.Maatalon ,jossa Joulua vietimme, pihalla räksytti pystykorva aamusta iltaan.Se oli nimetty Heinoseksi,Lopen populistipoliitikon mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kurvista vietiin kuin litran mittaa. Messias tulee ja pelastaa taiteilijat. Raakaa leikkiä.

        Kurvinenhan pelasi hyvin! Päätökset leikkauksista oli tehty jo ajat sitten, mutta Marin ei halunnut vielä kertoa niitä julkisuuteen.

        Koettaa vielä keksiä mistä otetaan rahaa, että voitaisiin perua leikkaukset!

        Miksi Marinin kekkereille oli kutsuttu lähes yksinomaan seksuaalivähemmistön väkeä? Kokemattomia ja nuoria, joilla ura vasta alussa. Mitä tuloja, vaikkapa Iltalta korona on vienyt, eihän Ilta edes ehtinyt keikkailla ennen koronaa!

      • Anonyymi

        Eiköhän nuo miljardit pelastaneet sinunkin henkesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut huolissaan kulttuurin rahoituksesta?!!Persujen kulttuuria on mölistä lähikuppilan karaokessa kolmen promillen puudutuksessa.

        Ketkäpä ei mölisis? No, nukkuvat tieten!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen taloudenhan piti raketoida ennennäkemättömään nousuun kun tilaukset Italiasta ja Espanjasta lähtevät vetämään tukipaketin ansiosta eikä leikkauksia tai kiristyksiä tarvita.

        Patoutuneella kulutuskysynnällähän ei ole osaa eikä arpaa talouden palaamisessa koronaa edeltävään aikaan...

        Eihän se muiden vika ole jos sinä kulutat turhaan paskaan säästämisen ja sijoittamisen sijaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen taloudenhan piti raketoida ennennäkemättömään nousuun kun tilaukset Italiasta ja Espanjasta lähtevät vetämään tukipaketin ansiosta eikä leikkauksia tai kiristyksiä tarvita.

        Patoutuneella kulutuskysynnällähän ei ole osaa eikä arpaa talouden palaamisessa koronaa edeltävään aikaan...

        Juurihan luovuttiin suomessa tehty Loistoristeilijä Italiaan saadaanko siitä joskus maksu sitä
        ei tiedä vai meneekö rahat johonkin muualle. No jäihän suomelle ainakin kunnia siitä että Suomessa osataan tehdä mailman parhaat risteilyalukset ja myös jäänsärkijät jotka ovat monitoimialuksia. Siis suomen laiva teolisuus on huippuluokkaa. Vahiko että tilauslistat oli täynnä kun Viking lain joutui tilaamaan laivan Kiinasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut huolissaan kulttuurin rahoituksesta?!!Persujen kulttuuria on mölistä lähikuppilan karaokessa kolmen promillen puudutuksessa.

        Sinä joka et osaa kirjoittaa mistään muusta kuin prsujen haukkumiseta Oleta että sinulla on erittäin vakava aivovamma joka kaipaisi kiireesti asianmukaista hoitoa ennenkuin se muuttuu itsetuhoiseksi sinun olisi parasta otta tästä neuvosta vaarin.

    • Anonyymi

      bileet on jo päättymään päin?

    • Anonyymi

      Arvasi jotta jotain tässä on takana mutta syy oli suuri yllätys. Tässä jää vain ????? Wtf

    • Anonyymi

      Viikon kännitär pitäisi äänestää kerran kuussa. Hä

      • Anonyymi

        hmm...ja herkkyys ruokkii mieltä...ja uudet äänet...saattelevat heitä...hmm...virvoittavien vetten äärelle...

      • Anonyymi

        Eikös neljä kertaa...?

    • Anonyymi

      Marin on taitava poliitikko, pientä kestitystä ja leikkaus, sitten lisäbudjetissa asia korjataan ja kas, Marin on kulttuuri ihmisille Messias.
      Marin on jo varmistanut Marin 2: hallituksen taitavilla manöövereillään.
      Tämä on persuparoille katkera fakta nieltäväksi, purrakin puree huuleensa ja kieleensä raivosta.

      • Anonyymi

        Samalla saatiin leikkausesityksen esittelevä ja ko. (vaali)bileisiin kutsuttu Keskustan Putte sopivasti ikävään valoon ilman että kuitenkaan päästään syyttämään maton vetämisestä alta.

      • Anonyymi

        Mitäs tää persuihin liittyy, hörhö?

      • Anonyymi

        Ei voi koko ajan olla rustaamassa lisäbudjettia lisäbudjetilla..poliisit saa lisää rahaa ja se on oikein. Kulttuuriala pärjää kyllä vähemmälläkin. Tärkeysjärjestys asioihin. Hoitajat tarvitsee roimat palkankorotukset myös opettajat. Tämä on ainoa keino pitää sairaalat,koulut,päiväkodit ja vanhustenpalvelutalot toimintakuntoisina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samalla saatiin leikkausesityksen esittelevä ja ko. (vaali)bileisiin kutsuttu Keskustan Putte sopivasti ikävään valoon ilman että kuitenkaan päästään syyttämään maton vetämisestä alta.

        ...ja tuo puomikysymys sekä velka saatteli heitä...hmm... uskottavaan sekä monipuoliseen... taloudelliseen...sivistykselliseen...eettiseen...sekä sosiaaliseen ratkaisuun....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi koko ajan olla rustaamassa lisäbudjettia lisäbudjetilla..poliisit saa lisää rahaa ja se on oikein. Kulttuuriala pärjää kyllä vähemmälläkin. Tärkeysjärjestys asioihin. Hoitajat tarvitsee roimat palkankorotukset myös opettajat. Tämä on ainoa keino pitää sairaalat,koulut,päiväkodit ja vanhustenpalvelutalot toimintakuntoisina.

        Aivan, vahempainlomaa ja rahaa nostettiin, että isilläkin on mahdollista ollalla kotona vauvan kanssa, kouluihin lisää rahaa yms yms.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi koko ajan olla rustaamassa lisäbudjettia lisäbudjetilla..poliisit saa lisää rahaa ja se on oikein. Kulttuuriala pärjää kyllä vähemmälläkin. Tärkeysjärjestys asioihin. Hoitajat tarvitsee roimat palkankorotukset myös opettajat. Tämä on ainoa keino pitää sairaalat,koulut,päiväkodit ja vanhustenpalvelutalot toimintakuntoisina.

        Itse näen, niin, että kyllä kulttuuri, tiede, taide hoitajat, poliisit, opettajat, tehtaissa, busseissa ja missä vain työskentelevät tarvitsevat työnsä elääkseen ja tukea myös. Kulttuuria, taidetta, tiedettä tarvitaan myös.
        Mietinkin, että voi, kun kulttuuriväki, soittajat, laulajat alkaisi kiertää urheilukentillä ja saisivat näin elantoonsa rahaa, pääsymaksut vähän pienemmiksi, niin pienituloisetkin pääsee mukaan kuuntelemaan. Minua ainakin musiikki virkistää näinä aikoina. Kiitos jo etukäteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi koko ajan olla rustaamassa lisäbudjettia lisäbudjetilla..poliisit saa lisää rahaa ja se on oikein. Kulttuuriala pärjää kyllä vähemmälläkin. Tärkeysjärjestys asioihin. Hoitajat tarvitsee roimat palkankorotukset myös opettajat. Tämä on ainoa keino pitää sairaalat,koulut,päiväkodit ja vanhustenpalvelutalot toimintakuntoisina.

        Se kulttuuriala tuottaa aika paljon siitä hyvästä mitä saamme, niin suoraan kuin kiertotietäkin.
        Kommenttisi perusteella minä ajattelen, että et ehkä ajattele riittävän laajasti mitä kulttuuriala on ja kuinka paljon se oikeasti työllistää ja luo hyvinvointia niin monella eri tavalla. Myös niitä veroeuroja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samalla saatiin leikkausesityksen esittelevä ja ko. (vaali)bileisiin kutsuttu Keskustan Putte sopivasti ikävään valoon ilman että kuitenkaan päästään syyttämään maton vetämisestä alta.

        Putte voi voi kun meni halpaan ja niin tomeraa poikaa yritti olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi koko ajan olla rustaamassa lisäbudjettia lisäbudjetilla..poliisit saa lisää rahaa ja se on oikein. Kulttuuriala pärjää kyllä vähemmälläkin. Tärkeysjärjestys asioihin. Hoitajat tarvitsee roimat palkankorotukset myös opettajat. Tämä on ainoa keino pitää sairaalat,koulut,päiväkodit ja vanhustenpalvelutalot toimintakuntoisina.

        Se on tosi ,että ilman kulttuuria voidaan olla kymmeniä vuosia,mutta ilman hoitajia ja poliisia ja opettajia ei voida olla päivääkään.

      • Anonyymi

        Marin on falski nainen

      • Anonyymi

        Luulen että kulttuuriväki ei tule koskaan äänestämään kommareita,jos on fiksu niin kyllä pitää muistaa,mitä sossut ja kommarit teki koronavuosina.Mitään ei saada aikaiseksi ja takinkääntöä ja sähläystä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putte voi voi kun meni halpaan ja niin tomeraa poikaa yritti olla.

        Onko sinulla kiva nimitellä ihmisiä.

    • Anonyymi

      Joopa joo, oppositiosta valitetaan kun otetaan velkaa ja valitetaan kun ei oteta velkaa (Veikkauksen tulojen romahduksen täysimääräiseen kompensointiin). Jatkakaa vaan urpoilua niin pysytte jatkossakin oppositiossa.

    • Anonyymi

      Velan ottamisessa on kysymys mihin velkarahaa tarvitaan, autetaanko suomalaisia vaiko ulkomaalaisia. Jokaisella valtiolla on oikeus ja velvollisuus huolehtia kansalaisistaan, mutta kun hövelisti annetaan kehitysapua sukupolvien ajan, eikä kehitystä tapahdu kuin lisääntymisessä, niin miksi tuollaista kehitystä tuetaan?
      Suomessa lapsiperheköyhyys lisääntyy ja leipäjonot kasvaa, korkean veroasteen maassa ei omille köyhille ja omaishoitajille riitä rahaa.

    • Anonyymi

      Isis naisten, niiden lasten ja afgaanien etsiminen ja Suomeen kuljetus sekä loppuelämän elätyslupaus maksaa paljon.

    • Anonyymi

      Mutta se sai kuvat instaan. Hinnalla millä hyvänsä.

      Onnea huijatulle. Törkeä teko, se joka ymmärtää tuleensa huijatuksi.

      • Anonyymi

        Onnea uunotetuille.

    • Anonyymi

      näinhän teki myös työnantaja tässä männävuosina ainakin, ensin pidettiin hulppeat juhlat henkilökunnalle ja seuraavana perjantaina, huom aina perjantaina ilmoitettiin paljonko kurjistetaan ja pisteään ihmisiä pihalle. Ihan oli kysymys valtion laitoksesta, nykyisin tanskalaisomistuksessa.

      • Anonyymi

        Mikael Jungner kertoi Marinin luonteenpiirteestä käyttää ihmisiä hyväkseen.
        Jungner kertoi, että koska hän itse ei ollut demareissa suosiossa, Marin kysyi, voisiko Jungner kannattaa jotain ajatusta. Sitten Marin vastustaa sitä ja hänen suosionsa nousee.
        Todella laskelmoitua ja kylmää ihmisten hyväksikäyttöä tuokin.
        "– Vuosia sitten jossain illanvietossa Sanna Marin pyysi minua arvostelemaan itseään Twitterissä. Ajatus oli, että kun minua ei hirveästi arvostettu demareissa, minun julkinen hyökkäys nostaisi Sannan kannatusta. Mielelläni autoin. Toimi."
        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/a8d94650-4572-47a9-a368-53bae8f7ce60

        Sanna on aina käyttänyt hyväkseen muita ihmisiä.

        Huomaahan tuon. Pääasia hymyillä ja kuvauttaa itseään ja hienot tekstit, mitä taas Marin tehnyt, mutta totuus on valjennut jo aikoja sitten. Luotto mennyt siksi vaihdan seuraavissa vaaleissa kyllä puoluetta.

    • Anonyymi

      Kertoo sen, että pojat taustalla eivät kerro tytölle kaikkea etukäteen.

    • Anonyymi

      Kylläpä apinoita koijattiin, voi itku!

    • Anonyymi

      Tilausuus oli suomen poliittisen historian kuvottavin ja härskein

      • Anonyymi

        MARIN TEKI KULTTUURIVÄÄESTÄ OMAAN TEATTERIINSA NÄYTTELIJÖITÄ.

        JA NYT MUUTAMA PÄIVÄ MYÖHEMMIN KUN KURAT OVAT KAADETTU KULTTUURIVÄN NISKAAN HÄN ILMOTTAUTUU YRITTÄVÄNSÄ TEHDÄ ASIAN ETEEN JOTAIN....EI TEHNYT ASIAN ETEEN SUUNNITTELU VAIHEESSA.....JOTEN NÄYTÖS JATKUU ONHAN TAMMIKUUSSA VAALIT .

        Jos ihmiset, äänestäjät ette vielä ole oppineet miten meidän hallituskoalitio tänä päivänä toimii niin nyt olisi jo korkea aika ottaa asioista selvää tai uskoa muita kuin politikoita.
        TÄMÄ TÄMÄN HETKEN MARININ TEATTERIESITYS ON SIRKUSTA JOSSA TUOTTAJANA TOIMII SANNA ITSE, OHJAAJANA VIISIKKO, LAVASTAJINA HALLITUSPUOLUEET JA NÄYTTELIJÄT OVAT TÄSSÄ ESITYKSESSÄ KULTTUURIVÄKI.

        MOTTONA....KANSALLE SIRKUSTA JA HUVEJA NIIN MIELI PYSYY MUUALLA.

      • Anonyymi

        Juuri niin.

        Toivottavasti kulttuuriväki ymmärtää, että SDP:n ei voi luottaa. Törkeä teko oli heille. Ihan kuvottava. "Selkää puukotuksesta tuo näyttää" Takuulla jo kestitys illassa tiesi, mikä uutispommi tulossa. Samoin Kurvinen.
        Kurvinen lupaillut maalle muuttajille opiskelulainat anteeksi. Tule kyllä tunne, että näinköhän siihenkään lupaukseen voi luottaa. Poliitikot on poliitikkoja ja sanat vain sanoja. Teot, niitä harvoin tulee. Se nähty.

        Tarkotin varmaan iltasatuja ja kun totuuden hetki koittaa tehdään kaikkea muuta mitä luvataan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ihmiset, äänestäjät ette vielä ole oppineet miten meidän hallituskoalitio tänä päivänä toimii niin nyt olisi jo korkea aika ottaa asioista selvää tai uskoa muita kuin politikoita.
        TÄMÄ TÄMÄN HETKEN MARININ TEATTERIESITYS ON SIRKUSTA JOSSA TUOTTAJANA TOIMII SANNA ITSE, OHJAAJANA VIISIKKO, LAVASTAJINA HALLITUSPUOLUEET JA NÄYTTELIJÄT OVAT TÄSSÄ ESITYKSESSÄ KULTTUURIVÄKI.

        MOTTONA....KANSALLE SIRKUSTA JA HUVEJA NIIN MIELI PYSYY MUUALLA.

        Olen kyllä sitä mieltä että näillä sirkushuveilla tulee olemaan erittäin suuri hinta ja lipputu-
        lot erittäinpienet. joten laskut maksaa kukapa muu kuin veronmaksajat

    • Anonyymi

      Kyllä minä luotan poliitikkoihin, kaikkiin, mistä puolueesta tahansa!

      • Anonyymi

        Voi sinua!

      • Anonyymi

        Taidat olla itse yksi heistä!

    • Anonyymi

      Ovatko nämä ketjussa nimeltä mainitut osallistujat muka kulttuurivaikuttajia?

      • Anonyymi

        Marinin tovereita siellä oli bileet järkkäs kavereilleen ei siinä muuta ollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marinin tovereita siellä oli bileet järkkäs kavereilleen ei siinä muuta ollut.

        Homoväen bileet ne oli.

    • Anonyymi

      Media ja AY mafia on lujasti hallituksen puolella tapahtuu mitä hyvänsä joten ei huolta Mariinilla.

    • Anonyymi

      Veikkauksen tuotot ovat tippuneet, joten leikkaus on perusteltu. Persut ja kokkareet haluavat, että otetaan lisää velkaa.

      • Anonyymi

        Veikkauksessa on liikaa suuripalkkaisia johtajia, jospa aloitettaisiin ne leikkaukset sieltä, tulisi se Veikkaus toimeen vähemmillänkin johtajilla.

      • Anonyymi

        Leikkaus ei ole millään muotoa perusteltu. Ainakaan siitä näkökulmasta, että enimmäkseen tehottomaksi todettuun kehitysapuun upotetaan liki 1300 miljoonaa euroa vuodessa.
        Eihän se ole niin mitään, vaivaiset 236,37 €/suomalainen, vauvasta vaariin. Paitsi, että on huomioitava huoltosuhde ja sekin pikkuseikka, että tämä rahoitetaan osittain velalla.
        Ja tilalle saadaa mitä? Ainakin velkaa tuleville sukupolville, pienempää liikkumavaraa Suomen taloudelle, verojen korotuksia, veropohjan laajentamisia, kansallisen omaisuuden yksityistämistä, leikkauksia hyvinvointiin, kapuloita talouskehitykselle, siirtolaistsunameja ja tietysti rahaa ja valtaa Dubaissa asuville roistoille ja ehkä jopa uusia Ruandoja.

    • Anonyymi

      Duunittomuus johtuu persuista. Ne on varastaneet valtion rahat. Hallitus ja Marin ovat tehneet kaiken täydellisesti. Vain yleisvaaran aiheuttava mielisairas voisi väittää muuta. Persut pitää metsästää ja ottaa niiltä valtion rahat takaisin valtiolle. Sitten duunia riittää kaikille.

      Terveisin Persunmetsästäjä.

      • Anonyymi

        Olet väärässä persut vievät vain pienen osan Venäjän valtion rahoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet väärässä persut vievät vain pienen osan Venäjän valtion rahoista.

        Mutta demari Lipponen vie koko Suomen Putinin katiskaan. Demari Halonen jo siloitteli tien venäläisten hyökkäysjoukoille turvalliseksi...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet väärässä persut vievät vain pienen osan Venäjän valtion rahoista.

        Säälittävää kommentointia.

      • Anonyymi

        tiedoksi persun metsätäjälle On erittäin lapsellista esittää tuollaisia lausontoja joita et voi näyt-
        tää toteen sinun häiriintynyt mielikuvituksesi aiheuttaa sinulle erittäin vakavia mielenterveys ongelmiaja kukaties vielä kunnianloukkaus syytteen jos jatkat samalla linjalla Ota neuvoni ihan todesta Ja hakeudu Psyykkiseen hoitoon ennen kun on liian myöhäistä

    • Anonyymi

      Kasvojenpesuaika. Marin epäonnistui jälleen pahasti ajoituksessaan. Eipä yllätä.

      Saa itsensä näyttämään valtakunnan pelleltä, ehkä se oli tavoitekin. Vitsillä sisään....

      • Anonyymi

        Marin tekee kaikki merkittävämmät päätökset kännissä ja läpällä.

    • Anonyymi

      Noooo.....kulttuuialan on kuitenkin ihan hyvä pudota maanpinnalle, ainakin sen suhteen ettei raha kasva puussa. Heidän ihannoimansa hallitus syytää sitä ympäri maailman, niin sehän on selvä että jossain on tingittävä. Köyhä antaa vähästään, rikas ei paljostaan.... vai miten se meni.

    • Anonyymi

      Tyttöpääministerin kotibileet.
      Ja valtakunnan asiat kaikin puolin hontelon teinitytön hoidossa.
      Melkoista realityä.

    • Anonyymi

      Sannukan vaalidisco hahahahaah buhahahaah enään pallefase puuttui hoilaamasta emme tahdo pelkää hahahaha buahahahah.

    • Anonyymi

      Hyväuskoisia koijataan ja he ovat jopa ylpeitä ja onnellisia siitä. Panem et circenses . Kansalle annetaan leipää ja sirkushuveja, kuten vuosisatoja aiemmin ja onko kansa niistä ajoista viisastunut... Panem et circenses -politiikka luotiin olosuhteessa, jossa kansalaisia pidettiin tietämättöminä ja hyväuskoisina. Rooman valtakunnassa oli yleinen myös näkemys jyrkästä kahtiajakautumisesta voimakkaiden ja voimattomien, harvojen ja lukuisten, omistajien ja omistamattomien sekä aatelisten ja tavallisten välillä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kunnon pissis bileet

    • Anonyymi

      Härskimmäksi ei voi enää mennä. Maakuntavaaleissa voivat ne jotka käyvät vielä äänestämässä kertoa mielipiteensä . Ei kai nyt ihan mitä tahansa tarvitse sietää hallinnolta.

    • Anonyymi

      Menestys on joillakuilla suosion kalastelua kylmän laskelmoivolla tempuilla. joku ihailee, toinen tuomitsee. Joskus "reilu peli" oli se, jolla ihminen sai arvostusta, nykyään se on jotain aivan muuta. Kuka kusettaa parhaiten jäämättä kiinni tuntuu olevan trendikkäämpää.

    • Anonyymi

      kulttuuri alakin sai osansa sekoilu vation rahoituksesta ensin annetaan tujetaan lopulta leikataan kestien pääteeksi,

      • Anonyymi

        Jep. Tuettiin kaikkea muuta paitsi kulttuurialaa.

    • Anonyymi

      Rahat meni Italiaan...

    • Anonyymi

      viis vuotta isänikin konttaili juoksuhaudoissa ja tämä on tulos !

      onneksi pääsi pois näkemästä tätä kurjuutta ja surkeaa asioiden hoitamista.

    • Anonyymi

      sannan kupla oli ja meni.

    • Anonyymi

      Usein näitä bileitä tuntuu olevan.

    • Anonyymi

      Marinin mielestä oli Suomelle todella hyvä sopimus, että Suomi sai lahjoittaa EU:n elvytyspaketin myötä n. 5 miljardia velaksi otettavaa euroa Välimeren rannikolle jaettavaksi. Kyllä 18 miljoonan supistus kulttuurilta täytyy olla silloin ihan erinomaisen hyvä päätös.

      Mistähän johtuu, että päättäjämme ovat idiootteja?

      • Anonyymi

        Mutta hei, pitää ottaa huomioon, että paketti oli kerrassaan ainutkertainen ja kertaluonteinen.

      • Anonyymi

        Italia ainakin kiittää Sanna Marinia ja suomalaista ahkeraa veronmaksajaa heidän lyhennetyn työviikkonsa kustantamisesta.

    • Anonyymi

      Kauhee haloo. Herätkää pahvit. Kotionsa saa käskeä, ketä haluaa.

      • Anonyymi

        Niin siis tämä asuntohan on virka-asunto, jota henkilö saa käyttää virkasuhteensa ajan. Toki sinne saa kutsua vieraita ja varmasti tiettyyn rajaan asti myös valtion kustannuksella kestitää ja saunottaa. Jonkinlaista "hyvää makua" pitäisi siinäkin noudattaa.

        Kyllähän Marin on tuota hyvää makua noudattanutkin toimissaan.Erittäin pätevä henkilö hallitusta johtamaan.Euroopassa pidetään Suomea onnenpekkana jolla on onni ollut saada näin hyvä pääministeri.Siellähän on kehoitettu jopa Suomea tekemään erityislaki jolla Sanna olisi maan pääministeri ,oli hallituspohja mikä hyvänsä.Ei ihme jos esimerkiksi Ranska ja Saksa ovat kyselleet Marinia opastamaan heidän hallituksiaan siinä kuinka maata johdetaan onnistuneesti.Toivotaa ettei mikään valtio kaappaa Sannaa pysyvästi.Jopa atlantin toiselta puoleltakin on kyselty,kun näyttää tuo Joe dementoituvan nopeasti.

    • Anonyymi

      Voitaisiko yli miljardin kehitysavusta siirtää osa kulttuurin tukemiseen?

      • Anonyymi

        Ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei.

        Peruttaisiinko suunniteltu pakolaiskiintion kaksinkertaistaminen säästösyistä?

      • Anonyymi

        200 miljoonaako sitä nostettiin.

      • Anonyymi

        Sehän on kultturia,kun maahan roudataan pakolaisia,ympäri maailmaa.
        Nehän ovat kulttuurien suurlähettiläitä,kultturikukkasia.
        Kehitysapuja nostetaan kulttuurien nimissä.

      • Anonyymi

        Jos kehitysapuun laitettaisinkin vain se miljardi euroa. Summa taisi olla huikeat 1,275 miljardia ja sehän on 1275000000 €. Käsittämätön summa velkaiselle pikkuvaltiolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kehitysapuun laitettaisinkin vain se miljardi euroa. Summa taisi olla huikeat 1,275 miljardia ja sehän on 1275000000 €. Käsittämätön summa velkaiselle pikkuvaltiolle.

        .... ja mihin noi rahat menevät, tietääkö sitä kukaan??

    • Anonyymi

      Oikein sopiva "Pommi" kulttuurialalle: Parin vuoden tauko "kulttuuri-... töissä" tekee hyvää! Nyt kultturellit persoonat voivatkin siirtyä oikeisiin töihin ja tutustua oikeisiin duunareihin ja oikeaan työelämään!
      Parin vuoden kuluttua onkin sitten uutta kerottavaa ja "esitettävää" sekä teattereissa, että valkokankaalle yms. .... ja siis missä milloinkin kulttuuritapahtumassa: otsikolla minäkin olin töissä!

      • Anonyymi

        Kai ymmärrät että myös viihdeala kuuluu kulttuurialaan?
        Elokuva-, musiikki- ja peliala. Mietipä vielä kuinka paljon työllistävät ja tuovat euroja Suomeen.
        Väitän, että on kannattavaa tukea uransa alussa olevia taiteilijoita.

    • Anonyymi

      Aika kova ämmä, kutsutaan uhrit juhlimaan ja sitten kävelytetään ne vatsat täynnä sillalle. Tuo olisi ollut kova kommarikenraali joskus neljäkytäluvulla, olisi leirit paisuneet toisinajattelijoilla. Olen hieman aliarvioinut tuon kykyjä, selvää sosiopatiaa.

      • Anonyymi

        Demarien ja muiden suvakkivassarien suunnitelmissa onkin että koko Suomi muutetaan "Katynin metsäksi".

    • Anonyymi

      Miksiköhän he muusikot sinne menivät,kerman keräämään päältä.

      Kivahan on juhlia ja eiköhän jokainen mennyt sinne omasta vapaasta tahdosta.
      Herneen vetivät varmaan nenäänsä he joita ei kutsuttu paikalle.

      Ei se hallituksen ja Marinin syy ole jos elämme Pandemiassa ja työtä on heikosti muillakin aloilla.

      Liian herkästi syytökset henkilöityy ja tässä haukutaan väärää puuta.

      Miksi muusikot jne ei kuulu ammattiliittoihin vai eikö se ole heidän oma syy kun haluavat elää boheemi elämää.

      Liito, työllisyystuet koskevat heitä samoin kuin muitakin työttömiä, joten sinne jonoon vaan pois narisemasta turhaa jargoniaa.

    • Anonyymi

      Baarireissuja joka viikonloppu,bileitä kesärannassa,vähän aikaa sitten sanoi ettei jouda prismaan kun pitää hoitaa suomalaisten asioita.
      Luulis naisihmisen haluavan viettää perheensä kanssa laatuaikaa kun mahdollisuus,mutta mukava vaan bilettää ..

    • Anonyymi

      Kukas herra oli lehtien palstoilla jolle PM niiiiin maireasti kilisteli lasia ?? Taitaa olla jotain vispiläkauppaa,,, helppo järjestellä bileitä ja lempata lapsi ja ukko Tampereelle esim,,, Sitä vaan kuvat häipyny yht äkkiii ,,olisko joku soittanu aviiseihin ?? Vaikka joku 10 avustajasta ????!!

    • Anonyymi

      Miksi pitää leikata mistään jos Suomi on varakas? Silloin kun pitää antaa ulkomaille rahaa - Suomi on varakas, mutta jos pitäisi antaa Suomalaisille, niin sitten ollaan köyhiä. Kenen asialla hallitus on?

      • Anonyymi

        Hallitus on omalla asiallaan. Ulkokullattu kombo.

    • Anonyymi

      kurvien kehunut baarissa lipasseensa marinia saunassa..

      • Anonyymi

        Persut ovat kateellisia, kun riivinrauta Purra ei pärjää.

    • Anonyymi

      Tuollaiset rumat Sannit ja Almat ei tarvitse tukea senttiäkään. Musakin on hirveetä kuraa korville.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ja vieläpä humalassa! Tulivat siis baarikaapista...

    • Anonyymi

      Mariilla tässä selkeä suunnitelma...pian tulee ilmo että Sanna sai hirvittävän väännön jälkeen leikkaukset peruttua...ja siitpä muhkea sulka hattuun!

      • Anonyymi

        Kurviselle järjestettiin ansa.

    • Anonyymi

      Marin on jatkuvasti baareissa ja nyt sit veronmaksajat tais joutua maksumiehiks näihin kekkereihin tuskin kustansi omasta pussistaan noita tarjoiluita kansan elätti ahne ämmä.

    • Anonyymi

      Miksi kulttuurialaa pitää tukea? Jos taide ei myy, pitää keksiä jotakin, mikä vetää maksavaa yleisöä.

      • Anonyymi

        Niinpä, kulttuuri nimikkeellä tehdään vaikka mitä sontaa... Turhaa ruinaamista näiltä artisteilta ja muilta kuppikunnan yöeläjiltä. Tavallinen duunari tekee työnsä, maksaa hitomoista veroa ja nuo performanssi pöljät rutisee kulttuurin määrärahoista. Menkää päivä työhön vaikka liukuhihnalle.

        Kulttuurinimellä myös työllistetään merkittävä määrä ihmisiä. Tässähän on kyse hallituksen hyväksymästä ja esittämästä uudesta rahapelilaista joka rajoittaa Veikkauksen toimintaa. Sieltä tulee nippu uusia työttömiä kun Veikkaus karsii toimintojaan ja vielä roimasti lisää kun museoita, järjestöjä ja vaikkapa nuorisoseurojen taloja ja nuorisotaloja joudutaan sulkemaan ja urheiluseuroja lopettamaan.

      • Anonyymi

        Kulttuuri tarkoittaa kaikkea mitä suomalaisuus on. Ei vain taidetta vaan suomalaista kulttuuria. Myöskin esimerkiksi urheilua. Veikkaus tukee lasten ja nuorten harrastustoimintaa, junioriurheilua ja huippu-urheilua. Tulokset Veikkausvarojen leikkaamisesta nähdään muutaman vuoden päästä kun ei enää urheilusta löydy yhtään maailman huippua.

    • Anonyymi

      Vappu satku on kateissa... vieläkin. ;)

    • Anonyymi

      en usko

      mum-mo sanoi että saan heti tatuoinn-it käsi-varsiin kun Sanna on otta-nut myös hienot ihqqq tatskat

      Ny mulla on jo saman-väriset hiukset kuin San-nalla värjäsi-n ne hennalla

      - Silja -

    • Anonyymi

      perse pystyssä saunaan ja kurvinen jalkojen väliinn.. sika posu sdp - keskusta..yhdistyy.. syntyy uuss nevostoliitoo..

    • Anonyymi

      sanna marin ei masanut näitä maksatti veron maksajille.. yli 500000 tuhatta euroa

    • Anonyymi

      Samalainen kiero liero kuin sipiläkin omaan taskuun kaikki.

    • Anonyymi

      Marinin presidenttivaalikamppanja sai vauhdikkaan startin👏

    • Anonyymi

      Vai oliko ajatuksena puhua asioista rennossa ilmapiirissä.
      Röllikät saa käännettyä jokaisen asian kieroiluksi ja salaliitoksi jne...
      Niinhän se on laulun sanoin, että "varas pelkää kohtaloaan" ja kusettaja myös ja siitä pitää vääntää juttuja Suoleen.

      • Anonyymi

        Ei tainnut olla tuo sanana ajatus kun paikalla olleet artistit kertoo että ei siellä oikeen ollut mitään keskusteluja pelkkä sanana vaalitilaisuus oli.

    • Anonyymi

      Demarit on taitavia vedättäjiä, kuin kameleontit, vaihtavat puolta tarpeen tullen.

      • Anonyymi

        sosialismi oli alun alkajen okkultiikkaa eli sala tiedettä,

    • Anonyymi

      Sairasta mielihyvää aiheuttaa monille äärivasemmiston edustajille ja Mariinin faniklubilaisille tuo Sannan härski silmänkääntötemppu.

      Mitä enemmän demarit saavat lyödä ja nöyryyttää köyhiä suomalaisia sitä parempi olo vahingonilossa onanoivilla suvakki punavihreillä on.

    • Anonyymi

      Mihin aloittajalta unohtui kulttuuriministeri joka oli paikalla.

      • Anonyymi

        Ei yksin ANTTI KAUHAVALTA....HÄRMÄN MAALTA KYKENE HOITAMAAN VIISIKKO NAISIA!

    • Anonyymi

      Voi hyvä ihme mitä tällä Mariin ajoi takaa kutsua pilettää!! Sit leikkaukset päälle ei nyt oikein ymmärrä pääministerin lokiikkaa!!!!

    • Anonyymi

      No ihan hyvä jos osa kulttuurialasta lähtee tekemään ''oikeita töitä''! Turhaa rahoitusta koko homma

    • Anonyymi

      Kylddyyriväen pitäisi ymmärtää että vasemmistohallituksen agenda on matut, matut ja matut. Kylddyyriväkeä tarvitaan vain viihdyttämään vasemmistoeliittiä ja tuomaan lisäkannatusta. Mutta hieman vetää suuta hymyyn, siellä rämpytitte kitaraa refugee tapahtumissa ja nyt ne vie teiän rahat. Hehe.

      • Anonyymi

        Heihin mene Veikkauksen rahoja, mutta se lienee Rupla-Persun vaikea ummartaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heihin mene Veikkauksen rahoja, mutta se lienee Rupla-Persun vaikea ummartaa?

        Matut on niitä veikan rahoja jakamassa oi pyhä yksinkertaisuus.

      • Anonyymi

        Et ihan väärässä ole.
        Tosin sitten kun persut nousevat valtaan, viettänemme kulttuurialan hautajaisia ja saamme ehkä todistaa kunnon aivovuotoa ulkomaille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heihin mene Veikkauksen rahoja, mutta se lienee Rupla-Persun vaikea ummartaa?

        Oletko ihan itse keksinyt nimen Rupla Persu Vai onko sen sinulle joku toinen sanonut. Olisi ihan mielenkiinnon vuoksi tietää millä perusteella Perusuomalaiselle on annettu tuollainen nimi. Sitten voisit myös selittää että kuinka ne veikkauksen rahat menevät sinne Rupla per-
        suun kommentistasi päätellen et taida olla syntyperäinen Suomalainen etkä näytä tuntevan Suomen lainsääntöjä. Mutta jos voit hakeutua aikuiskoulutkseen niin sinun kohdallasi voi olla ielä mahdollista että opit ymmärtämään asioiden oikean suunnan Onnea yritykselle.

    • Anonyymi

      Ei kulttuuri tarviikkaan valtion rahaa laulakoot ja piirrelkööt vapaa aikanaan menkööt töihin ja maksakoot varoa

    • Anonyymi

      Touhut alkaa jo muistuttamaan yliviikarointia.

    • Anonyymi

      Kaksilla kasvoilla mennään. Ne ihmiset jotka väheksyvät kulttuurin tukemista ja jotka luulevat, että se on kaivoon heitettyä rahaa, eivät ymmärrä alkuunkaan sen kaiken kattavaa merkitystä. Se ymmärretään (jos ymmärretään) vasta kun se ollaan ajettu alas. Sama koulutusleikkausten suhteen. Kuunnelkaa yrityksiä, mistä heillä on pula. Tämä tullee näkymään viivan alla.
      Eri taidemuodot ruokkivat toisiaan, loputon luovuuden ja teollisuuteenkin ylettyvä innovaatioiden kehä. On myös niin vaativia aloja, että kehittyminen vaatii vuosikymmenten työn, silti se yksikin onnistuminen voi poikia muillekin aloille innovaatioita, joka tarkoittaa useinmiten rahaa. Lisäksi on myös niin, että kulttuuriala, johon myös musiikki, elokuvataide ja peliala, kuuluvat tuottaa jokseenkin merkittävän määrän euroja ja työllistää todella suuren määrän suomalaisia. Eikä näiden tukeminen ihan aikuisten oikeasti ole missään suhteessa esim. muiden alojen yritysten tukien kanssa. Persut ja SDP, Vihreät ja Vasemmisto, samaa sakkia kaikki.

    • Anonyymi

      Niinpä luulisi jo ihmisten käsittävän Sanna Mari n touhut hän ajaa vain ja ainoastaan omaa etuaan on kiero ja tyhmääkin tyhmempi tämä jos joku sen osoittaa

    • Anonyymi

      Äänten keräämis juhlat. Meni maku pääministeriin. Miten viitsii alentua moiseen. Tyttöduo pitää vaihtaa pikaisesti. Monta hälmöä juttua on kerennyt tehdä. Eikö aviomies saa järjestykseen. Mokoma pelle

    • Anonyymi

      Heko, heko, hälmöt! Määrärahat eivät leikkssnnu vaan vain se osuus, joka on maksettu veikkausvoittovaroilla! Pitäisikö mielestänne veikkausvoittovarojen väheneminen korvata valtion lisävelalla?

      • Anonyymi

        Orpon mielestä kuluja pitää lisätä, verotusta on kevennettävä ja lainanottoa on vähennettävä.

      • Anonyymi

        Kannattaa todellakin tutkia mihin kaikkeen veikkausvarojakin on käytetty. Alun perin niillä piti tukea urheilua ja kulttuuria. Nyt syydetään rahaa kaikenlaisten yhdistysten ja järjestöjen toimintaan ja kuka ylipäätään on seurannut rahan todellista käyttöä.

    • Anonyymi

      Marin eikä muukaan hallitus ei leikannut rahoista senttiäkään! Kulttuurialalta jää saamatta n. 18 miljoonaa, jotka on aiemmin kerätty Veikkaukselta. Valtionosuuksista ei ole leikattu yhtään. Se on eri asia, onko järkevää että rahoitus on sidottu osin veikkausvoittovaroihin? Mun mielestä ei ole, järkevämpää olisi, jos olisivat valtiomenoissa.

      • Anonyymi

        Miksi suomalaisten pitäisi maksaa siitä että jotkut haluavat hömppäpömppää?

        Kulttuuriväki voi maksaa kulttuurinsa omasta kukkarostaan.

        Suomessa olis paljon tärkeämpiäkin kohteitta veikkausrahoille, esimerkiksi nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti.

        Jokainen syrjäytynyt nuori aiheuttaa yhteiskunnalle satojen tuhansien eurojen menetykset.

        Samaa mieltä. Ei tässä itsekään ilmaista rahaa ole koskaan saanut. Itse on pitänyt pärjätä. Ei ole tullut mieleenkään hakea ilmaisia rahoja mistään. Ei ole ihme jos Suomi ottaa koko ajan velkaa ja verot kovat jos kaikki hakea tukia ja apurahoja.

      • Anonyymi

        Näin on. Ei ole tehty mitään budjettileikkaukssua vaan veikkausvaroja on nyt vähemmän jaettavaksi. Näkyy olevan joillakin kova halu tukea poplaulajia valtion velkarahalla!

    • Anonyymi

      Sanna on hakkaraisen avustaja, tuleva lesbopresidenddi.

      • Anonyymi

        Mikäs yhteinen nimittäjä on Sannalla ja Hakkaraisella sekä Lespopresitentillä. ihmmettelen ihan todella Sanna ei tiemmä ole vielä presitentti ja toivottavasti ei tulekoskaan olemaankaan.

    • Anonyymi

      satakertaa suurempi juttu on, turvetuotannon kokonaan alas ajaminen. kulttuurista vaan leikataan. jos on riittävän pätevä esiintyjä, ei tarvitse valtion tukea raakkumiseen.

    • Anonyymi

      siis Marin kulkee tuolla euroopassa möhömaha-ukkojen bileissä paidannappi auki lupailemassa miljardeja kaikenmaailman viinibileisiin. Imee kaiken ja vielä merkelin visvat. Aivan sairasta, että tuollaisella kokemuksella päästetään päättämään Suomen asioista. Meidän lapsemme maksavat Marinin miljardivelat. Italian mafiosot nauravat kassatytön hyväuskoisuudelle röhönaurua. Nyt (!) tarvitaan jotain realismia Suomen asioitten hoitoon. Kukaan muu ei aja Suomen etua, kuin Suomi itse.

    • Anonyymi

      Tämä ei ole totta. Hän on sentään SDP:n jäsen.

    • Anonyymi

      Teki Sitä tai tätä aina se on Politiikassa vedätystä,olijoille kelpasi ilmeisesti Sauna Kaljat,Kateus kaataa kaiken hyvän

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        NÄin on kokemusta on joskus mInua uhattiin oiikudenkänneillä kun kirjoitin yhdestä älyttömästä laista laitoin faktat eduuskunnan puhemiehelle, laki muuttui kuukaudessa
        maalainen on viisampï kuin politikot

    • Anonyymi

      Minusta näiltä kultuuri ja viihdepummeilta joutaa leikata valtion rahoitusta reilusti pois, samoin Ylestä joutaisi puolet pudjetista leikellä, ei valtion media kuulu olla hömppäsarjojen tuottaja, markkintaloudessa tähdet pärjää työllä eikä uikuttamalla valtion apuja, hyvät on olleetkin jolla pervolaulajalla useita kämppiä ympäriinsä ,silloin kun taiteilijat eli vielä sosialismin aikaan vietiin Irwiniltä ainoa kämppä alta ja hän sentään oli taitelija eikä nenälaulaja, viihde ja teatteriväelle on käynyt nolosti röyhtäilessä pääsee jom pierukin, hyvä Sanna tuet pois miljönääreiltä ,joiden työaika on olematon tuloon nähden.

      • Anonyymi

        Veikkausvarat tulisi jakaa köyhille jotka pelaa noita pelejä, veikkauksen palautus % on surkea, siksi hallitus yrittää nyt estää nettipelaamista, oikein sosilismin kukkanen tämä veikkaus, onneksi Eulle on menossa valitukset monopolin toimista.

    • Anonyymi

      Hyvinhän nuo somettajat, laulajat yms. tuntuvat pärjäävän. Hulppeat talot, autot, matkat.
      Kun mikään ei riitä.

    • Anonyymi

      Kulttuurialan ihmiset ovat oikeita huumehorhojä, kyllä sitä rahaa tulee ovista ikkunoista kun kannattaa hankkia bileaineita kovaan hintaan. Maksakoot kulttuurin tarvitsijat kokonaiskustannukset. Tapahtumathan pidetään pääasiassa yhteiskunnan omistamissa ja ylläpitämissä tiloissa. Rahat tarvitaan sairaan- ja lastenhoitoon.

    • Anonyymi

      Mihin tämä maa on menossa, alkoholin kanssa läträtään, ei hyvältä näytä.

    • Anonyymi

      Kansanedustajat unohtuivat Kesärannan juhlista? :D

      • Anonyymi

        Ei ne enää pysy Marinin juomisen tahdissa. Ehkä seuraavalla kerralla taas jaksavat.

    • Anonyymi

      Sehän lienee selvä, että hallitus peruu nyt nämä suunnitellut leikkaukset ja sekä SDP, että Vasemmistoliitto yrittää ottaa kunniaa itselleen siitä, että he kuuntelivat kulttuuriväkeä ja pelastivat kulttuurialan rahoituksen.

      Tosiasiassa kuitenkaan hallitus ei ole pelastanut mitään vaan vain palauttanut sen minkä aikoi epäreilusti kansalaisjärjestöiltä, harrastustiloilta ja museoilta leikata.

      Musiikkiteollisuuteen tuo leikattu tuki ei olisi juurikaan vaikuttanut vaan tämä nurina muusikoiden osalta on vain sen vuoksi, että pääsevät lehtiin ja esille kun pienikin egobuusti tekee hyvää aikana jolloin ei pääse nauttimaan yleisön ihailusta ja hurrauksesta lavalla keekoilemalla.

      Hallitus tässä ovelasti ohittaa sen, että mistä nuo leikkaukset johtuvat: Ne johtuvat siitä, että hallitus ja eduskunta valmistelevat uutta rahapelilakia, joka vähentää Veikkauksen toimintaa ja rahapelien tarjontaa esimerkiksi kaupoissa ja huoltoasemilla.

      Sen vuoksi siellä putoavat tulot merkittävästi ja sen vuoksi joudutaan tekemään leikkauksia. Tämä tulee aiheuttamaan irtisanomisia Veikkauksen sisällä ja kaikkialla mistä hallitus tukia leikkaa. Pitkässä juoksussa tästä kärsii suomalainen kulttuuri ylipäätänsä ja myös suomalainen huippu-urheilu kun lasten ja nuorten harrastustoiminnasta joudutaan leikkaamaan ja myös huippu-urheilu ei voi enää hyödyntää Veikkausta sponsorinaan.

      Hallitus olisi voinut valita myös toisen tien. Se olisi voinut valita sen tien, että Suomeen olisi tullut rahapelien lisensointijärjestelmä, joka olisi tuonut Suomeen vuosittain jopa 130-150 miljoonaa euroa verotuloina ja lisenssimaksuina.

      Se olisi voinut valita tien, jossa lisensoimisjärjestelmän myötä Suomeen olisi tehty peliyhtiöiden toimesta merkittäviä investointeja ja Suomeen olisi syntynyt kymmeniä uusia yrityksiä.

      Se olisi voinut valita tien, jossa lisensointijärjestelmän myötä Suomeen olisi syntynyt satoja uusia työpaikkoja ja nuo sadat uudet, kovapalkkaiset työntekijät olisivat tuoneet maahan palkkaveronsa ja kulutuksena sen sijaan, että työskentelevät nyt Maltalla tai Tallinnassa ja käyttävät palkkansa siellä ja maksavat veronsa sinne.

      Hallitus olisi voinut valita tien jota perussuomalaiset ja muu oppositio ovat ajaneet kokoajan eli lisensointijärjestelmän kautta olisi Suomeen saatu satoja uusia työpaikkoja nimenomaan työperäisen maahanmuuton kautta koska Suomesta ei tällaista osaamista löydy - täällä se on laitonta ja tuollaista työtä on mahdotonta tehdä, eli osaajia ei täällä ole.

      Monet hyväpalkkaisista pelialan ammattilaisista ovat perheellisiä, joten sieltä ei olisi tullut vain 200-300 paljon veroja maksavaa osaajaa vaan sieltä olisi tullut myös heidän perheensä mukana. Kymmennessä vuodessa siinä olisi jo 500-600 uutta veronmaksajaa Suomeen joista moni olisi paluumuuttajia. Maailmalla työskentelee satoja rahapelialan suomalaisia ammattiliaisia - heidät tulisi vain houkutella takaisin kotimaahansa.

      Lisensointijärjestelmästä olisivat hyötyneet mainostilaa myyvät mediatalot ja TV-kanavat. Siitä olisivat hyötyneet liiketiloja vuokraavat kiinteistöyhtiöt, puhelinliikkeet, automyyjät, huoltoasemat, ruokakaupat ja toimistojen lähiravintolat. Siitä olisivat hyötyneet kaikki verojen ja lisenssimaksujen muodossa.

      Olisiko kansanedustajien syytä vielä vähän tarkastella tuota lakia?

    • Anonyymi

      Kulttuuri ei tarkoita vain taidetta.

      Se tarkoittaa ruokaperinnettä ja ruokakulttuuria - vanhoja perinne reseptejä. Se tarkoittaa lasten ja nuorten urheiluharrastuksia.

      Se tarkoittaa suomalaista arkkitehtuuria ja elokuvia ja kuvataidetta sekä myös sitä musiikkia.

      Hallitus ei nyt varmasti lähde tuota leikkausta tekemään sittenkään koska syntynyt liian kova melu, mutta kyllä tässä suomalainen kulttuuri kärsijänä on kun Veikkauksen toimintaa karsitaan isolla kädellä uuden lain myötä.

      Jokaisen pitäisi nyt ottaa kynä kauniiseen käteen ja vaatia, että Suomeen saataisiin kunnon lisensoimisjärjestelmä mistä tuolla ylhäälläkin puhutaan.

    • Anonyymi

      Eihän kehitysmaa Etelä-Sudanillakaan ole apurajoja kattilankansien kalistelijoille. Elämälle välttämättömät asiat hoidetaan ensin.

    • Anonyymi

      Tyypillisen taktinen veto demarilta, kusettaa hönöjä.
      Katsotaas vaan niin pääministeri Marin esiintyy pian taas kulttuurialan pelastajana. Ensin järjestetään bileet ja otetaan messiin ns. "tähtiartisteja" näkyvyyden takaamiseksi. Seuraavana päivänä vasuri vetää maton kulttuurialan ihmisten alta ja tästä vain muutama tunti tämä samainen sannamariini on suu korvissa vakuuttelemassa kommarihallituksensa yhteistä tahtotilaa pelastaa kulttuuriala vyön kiristyksiltä. Millä se sen pelastuksen tekee muutoin kuin ottamalla lisälainaa tai lisäämällä työväen verotaakkaa? Sosiaalidemari osaa linssiin viilaamisen, Marin on kuin Antti Rinne vappusatasineen, yhtä luotettava.

    • Anonyymi

      kylläpä persut nyt yrittää maalittaa kovasti marinia.persut on kyllä on kovin kateellisia kun marin on suosittu.kyllä persujuoruämmät yrittää keksiä kaikenlaisia turhanpäiväisiä lööppejä.

      • Anonyymi

        Tämä on sitä vihreää siirtymää, että ei sen kummemmasta ole kyse, tuostakin selvitään seuraavan hallituksen aikana.

    • Anonyymi

      persut palvoo bb-talon tynkkystä.kertoo persuista paljon.

    • Anonyymi

      hienoa että persut noin kateellisia sannalle.heh heh kyllä naurattaa nämä sanna maalittaminen.siitä tietää sanna suosittu kun persut itkee täällä.

    • Anonyymi

      Nyt on viimeiset hetket nousta pedon merkkiä eli rokotuspassia vastaan ennen kuin se menee lopullisesti läpi! Ilman sitä et voi ostaa/myydä/matkustaa eli täyttää Ilmestyskirjan profetiat!! Hereillä olevat kristityt rukoilkaa!!

    • Anonyymi

      Törkeää toimintaa. Pääministeri sai ensin Suomen julkkiskerman palvomaan itseään somessa, kun kaikki julkaisivat yhteiskuvia ja kehuskelivat illalliskutsulla, ja sen jälkeen haistatti näille vierailleen tylysti pitkät paskat. Ei jatkoon.

    • Anonyymi

      Sais ottaa toisen mokoman viellä. Ei tarvi mitään. Poliisia lisää kyrmyttää noita Vihreitä ja Vasemmisto rääpäleitä.

    • Anonyymi

      No nythän ne aikoo perua kulttuuri leikkaukset!!. 😉🤗!

      • Anonyymi

        Kun annat kuten nyt on annettu sosialisteille talosi avaimet, niin hetken kuluttua olet asuntojonossa.

      • Anonyymi

        leikkauksista puheenollen Argatian mäeltä pitäisi aloittaa leikkaukset mitä pikimmin seltä saisi eniten säästöjä aikaan.Suomen väkilukuun nähden maassa on aivan liian suuri ja kallis hallinto .Mailmassa on useita maita joissa on väkilukuun suhteutetuna paljon pienempi ja halvempi hal-
        linto Kaksisataa edustajaa sekä lauma avustajia lisäksi . Huulipuna hallituksella on avustajia enpi kuin koskaan aikaisemmilla. Valtioneuvostoilla mitkä minä muistan. Muistan ajan kun hal-
        tuksen jäseniä oli oli sotasyylisyydestä käräjillä ainakin Ryti ja muistaakseni Linkomies Tannerista en ole varma Pekkalan hallituksen jäseniä eiollut syytteessä jos oikein muistan. Nykyistä hallitusta tuskin saadaan koskaan vastuuseen suomi nimisen valtion totaliseen Talou-
        delliseen vararikkoon ajamisesta. nimimerkki entinensuomalainen

    • Anonyymi

      Ihme valitusta pikkurahoista. EU elvytysrahastoon hassattiin juuri satakertainen määrä rahaa. Neljä miljardia. Arvon taiteijat voivat tienata leipänsä itse niikuin muidenkin pitää tehdä.

    • Anonyymi

      Entäs kun kukaan ei puhu sotesta ja mitä se pitää sisällään kuinka vaikuttaa kansalaisten hyvin vointiin

    • Anonyymi

      Marin haluaa keskustella kulttuuri- ja musiikkialan tilanteesta ja kutsuu alan vaikuttajina paikalle idolspopparit: Abreu, Pete Parkkonen, Diandra, Alma, Benjamin Peltonen, Sanni, Ilta ja Shirly Karvinen (ex-missi ja radiojuontaja). Marinilla on ilmeisesti aika kapea käsitys kulttuuri- ja musiikkialasta, kun tuntee vain nämä oman ikäluokkansa pop-musiikin edustajat. Ei mikään ihme, että syvällisiä ja vaikuttavia keskusteluja ei illan aikana käyty.

    • Anonyymi

      Kyllä vasemmisto tukee kulttuuria, nimittäin huumekulttuuria ja islamkulttuuria.
      Kaikki vihervassarit äänestäjineen SDP:tä myöten tukee.

    • Anonyymi

      Eikös se toiminutkaan se mariinin vappusatanen, kulttuurialaan?????Kannattaa uskoa vihervasemmistoa mitä satuja kertoilevat. Vihervasemmistolainen politiikka perustuu aina täydelliseen valheeseen ja aivopesuun eivät muuten pärjää.

    • Anonyymi

      Eihän köyhistä suomalaisista viis veisaa viisikko ja kumppanit. Pää asia että muut maat pärjää meidän eurorahoilla jota lahjoitetaan ruhtinaallisesti ja maksu mieheksi joutuu koko EU määräämä suomen kansalaiset.meillä verot kiristyy ja muilla mailla helpotetaan verotusta ja tukia lisätään kiitos kuuluu viisi kolme ja heidän kumppaneille .pelastakaa muut maat kunhan ette pelasta Suomeen .näillä eväillä mennään nykyään

    • Anonyymi

      Kurvinen sanoo että esitteli leikkauslista 23 syyskuuta ja ainoastaan vasemmistoliitto mutisi siitä jotain ja kurvinen teki sen perusteella vähemmän leikkauksia. muut eivät reagoineet, paikalla oli muiden puolueiden valtiosihteerit.

    • Anonyymi

      Marinilla menee miljoonat ja miljardit sekaisin...

    • Anonyymi

      Miksikähän Sipilän kestisemistä elinkeinoelämän porhoista ei kirjoiteta. Ei tietenkään kun ne suojelevat toisiaan. Poliitiikan naiset on niin yksin, he ovat vapaata riistaa lehdistölle.

    • Anonyymi

      Mariini teki mitä isommiltaan oppi. Ursula von Leyen vei suomalaisilta 9 miljardia EU:n vakautukseen, ja tarjoili sitten hymyssä suin miljardia takaisin.

      Mariini nappasi kulttuuriväeltä pois miljoonia, ja tarjosi siitä hyvästä kaljat.

      • Anonyymi

        Jokohan ne kateellisimmat raivoavat, joita ei kutsuttu mukaan, ovat jo päässeet rauhoittumaan?

        Onneksi meillä on nuori ja järkevä pääministeri!

        "Viime viikolla pääministeri Marin oli IL:n tietojen mukaan keskustellut Veikkauksen tuottojen aleneman kompensaatiosta keskustan puheenjohtajan Annika Saarikon kanssa.

        Tässä keskustelussa pääministeri Marin oli ilmaissut tahtonsa poistaa leikkaukset osoittamalla taiteelle ja kulttuurille tarvittava rahoitus joko täydentävässä talousarviomenettelyssä tai lisätalousarviossa.

        Hallituslähteiden mukaan pääministeri piti keskustelun jälkeen sovittuna sitä, että ongelma ratkaistaisiin viisikossa."

        Turha yrittää puhua järkeä näille huutajille. Meuhkaaminen on joillekin itseisarvo. On ihan sama mitä Marin tekee, se on aina väärin. Jos Veikkaustulojen romahtaminen olisi korvattu lisävelalla tai muilla leikkauksilla, olisi sekin ollut väärin.

        Puskista on helppo huudella kun ei ole mitään rakentavaa sanottavaa.

    • Anonyymi

      Kertokaa huutelijat että mistä ne Veikkauksen romahtaneet tulot pitäisi repiä. Öyhöttäminen on helppoa, mutta rakentavien vaihtoehtojen antaminen näköjään vaikeaa, ainakin nykyiselle oppositiolle.

      • Anonyymi

        Hyvä kommentti.

    • Anonyymi

      Meuhkaajat ovat tottuneet siihen, että peliongelmaiset kustantavat kulttuuriväen kulungit ruhtinaallisesti, mutta se peliongelmaisten asema saatiin viimeinkin paremmalle tolalle.

      Marinin hallitus varmasti aloittaa sekä Veikkauksen pelivoitoista ja verorahojemme yhdistämisestä uuden järjestelmän kulttuurin tukemiseen.

    • Anonyymi

      Ja tuommoisia keskinkertaisuuksia kutsui. Surkeaa mölinää niitten musiikkiesitykset. Nuo ei mitään tukia edes kaipaa, laualisivat vaikka karaokessa. Mutta oiekat talentit, jotka tekevät oikeaa taidetta, kyllä.

      • Anonyymi

        Kommenttisi on sinun ikioma mielipiteesi kyseisistä vieraista.
        Sinun talenttisi eivät varmastikaan ole kaikille mieluisia talentteja.
        Jokainen saa aivan varmasti arvostaa ihan mitä kulttuurin alaa kuin haluaa kuin myös sen edustajia.

    • Anonyymi

      Kunhan ei olisi valta ja kuuluisuus kihahtanut lettiin.Biletys on ehkä hänellä nyt se ykkösjuttu.Ei hyvältä näytä.Entäs yksityiselämä ? Onko sille aikaa.Ettei vaan menis liian cooliksi.mietin vaan?

      • Anonyymi

        No se on onneksi helevetin saman tekevää, mitä sinä mietit, joten mietipä vaan edelleenkin!!

    • Anonyymi

      Marin voisi säästöjen puitteissa kieltäytyä maksamasta vaalijuhlissaan ”spontaanisti” esiintyneiden taiteilijoiden keikkapalkkioita. Saihan ne kaljaa.

      • Anonyymi

        Oliskos maistunut sullekin? Siitä puhe, mistä pula.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliskos maistunut sullekin? Siitä puhe, mistä pula.

        Kyllä suomalainen köyhä juntti on tyhmä! Äänestää ja puolustaa tavallisen suomalaisen köyhdyttämistä, tyyppejä jotka suomalaisen ihmisen työllään maksamat verorahat jakelevat ympäri maailmaa. Hoitaisivat edes ensin suomalaiset köyhät ja syrjäytyneet ja sen jälkeen vasta esim kreikan ja Italian.

    • Anonyymi

      Tässäkin keskustelussa näyttää olevan meuhkaamassa kaikkea muuta kuin kulttuuriväki. Kirjoitusten perusteella sitä samaa räksyttäjä-porukkaa kuin asiassa kuin asiassa muutenkin.

      • Anonyymi

        Räksytys on ajan siirappi letussa.

        Se on aina jännä katsella sivusta kun pääministerin paidalle tulee tahroja
        jonkun muun wänkkäämänä.

        neli hallitus on neli mallitus.

    • Anonyymi

      Asumistukiin menee vuodessa 2,5 miljardia, olisko sieltä nipistettävissä joku ropo?
      Se on enemmän kuin puolustusvoimien budjetti vuodelle..

    • Anonyymi

      Kuten SDP ja Sanna Marin pettää aina ja kansa nyt jo tietää sen. Tarjoan punasta korttia siitä hyvästä, kun johtoportaan kahdelle ministerille, jotka meni leikauttaa aika lailla kulttuurialaa.

      • Anonyymi

        Pistetään juhlat pystyyn kulttuurialan leikkauksille ja yritetään pelastaa meidän maine tällä juhlalla. Pelkkä julkisuustempaus. Aika noloa rouva pääministeriltä.

    • Anonyymi

      Totta joka ikinen sana, kiitos.

    • Anonyymi

      Sinä henkiöit pääministeriin kaikki neljä puoluetta sitten vai?

    • Anonyymi

      kerranki Marinilla on edes hitunen järkeä päässään kulttuurista ja taiteesta saa ja pitääkin leikata miksei leikata samalla kertaa yli 20,Mrd euroa? ihan turhaa hömppää koko kulttuuri ja taide hahahahaa

    • Anonyymi

      Aina juhlien jälkeen tulee morkkis. Näin kävi myös näille hyväksikäytettille kulttuurialan henkilöille

    • Anonyymi

      Kaikkialta leikataan sitä se covid-19 saa aikaan, saahan nuo oopperat,teatterit ja muut hömppä muusikot asuessaan hienoissa taloissaan ansionsa töistä siis oikeista töistä,menköön raksalle duuniin oppivat tietämään mitä on työnteko. Hyvin noi näyttää pärjäävän eivät ole nälkää nähneet ja asuvat isoissa taloissa ja ajelevat uusilla autoilla, sieltä voi siis leikata vaikka enemmänkin.

    • Anonyymi

      Kommari on kommari! Syö valtion piikkiin, tekee vaalityötä valrion piikkiin

      • Anonyymi

        Ja veronmaksajat maksaa.

    • Anonyymi

      ja paskat, kyllä sitä joutaa leikata siltäkin puolen, on saanut niin paljon ilmaista rahaa vuosien ajan.... ja muusikot tehkää sitä musiikkia, älkääkä odottako koroankorvauksia, saatana....levyjä tekemään, teatterit ja fucking ooppera vois lopettaa kokonaan , turhaa paskaa. HYVÄ SANNA

    • Anonyymi

      Ilmaisia lahjoja ei olekaan.
      -vanha suomalainen sanalasku

      Ensin viinaa, laulua ja naisia. Ollaan niin lipevää että. Seuraavana päivänä vedetään matto alta.
      Sitä se on, demujen politiikka. Lupausta toisen perään.

      Kauhun sekaisin tuntein odotan ketä sannuli kutsuu seuraaviin bileisiin. Onko opettajat vai hoitajat?? Vai poliisit ??? 8/

      • Anonyymi

        Sanna M. on samalla tyhmä että noloo pääministeriksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna M. on samalla tyhmä että noloo pääministeriksi.

        Sanna tuhlailee nyt kommareiden ja vihreiden kanssa ja syyttävät koronaa ulkomaanvelan noususta. Ei mene kauaan kun suomea kohtaa suuret leikkaukset ja veronkorotukset ja uusia veromuotoja keksitään lisää. Työntekmisen kannattavuus laskee yhä.
        Suomen infrakehitys tulee jatkossakin keskittymään suppealle alueelle ja muut alueet jää kehitysalueeksi. Köyhyys lisääntyy. Kiitos politiikoille.
        Suomen BRT jää jo ensivuona rajusti muista pohjoimaista joka johtuu yksipuolisesta politiikasta ja sen seurauksena tulee asuntojenhinta kehitys romahtamaan jo ennen v. 2026. Ensivuoden talouden alamäkiä siivittää myös energiahintojen nousu joka nyt on jo nähtävissä.

    • Anonyymi

      Suomeahan johtaa ikuista nuoruutta elävä pissis.

    • Anonyymi

      Kuka idiootti äänestää demareita..?

    • Anonyymi

      Narsisti-Sanna kutsui kakkosketjun puuhastelijoita ja mielestelijöitä kotibileisiinsä. Tottakai siellä oli myös oma toyboy, FWB Ilmari. Halvalla meni kulttuurialan perse, hyvä heille.

    • Anonyymi

      Iskelmälaulajat ja missit ovat kulttuurialalla No, huh, huh! Hyvä vaan että tukia leikattiin noilta hoilottajilta.

    • Anonyymi

      Marin ei voi yksin lopettaa leikkauksia kun hallitus päättänyt niistä.
      On hyvä että leikkaukset julkistettiin .
      Yksi vieläkin pahempi leikkaus on joka kohdistuu nuorten liikuntaan .
      Täytyy olla erittäin ymmärtämätön hallitus jolta puuttuu näkemys ,kuinka käy kun harrastukset loppuu ja ovat liian kalliita erittäin useille.
      Siitä seuraa, irtautuminen yhteiskunnasta ja normaalista elämästä .Päämäärätön kuljeskelu ,vahingon teot ,koulut ei kiinnosta .

    • Anonyymi

      tottakai susiruma purra ja persut on kateellisia kun suomessa on hyvä pääministeri.

      • Anonyymi

        Onko toisen ihmisen ulkonäön arvostelu sinusta sivistynyttä? Jokainen on sen näköinen kuin on, puolueesta ja mielipiteistään riippumatta. Säälittävän lapsellista, etkö parempaan pysty.?

      • Anonyymi

        Katsotaan sitten kun Marinin hallituksen aikaansaamat velaksi elämiset on maksettu. että mikä sekansansuosio on siinävaiheessa kuntulee pää vetäjän käteen. Tulisikohan siinä vaiheessa Jo mieleen että mitä se Purra tuli aikanaan sanoneeksi. Te jotka näette ne ajat niin muistakaa mitä kirjoitn tämän asian tiimoilta. nimimer. entinensuomalainen

    • Anonyymi

      Milloin Halla-aho pääsee pois katkolta?

      • Anonyymi

        Koska Marin joutuu katkolle?

    • Anonyymi

      24 miljoonaa lisää kehitysapuun. Sillä ruokitaan monen vihreän perhe ja dimangeja Njangandingan viidennelle vaimolle

    • Anonyymi

      Sanna järjestää nyt kiivaasti valtionhallintoon hyvii virkoja ystävilleen ja sukulaisilleen ennen kun pääministerin kausi on lopuillaan. Varmaan mukava mälskäillä veromaksajiin rahoja.
      Korruptioitunut ja osaamaton pääministeri ajamassa suomea talousahdinkoon jota tyttöministerit hallituksessa peesaa.

    • Anonyymi

      Kova poru kulttuurialan tukiaisista kyllähän se on aivan hirveää jos heiltä leikataan joten on varmasti parempi että otetaan työttömiltä pois ja annetaan näille kulttuurialan loisille lisää eihän se ole mitään uutta että työttömät tapetaan nälkään nykyinen hallitus naurettava pellekerho joka keksii kansalle uusia veroja ja maksuja kuten bensiiniveron korotus yksikään muu euroopan maa ei ole sitä tehnyt ilmastonmuutoksen perusteella eikä se varmasti ollut suomessakaan todellinen syy mutta onpahan taas lisää jaettavaa tyhjänpäiväisyyksiin kuten kulttuuriin,urheiluun ja kehitysapuun.

      • Anonyymi

        Kysehän on siitä, että ensin demurit käytti hyväkseen eläkeläisiä vappusatasellaan, nyt kulttuuriväkeä ja mikä seuraavaksi, matut? Matujen ongelma on se, että niille pitää luvata moskeijoita niin imaamit kehottaa äänestää sannaa.

    • Anonyymi

      Yhteiskuntamme debilisaatioprosessi on kohta valmis.

      Tervetuloa absurdistaniin. Uusi kotimaamme.

      Sinun ei kuulu ymmärtää, sinun ei kuulu epäillä, sinun ei kuulu ajatella omilla aivoilla, sinun ei kuulu kyseenalaistaa.

      Sinun kuuluu sokeasti uskoa se, mitä sinun kurkusta painetaan alas. Sinun kuuluu totella.

      Jos epäilet, jos kyseenalaistat, jos teet vaikeita kysymyksiä, jos et niele mukisematta valheita niin olet tottakai uusionatsi-hitler-rasisti ! Näin sinun kuuluu ajatella.

      Olemme nähneet tämän kaiken ennenkin.

      • Anonyymi

        Paitsi että "uusionatsi-hitler-rasisti" on hallitus koronapassi päätöksellään ja jokainen kuka tätä passia puolustaa.

        Eipä näkynyt yhtään kasvovaippaa kutsuilla. Eri säännöt eliitille? Tehkää mitä minä sanon, älkää mitä minä teen.

    • Anonyymi

      Turha yhden naisen kimppuun on hyökätä. Hän ei yksin määrää rahoista.Tämmöinen jahtaaminen on lopetettava!

      • Anonyymi

        Tämä yksi nainen vaatii jo sovitun asian muuttamista jutun tultua julkisuuteen.
        Marin on ympäristöystävällinen - käy tuulella.

    • Anonyymi

      Mitä tekemistä shirly karvisella on kulttuurin kanssa?

      • Anonyymi

        On laulajan avopuoliso.

    • Anonyymi

      Kyllä hallitusohjelmasta on pidettävä kiinni, muutenhan sillä ei olisi mitään virkaa.

      sd

    • Anonyymi

      Marin otti vaan mallia suuresta EU johtajastamme, joka kävi kertomassa, ettei uusia rahansiirtoja unioniin ole tulossa, paitsi heti seuraavalla viikolla rahastoa energian hintojen nousun haittoja tasaamaan.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Teki Ursulat. Monkey See Monkey Do.

    • Anonyymi

      Sen verran vaan Sanna Marini ei,ole kuinteknaan KUNIGATAR eikä meillä onneksi ole
      Kunigaskuntaa.Enkä usko pyttyyn tuleva kielolle tuoksuu tältäkään Rouvalta.

    • Anonyymi

      Taas nämä viihdetaiteilijat ovat käsittäneet kaiken väärin. Korona aikana pahimmillaan olisi pitänyt saada esiintyä ja sitten itkivät kun eivät kuuluneet liittoon.." ei meitä ne koske "...

      • Anonyymi

        Hyvä kommentti.

    • Anonyymi

      Johan on höö. Korana jyllää.Se tässä on iso asia. laula ja laula. Katsotaan kuka vielä sairastuu.

    • Anonyymi

      Eiköhän ala jo olla täysin selvä juttu, että pääministeriksi ei sovi nuori melko kaunis nainen, joka ei oikein ymmärrä virkansa merkitystä.

      Sana "pää" ei pääministerillä tarkoita oman pään asettamista jatkuvasti tyhmyyttään pölkylle. Ei vaikka se pää olisikin normaalia kauniimpi.

    • Anonyymi

      Sanna Marin on kuin Trump. Kerää pisteitä twitterissä. Hallitus uusiksi ja äkkiä!!!

    • Anonyymi

      Jos nämä nykyajan esiintyjät, rääkyjät ja hyppijät ovat jotain kulttuuria, niin eivät tarvitse mitään kultturitukia. Menkööt tekemään oikeita töitä ja rääkykööt ja meuhkatkoot omalla ajallaan harrastuksenaan.

    • Anonyymi

      Vasemmisto tukee erityisesti islamisaatiota. Se näkyy olevan heille rakkain asia.

    • Anonyymi

      Törkeetä, pahinta selkäänpuukottamista ja hanurin nuolemista kuin voi olla. Joko Benjamin ja Anna A suunnittelevat uutta kaljoitteluiltaa Sanna seurassa?

    • Anonyymi

      Marin on pelkkä vitsi. Hallitus on vitsi. Yhteisestä kassasta annatte rahaa kenelle tahansa joka sitä vaatii. Politiikka on mennyt aivan naurettavaksi tulevien sukupolvien muroihin kusemiseksi myötäsi. Mutta ota toki lisää kiiltokuvia talteen.

    • Anonyymi

      Hei kaikki!
      Haluan kertoa kanssasi Internetissä ansaitsemisen salaisuuden.
      Tänään tein 500 dollaria tunnissa onnistuneesta kaupankäynnistä.
      Kaikki on hyvin yksinkertaista ja jokainen voi ansaita rahaa. Sinun tarvitsee vain seurata linkkiä ja rekisteröityä - https://pocketoption.com/smart/9oURDK6AE9TICG

      • Anonyymi

        T. Sanna?

    • Anonyymi

      yeeeshh

    • Anonyymi

      Marin on aito opportunisti. Vastustaa tarvittaessa omia päätöksiään.

    • Anonyymi

      HUOM. nyky hallitus on sitoutunut noudattaan Sipilän kekusta. hallitus ohjelmaa jonka Marinin edeltävä ana oli hyväksynyt, muuten tuo ana on koulutukseltaan mm. poliisi, ja juristi, eli luotettava vappu satasen mies.

      Sitten tämästä Marinin järkkäämästä karkeloinnista, jotenkin tulee mieleen sakasan touhut v.1939-45. jolloin soitettiin musiikkia ja syötiin ja sitten tulitettiin. ja juurikin noin kävi. nimittäin sanden kutsu vieraille tarjoiltiin valtion piikkiin ruokaa juomia ja muitakin huvituksia ja sande sai hyvää julkisuutta, ja sitten se tulitus, sande ilmoitti että nyt leikataan noilta kutus vieraiden edustamilta valtion apu rahoja.

      voihahan nyyhky.

    • Anonyymi

      Mitä seuraavaksi!!! Baarit ja laukku heiluu näin ja laukku heiluu!! Bileet bileet!.

    • Anonyymi

      Näin käy kun isä ei ole
      Kasvatuksessa mukana :(

    • Anonyymi

      Nyt syyttelee Kurvista listojen paljastuksesta!! Ei ota ittettelleen!! Ehkä vähän tökkii tämä meidän Hallituksen touhu!!!.

    • Anonyymi

      Sanna on laihtunut ja näyttää kasvoilta ikinuorelta parikymppiseltä onkohan aloittanut joogaamisen vai miten tullut noin hyvän näköiseksi näin äkkiä?

      • Anonyymi

        Sanna näyttää naamasta Robocopilta ilman kypärää!

    • Anonyymi

      Eduskunnan kyselytunnilla hallituspuolueen edustajat kysyivät hallitukselta miten veikan rahat aiotaan paikata kulttuuriväelle. Enpä ole tällaiseen ennen törmännyt että vassarit ja vihreät haastavat hallitusta. Mutta ääness olikin somali ja petelius. Kaksi pelleä.

      • Anonyymi

        Miltähän luulet kirjoituksesi perusteella itsestäsi tulevan kuvan näyttävän?

        Kun on epäselvää, niin silloin kysytään - sillä tavallahan ne asiat selviävät!

    • Anonyymi

      Mutta Sanna Marin on sentään hyvännäköinen nainen.

      • Anonyymi

        Sinun ja kymmenien tuhansien intialaisbottien mielestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun ja kymmenien tuhansien intialaisbottien mielestä.

        Hän tarkoitti "kullankaivajaa", get it?

    • Anonyymi

      Sanna ottaa vähän lisää lainaa ettei maine mene ja taas on yhdet leikkaukset peruttu. Seuraava hallitus sitten hoitaa…

      • Anonyymi

        ÄLÄ puhu paskaa.

        "Tämäkin ratkaisu on tehty hallituksen sopiman menokehyksen puitteissa.
        Emme ole korottamassa kehystasoa emmekä sellaisesta ole sopineet vaan tämä kaikki on sovittu menokehyksen sisällä.

        Päätöksen takana on Marinin mukaan valtiovarainministeri Annika Saarikon ja valtiovarainministeriön selvitys.

        Nähdäkseni ratkaisu on kestävä ja sellainen, jonka takana hallitus voi seistä.

        – Se (raha) ei ole pois muista kohteista vaan kyse on yksinkertaisesti siitä, että käytämme jakamatonta osuutta, Marin sanoi."

    • Anonyymi

      JOKU SANOI, ETTEI SE NAINEN ENÄÄ JUO HEIDÄN PUOLESTAAN SUOMEN VALTION VIINOJA.

    • Anonyymi

      No tässä oli hyvä esimerkki, että muusikoiden ääniä ei voida tällaisella tempulla ostaa.

    • Anonyymi

      Hätäilijöiden hämääminen on uusi normi politiikassa. Samalla nostetaan sosiaalisissa medioissa esille mahdollisesti vaaralliset yksilöt kommenteillaan. Muutama päivä myöhemmin paljastetaan asioiden oikea laita.

    • Anonyymi

      Seuraavan kerran ku Marin järkkää jotain pippaloita, niin kuinkahan moni uskaltaa mennä !!!??? heheheh...... tossa tietää miten käy...

    • Anonyymi

      Tanskassa on kolme kertaa enemmän tartuntoja ja kolme kertaa enemmän kuolemia ja siellä "passi" haudattiin.

      Miksi Suomeen pitäisi tuoda ihmisoikeuksia ja ihmiserottelua suosiva Passi?.
      Suomea...niinkuin muitakin EU maita ohjaillaan ihan muualta.

      Meitä manipuloidaan luovuttamaan valtamme velan kautta EU:n ns yhteisvelkaan. Meitä tullaan siis kontrolloimaan velalla ja passeilla.

      "Ulkomailta ohjattu Marin":
      https://www.youtube.com/watch?v=zcr8-kf_zfA4

      "Poliittinen järjestelmä on läpimätä":
      https://www.youtube.com/watch?v=XE-oGvV2gis

      Tämän agendan julkinen puoli eli niin sanottu PR ja lobbauspuoli on Davosin foorumi eli "suuri nollaus", meitä ollaan yhteiskuntana nollaamassa, eikä tällä tarkoiteta mitään hyvää:
      https://yle.fi/uutiset/3-11902107

      Kansalaisia viedään kuin lammasta narussa ja nyt tämän pandemian aikana se kuva selkenee. Pandemia on vain tekosyy tälle kaikelle. Oikeuksiamme kavennetaan ja velkamme kasvaa ja veromme.

      Tätä samaa agendaa on koronapassi, jota tullaan kiristämään täysin fasistiseksi.

    • Anonyymi

      Minä lopetan veikkaamisen.

      Varmin tapa voittaa.

      Veikkaukseen pelatut rahat kuuluu pelaajille.

      • Anonyymi

        Veikkauksen voittorahoja on käytetty myös monenlaisille pelaajille liikunnan ja urheilun tukemisessa.

    • Anonyymi

      SuomenSuttura. Ei edusta minkäänlaista arvovaltaa.
      Vaihtakaa se nopeesti.

    • Anonyymi

      Kulttuuria pyöritetään ihan mummojen pelimarkoilla, siis mummoilta pois - kulttuuriin.
      Ruotsissa ovat kaikki peliautomaatit poistettu kauppojen eteisauloista jo ajat sitte. - millähän siellä kulttuuria rahoitetaan?

      • Anonyymi

        Verorahoilla!

    • Anonyymi

      Mullei oo muuta sanottavaa ku "nyt ei ole oikea aika lähteä mökille" - kelatkaas puoleen väliin - sielhän on meijän Sanna LOL
      https://youtu.be/PlelilIre_w

    • Anonyymi

      Kaikki juoppoMarinin alkoholin käyttöä koskevat viestit on poistettu.... totuus sattuu ja kovaa🤭

      • Anonyymi

        Onko sulla kovakin viinan tuska?!! Siitä puhe, mistä pula - hähähähähäh!

    • Anonyymi

      Pääministeri Marinille ISO KIITOS , että hän esti leikkaukset, jotka olisivat vieneet toimintamahdollisuuksia Veikkauksen voittovarojen poisjäämisen takia todella tärkeiltä järjestöiltä.

      Kun ylimääräisiä verorahoja on löytynyt turpeenpolttajille ja pollareille, niin on sitä löydyttävä myös kulttuuriin, joka on aivan varmasti elintärkeää kansalaisille myös mielenterveyden kannalta.

      Sipilämäinen leikkurihan olisi leikannut, jos sille olisi valta annettu.

    • Anonyymi

      Kiero Kurvinen yritti taas kerran temppujansa, mutta onneksi meillä on jämäkkä ja oikeudenmukainen pääministeri, joka ei anna kurvistenkaltaisille ketkuille mahdollisuutta toimia hallitusvastaisesti leikkurinsa kanssa.
      Nähtiin taas kerran, mitkä puolueet oikeasti ovat kulttuurin tukemisen puolella:
      Vihreät, Vasemmistoliitto ja SDP.

    • Anonyymi

      Sannalla on yksi taitava tapa, hän syyttää muita omista mokistaan eikä varmasti kanna vastuutaan kun se hetki tulee.

      • Anonyymi

        Pääministeri Sanna Marin juurikin kantoi vastuunsa ja esti epäoikeudenmukaiset leikkaukset, koska Marinin mukaan syy keväisen leikkauspäätöksen pyörtämiseen on se, että kun leikkauksia arvioitiin nyt "uuden tiedon valossa", ne osoittautuivat monelle toimijalle kohtuuttomiksi.
        Marinin mukaan hallituksella ei ollut kevään kehysriihessä riittäviä tietoja.

        Sen vuoksi hallitus, ja viisikko, on halunnut omia aikaisempia päätöksiänsä korjata, Marin sanoi.

        Viisas pääministeri toimii viisaasti eikä hakkaa pässimäisesti eteenpäin päätöksiä, jotka ymmärtää epäoikeudenmukaisiksi.

        Luottamus sopankeittäjä Kurviseen tipahti entisestään ... kepuli yritti pettää taas kerran.

    • Anonyymi

      Peruminen koskee niin kulttuurin, nuorisoalan ja liikunnan edunsaajia kuin sosiaali- terveysministeriön kautta tukea saavia järjestöjä.

      Veikkaustuottojen alenema korvataan Marinin mukaan järjestöille vuonna 2022 sataprosenttisesti.

      Marinin mukaan syy keväisen leikkauspäätöksen pyörtämiseen on se, että kun leikkauksia arvioitiin nyt "uuden tiedon valossa", ne osoittautuivat monelle toimijalle kohtuuttomiksi. Marinin mukaan hallituksella ei ollut kevään kehysriihessä riittäviä tietoja.

      Sen vuoksi hallitus, ja viisikko, on halunnut omia aikaisempia päätöksiänsä korjata, Marin sanoi.

      Tämä on hallitusviisikon yhteinen näkemys, Marin sanoi.
      https://yle.fi/uutiset/3-12145598

    • Anonyymi

      Viisikossa on järkeä ja voimaa!

    • Anonyymi

      Demokratia on siinä huono että kun ihminen perheellistyy tärkeintä on oma leipä. Oma etu.

      Niin siksi pitää miellyttää kaikkia.

      Miellyttäminen onnistuu jos on hyvät välit niihin joilla on rahaa eli esim media on 1% hallussa. Heillä on aikaa ja rahaa tuhota ihmisem maine muiden silmissä. Rikkailla sius jotka elää toisten työllä.

      Rikkaita hyödyttääjoukkopahuus. Lauman turvin tehty sadismi porukassa. Esim 15 vuotta joukkovainoa yhtä perhettä kohtaan melukampanja. Ei yhtään arki iltaa tai vapaapäivää tai kwsäpäivöä ilman 9-21 meteli koirat hsukkuu kakarat karjuu kirkuu miehet paukuttaa mölisee kaasuttaa jne

      Satojen ihmistdn elämäntehtävä mobessa polvedsa tuhota yhden elämää.

      Tämä käytös, rikos yleistyy bisnes urheilun, mittariurheilun, oman kropan mittaamisteollisuuden, joukkourheilun kasvun myötä jossa marininkin mies mukana monella taviin

      Minum ja viattomien läheisten elämän on elisalla v 2007 töissä ollut mies maslittanut vihalle, sadismille, pahuydelle, nyt hön on raksatavaramyyjä. Vaimonsa kassa.

    • Anonyymi

      Sanna rulaa yes

      Seuraava Presidentti jo niin hän haluaa!

      Ei vanhat ukot enää pärjää, naisviisikko on tuonut uusia tuulia politikkaan ja päätöksentekoon.

      Vanhat jo eläkkeelle ja nuorille tilaa sekä antamaan uusia näkökulmia suomen politiikkaan ja nykyaikaistetaan se Marinin ja fiksujen naisten voimalla,tiedolla, kielitaidolla ja maailmanjohtajuudella, kansainvälisyydellä, yes

      Orvot ja vanhat , vanhakantaiset persut voi suksia sinne Unkariin!

    • Anonyymi

      Sanna Marin on kautta aikojen paras Suomen pääministeri, joka halutaan jatkoon!

      Äänestäisin Sanna Marinia vaikka presidentiksi, koska hän on niin järkevin ja oikeudenmukaisin poliitikko Suomessa.
      Koko Suomen etu ja kaikkien kansalaisten parhaaksi!

    • Anonyymi

      Edelläoleva kommentoitava asia vanhaa ja virheellistä tietoa . Mikä kirjopittajan motiivi.

    Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Bile-Sanna vai pääministeri-Marin? Lue Ukkolan kolumni

      Bile Dani on saanut haastajan Bile Sanna. Seiska ja Iltalehti uutisoivat alkoholin huuruisista julkkisjuhlista, jollaisia pääministerimme Sanna Marin
      Maailman menoa
      487
      7606
    2. Mikko Kuustonen paljastaa Hanna-rakkaan yllättävän teon kriisin keskellä: "Ne on rankkoja..."

      Mikko Kuustonen ja Hanna Brotherus on kyllä mielenkiintoinen pari. Rakastuneet kypsissä kymmenissä ja uusioperhettä pukkaa: https://www.suomi24.fi/vii
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2478
    3. Kepulaiset arvioivat Marinin ruumiinrakennetta

      Keskustan pää-äänenkannattajalehti Suomenmaa teki arvioita Marinin terveydentilasta muun muassa hänen siivousintonsa, ruumiinrakenteen ja juoksuharras
      Maailman menoa
      157
      2443
    4. Uuh! Mediapersoona Janni Hussi yllättää kuumana narubikineissä ilkamoiden: "Yritin sihdata tota..."

      Janni Hussi viettää Kreetalla kuumaa lomaa kihlattunsa Joel Harkimon kanssa. Tämä kuva on saanut eniten tykkäyksiä Instassa, eikä ihme! https://www.su
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1405
    5. Et halua mitään väärinkäsityksiä

      ja että siksi käännät selkäsi mulle. Älä tee omia johtopäätöksiä. Joohan ihana?
      Ikävä
      82
      671
    6. Nyt tiedän, meidän pitäisi nainen

      harrastaa seksiä niin ei kumpaakaan ujostuttaisi.
      Ikävä
      41
      633
    7. Rokottamattomat ovat tehneet itse itsestään panttivankeja

      Olisiko nyt pikkuhiljaa aika luopua rokotevastaisuudesta ja hakea se rokote? "Presidentti ei esimerkiksi puhu siitä, että koronarokotetut olisivat ro
      Kokkola
      83
      596
    8. Matematiikkaa

      Mitä tiukemmat vaatimukset puolison tai seksikumppanin suhteen, sitä pienempi valinnanvara. Pätee molempiin sukupuoliin. Monilla on niin suuret vaatim
      Sinkut
      141
      566
    Aihe