Islamin huntu: Vastaus Me Too -kampanjan osoittamaan seksuaalisen häirinnän ongelmaan työpaikoilla?

Hiljattain sosiaalisessa mediassa on trendannut ilmiö nimeltä Me Too -kampanja, jonka tavoitteena on rohkaista nuoria naisia kertomaan arjessa kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä vertaistukena muille naisille. Ympäri maailmaa, Suomessakin, monia julkisuuden henkilöitä on astunut esiin kertomalla oman tarinansa Twitterissä hashtagilla #metoo. Oltiinpa Me too -kampanjasta mitä mieltä tahansa — sen voimaannuttavan naisia ja lievittävän avautumisen ympärillä pyörivää stigmaa, tai sen päinvastoin olevan tekosyy valhesyytösten esittämiseen ja cancel-kulttuuria hyödyntämällä oman vihamiehen irtisanotuksi saamiseen — on se vähintäänkin opettanut meille jotain: seksuaalinen häirintä on valitettavan yleistä työpaikoilla ja siihen täytyy puuttua. Saanen esittää vastalääkkeen tähän länsimaista työpaikkakulttuuria kalvamaan tautiin: islamin hunnun.

Islamin huntu tarttuu seksuaalisen häirinnän ongelman ytimeen. Mikä oikeastaan triggeröi seksuaalisen häirinnän? Kymmenen Korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akavaan kuuluvan liiton toteuttamasta tutkimuksesta 𝘒𝘺𝘴𝘦𝘭𝘺 𝘴𝘦𝘬𝘴𝘶𝘢𝘢𝘭𝘪𝘴𝘦𝘴𝘵𝘢 𝘩𝘢̈𝘪𝘳𝘪𝘯𝘯𝘢̈𝘴𝘵𝘢̈ 𝘫𝘢 𝘴𝘦𝘬𝘴𝘪𝘴𝘮𝘪𝘴𝘵𝘢̈ 𝘵𝘺𝘰̈𝘦𝘭𝘢̈𝘮𝘢̈𝘴𝘴𝘢̈ 𝘳𝘢𝘱𝘰𝘳𝘵𝘵𝘪, 𝟸𝟶𝟷𝟾 tulee ilmi, että suurin osa seksuaalisen häirinnän kohteeksi joutuneista on naisia. Tästä voimme vetää johtopäätöksen, että miesten luontainen seksuaalinen vietti ja naisten viehättävyys on yksi syy seksuaaliselle häirinnälle: miehen kohdatessa vähäpukeisen meikatun naisen, tämä koetaan viehättävänä. Testosteronihormoni tekee miehistä aggressiivisia ja osa miehistä ei pysty kontrolloimaan halujaan vaan päättää toteuttaa ne tässä ja nyt paikasta ja seurauksista huolimatta. Huntu, joka tarkoittaa naisen sulot peittävää vaatetta, ehkäisee tätä reaktiota miehissä suojaten naisia törkyisiltä kommenteilta ja ei-toivotulta koskemiselta. Koraanissa kyseistä suojamekanismia pidetäänkin keskeisenä ideana hunnun takana: "ᴘʀᴏғᴇᴇᴛᴛᴀ, sᴀɴᴏ ᴘᴜᴏʟɪsᴏɪʟʟᴇsɪ, ᴛʏᴛᴛᴀ̈ʀɪʟʟᴇsɪ ᴊᴀ ᴜsᴋᴏᴠɪᴇɴ ᴠᴀɪᴍᴏɪʟʟᴇ, ᴇᴛᴛᴀ̈ ʜᴇ ᴘᴀɴɪsɪᴠᴀᴛ ᴠᴀᴀᴛᴛᴇᴇɴ ᴘᴀ̈ᴀ̈ɴsᴀ̈ ʏʟɪ. ᴛᴀ̈ᴍᴀ̈ ᴏɴ ᴘᴀʀᴀsᴛᴀ, ᴊᴏᴛᴛᴀ ʜᴇɪᴅᴀ̈ᴛ ᴛᴜɴɴᴇᴛᴛᴀɪsɪɪɴ ᴇɪᴋᴀ̈ ʜᴇɪᴛᴀ̈ ʜᴀ̈ɪʀɪᴛᴛᴀ̈ɪsɪ. ᴊᴜᴍᴀʟᴀ ᴏɴ ᴀɴᴛᴇᴇᴋsɪᴀɴᴛᴀᴠᴀ, ᴀʀᴍᴇʟɪᴀs" (33:59).

On tosin miesten omalla vastuulla hillitä itsensä, Koraaninkin mukaan: "ᴋᴀ̈sᴋᴇ ᴜsᴋᴏᴠɪᴇɴ ᴍɪᴇsᴛᴇɴ ᴘɪᴛᴀ̈ᴀ̈ ᴋᴀᴛsᴇᴇɴsᴀ ᴋᴜʀɪssᴀ ᴊᴀ ᴠᴀʀᴊᴇʟʟᴀ sɪᴠᴇʏᴛᴛᴀ̈ᴀ̈ɴ, sɪʟʟᴀ̈ sᴇ ᴏɴ ʜᴇɪʟʟᴇ sᴏᴘɪᴠɪɴᴛᴀ. ᴊᴜᴍᴀʟᴀ ᴛɪᴇᴛᴀ̈ᴀ̈, ᴍɪᴛᴀ̈ ʜᴇ ᴛᴇᴋᴇᴠᴀ̈ᴛ." (24:30). Ideaali ja käytäntö ovat kuitenkin usein ristiriidassa keskenään, ja mätiä ja heikkoja yksilöitä löytyy aina. Tämän takia on kohtuullista ajatella, että rangaistusten suurentaminen, seksuaalikasvatuksen uudistaminen, asianmukainen työpaikkapukeutuminen, mikään toimenpide, ei riitä ehkäisemään seksuaalista häirintää työpaikalla kokonaisvaltaisesti. Seksuaalista häirintää voidaan kuitenkin vähentää työpaikalla huomattavasti. Muslimivaltioista on tullut tutuksi sukupuolten jakaminen erilleen työympäristössä, jolloin miehet tekevät työtä keskenään ja naiset tekevät työtä keskenään. Olisiko siis Sharia-lain mukainen sukupuolten jaottelu erilleen työpaikalla toimiva ratkaisu, jos kerta mies ja nainen eivät voi biologiansa ja psykologiansa vuoksi työskennellä yhdessä kuten Me Too -kampanja paljastaa jo lännessäkin? Yhdysvaltalainen psykologi 𝘑𝘰𝘳𝘥𝘢𝘯 𝘗𝘦𝘵𝘦𝘳𝘴𝘰𝘯 argumentoi kyseisen mallin puolesta teesinään, että 1960-luvun seksuaalisen vallankumouksen aikana, jolloin miehiä ja naisia rohkaistiin tekemään töitä yhdessä, tuolloiset ihmiset eivät osanneet aavistaa, minkälaisiin ongelmiin se johtaisi tulevaisuudessa, mutta vuosisatojen aikana kehittyneet siveyskäyttäytymismallit ovat aina suojelleet yhteiskuntaa sosiaaliselta dysfunktionalisuudelta.

Nuorena muslimina islamin hunnussa minulle on kuitenkin kaikista tärkeintä se, miten se edistää naisten kunnioittamista myös muuten vapaa-ajan elämässä. Usein kuppilassa kuulee sivukorvalla: "Oi mitkä tissit mun Tinder-deitillä on, mikä mimmi". Tämä on naisen objektisoimista. Australialainen kirjailija 𝘒𝘢𝘵𝘩𝘦𝘳𝘪𝘯𝘦 𝘉𝘶𝘭𝘭𝘰𝘤𝘬 argumentoi, että huntu voi olla naisille vahvistava ja vapauttava kokemus kapitalistisessa kulutusta ihannoivassa kulttuurissa, joka tekee heistä pelkkiä kulutushyödykkeitä. Hänen mukaan länsimaisen kulttuurin tapa painottaa kauneutta ja ulkomuotoa, josta tulee ihmisen arvostuksen kriteeri, pakottaa naiset keskinäiseen kilpailuun, jolloin he huomaamattaan tulevat riippuvaiseksi miesten arvioista. Siten naiset sisäistävät miesten katseen eivätkä arvioi sen kautta ainoastaan itseään vaan arvostelevat täten myös muita naisia. Syömishäiriöt ilmentävät tätä naiset mitätöivää kauneuden kulttuuria. Näin hunnusta tulee 2000-luvun kapitalistisessa ja kulutuskeskeisessä kulttuurissa vastarinnan väline, vastaus kauneusteollisuudelle. Huntu ei siis ole naisia sortavan uskonnon vertauskuva vaan päinvastoin symboloi uskontoa, jolle naiset ovat itsenäisiä henkilöitä, eivät seksiobjekteja. Huntu deobjektisoi naista ja takaa tälle aidon, henkisiin ominaisuuksiin perustuvan kunnioituksen.