Korona on ympäristöliikkeen syytä

Kyse on ekoterrorismista. Wuhanissa toimivan viruslaboratorion työntekijöillä oli mahdollisuus muokata koronaviruksia ja luoda siten haluamansa virus. Työntekijöillä kuten muillakin ihmisillä on oma ideologiansa ja osa kannattaa vihreää ideologiaa etenkin kun se on suosittu ideologia koulutettujen ihmisten parissa.

Ei voi olla sattumaa, että nykyisten ympäristöaktivistien tavoitteet vastaavat todella hyvin koronan aiheuttamia haittoja ihmiskunnalle. Vihreys nähdään liikkeessä niin tärkeänä että sen eteen voidaan uhrata suurin osa kansalaisvapauksista ja jopa ihmishenkiä. Korona on paitsi tappanut suuren määrän ihmisiä, myös tuhonnut vapaan liikkuvuuden, vapauden harjoittaa elinkeinoa, ilmaisunvapauden yms. Lisäksi se on tehnyt fasismista houkuttelevan vaihtoehdon länsimaisen demokratian rinnalle.

Kuka lie se aktivisti, joka päästi koronaviruksen vapaaksi laboratoriosta oli, hän onnistui terrori-iskussa erittäin hyvin. Puhutaan 9/11 tason iskusta, joka muutti koko maailmaa. Muu ympäristöliike seurasi perässä ja ajaa meitä kohti fasismia, koska luonnonsuojelun eteen halutaan yhtä suuria kansalaisvapauksien rajoituksia kuin koronan eteen. Tämä oli koko iskun päämäärä.

Toinen päämäärä oli tappaa niin monta ihmistä kuin mahdollista. Terroristit tiesivät, että normaalilla pommi-iskulla saavutettava kuolonuhrien määrä on rajallinen, eikä riitä alkuunkaan, jos hiilidioksidin määrää halutaan vähentää tappamalla ihmisiä. Sellaiseen tarvittaisiin virus. Ympäristöaktivistin profiili on nuori tutkija, joka on huolissaan omasta tulevaisuudestaan, joten hänelle oli edullista suunnitella virus, joka tappaa lähinnä vanhuksia.

On hyvin ihmeellistä että nämä insentiivit eivät ole saaneet enempää huomiota osakseen. Ei ihme, että Kiina on halunnut rajoittaa tutkijoiden pääsyn maahansa, jotta koronan alkuperä selvitettäisiin. Länsimaiden heikentäminen vihreän radikalismin avulla on myös Kiinan etu. Kiinasta luultavasti rahoitetaan länsimaista ilmastoaktivismia, koska se on niin tehokasta fasismin levittämisen kannalta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu