Marinin suosio perustuu vain koska on nuori nainen

Jos kaikki samat ns toimet olisi tehnyt punakka pönäkkä tanakka puolikalju mies olisi kannatus 0. Oikeastti mitään hyvää ei ole tehnyt vaan Velkaa ja Raha lahjoituksia Eu"lle
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Sillähän ei ole ollenkaan tissejä vaikka synnytyksestäkään ei ole montaa vuotta. Veitolan ohjelmassa näki selvästi ettei ole mitään paidan alla, onko se poistattanut ne vai onko se anorektikko, liian laihahan tuo on selvästi, kärsii aivotoimintakin. Normaalisti käyttää jotain toppauksia.

Äänestä
  • Sitä se sukupuoleton kasvatus tekee, mutta mihin tarvitaan sukupuolenvaihtoja edes paperilla jos kerran sukupuolia ei ole.

    Äänestä

Hyvä esimerkki marinin aivopieruista kun öyhötti voguen kannesta. Ei kukaan ole väittänyt ettei tekisi muuta, vaan että siinä kannessa oloa pidetään meriittinä. Aika helvetin tyhmä kun koko ajan pitää korostaa vaan naisia, ei sukupuolella kuulu olla merkitystä politiikassa tai missään tehtävissä vaan pätevyydellä. Myös ne ikävät velvollisuudet pit naisten hyväksyä itselleen, kuten intti/sivari.

Äänestä
  • Eikö sillä ole parempaa tekemistä kuin selata kaikki aika mitä siitä kirjoitetaan somessa ja heti antamaan haastattelua vähissä vaatteissa ellei enää kirjoiteta.

    Äänestä

Sopii sitäkin epäillä. Väkisin piti saada nuoria ja naisia päättäjiin. Nyt on.

Äänestä

Jospa se on muunsukupuolinen eli reptiliaani?

Äänestä

Kunpa olisi nuoren Naisen Näköinen ?

Äänestä

persut ovat jo nimensäkin mukaan persjalkaisia pönöttäjiä. Siitäkin voi päätellä ettei päässä paljoa ole.

Äänestä
  • Öyhötä suvakki lisää, ette voi koskaan nolata liikaa itseänne :D

    Äänestä

Marin hoitanut hommaa huippuhyvin....
Syystäkin suosittu

Äänestä
  • Älä ny nolaa ittees! Nyt puhutaan pääministerin hommasta eikä mistään mainoskuvista!

    Äänestä

Selatkaa uutisia ja kirjoituksia Sanna Marinista pidemmältä ajalta. Aiemmin hän oli KANSANedustaja, mutta erityisesti SDP:n vaalivoiton jälkeen, sekä korvatessaan Rinteen, alkoi nopea radikaali muutos julkikuvassa.

Vasemmistoideologinen korostuneisuus nousi näkyvään rooliin, jossa kantavia voimia on ollut feminismi (siksi "tyttöviisikko"!), antirasismi ja seksuaalinen tasavertaisuus, sekä kansainvälistyminen kaikkine uusine yksityiskohtineen, kuten "vihreän maineen perässä ravaaminen". Sanna hylkäsi isänmaallisuuden ja vastaavat arvot, koska hän tottakai tiesi, että 'itsenäinen valtio' on EU:ssa katoavaa perinnettä, ja sitten nousi myös pinnalle geo- ja ulkopoliittiset fobiat, joita EU:n keskusjohto on syöttänyt, jotta EU-kriittisyys olisi mahd. vähäistä. Näin kansaa puolustavasta naispoliitikosta tuli EU:n etuja valvova puppupopulisti, joka esiintyy kansan tukijana, mutta päätöksillään toimii sitä vastaan. Pitäisihän se jo olla selvää, miksi eu-mielinen kansalainen nauttii myös Sannan silmissä korkeampaa ihmisarvoa kuin eu-kriittinen kansalainen...

Sannan EUYGL-pissinousipäähänlogiikkaa: Ota ~7 miljardia, saa ~3 miljardia, lahjoita muualle ~4 miljardia: Sanna Marin: "Tämän on Suomen etu! Suomen etu!" = puppupopulismia, mutta jos tuot sen ilmi, olet "persujokameneevenäjään" tms.

Äänestä

Ikävä kyllä tämä kertoo aika paljon meistä Suomalaisista!

Äänestä
  • Nimen omaan. Meiltä puuttuu yhteinen ääni ja yhteinen järkeily siitä, mikä meille on parasta ja mikä ei. Näiden puuttuminen johtuu hajauttavasta politiikasta, jonka negatiivisia hyväksikäytettyjä voimia on mm. syyllistäminen ja uhkailu. Vasemman laidan toimijoiden toiminnassa näkyy selvästi tämä hajauttaminen, jolla he pyrkii luomaan olosuhteet, joissa heidät tulee nähdä ainoana poliittisena vaihtoehtona. Juuri tämän vuoksi vasemman laidan toimijat ovat omineet sopivia asioita, kuten antirasismi, feminismi, seksuaalinen tasavertaisuus jne., joista he tekee lyömäaseita muita vastaan.

    EU-jäsenyyden myötä on tapahtunut poliittinen murros, joka tuhosi demokratian hengen tasapainottaman monipuoluejärjestelmän. Meillä on käytännössä "kaksipuoluejärjestelmä": EU-mielinen rintama vs. Suomi-mielinen rintama. Jälkimmäistä kohdellaan kuin jätettä ja tässä sitä syvintä ydintä on geo- ja ulkopoliittiset fobiat, joka peitellään natsi/rasisti/fasisti/venäjä/jne. -korteilla ja yleensä kaikenlaisella negatiivisella, joilla uskotaan saatavan Suomi-mielisen rintaman heikentyvän ja mielellään jopa häviävän kokonaan.

    Me olemme pelkkää vaalikarjaa, jolta äänet nyhdetään jopa keinolla millä hyvänsä. Perussuomalaisten keinoja ovat kuitenkin realismi ja faktat ja koska näitä vastaan on hankala käydä samoin eväin, on syntynyt tämä jo tunnettu puppupopulismi, jossa EU-mielisen politiikan negatiiviset seuraukset muunnetaan "Suomen eduiksi", tai "olosuhteista johtuviksi ongelmiksi", tai "(ääri)oikeistopopulistien syyksi".

    Äänestä

Marinadin ainut saavutus oli pääsy Voguen kanteen ilman rintaliivejä kaikki muu on menetyksiä veronmaksaja raukat joutuu vuosikausia maksamaan Eu eliitille josko he heltyisivät jotain Suomesta ostamaan mutta sieltä ostetaan mistä halvimmalla saadaan eli Suomi tuskin omia rahojaan enää näkee eikä koronan hoitokaan aluksi kiinnostanut ja taas se on retuperällä ja Suomi hohkaa punaisena mutta niin vaan toitotetaan kuinka hyvin hoidettu.

Äänestä

Aivan liian laiha, aivot tarvitsee rasvaa toimiakseen kunnolla, tisseistä lähtee rasva viimeisenä ja tuolla on nekin jo tyhjät.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jos kaikki samat ns toimet olisi tehnyt punakka pönäkkä tanakka puolikalju mies olisi kannatus 0. Oikeastti mitään hyvää ei ole tehnyt vaan Velkaa ja Raha lahjoituksia Eu"lle

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu