Porukkaa tippuu sairaalat täynnä

rokotettuja talvesta tulee monelle piikin ottajalle viimeinen talvi.
19103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Koronaan on tulossa hyvät lääkkeet. Eli kukaan ei kuole.

Äänestä
  • "Rokote antaa tutkimuksen mukaan yhä suojan covid-19 -taudin vakavaa ja sairaalahoitoa vaativaa muotoa vastaan."

    Nuff said

    Äänestä

Piikkipelkoisille aikuisvauvoille ulinapassi, uli uli uli. 🤣🤣🤣

1Äänestä
  • Juuri näin. Ja sitten vielä potkuraivarikiukkupassi.

    Äänestä

Ensin piikitetään ja sen jälkeen avataan yhteiskunta ja ihmiset saa tartunnan eikä oma immuniteetti toimi ruumita tulee kunnolla sitä on monen vaikea ymmärtää mistä kaikki johtuu.

Äänestä
  • Rokottamattomista.

    1Äänestä

  • Ihmiset tahtovat rahaa, kuten rokoteyrityksetkin tahtovat, hinnalla millä hyvänsä lisää rahaa.

    Liike-elämän vuoksihan suurin osa kansasta meni halpaan. He uskoivat että koko maailma on rokoteyrittäjien vastuuttomuuden varassa ja pelastettavissa. Piispat, lääkärit ja toimittajat, kaikki samassa sopassa kansaa taivuttelemassa.

    Koronavirus tuli meidän kaikkien parhaaksi opettamaan, mikä vuosikymmenten rokotteluissa meni vikaan, kun kansat sairastuivat rokotteista yhä enemmän, vaikka toisin piti. Sairaudet muuntuivat, mutta niistä ei voitu päästä eroon. Päinvastoin nimenomaan kroonisista sairauksista kansat kärsivät jatkuvasti pahemmin.

    Se että immuunivaste ymmärrettiin lääketieteessä päin honkia oli kohtalokas virhe. Ja kun se jo oli käsitetty väärin, myöhemminkään tuota oli vaikea korjata, sillä korjaaminen olisi vaatinut rokotteista luopumista, eikä tuollaisesta kaikkien lääkitsemisestä voitu millään enää luopua, sen verran rahakkaaseen lähteeseen oli jo ehditty iskeä.

    Niinpä kansoja kohtasivat vaikeat ajat lukuisine sairauksineen ja mystisine menehtymisineen yhä oudompien oireyhtymien kohdatessa ihmisiä. Näille tapahtumille yritettiin keksiä mitä ihmeellisimpiä syitä ja vain rokotteet olivat sellaisia, joihin ei saanut koskea. Ja niinpä meillä on nytkin tämä rokotesoppa jälleen käsissämme. Kansalaisia ajetaan toisiaan vastaan ja päivä päivältä heitä yllytetään yhä enemmän. Viranomaisemme nimenomaisesti yllyttävät tähän. Heillä on jo pitkä historia rokotteiden suojelemisesta, eivätkä he muuta osaa. Lapset he ovat jo hylänneet ja tämän vuoksi kaidalle tielle on entistä vaikeampi palata.

    Äänestä

  • Tutkimuksellisen tiedon mukaan rokote infektio tuottaa parhaan vastustuskyvyn. Rokottamattomana ei pidä toki sairastua, mutta sitä on oikeasti pohdittu ja pohditaan, olisiko hyvä antaa taudin levitä hallitusti kun rokotettuja on riittävästi.

    Riskiryhmille tarvitaan ennen taudin levittämistä kolmas rokote ja sen pitää olla riittävän tuore.

    Käytännössä jos kaikille jaettaisiin kolmas rokote, voisi palata normaaliin elämään ilman rajoituksia, koska infektiot olisivat vähäpätöisiä. Ongelmana ovat rokottamattomat, joita on yhä noin viidennes väestöstä. Miljoona rokottamatonta riittää kippaamaan sairaaloiden hoitokapasiteetin nurin varsinkin kun nämä tollot eivät suostu käyttämään edes maskeja riittävästi. Ehkä jonkinlainen kansalaissopimus voimaan, että rokotetut joilla on passi, elävät normaalisti, mutta rokottamattomilla oltava kaikkialla ihmisten ilmoilla FFP2 tai parempi ja sakkoa 5000€ jos ei ole.

    Käytännössä taudin voisi kuitenkin antaa levitä perusterveisiin, ehkä vain kahdesti rokotettuihin ja kolmasti rokotettuihin riskiryhmäläisiin piakkoin rokotteen antamisen jälkeen. Jos saataisiin kolmas rokotus muillekin rokotteiden ottaneille, voisi taudin antaa levitä ja vaikka kieltää verovaroin maksettu hoito rokottamattomilta täysi-ikäisiltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tutkimuksellisen tiedon mukaan rokote infektio tuottaa parhaan vastustuskyvyn. Rokottamattomana ei pidä toki sairastua, mutta sitä on oikeasti pohdittu ja pohditaan, olisiko hyvä antaa taudin levitä hallitusti kun rokotettuja on riittävästi.

    Riskiryhmille tarvitaan ennen taudin levittämistä kolmas rokote ja sen pitää olla riittävän tuore.

    Käytännössä jos kaikille jaettaisiin kolmas rokote, voisi palata normaaliin elämään ilman rajoituksia, koska infektiot olisivat vähäpätöisiä. Ongelmana ovat rokottamattomat, joita on yhä noin viidennes väestöstä. Miljoona rokottamatonta riittää kippaamaan sairaaloiden hoitokapasiteetin nurin varsinkin kun nämä tollot eivät suostu käyttämään edes maskeja riittävästi. Ehkä jonkinlainen kansalaissopimus voimaan, että rokotetut joilla on passi, elävät normaalisti, mutta rokottamattomilla oltava kaikkialla ihmisten ilmoilla FFP2 tai parempi ja sakkoa 5000€ jos ei ole.

    Käytännössä taudin voisi kuitenkin antaa levitä perusterveisiin, ehkä vain kahdesti rokotettuihin ja kolmasti rokotettuihin riskiryhmäläisiin piakkoin rokotteen antamisen jälkeen. Jos saataisiin kolmas rokotus muillekin rokotteiden ottaneille, voisi taudin antaa levitä ja vaikka kieltää verovaroin maksettu hoito rokottamattomilta täysi-ikäisiltä.

    Montako rokotetta koronaan vielä?
    Onko siinä mitään järkeä rokottaa uudelleen ja uudelleen?
    Itse olen sairastunut kunnolla influenssa-rokotteen jälkeen. Näin on tapahtunut pari kertaa. En ota enää influenssapiikkiä . Ja näiden jälkeen tuntuu että helposti sairastun flunssaan.
    Lapsena ja nuorena ei ollut flunssia eikä kuumeita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rokottamattomista.

    Niin selitys on aivan yksinkertainen .. Kulkutautimyönteisistä itsekeskeisistä vajakeista. No eiköhän se tauti korjaa omansa pois.Suunnittelen ottavani kohta sen kolmannen rokotuksen kun se kerran on mahdollista.

    Äänestä

Tässä maassa on tärkeämpiäkin asioita kuin rokotukset tai rokottamattomuus , kuten Afrikan Tähti -peli...!!

Äänestä
  • Hienoon suuntaan olemme menossa. Maailman kaksi tärkeintä asiaa eli number one jatkuvasti nostatella erilaisia rokotekattavuuksia taikauskon tueksi ja se toinen puheenaihe Afrikan tähti -peli. Kyllä se tästä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hienoon suuntaan olemme menossa. Maailman kaksi tärkeintä asiaa eli number one jatkuvasti nostatella erilaisia rokotekattavuuksia taikauskon tueksi ja se toinen puheenaihe Afrikan tähti -peli. Kyllä se tästä.

    Vielä kolmantena Aku Ankka pitää kieltää kun Akulla ei ole housuja. PORNOA

    Äänestä

Ap on oikeassa. Valitan

Äänestä

Taitaa mennä Uusimaa taas säppiin. Sinne meni joulut ja uudet vuodet.

Äänestä

Miksi ei ole perustettu epidemiayksiköitä - esim. tyhjillään olevat kasarmit ovat kaikelta osin logistisesti pienellä työllä ja rahalla kelvollisia?

Miksi ei ole ostettu happigeneraattoreita suomalaiselta valmistajalta?

MIKSI EI OLE TOTEUTETTU PANDEMIAN TORJUNTAA VAAN ON JO ALUNPERIN LÄHDETTY LÄÄKEYHTIÖITTEN KELKKAAN ROKOTUKSIN?

KUKA SANELEE?

Äänestä

Rokottamattomia kärrätään sairaaloihin hoidettavaksi ja vievät paljon terveydenhuollon resursseja. Leikkauksiakin joudutaan siirtämään näiden foliohattuhörhöjen vuoksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

rokotettuja talvesta tulee monelle piikin ottajalle viimeinen talvi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu