Benny Hinn

Tässä totuus Benny Hinnistä:

Benny Hinn



Benny Hinn tunnetaan miehenä, jonka opetukset ja toiminta jakaa kristillisiä piirejä. Hinn leimataan vääräksi profeetaksi joittenkin mielestä, toisille hän Jumalan voitelema ihmemies. Jotta saamme selvän siitä mikä Benny oikein on miehiään, niin meidän tutustuttava mieheen nimeltä Benny Hinn. Mistä Benny Hinn on saanut voitelun, joka hänellä on?




Bennyn voitelun alkuperä





Benny itse kertoo saarnassaan: ”Yksi oudoimmista tapauksista sattui muutama vuosi sitten, kun vierailin Aimeen haudalla. Nyt torstaina olen TBN:n lähetyksessä. Perjantaina aion vierailla Kathryn Kuhlmanin haudalla. Se on lähellä Aimeen hautaa… en koskaan unohda mitä näin Aimeen haudalla. Se oli uskomattoman dramaattista. hän oli sellainen nainen, että hänen haudallaan, sen molemmin puolin, seisoivat yli kaksimetriset enkelit kumartuneina haudan puoleen ja kultainen ketju ulottui haudan ympäri…tuntuu uskomattomalta, että joku voi kuolla ja enkelit seisovat haudan vierellä kumartuneena. Tunsin valtavan voitelun, kun olin siellä… Jumalan voima tuli ylleni… uskon voitelun lähteneen Aimeen ruumiista… te, te teidän tulisi tuntea Aimeen haudan voitelu. Se on uskomatonta. Ja Kathrynin. Se on valtava. Olen kuullut ihmisten parantuneen kun he ovat käyneet haudalla… ”



Uskovat saavat Pyhän Hengen voitelunJumalan kautta, Raamatun opetuksen mukaan eikä kuolleiden hautojen kautta. Benny puhuu haudan voitelusta, hän siirtää voitelun sellaisiin yhteyksiin, jotka ovat Raamatun opetuksessa kiellettyjä yhteyksiä.



Jos joku kääntyy vainaja-tai tietäjähenkien puoleen, lähtien haureudessa kulkemaan heidän jäljessänsä, sitä ihmistä vastaan minä käännän kasvoni ja hävitän hänet hänen kansastansa, 3 Moos 20:6.



Aimee Semplee MacPherson 1890-1944. Aimeen miehen kuoltua hän perusti seurakunnan, jonka nimeksi tuli Foursquare Gospel. Macphersonin hengellinen toiminnan sanottiin olevan eri tunnusten välissä olevaa ”ekumeenista”. Aimee MacPherson oli aikansa huomatuin naisjohtaja Amerikan monisävytteisessä helluntailiikkeessä. Aimee kannatti latter rain(myöhäissade) oppia.



Lopun ajassa tulee vääriä profeettoja, jotka tekevät suuria ihmeitä. Ihmeet eivät saa hämätä uskovia näkemästä tosiasioita, näiden ihmemiesten taustoista ja opetuksista. Tällainen, haudassa kuolleen ihmisen ruumiin kautta tuleva voitelu ei ole Raamatun Jumalan voitelua ja jos se ei tule Jumalalta niin sen on tultava eksyttäviltä riivaajahengiltä.



Tiedän, että monet loukkaantuvat kuin kirjoitan tällä tavoin, mutta meidän on uskallettava katsoa tosiasioita suoraan kohti eikä kääntää päätä pois niistä.




Voitelun hedelmää





Katsomme seuraavaksi millaista hedelmää Bennyn voitelu synnyttää. Benny Hinn elää kuin ruhtinas, hänellä on oma henkilökunta ja avustajat sekä omat lakimiehet. Benny itse on sanonut itsestään: ”So, I am Benny Jehovah,” Spiritual Warfare Seminar, 2.5. 1990.

Raamattu opettaa Jumalan tehneen ihmisen omaksi kuvakseen. Benny ymmärtää tämän Raamatun kohdan väärin, hän ymmärtää, että Jumala teki ihmisestä Jumalan. Raamatussa on opetus, että laittomuuden ihminen julistaa olevansa Jumala. Tämä ei ole mitään tikulla kaivelemista, vaan nämä asiat ovat erittäin vakavia. Benny Hinnissä oleva voitelu tekee Bennystä Jumalan, kun taas Raamatun Pyhä Henki tekee ihmisestä Jumalan lapsen. Näiden kahden asian välillä on suuri ja sovittamaton ero.



Benny Hinn uskoo Jeesuksen ilmestyvän näkyvästi hänen suurkokouksissaan. Raamattu opettaa toisin, kun Jeesus kuoli lähetti hän toisen Puolustajan olemaan hänen omiensa kanssa. Kun Jeesus tulee näkyvästi seuraavan kerran hän tempaa omansa ylös Karitsan hääjuhliin.

Benny Hinn vääristelee tosiasioita, kun hän oli Ghanassa niin suurkokouksessa Bennyn mukaan, nousi mies kuolleista, joka myös videoitiin. Kun tätä videota kyseltiin, jotta se katsottaisiin ja tarkastettaisiin, niin yhtäkkiä selitettiin ettei videokamerat olleetkaan käynnissä tapauksen aikana. Kun asia haluttiin tarkemmin tutkia, niin Benny sanoi:” Jumala voi herättää kuolleen.” Benny Hinn toimiii näin, ensin sensaatiomainen tarina, jossa Jumala käyttää Bennyä voimallisesti ja sitten asia yhtäkkiä muutetaan ja latistetaan. En ole sanonut niin sanoin näin. Todelliset Jumalan palvelijat eivät valehtele vääristämällä tosiasioita.



Benny Hinn on sanonut: ”Asetan kirouksen jokaisen miehen ja naisen ylle, jotka nostavat kätensä tätä voitelua vastaan. Kiroan sen miehen, joka uskaltaa puhua tätä palvelutehtävää vastaan.”



Raamattu opettaa: Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte,

1 Piet 3:9.



Raamattu opettaa Jumalan palvelijoita siunaamaan niitä, jotka ovat heitä vastaan, koska Jumalan palvelijat ovat kutsutut siunaamaan ihmisiä, jotta he itse perisivät siunauksen. Jumalan palvelijoita kehotetaan siunaamaan ihmisiä eikä kiroamaan. Benny ei, joko tunne Jumalan sanaa tai ei välitä mitä Raamattu sanoo, koska hän tekee toisin kun Raamattu opettaa. Bennyn voitelu julistaa toisin ajattelijoille kirousta, myös katolinen kirkko pitää niitä kirottuina, jotka eivät usko katolista evankeliumia. Onkohan Bennyllä ja katolisella kirkolla sama voitelu?



Raamattu opettaa sellaisen ihmisen olevan kirottu, joka julistaa toista eli väärää evankeliumia. Benny Hinnille ilmestyvät näyissä Jeesus, Kuhlman, enkelit, Elia ja Pyhä Henki, joilta Benny saa aina uuden ilmestystiedon ja uuden voitelun. Näiden ilmestystietojen kautta Jumala on paljastanut Bennylle, että Jumala on yhdeksän. Raamattu opettaa niin vanhassa kuin uudessa testamentissa Jumalan olevan yksi. Isästä Benny opettaa:” Jumala Isä on persoona, jolla on oma henki, sielu ja henkiruumis. Bennyllä on Jumaluuden perusta täysin pielessä. Tämä voitelu ei voi tulla Jumalalta, joka vaikuttaa Bennyssä. Eihän Jumalan Henki opeta koko ajan vastoin Raamattua. Ihmeet joita on tapahtunut Bennyn palvelutehtävän kautta eivät paina Jumalan vaa’assa mitään, koska Jumalan Henki on totuuden Henki, joka johdattaa uskovan koko totuuteen. Valheen henki on erityisen innokas peukaloimaan Jeesuksen ristinkuolemaa. Mitäköhän Benny opettaa Jeesuksen rististä?




Jds-oppi





Benny Hinnin omin sanoin v. 1987: ”Hän kuoli hengellisesti…Jeesus Kristus ymmärsi, että hengellinen kuolema on yhteys saatanan luontoon… Mikä on hengellinen kuolema? Ero Jumalasta… Hän, joka on Jumalasta, tuli osaksi saatanan luonnosta, kun hänet tehtiin synniksi.”



Benny kuulostaa aika sekavalta eikä sano juuri mitään. Näin moni ajattelee, mutta kun laitamme tähän Bennyn puheen jälkeen E.W. Kenyonin JDS-opin(Jesus died spritually= Jeesus kuoli hengellisesti) niin alamme ymmärtää, että mitä Benny oikein tarkoitti. E. W. Kenyon kirjassaan The Father and his family kirjoitti JDS-opista, joka on paha harhaoppi näin:

Jeesus riippui ristillä kolme tuntia ennen kuin Hänestä tuli syntiemme kantaja. Hänestä tuli syntien kantaja sillä hetkellä kun Jumala otto meidän syntimme ja laski ne Hänen henkensä päälle. Silloin Hänen henkensä koki muutoksen ja Hän siirtyi hengellisen kuoleman ja saatanan valtaan. Oli välttämätöntä, että Hänet samastettiin sen yhteyden kanssa, joka meillä on saatanaan, niin että Hänkin kuoli hengellisesti. Se tapahtui silloin kun Hän huusi: ”Jumalani Jumalani miksi minut hylkäsit?” Nyt Hän on meidän syntiemme kirous. Nyt Hänet on suljettu pois Jumalan läsnäolosta. Tuntikausia Hän riippuu siellä ja lopuksi huutaa: ” Se on täytetty” ja luovuttaa henkensä. Jeesus ei tällä tarkoita, että Hänen sijaiskärsimyksensä olisi täytetty. Huuto tarkoitti sitä, että ihmisenä ja juutalaisena Hän oli täyttänyt Mooseksen lain. Kun Jeesus teki tämän, Hänen täytyi mennä helvettiin ja maksaa meidän syntisen luontomme rangaistus. Jeesus tuli osalliseksi saatanan luonnosta, kun Jumala pani meidän syntisen luontomme Hänen päälleen ristillä.


Kärsittyään fyysisen kuoleman hänen henkensä vietiin helvettiin, jossa hänet köytettiin synnin ja sairauden kahleilla ja kaikella saatanan pahuudella. Helvetin demonien kuoro saatanan johdolla lauloi: Me olemme voittaneet, me olemme voittaneet Jumalan Pojan. Sen jälkeen seurasi voitonjuhla kadotuksessa, koska perkele nyt uskoi voittaneensa Jumalan Pojan. Hän ei kuitenkaan tiennyt, että Jeesus esiintyi syntisten edusmiehenä, kun hänet tehtiin synniksi ja Hän otti itselleen saatanan pahan luonnon. Siksi Jumala hylkäsi Hänet. Hän ei ollut enää Hänen Isänsä, koska saatana oli nyt hänen herransa. Jeesus kärsi sanoin kuvaamattomasti helvetissä kolme päivää ja yötä, kaikki helvetin joukot kimpussaan.


Sitten Hänet äkkiä vanhurskautettiin. Kaikkivaltias Jumala nousi taivaassa ylös valtaistuimeltaan ja huusi: Se on täytetty! Se riittää! Silloin Jumala saattoi sanoa: Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. Tuona hetkessä helvetissä synti kysymys oli ratkaistu. Jeesus Kristus oli laillisesti vanhurskautettu ja Hänelle oli palautettu Hänen valtansa. Jeesus syntyi uudesti ja oli jälleen hengessä elävä. Helvetti vapisi. Jeesus pudisti itsensä vapaaksi synnin, sairauden ja pahuuden kahleista. Hän meni perkeleen eteen, tarttui häneen ja heitti hänet maahan. Sitten Jeesus laski jalkansa hänen päällensä ja otti häneltä kuoleman, kuoleman valtakunnan ja haudan avaimet. Pyhä Henki avasi helvetin portit ja herätti Jeesuksen ruumiin kuolleista. Hän nousi ylös Isän luo ja julisti: Minä olen maksanut hinnan ja avannut vankilan ovet.


Kristus voitti saatanan(helvetissä) niin kuin ihminen. Saatana saattoi pitää Hänet valtansa alaisena siihen saakka kun Jumala oli julistanut Hänet vanhurskaaksi. Kristus oli ensimmäinen ihminen, joka vapautti itsensä saatanan vankeudesta ja voitti hänet. Kun Hän nousi ylös niin kuin ihminen, saatanan voimat asetettiin Hänen jalkojensa alle.



Varsinainen satu tämä kertomus, jossa tehdään pilkkaa Jeesuksesta tosi rajulla tavalla. Tämä on harha-oppi, joka vääristää todellisen ristintyön, josta on tehtävä parannus, koska tämä JDS-oppi on toista evankeliumia. JDS-oppi opetti Jeesuksen kuolleen hengellisesti ja samoinhan Bennykin sanoi. JDS-oppi opetti, että Jeesuksen hengellisen kuoleman kautta Hän tuli osalliseksi saatanan luonnosta, samoin Bennykin opetti Jeesuksen tulleen osalliseksi saatanan luonnosta. Benny Hinn opettaa toista evankeliumia ja eksyttää sillä Jumalan kansaa, jotka ovat ihmeiden lumoissa.




Benny Hinn ja katolisuus





Benny Hinn pitää paavia suurena kristillisenä johtajana. Benny Hinn opettaa katolisesta ehtoollisesta: "Jumala todella antoi minulle ilmestyksen… kun osallistumme ehtoolliseen kyse ei ole vain ehtoollisesta… otamme osaa itseensä Jeesukseen Kristukseen. Hän ei sanonut, ´ottakaa ja syökää tämä edustaa ruumistani´, Hän sanoi, ´tämä on minun ruumiini´. Kun otat osaa ehtoolliseen otat osan Jeesusta ja se parantaa ruumiisi… me emme ota leipää. Vaan otamme kuten Hän sanoo: ´Tämä on minun ruumiini´". Todellinen Jumalan voideltu ei mene riivaajien pöytään eikä ylistä riivaajien oppia.

23.4.1988 Larry King Live TV-ohjelmassa Benny Hinn sanoi: ”Katsos, Jumala on antanut meille, Larry, monta parantumisen lähdettä. Katsopa Lourdesia. Ihmisiä on parantunut mentyään Lourdesiin ja Fatimaan…” Benny Hinnissä oleva voitelu saa hänet sekoittamaan demoniset parantumisihmeet Jumalan ihmeisiin. Lourdesissa ja Fatimassa on patsas Marialle, nämä patsaat pystytettiin Marialle, koska tämä demoninen Maria on ilmestynyt näissä paikoissa. Lourdes ja Fatima ovat katolisten pyhiä paikkoja, joissa palvotaan Mariaa. Benny Hinn on kaiken edellä tutkitun valossa väärä profeetta, sillä aito Jumalan palvelija ei sekoita demonisia ilmestyksiä Jumalan Hengen toiminnaksi.




Totuuden Henki ei sekoita itseensä valhetta





Pastori Larry Thomas antoi seuraavan lausunnon Benny Hinnistä. kasetti No Laughing Matter lokakuu 1994: ”Jos Benny Hinn nousee ylös ja saarnaa, että hän on maailman messias tänään, kuten hän tekee, että Jumalan suunnitelma on jokaisen kohdalla, että hän olisi hoikka, hyvännäköinen ja rikas, että Jeesus oli riivattu, että hänestä tuli ristillä pahan hengen valtaama ja hänen täytyi mennä helvettiin ja syntyä uudesti itse Hengestä, että Hän oli vain ihminen eikä Jumala..kun hän saarnaa tällaista valhetta ja harhaoppeja, uskotko hetkeäkään, että Jumalan Henki tulee Jumalanpalvelukseen ja siunaa ihmisiä, puhaltaa ihmisiä kumoon ja palvelee ihmisiä? Jos tämä on Jumalan Henki, meillä ei ole mahdollisuuksia. Jos Jumalan Henki kunnioittaa niin totuutta kuin valhetta, kuinka me koskaan tiedämme mikä on totta? Mutta Pyhä Henki on Totuuden Henki, joka johdattaa meidät kaikkeen totuuteen eikä hän hetkeksikään suvaitse sellaisen harhaopin saarnaamista.”


--------------------------------------------------

PS:Luitko jo tämän kirjoituksen, jos et niin lue ihmeessä:
http://www.kolumbus.fi/kj.mustonen/Sanoma.pdf
11833
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kristityt saavat Pyhän Hengen jo lapsena kasteessa lahjaksi.

Lahkoissa ja lahkolaisten haudoilla ja lahkojen kasteenhaudoilla vaikuttaa ihan eri voimat ja voitelut. Niitä tulee varoa kuin ruttoa.

Amen.

Äänestä
  • Etkö vieläkään ymmärrä, että lapsikaste on saatanan harhautusta? Se on ihmisoppi/harhaoppi, jota tulee karttaa kuin ruttoa.


    Heprealaiskirje 6:1-2
    1 Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan,
    2 oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta

    Lue tuo linkki jonka laitoin, ihan oikeesti lue se kokonaan, vai etkö uskalla?
    Pelottaako Jumalan Sana?

    Äänestä

  • Joku(Se alku....) kirjoitti:

    Etkö vieläkään ymmärrä, että lapsikaste on saatanan harhautusta? Se on ihmisoppi/harhaoppi, jota tulee karttaa kuin ruttoa.


    Heprealaiskirje 6:1-2
    1 Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan,
    2 oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta

    Lue tuo linkki jonka laitoin, ihan oikeesti lue se kokonaan, vai etkö uskalla?
    Pelottaako Jumalan Sana?

    ihan raipelta... ;)

    Äänestä

  • suomen kielellä ,mitä tässä itse asiassa on nähtävänä.

    Äänestä

amerikoissa kaikki on toisin, semmosta kyselisin onko john vimberin ja benny hinnin välillä kytköksiä ,jos on niin millä lailla.

Äänestä
  • Valitettavasti en osaa sanoa.

    Äänestä

  • Niitä kahta rottaa ja eräitä muitakin uudestikastajia yhdistää saatana.
    Riittääkö?

    Äänestä

  • Kytköksiä ymmärtääkseni on. Aihepiiristä on saatavilla hyvin kirjallisuutta, esim. Paavo Hiltunen: Toronto-ilmiö läpivalaistuna ja Juhani Aitomaa: Uusi viini juovuttaa. Näissä kirjoissa on kriittinen kanta ns. nauruherätys-ilmiöön.

    Puolueettomamman näkemyksen saamiseksi kannattaa tutustua myös Hinnin omaan tuotantoon ja tutkia, kestääkö julistus Raamatun valossa.

    Äänestä

  • janoinen kirjoitti:

    Kytköksiä ymmärtääkseni on. Aihepiiristä on saatavilla hyvin kirjallisuutta, esim. Paavo Hiltunen: Toronto-ilmiö läpivalaistuna ja Juhani Aitomaa: Uusi viini juovuttaa. Näissä kirjoissa on kriittinen kanta ns. nauruherätys-ilmiöön.

    Puolueettomamman näkemyksen saamiseksi kannattaa tutustua myös Hinnin omaan tuotantoon ja tutkia, kestääkö julistus Raamatun valossa.

    olen lukenut john vimberin tuotantoa, mielestäni
    se kirja minkä luin, sen valossa ei voi tuomita häntä,
    mutta tietenkin voin silti olla väärässä,lähtö kohta oli että vimber ei uskonut parantumisia enää tapahtuvan meidän aikanamme,kunnes rukoilivat oman lapsen puolesta joka oli tukehtua ampiais pistoksiin,se oli kääntentekevä hänen urallaan sairaitten puolesta rukoilimiseen.

    mielestäni jos vertaa häntä benny hinniin ja mitä hänestä kirjoitetaan, niin on suuri ero siinä miten opettavat jeesuksen pelastustyöstä,en tunne kumpakaan henkilökohtaisesti ,ja vimber on jo ollut kuollut monta vuotta, tuskin kukaan suomessa voi sanoa kummastakaan mitään sataprosenttistä.
    Mutta minkä laisia hedelmiä herrat on jättänyt jälkensä, mitkä on ne hedelmät joita näemme tällä suomen kamaralla , niiden ihmisten toimesta jotka on ollu kyseisten herrojen rukoiltavana ,ainakin pirko jalovaara on ollut vimberin rukoiltavana,markku koivisto on tietäkseni vierailut hinnin tilausuuksissa.

    Äänestä

Jos Benny Hinn pitää tuomita vääräksi profeetaksi niin tuomitsitteko edes nykyisten "rikkomustensa" kautta. Muistaakseni Benny Hinn tunnusti syntinsä näissä 1987 ja 1990 tapauksissa kun hän sanoi olevansa "Benny Jehovah" jne. Eli jos hänet pitää paljastaa vääräksi profeetaksi niin mitäs jos paljastettaisiin hänet sellaiseksi 2000-luvulla sattuneiden tapausten johdosta?
Tosin itse en halua tuomita ketään. Se ei kuulu meille. Jumala tuomitsee. Mutta väärät profeetat kyllä voidaan tunnistaa.

Siunausta!

Valen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joku(Se alkuperäinen) kirjoitti:

Tässä totuus Benny Hinnistä:

Benny Hinn



Benny Hinn tunnetaan miehenä, jonka opetukset ja toiminta jakaa kristillisiä piirejä. Hinn leimataan vääräksi profeetaksi joittenkin mielestä, toisille hän Jumalan voitelema ihmemies. Jotta saamme selvän siitä mikä Benny oikein on miehiään, niin meidän tutustuttava mieheen nimeltä Benny Hinn. Mistä Benny Hinn on saanut voitelun, joka hänellä on?




Bennyn voitelun alkuperä





Benny itse kertoo saarnassaan: ”Yksi oudoimmista tapauksista sattui muutama vuosi sitten, kun vierailin Aimeen haudalla. Nyt torstaina olen TBN:n lähetyksessä. Perjantaina aion vierailla Kathryn Kuhlmanin haudalla. Se on lähellä Aimeen hautaa… en koskaan unohda mitä näin Aimeen haudalla. Se oli uskomattoman dramaattista. hän oli sellainen nainen, että hänen haudallaan, sen molemmin puolin, seisoivat yli kaksimetriset enkelit kumartuneina haudan puoleen ja kultainen ketju ulottui haudan ympäri…tuntuu uskomattomalta, että joku voi kuolla ja enkelit seisovat haudan vierellä kumartuneena. Tunsin valtavan voitelun, kun olin siellä… Jumalan voima tuli ylleni… uskon voitelun lähteneen Aimeen ruumiista… te, te teidän tulisi tuntea Aimeen haudan voitelu. Se on uskomatonta. Ja Kathrynin. Se on valtava. Olen kuullut ihmisten parantuneen kun he ovat käyneet haudalla… ”



Uskovat saavat Pyhän Hengen voitelunJumalan kautta, Raamatun opetuksen mukaan eikä kuolleiden hautojen kautta. Benny puhuu haudan voitelusta, hän siirtää voitelun sellaisiin yhteyksiin, jotka ovat Raamatun opetuksessa kiellettyjä yhteyksiä.



Jos joku kääntyy vainaja-tai tietäjähenkien puoleen, lähtien haureudessa kulkemaan heidän jäljessänsä, sitä ihmistä vastaan minä käännän kasvoni ja hävitän hänet hänen kansastansa, 3 Moos 20:6.



Aimee Semplee MacPherson 1890-1944. Aimeen miehen kuoltua hän perusti seurakunnan, jonka nimeksi tuli Foursquare Gospel. Macphersonin hengellinen toiminnan sanottiin olevan eri tunnusten välissä olevaa ”ekumeenista”. Aimee MacPherson oli aikansa huomatuin naisjohtaja Amerikan monisävytteisessä helluntailiikkeessä. Aimee kannatti latter rain(myöhäissade) oppia.



Lopun ajassa tulee vääriä profeettoja, jotka tekevät suuria ihmeitä. Ihmeet eivät saa hämätä uskovia näkemästä tosiasioita, näiden ihmemiesten taustoista ja opetuksista. Tällainen, haudassa kuolleen ihmisen ruumiin kautta tuleva voitelu ei ole Raamatun Jumalan voitelua ja jos se ei tule Jumalalta niin sen on tultava eksyttäviltä riivaajahengiltä.



Tiedän, että monet loukkaantuvat kuin kirjoitan tällä tavoin, mutta meidän on uskallettava katsoa tosiasioita suoraan kohti eikä kääntää päätä pois niistä.




Voitelun hedelmää





Katsomme seuraavaksi millaista hedelmää Bennyn voitelu synnyttää. Benny Hinn elää kuin ruhtinas, hänellä on oma henkilökunta ja avustajat sekä omat lakimiehet. Benny itse on sanonut itsestään: ”So, I am Benny Jehovah,” Spiritual Warfare Seminar, 2.5. 1990.

Raamattu opettaa Jumalan tehneen ihmisen omaksi kuvakseen. Benny ymmärtää tämän Raamatun kohdan väärin, hän ymmärtää, että Jumala teki ihmisestä Jumalan. Raamatussa on opetus, että laittomuuden ihminen julistaa olevansa Jumala. Tämä ei ole mitään tikulla kaivelemista, vaan nämä asiat ovat erittäin vakavia. Benny Hinnissä oleva voitelu tekee Bennystä Jumalan, kun taas Raamatun Pyhä Henki tekee ihmisestä Jumalan lapsen. Näiden kahden asian välillä on suuri ja sovittamaton ero.



Benny Hinn uskoo Jeesuksen ilmestyvän näkyvästi hänen suurkokouksissaan. Raamattu opettaa toisin, kun Jeesus kuoli lähetti hän toisen Puolustajan olemaan hänen omiensa kanssa. Kun Jeesus tulee näkyvästi seuraavan kerran hän tempaa omansa ylös Karitsan hääjuhliin.

Benny Hinn vääristelee tosiasioita, kun hän oli Ghanassa niin suurkokouksessa Bennyn mukaan, nousi mies kuolleista, joka myös videoitiin. Kun tätä videota kyseltiin, jotta se katsottaisiin ja tarkastettaisiin, niin yhtäkkiä selitettiin ettei videokamerat olleetkaan käynnissä tapauksen aikana. Kun asia haluttiin tarkemmin tutkia, niin Benny sanoi:” Jumala voi herättää kuolleen.” Benny Hinn toimiii näin, ensin sensaatiomainen tarina, jossa Jumala käyttää Bennyä voimallisesti ja sitten asia yhtäkkiä muutetaan ja latistetaan. En ole sanonut niin sanoin näin. Todelliset Jumalan palvelijat eivät valehtele vääristämällä tosiasioita.



Benny Hinn on sanonut: ”Asetan kirouksen jokaisen miehen ja naisen ylle, jotka nostavat kätensä tätä voitelua vastaan. Kiroan sen miehen, joka uskaltaa puhua tätä palvelutehtävää vastaan.”



Raamattu opettaa: Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte,

1 Piet 3:9.



Raamattu opettaa Jumalan palvelijoita siunaamaan niitä, jotka ovat heitä vastaan, koska Jumalan palvelijat ovat kutsutut siunaamaan ihmisiä, jotta he itse perisivät siunauksen. Jumalan palvelijoita kehotetaan siunaamaan ihmisiä eikä kiroamaan. Benny ei, joko tunne Jumalan sanaa tai ei välitä mitä Raamattu sanoo, koska hän tekee toisin kun Raamattu opettaa. Bennyn voitelu julistaa toisin ajattelijoille kirousta, myös katolinen kirkko pitää niitä kirottuina, jotka eivät usko katolista evankeliumia. Onkohan Bennyllä ja katolisella kirkolla sama voitelu?



Raamattu opettaa sellaisen ihmisen olevan kirottu, joka julistaa toista eli väärää evankeliumia. Benny Hinnille ilmestyvät näyissä Jeesus, Kuhlman, enkelit, Elia ja Pyhä Henki, joilta Benny saa aina uuden ilmestystiedon ja uuden voitelun. Näiden ilmestystietojen kautta Jumala on paljastanut Bennylle, että Jumala on yhdeksän. Raamattu opettaa niin vanhassa kuin uudessa testamentissa Jumalan olevan yksi. Isästä Benny opettaa:” Jumala Isä on persoona, jolla on oma henki, sielu ja henkiruumis. Bennyllä on Jumaluuden perusta täysin pielessä. Tämä voitelu ei voi tulla Jumalalta, joka vaikuttaa Bennyssä. Eihän Jumalan Henki opeta koko ajan vastoin Raamattua. Ihmeet joita on tapahtunut Bennyn palvelutehtävän kautta eivät paina Jumalan vaa’assa mitään, koska Jumalan Henki on totuuden Henki, joka johdattaa uskovan koko totuuteen. Valheen henki on erityisen innokas peukaloimaan Jeesuksen ristinkuolemaa. Mitäköhän Benny opettaa Jeesuksen rististä?




Jds-oppi





Benny Hinnin omin sanoin v. 1987: ”Hän kuoli hengellisesti…Jeesus Kristus ymmärsi, että hengellinen kuolema on yhteys saatanan luontoon… Mikä on hengellinen kuolema? Ero Jumalasta… Hän, joka on Jumalasta, tuli osaksi saatanan luonnosta, kun hänet tehtiin synniksi.”



Benny kuulostaa aika sekavalta eikä sano juuri mitään. Näin moni ajattelee, mutta kun laitamme tähän Bennyn puheen jälkeen E.W. Kenyonin JDS-opin(Jesus died spritually= Jeesus kuoli hengellisesti) niin alamme ymmärtää, että mitä Benny oikein tarkoitti. E. W. Kenyon kirjassaan The Father and his family kirjoitti JDS-opista, joka on paha harhaoppi näin:

Jeesus riippui ristillä kolme tuntia ennen kuin Hänestä tuli syntiemme kantaja. Hänestä tuli syntien kantaja sillä hetkellä kun Jumala otto meidän syntimme ja laski ne Hänen henkensä päälle. Silloin Hänen henkensä koki muutoksen ja Hän siirtyi hengellisen kuoleman ja saatanan valtaan. Oli välttämätöntä, että Hänet samastettiin sen yhteyden kanssa, joka meillä on saatanaan, niin että Hänkin kuoli hengellisesti. Se tapahtui silloin kun Hän huusi: ”Jumalani Jumalani miksi minut hylkäsit?” Nyt Hän on meidän syntiemme kirous. Nyt Hänet on suljettu pois Jumalan läsnäolosta. Tuntikausia Hän riippuu siellä ja lopuksi huutaa: ” Se on täytetty” ja luovuttaa henkensä. Jeesus ei tällä tarkoita, että Hänen sijaiskärsimyksensä olisi täytetty. Huuto tarkoitti sitä, että ihmisenä ja juutalaisena Hän oli täyttänyt Mooseksen lain. Kun Jeesus teki tämän, Hänen täytyi mennä helvettiin ja maksaa meidän syntisen luontomme rangaistus. Jeesus tuli osalliseksi saatanan luonnosta, kun Jumala pani meidän syntisen luontomme Hänen päälleen ristillä.


Kärsittyään fyysisen kuoleman hänen henkensä vietiin helvettiin, jossa hänet köytettiin synnin ja sairauden kahleilla ja kaikella saatanan pahuudella. Helvetin demonien kuoro saatanan johdolla lauloi: Me olemme voittaneet, me olemme voittaneet Jumalan Pojan. Sen jälkeen seurasi voitonjuhla kadotuksessa, koska perkele nyt uskoi voittaneensa Jumalan Pojan. Hän ei kuitenkaan tiennyt, että Jeesus esiintyi syntisten edusmiehenä, kun hänet tehtiin synniksi ja Hän otti itselleen saatanan pahan luonnon. Siksi Jumala hylkäsi Hänet. Hän ei ollut enää Hänen Isänsä, koska saatana oli nyt hänen herransa. Jeesus kärsi sanoin kuvaamattomasti helvetissä kolme päivää ja yötä, kaikki helvetin joukot kimpussaan.


Sitten Hänet äkkiä vanhurskautettiin. Kaikkivaltias Jumala nousi taivaassa ylös valtaistuimeltaan ja huusi: Se on täytetty! Se riittää! Silloin Jumala saattoi sanoa: Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. Tuona hetkessä helvetissä synti kysymys oli ratkaistu. Jeesus Kristus oli laillisesti vanhurskautettu ja Hänelle oli palautettu Hänen valtansa. Jeesus syntyi uudesti ja oli jälleen hengessä elävä. Helvetti vapisi. Jeesus pudisti itsensä vapaaksi synnin, sairauden ja pahuuden kahleista. Hän meni perkeleen eteen, tarttui häneen ja heitti hänet maahan. Sitten Jeesus laski jalkansa hänen päällensä ja otti häneltä kuoleman, kuoleman valtakunnan ja haudan avaimet. Pyhä Henki avasi helvetin portit ja herätti Jeesuksen ruumiin kuolleista. Hän nousi ylös Isän luo ja julisti: Minä olen maksanut hinnan ja avannut vankilan ovet.


Kristus voitti saatanan(helvetissä) niin kuin ihminen. Saatana saattoi pitää Hänet valtansa alaisena siihen saakka kun Jumala oli julistanut Hänet vanhurskaaksi. Kristus oli ensimmäinen ihminen, joka vapautti itsensä saatanan vankeudesta ja voitti hänet. Kun Hän nousi ylös niin kuin ihminen, saatanan voimat asetettiin Hänen jalkojensa alle.



Varsinainen satu tämä kertomus, jossa tehdään pilkkaa Jeesuksesta tosi rajulla tavalla. Tämä on harha-oppi, joka vääristää todellisen ristintyön, josta on tehtävä parannus, koska tämä JDS-oppi on toista evankeliumia. JDS-oppi opetti Jeesuksen kuolleen hengellisesti ja samoinhan Bennykin sanoi. JDS-oppi opetti, että Jeesuksen hengellisen kuoleman kautta Hän tuli osalliseksi saatanan luonnosta, samoin Bennykin opetti Jeesuksen tulleen osalliseksi saatanan luonnosta. Benny Hinn opettaa toista evankeliumia ja eksyttää sillä Jumalan kansaa, jotka ovat ihmeiden lumoissa.




Benny Hinn ja katolisuus





Benny Hinn pitää paavia suurena kristillisenä johtajana. Benny Hinn opettaa katolisesta ehtoollisesta: "Jumala todella antoi minulle ilmestyksen… kun osallistumme ehtoolliseen kyse ei ole vain ehtoollisesta… otamme osaa itseensä Jeesukseen Kristukseen. Hän ei sanonut, ´ottakaa ja syökää tämä edustaa ruumistani´, Hän sanoi, ´tämä on minun ruumiini´. Kun otat osaa ehtoolliseen otat osan Jeesusta ja se parantaa ruumiisi… me emme ota leipää. Vaan otamme kuten Hän sanoo: ´Tämä on minun ruumiini´". Todellinen Jumalan voideltu ei mene riivaajien pöytään eikä ylistä riivaajien oppia.

23.4.1988 Larry King Live TV-ohjelmassa Benny Hinn sanoi: ”Katsos, Jumala on antanut meille, Larry, monta parantumisen lähdettä. Katsopa Lourdesia. Ihmisiä on parantunut mentyään Lourdesiin ja Fatimaan…” Benny Hinnissä oleva voitelu saa hänet sekoittamaan demoniset parantumisihmeet Jumalan ihmeisiin. Lourdesissa ja Fatimassa on patsas Marialle, nämä patsaat pystytettiin Marialle, koska tämä demoninen Maria on ilmestynyt näissä paikoissa. Lourdes ja Fatima ovat katolisten pyhiä paikkoja, joissa palvotaan Mariaa. Benny Hinn on kaiken edellä tutkitun valossa väärä profeetta, sillä aito Jumalan palvelija ei sekoita demonisia ilmestyksiä Jumalan Hengen toiminnaksi.




Totuuden Henki ei sekoita itseensä valhetta





Pastori Larry Thomas antoi seuraavan lausunnon Benny Hinnistä. kasetti No Laughing Matter lokakuu 1994: ”Jos Benny Hinn nousee ylös ja saarnaa, että hän on maailman messias tänään, kuten hän tekee, että Jumalan suunnitelma on jokaisen kohdalla, että hän olisi hoikka, hyvännäköinen ja rikas, että Jeesus oli riivattu, että hänestä tuli ristillä pahan hengen valtaama ja hänen täytyi mennä helvettiin ja syntyä uudesti itse Hengestä, että Hän oli vain ihminen eikä Jumala..kun hän saarnaa tällaista valhetta ja harhaoppeja, uskotko hetkeäkään, että Jumalan Henki tulee Jumalanpalvelukseen ja siunaa ihmisiä, puhaltaa ihmisiä kumoon ja palvelee ihmisiä? Jos tämä on Jumalan Henki, meillä ei ole mahdollisuuksia. Jos Jumalan Henki kunnioittaa niin totuutta kuin valhetta, kuinka me koskaan tiedämme mikä on totta? Mutta Pyhä Henki on Totuuden Henki, joka johdattaa meidät kaikkeen totuuteen eikä hän hetkeksikään suvaitse sellaisen harhaopin saarnaamista.”


--------------------------------------------------

PS:Luitko jo tämän kirjoituksen, jos et niin lue ihmeessä:
http://www.kolumbus.fi/kj.mustonen/Sanoma.pdf

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu