Minun yksi kaveri päätti ostaa itselleen shetlanninponin ja nyt ratsastelee sillä ainakin 4 kertaa viikossa. Siinä on vaan minusta outoa se, että se tyyppi painaa ainakin 85kg. Oon sanonu sille, että taidat olla liian iso sille ponille. Se kuteikin vastaa vaan "kyllä se kestää" ja vaikuttaa hieman välinpitämättömältä. Olen nähnyt hänen muutaman kerran ratsastamassa sillä ponilla, niin se kyllä pystyy kävelemään kun kaverini on sen selässä, mutta voiko ponin kärsiä painavan ratsastajan takia? Tallin työntekijät on muutaman kerran nähny hänen menevän sillä pienellä ponilla, mutta ne ei puuttunu. Oletan sen johtuvan siitä, että poni on hänen omansa, eli ei kuulu tallin omistukseen. Kaverini vanhemmat eivät myöskään välitä siitä kun hänen poikansa menee pienellä shettiksellä. Jopa hänen isä on kerran mennyt sillä ponilla vaikka hän painaa ainakin 105kg. Silloin ponin selkä meni hieman alemmaksi ja jalat hieman koukkuun. Onneksi kaverini isä kokeili ratsastaa sillä vain kerran.
Pitäisikkö minun puuttua siihen asiaan, että 85kg kaverini ratsastaa aktiivisesti noin 104cm säkäisellä shettiksellä. Kertokaa siis, että kärsiikö poni painavasta ratsastajasta ja kieltääkö mitkään lait häntä menemestä pienellä shettis raukalla.
Kannattaako minun siis tehdä jotain tuolle asialle?
Onko oikein jos iso tyyppi menee ponilla?
Anonyymi
3
1111
Vastaukset 3
- Anonyymi
No kärsii todellakin, eläinsuojelu ilmotus jos ei oo vielä tehty
- Anonyymi
No saatana soikoon myöhässä vastaan, mutta ehdottomasti kärsii. Liian painava ratsastaja aiheuttaa äärimmäisen vakavia selkäongelmia ja kipuja. Toivottavasti ei enää omista ponia.
- Anonyymi
Olen tämä joka aloitti tämän keskutelun. Sori unohin tän. Se tyyppi on jo myyny sen shetlanninponin pois jolla ratsasti ylipainoisena, koska hänellä ei riittänyt enään rahat ponin hoitoon huonon taloustilanteen takia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.311226Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke581015Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63943- 54883
- 51771
- 65758
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍81706Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le38678- 82672
Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su30615