Stalin tarjosi elokuussa 1941 Suomelle rauhaa ja alueluovutuksia

Yhdysvaltojen alivaltiosihteeri Sumner Welles tiedotti 18.8.1941 Suomen Washingtonin lähettiläälle, että Yhdysvaltojen hallitus oli saanut tiedon Neuvostoliiton halukkuudesta neuvotella uudesta rauhansopimuksesta Suomen ja Neuvostoliiton välillä ja alueluovutuksista Suomen hyväksi. Koska Suomen hallitus ei ollut vastannut alivaltiosihteeri Wellesin yhteydenottoon, Yhdysvaltojen hallitus huomautti asiasta 27.10.1941, minkä jälkeen valtioneuvosto valtuutti ulkoministeri Wittingin ilmoittamaan, että Suomi oli katsonut kysymyksessä olleen vain tiedoksiannon, jonka perusteella Suomen olisi tullut pyytää rauhaa, ja että Suomen hallitus sotatoimien silloisessa vaiheessa, jolloin ei edes Viipuria ollut vallattu, oli jäänyt odottamaan asioiden kehittymistä.[34]

Helsingissä oli kuitenkin Yhdysvaltain lähettiläs Schoenfeld
lokakuun 6. päivänä käynyt tapaamassa tasavallan presidenttiä ja
jättänyt hänelle muistion, jonka mukaan Hull oli lokakuun 3. päivänä
tehnyt Procopélle kaksi selvää vihjausta:
1) Yhdysvaltain hallitus oli tullut siihen johtopäätökseen,
että Suomen armeija oli jo tunkeutunut aivan liian kauaksi neuvosto-
liiton alueelle, jotta tämän tunkeutumisen saattaisi katsoa olevan
sopusoinnussa oikeutetun politiikan kanssa, joka tähtäisi ainoastaan
menetettyjen alueiden takaisinvaltaukseen;
2) olipa Suomen hallituksen tarkoituksena kaikesta huolimatta
jatkaa hyökkäystään tai keskeyttää se piti sen oivaltaa, että Yhdys-
valtain hallitus päättävästi omaksui saman kannan kuin Ison-
Britanniankin hallitus.
3) Lokakuun 27. päivänä Yhdysvaltain Helsingin-lähettiläs jät-
ti tasavallan presidentille muistion, jossa kiinnitettiin huomiota
Suomen jatkuvien hyökkäysoperatioiden arveluttaviin seurauksiin. Li-
säksi viitattiin Sumner Wellesin keskusteluun Procopén kanssa elo-
kuun 18. päivänä ja todettiin, ettei Suomi ollut antanut vastausta
ensiksi mainitun tällöin tekemään ilmoitukseen. Tässä tilaisuudessa
Procopé oli esittänyt joukon itsestään selviä näkökohtia takeista ja
muusta sellaisesta, josta amerikkalaisen käsityksen mukaan sopivim-
min voitiin keskustella sen jälkeen, kun Suomi oli ilmoittanut ole-
vansa halukas ryhtymään neuvotteluihin. Yhdysvaltain hallitus oli
myöhemmin saanut tietää, että eräät Suomen hallituksen jäsenet jul-
kisissa puheissa sekä Saksan sanomalehdistö ja suurin osa Suomen sa-
nomalehdistä olivat korostaneet, ettei Suomi tekisi rauhaa nykyisin
vallassa olevan neuvostohallituksen kanssa.

Stallarien tietojen mukaan Stalin ei viime sotien aikana ehtinyt Suomen suhteen tehdä mitään muuta,kuin tarjota rauhaa ja alueita.

Kumma juttu,miten toinen näkemys oli Suomen hallituksella.

Ohto Manninen kirjoittaa ehdottoman antautumisen vaatimuksesta:

Ehdoton antautuminen
Rauhan tekemistä jarrutti - kuten tunnettua - liittoutuneiden valtojen päätös, että Saksalta ja sen satelliiteilta vaadittaisiin ehdotonta antautumista, mikä merkitsi näiden maiden miehittämistä. Kyseenalaista kuitenkin oli, luettaisiinko sotansa erillisyyttä korostava Suomikin Saksan satelliitiksi. Englannin kanta oli taipuisa; se olisi tähän suostunut, mutta Yhdysvallat ei. Suomessa ajatus siitä, että neuvostojoukot saisivat maan hallintaansa, nousi ylipääsemättömäksi esteeksi rauhan tielle. Stalin tajusi tämän, ja Neuvostoliitto totesi länsivalloille, että puhuminen ehdottomasta antautumisesta heikensi Suomen ja myös Romanian halukkuutta irrottautua sodasta.

Kun oli varmistunut, että Suomen eduskunta tulisi selkeästi hylkäämään Neuvostoliiton rauhanehdot, ulkoministeri Molotov ilmoitti 10. huhtikuuta 1944 länsivalloille, että Suomea olisi kohdeltava kuten Saksan satelliitteja. Tämä siis tarkoitti ehdottoman antautumisen vaatimusta, mistä suomalaiset saivat varmuuden kesäkuussa 1944.

Neuvostoliiton suurhyökkäyksen edettyä Karjalan kannaksella nopeasti, Suomen hallitus yritti 21. kesäkuuta aloittaa taas rauhankosketukset. Neuvostoliiton Tukholman-lähettiläs, madame Kollontay ilmoitti 23.6. Moskovan ohjeiden mukaisesti, että Neuvostoliitto edellytti Suomen virallisesti ilmoittavan antautuvansa. Jälkeenpäin on neuvostoarkistoista ollut vaikea löytää dokumenttia siitä, oliko Kollontayn määrä puhua ehdottomasta antautumisesta vai vain antautumisesta.

Todettakoon, että Yhdysvaltain edustaja Averell Harriman oli ilmoittanut 19.6. Moskovassa, että "ehdottomasta antautumisesta" puhumisesta voidaan propagandassa luopua. Ilmeisesti Yhdysvallat halusi taata Suomen hallitukselle rauhanteon mahdollisuuden ja myös Neuvostoliitolle valinnan vapautta. Olkoon miten on, suomalaisille jo antautuminen oli riittävän uhkaava sana.

Kun suurhyökkäys tyrehtyi, poliittinen ratkaisu alkoi taas tuntua mahdolliselta, ja madame Kollontay saattoi 12.7. ruotsalaisten välityksellä suomalaisten tietoon, että ehdottoman antautumisen vaatimus oli johtunut hänen väärinkäsityksestään.

Neuvostoliiton ehtoja valmistellut Voroshilovin komitea lähetti 21.7. Molotoville - epäilemättä Stalinilta saamiensa suuntaviivojen mukaisesti - luonnoksen "Suomen antautumisehdot", siis ilman sanaa "ehdoton". Ehdotuksen mukaan armeijoiden välille vahvistettaisiin demarkaatiolinja, joka sijaitsisi Kymijoella. Siitä oli määrä tulla valtakunnanraja. Enää ei edellytetty Suomen täydellistä miehittämistä. Sen sijaan Neuvostoliitolla olisi oikeus ottaa haltuun strategisesti tärkeitä kohteita Petsamosta Porkkalaan ja Hankoniemeen sekä harkinnan mukaan tärkeimmät rannikkokaupungit.

Tässä vaiheessa alkoi kuitenkin näyttää siltä, että antautumis-sanakin voisi unohtua. Ruotsin kautta ilmoitettiin Mannerheimille, että venäläiset olivat valmiit aselepoon edellyttäen, että sen allekirjoittaisi Mannerheim eikä silloisen hallituksen jäsen. Samaa salaista väylää tuli ulkoministeri Molotovin nimissä tieto, että Suomelta edellytettiin hallituksen vaihdosta ja että tämän toteutuessa Neuvostoliitto voisi taata Suomelle itsenäisyyden säilymisen. Syyskuussa Neuvostoliitto liittolaisilleen ilmoitti, ettei antautumisvaatimusta voinut soveltaa Suomeen.

SOTASYYLLISYYSTUTKIJAKUNNAN KERTOMUS.

Kohta 4.

4. Jo ennen sodan syttymistä tasavallan presidentti oli tou­
kokuun 30 päivänä 1941 antanut Suomen Saksassa olevan edustajan tehtä-
väksi Saksan ulkoasiain johdolle esittää Suomen toivomuksina mm. Suo­
men vanhojen rajojen palauttamisen sekä Itä-Karjalan rajojen strategis­

ten ja etnografisten näkökohtien mukaisen parantamisen, mitkä toivomuk-
set myös oli saatettu perille. Sanottuna päivänä presidentti oli val­
tioneuvoston jäsenille antamassaan tilannetiedoituksessa lausunut, et-
tä Saksan ja Neuvostoliiton välien kiristymisen johdosta Suomen joudut­
tua vaaravyöhykkeeseen sotilaallisiin varatoimiin ryhtyminen saattoi
käydä välttämättömäksi, ja seuranneen kesäkuun 9 päivänä valtioneuvos­
tossa esittämässään toisessa tilannetiedoituksessa ilmoittanut soti­
laallisten varotoimenpiteiden sanotusta syystä pannun alulle ja val­
misteltavan niiden laajentamista alueemme loukkaamattomuuden suojele-
miseksi sekä katsovansa Saksan ja Neuvostoliiton välillä ehkä syttyväs­
tä sodasta olevan etua koko maailmalle, koska Saksa oli ainoa valtio,
joka pystyi voittamaan Neuvostoliiton.

SOTASYYLLISYYSTUTKIJAKUNNAN KERTOMUS.

Kohta 9.

9. Sodan alkupuolella, vuosina 1941 ja 1942, hallituksessa o-
li ilmeisesti vallalla se käsitys, että sotilaallinen yhteistoiminta
Suomen rinnalla sotilaallisesti peräti ylivoimaisen Saksan kanssa ja

laskelmoitu sodan pikainen päättyminen sitoi Suomen hallituksen rauhau-
tumisen yleiseen rauhanjärjestelyyn, jossa Itä-Karjalan kohtalokin lo­
pullisesti ratkaistaisiin. Sen vuoksi lienee aluksikin Yhdysvaltojen
18.8.1941 apulaisulkoasiainministerinsä kautta Suomen lähettiläälle
esittämä eräänlainen rauhanvälitystarjous jätetty huomiotta. Tässä va­
lossa saanee edelleen ainakin osittain selityksensä myös se kielteinen
tapa, millä suhtauduttiin Ison-Britannian 22.9.1941 annettuun muistioon,
jossa esitettiin ajatus Suomen joukkojen peräyttämisestä 1939 vuoden ra­
jalinjojen vaiheille ja sodan lopettamisesta Neuvostoliittoa vastaan.
Samalta kannalta lienee lisäksi ymmärrettävissä Ison-Britan-
nian noottia 11.10.1941, Yhdysvaltain muistioita 6.10., 27.10. ja 30.10.
ynnä erästä sähkettä myös 30.10.1941, kohdannut kielteinen käsittely.
Marraskuussa 1942 oli Neuvostoliiton rauhantekovalmiudesta
saadun erään tiedon johdosta Saksan edustuksemme kautta Saksalle ilmoi­
tettu, ettei Suomi halunnut ryhtyä keskusteluihin rauhasta ilman että
Saksa oli niistä tietoinen, ja Saksan taholta torjuttu ajatus rauhan­
keskusteluihin ryhtymisestä, minkä jälkeen asia oli rauennut.

Jos Stalin olisi oikeasti pyytänyt anteeksi, luovuttanut alueet takaisin ja tarjonnut rauhaa, niin ei olisi ollut koko sotaa.
Saksalta ei olisi tarvittu apua.

Jos ja jos...

Stalin oli kiltti setä, joka suorastaan tarjosi N-liiton alueita sen laajentumishaluisille naapureille! Siinä toinen maailmansota pähkinänkuoressa!