Veijonen: Erehdyksiäni turha muistella

Anonyymi

KUINKA HYVÄ PROFETIA OLI KALLIOMOSKEIJAN TUHO 11. 9. 2021?

Kirjoitin rukoilevani, että tuo ennustus olisi sattumaa parempi.
Jos Kalliomoskeija lähiaikoina tuhoutuu Juutalaistemppelin tulla,
ennustus oli huomattavasti sattumaa parempi. Jos Kalliomoskeija
tuhoutuu tasan vuotta myöhemmin, ennustus oli paljon sattumaa
parempi. Sellaiseen pystyy vain erittäin hyvä profeetta. Tosin
minun erinomaisuuteni on jo todistettu ja vielä todistetaan
muilla tavoin. "Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin!"
HV http://wwnet.fi/users/veijone


EREHDYKSIÄNI TURHA MUISTELLA

Tapio Nousiaisen yhteydessä mainitsin yleisimmän syyn erehdyksille: "Hän selitti asioita runsaasti pikkutarkasti, jolloin luonnollisesti monet esitykset olivat metsässä." Minulla on ollut sama juttu. Toisarvoisia asioita on veikattu kuten henkilö, joka tekee valerauhan antikristuksen kanssa. Sanomallani tavalla peres-linja kyllä on toteutunut, mutta henkilö ei ollut Shimon Peres.

Malacyn profetia: nykyinen paavi on kirkon viimeinen. Minä veikkasin edellistä, koska aikakauden uskottiin päättyvän valerauhaan jo hänen aikanaan. Olin väärässä paavista, mutta oikeassa siinä, että paavi, porton pää tuo kirkon siunauksen Jumalan tuomion syylle, Israelin maan jakamiselle Jerusalemin valerauhassa.

Kaiken matkaa on odotettu antikristusta ja valerauhaa, ei siinä mielestäni ole mitään ihmeellistä vaan sellaiset erehtymiset ovat aivan luonnollisia. Olen erikoistunut ylösoton tulon yksityiskohtiin ja moneen kertaan todennut, että olennaista on Jerusalemin valerauhan vahvistus seurakunnan ylösoton tulon merkiksi. Kenenkään muun kirjoissa ei edes sisällössä ole olennaista totuutta, mutta minulla jo kirjojeni otsikoissa: Tuleva Lähi-Idän rauhansopimus ja uskovien katoaminen sekä Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin.

Jopa tuossa kirjassa "Palestiina maan päälle ja seurakunta yläilmohin". Siitä aiheesta skeptikko Otto J. Mäkelä pilkkasi jo vuonna 2000: "Palestiinalaisten kansallisneuvosto julistaa palestiinalaisvaltion istunnossaan Gazassa 15. marraskuuta, sanoi PLO:n johtoon kuuluvan kansallisneuvoston varapuhemies. Jos siis Arafat julistaa Palestiinan, Veijonen julistaa: Seurakunta lähtee!" Niin todellakin julistaa, mutta Palestiina ei tule ennekuin myös Jerusalemin valerauha. Veijonenhan nämä tietää, turha uskoa skeptikoiden ja palestiinalaisten puheisiin! HV

2

255

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei ole Veijosen veroista profeettaa tässä maassa!

      • Anonyymi

        Hän saattoi olla valehtelijoista paras


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      36
      1346
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      63
      1118
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      993
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      58
      968
    5. 69
      816
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      811
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      82
      745
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      40
      719
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      692
    10. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      661
    Aihe