Marinin hallitus on osoittanut kyvyttömyytensä päätöksien tekoon. Ensimmäisenä peruttiin aktiivimalli ja sen jälkeen runnottiin sote kasaan, vaikka sdp kaatoi Sipilän hallituksen tekemän lähes valmiin soten. Soten jälkeen ilmoitettiin, että ensi keväänä astuu voimaan uusi aktiivimalli (Sipilän mallin mukainen). Poliisien määrärahan leikkauksen peruminen ja kulttuurimäärärahan peruminen ovat hallituksen kilven kiillotuskonsteja, samoin kuin Marinin biletys musiikkiasiantuntijoiden kanssa. Kun kerran kansa vastustaa korkeaa polttoaineveroa ja elokapinan toimintaa, pitää nekin perua. Eihän hallitukseen muuten voi luottaa.
Onko hallitus enää kansan luottamuksen arvoinen?
Anonyymi
25<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Marinin hallitus nauttii rikkaiden luottamusta täysin.
40 miljardoa Marin jakoi etuoikeutetuille ja yrittäjille ilmaista rahaa valtion kassasta , poistaessaan työttömyysputken .
10 miljardia on nyt vuodessa kertynyt ilmaista valtion rahaa etuoikeutettujen ja yrittäjien pankkitileille .
Oikea kysymys on , onko kansa enää hallituksen arvoinen.
Kansa pitää vaihtaa.
Hallitus ei ole ollut kansan luottamuksen arvoinen alusta alkaenkaan, koska se muodostettiin puolueista joita kansa ei sinne äänestänyt. Toisin sanoen, demarit sivuuttivat kansan tahdon kokonaan. Demokratiaa ei enää ole.
Et taida ymmärtää, mitä edustuksellinen demokratia tarkoittaa. Suomessa ei koskaan ole hallitukseen otettu eniten ääniä saaneita puolueita. Haalitustunnustelijaksi valitaan eniten ääniä saanut puolue. Kyseinen puolue pyrkii muodostamaan hallituksen sellaisten puolueiden kanssa, joien kanssa hallitusohjelmasta päästään sopuun. Tavoitteena on enemmistöhallitus, jolloin se on vakaampi. Juuri näin meneteltiin viime vaalien jälkeen ja niin on aina menetelty.
Viittaat varmasti perussuomalaisiin. He pelasivat itse itsensä ulos vaatimuksilla, mitä muut eivät voineet hyväksyä. Eikä tarvitse olla suuri profeetta ennustaakseen, että niin tulee käymään myös seuraavien vaalien jälkeen. Orpo jo sanoikin suorin sanoin, ettei kokoomus lähde hallitusyhteistyöhön sellaisen puolueen kanssa, joka ei sitoudu nykyiseen ilmastopolitiikkaan.
Ja taas ovat persut ulkona.
Niin, että väärän värinen?
Eli toisin sanoen kansan äänillä ei ollut mitään merkitystä demareille, se on vittuilua päin naamaa.
Olet muuten hakoteillä.
Orpoko sen määrää? Eikös pitäis olla kysymys demokratiasta?
hallitus on selvästi vain eu-pelin uhri!
Ei aja suomalaisten etua, vaan tukee eu-keinottelua. Sähkö-keinottelua, pakolais-turismi keinottelua!! jne menoja menojen päälle, velkarahalla sekä veroja ja maksuja Suomessa nostaen.
Onko hallitus nykyään vastaava kuin twitter-botti, some vaikuttajat ja viihdetaiteilijat?
Minne on kadonnut televisiohaastattelut, kansalle puhuminen ja kulttuurimaailmassa mukanaolo?
Tätä menoa hallitus tekee itsestään tarpeettoman, kun kaikkea ensimmäisessä virkkeessä mainitsemaani tulee jo joka tuutista. Jälkimmäisiä perinteiseen politiikkaan kuuluvia virkatehtäviä, jotka vahvistavat henkilöiden osaamista, esiintymistaitoa sekä karismaa ja osoittavat kiinnostusta kansaa kohtaan, niihin ei taida rahkeet riittää.
Tähän PM-ministerimme todennäköisesti kommentoisi Suoraan sanottuna, tämä on naisvihaa, get over it jne.
Alkaa olla Kekkosta ikävä
Taidat olla kekkosen aikalaisiakin. Etkö ymmärrä, että aika on ajanut kekkoslaisuuden ohi.
Hallitus nauttii enemmistön luottamusta, eikä se luottamus ole ollut kertaakaan edes vaakalaudalla. Jos demokratia ei sinulle kelpaa, niin muuta vaikka itärajan yli. Siellä vallitsee Kekkosen henki väkevämpänä kuin ikinä.
Oikeastaan ihan näppärää että parilla tweetillä voi ohjata hallitusta tekemään käytännössä mitä vain.
Niin, ehkä nykynuoret kysyy:
Kuka Kekkonen?
Niin, puolueet jotka hävis vaalit sai hallituspaikan, äänestäjät eivät sinne halunneet niitä, se ei ole demokratiaa vaan haistattelua kansanvallalle.
Suoraan konttorilta, vai. Näiden palstojen lukijana olemme todella monet oppineet tunnistamaan viestit, jotka tulevat osana ohjelmaa ja suoraan konttorilta. Ohi kansalaisten itsensä yksilöinä käymän vapaan demokratiaan kuuluvan keskustelun.
Konttorin kommentit edustavat esimerkillisesti ylimielistä vallankäyttöä ja populistisia manipulointia.
Varomme, ja olemme uskomatta.
Kyllä Marin on vetänyt sähläämisellään uskottavuuden aivan nollille.
Vielä liki puolitoista vuotta pitäisi katsella aivan toivotonta näytelmää, voi olla jo aika sirkusta keväällä.
Eihän nää muuta ku jatkaa edellise hallituksen touhuja, mitä valinnan varaa äänestäjillä enää on äänestämisen suhteen saada esim työväestön asioita kuluviin kun nämäkin buukkaa aktiivimallia ja sulkevat työväestön turvaa toimeentulon suhteen mm. eläkeputken kautta.
https://www.uusimaa.fi/uutissuomalainen/3196163
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008317661.html
Ei taida olla kokeilematta äänestäjillä kuin tuo uudesti syntynyt Perussuomalaiset joiden kautta pieni toivonkipinä voi olla jokin muutos poliittisella saralla saada aikaiseksi ,muutoin on peli jo menetetty.
Hallituksella/pääministerillä on pätevä selitys kaikkiin typeryyksiin. Edelliset hallituksetkin ovat tehneet virheitä.
Sama selitys kuullaan useampaan otteeseen jokaisella kyselytunnilla.
Kuulostaa samalta kuin jokun jolla on ”vetelät” housuissa syyttäisi muita joille on aikaisemmin sattunut sama ”vahinko”.
Irvokasta ja vastenmielistä katsottavaa ja kuunneltavaa veronmaksajana. Onkohan tyhmyys periytyvää, sääliksi käy hallituksen ministereiden lapsia.
No se pitäisi äänestäessä harkita noita pätevyys asioita ja kykyjä selvitä tehtävistä.
Kirjoista saa kylä tietoa,mutta elämä on se jonka kautta kokemus tulee ..Tuo lienee ikäsidonnainen juttu ja rajaa mahdollisuuksia erinäisissä asioissa vanhempiin nähden.
Lisäksi noissa tehtävissä on oltava hyvä oikeuskäsite ja ymmärrys lainsäädännöstä ,tehtävistä kunnialla selviämiseksi ,sillä eduskunta on maamme ylin lainsäädäntöelin jossa lait säädetään ja niiden on oltava niin oikeuskäsitteen täyttäviä kuin suhteessa muihin lakeihin, niin kansallisiin kuin kansainvälisiin. Noissa tehtävissä ei oikein tahdo pelkkä hyvätahto ja visiot tulevasta riittää .Tahtotiloja kun on yhtä monta kuin on mielipiteitä ja kaikki ei välttämättä ole laillisuus asteita täyttäviä.
Eli jokainen voi kysyä itseltään kuinka hyvin pärjäisi jos kadulta temmattaisiin edellä kuvatun kaltaisiin töihin. Tuon kautta voi sitten miettiä tuliko äänestettäessä harkittua henkilön kyvykkyyttä tarpeeksi. Edustajamme ovat näkemyksiemme kaltaisia.
Politiikassa luottamus määritellään tekojen kautta ja päätöksien vaikutuksen seuraamukset kertovat millaisia ne ovat olleet.
Taitaa hallituksella meenä niin paljon kokaiinia että kaikki hommat pelkkää sekoilua.
Ei todellakaan. Hallitus ei pysty tekemään mitään hankalia, mutta tarpeellisia päätöksiä. Ensin sovitaan jotain yksimielisesti, sitten nousee joltakin taholta älämölö ja hallitus peruu päätöksensä. Rahoitusaukko paikataan lisävelalla.
Kyselytutkimuksen mukaan kansakin tuon tietää mikä seuraa hallituksen lisävelkamäärästä, mutta nämä hallituksen tytöt eivät tiedä....ovat niin osaamattomia teinejä.
Luottoluokittaja Fitch varoittaa Suomea korkeasta velkatasosta.
https://www.iltalehti.fi/talous/a/4b199831-5d23-4bde-8542-718be210f14b
EI OLE LUOTTAMUSTA YHTÄÄN TÄLLE TYTTÖPORUKALLE.
JOTAIN PÄÄTÖKSIÄ TEHDÄÄN JA PERUTAAN.
VASTUUTA EI KANNETA NIISTÄ.
KORONASSA OSA PÄÄTÖKSISTÄ KESTÄNEET JA KESTÄNEET MUTTA KUN ON OMIIN ASIOIHIN KOHDISTUVAA NIIN JOHAN TAPAHTUU ÄKKIÄ.
UUTINEN:
Myrskystä myrskyyn seilaava hallitus voi nyt vapaasti vaikka kaatua. Sanna Marinin (sd) hallitus päätti – epäilemättä valtiosihteerien omasta vinkistä – että noin 11 000 euron kuukausipalkalla ahertavalle 15 poliittiselle valtiosihteerille eli pääpolitrukille maksetaan 12 kuukauden eli vuoden karenssipalkka kouraan, jos hallitus tai homma kaatuu alta tms. Se on hyvä makuutuskorvaus poliittiselle avustajalle.
Positiivista uutista varjostaa, ettei virka-auto kuljettajineen kuulu karenssietuun. Epävarmasta tulevaisuudesta kertoo, että uudistus astuu voimaan pikavauhtia jo vuoden alusta.