Ajatellaan ja ajatellaan.
Uskovia ja muitakin ihmisiä haukutaan siitä, että he eivät ajattele.
Mitä ajatteleminen on?
Onko se tietynlaista viisautta?
Onko se kirjoista ja muista julkaisuista luettua viisautta.
Onko se omalla tavalla toimimista?
Onko se eri kulttuureiteitten eri uskontojen kohtaamista?
Itse ajattelen ja todella ajattelen ihan itse, että kaikki ympärillä oleva luettu ja koettu muodostaa minun maailamankuvani.
Ja todella myös se mitä minä itse ajattelen.
Mutta minun täytyy perustaa ajatukseni ja sanomiseni montakin kertaa ihan selvän ja painetun tiedon varaan.
Eikä tämä kaikki ole todellakaan ristiriidassa sen kanssa että voin uskoa Jeesukseen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ajatteleminen on tietynlaista viisautta.
Se on osittain kirjoista ja muista julkaisuista luetun tiedon sisältämien todisteiden uskottavuuden ja painoarvon käsittelyä.
Viisaus on toimimista ylemmän mukaan. Se osallistuuko viisauteen yksi vai miljoona ei muuta viisauden arvoa tai tasoa. Kunhan tiedon sisältämät todisteet on käsitelty logiikalla eikä tunteella.
Viisaus olisi muiden maailmannäkemysten kohtaamista ilman että asettaa omaa arvomaailmaansa korkeammaksi kuin toisen.
Minä näen että olen perimäni,kasvatukseni,ympäristöni ja seurani rakentama kokonaisuus. Siihen mitä minä olen syntyy siitä mitä olen kokenut ja lukenut ja tehnyt,sekä iso kasa sellaista minkä pohjan olen jo unohtanut.
Ja luulen todella myös se on sitä mitä ajattelen,ihan itse.
Vaikka olenkin vain ribonukleiinihappojen,piiskan ja havaintojen summa.
En siis suinkaan ole vapaa determinismistä.
Ihminen pitää geenejen ohjaamista kahlitsevana mutta haluaa juosta kasvatuksen jalkakahleisiin.
Eikä tämä ole ristiriidassa sen kanssa että olen ateisti.
Emme ole vapaita.
Kukaan meistä ei ole viisas.
Emme ole kovinkaan rationaalisia olentoja.
Se on valitettavaa,sillä jos tilanteeseen ei tule muutosta tapamme vielä toisemme kokonaisuutena-vaikka kukaan yksilö ei sitä haluaisikaan.
Ihminen on yksilönä hyvä mutta kollektiona paha.
[Kiltti ja hyvää tarkoittavakin]ihminen "ryhmä johon kuuluu" tai "anonyymiys" = psykoottinen hirviö.
Olen tästä elävä todiste.
ajattelussa toimimme tiedon ja tietämättömyyden välisellä sillalla. Kun tietää, alkaa tiedon synnyttämä toiminta.
Viisaudesta sanotaan näin, että hän, jonka sydän ei ole ahdistunut onnettomuuksien keskellä, josta kaikki ne, jotka etsivät vain nautintoa ovat luopuneet, joka on vapaa kiintymyksestä, pelosta ja vihasta, häntä kutsutaan viisaaksi ja hänen sydämensä on horjumaton.