Minulle tuli mieleen kun katselin tämänpäiväistä patsaan paljastusta Haaparannalla ruotsin puolella, mihin osallistuivat T. Halonen ja ruotsin kuningas, että en missään tilanteessa tulisi puolustamaan suomea. En sodassa, enkä rauhassa.
Jouduin aikoinani lähtemään suomesta työttömyyden vuoksi, ja päätin jo silloin, etten enää koskaan muuta suomeen takaisin!
Minua ei kiinnosta yhtään puolustaa jonkun ökyrikkaan maita ja mantuja..
Minusta suomessa on paljon hävettävää! Nykyinen työttömyystilanne esimerkiksi! Tilastot kaunistellaan, varsinkin aina ennen vaaleja, ja silti samat poliitikot, jotka "munivat", valitaan aina uudelleen.
Suoraan sanottuna suomi on aivan yhtä korruptoitunut maa, kuin esimerkiksi italia..
Italiassa voi saada "syytesuojan"..suomessa ei tarvita edes sitä.
Lisäksi esim.suomen verinen historia, ja natsien kanssa tekemä "suur-suomi" suunnitelma on tosi järkyttävää luettavaa! T.Halonen sanoi puheessaan mm. "Kesti kauan ennenkuin sodasta alettiin puhua suomessa". Minusta siitä ei puhuta vieläkään tarpeeksi! Ainakaan totuudenmukaisesti...
Minua ei kyllä olisi haitannut vaikka venäjä olisi miehittänyt myös suomen..
Toisinaan tuntuu, että suomalaisilla on tosi lyhyt muisti! Vai aivopesuko on kyseessä?Lyhyesti sanottuna: Suomi on paska maa! (Tästä on ollut kirjoituksia täällä aikaisemminkin)
EU:n kallein.
Musiikki kopioitu.
Ja listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään...!

Vastaukset 3
Vanhimmat
itsesäälijä svensonin lutkuttaja. Ei sinua edes täällä kaivatakkaan, joten jollinesi pysyttelet siellä verkkoja sotkemasta puolueen kirjat plakkarissa? Hyi helvetti!
suurinpiirtein samaa mieltä kuin tämä kirjoittaja. No kyllä se totuus on paljastunut venäläisillekin, mutta edelleen samaa vaan jauhetaan.
tuskin edes pohjoismaista kotoisin.