Lainaus Katja Uusihakalan tekstistä:
"Esimerkiksi siirtotyöläisyys timanttikaivoksilla liittyi erottamattomasti esimerkiksi Etelä-Afrikan kaivosteollisuuteen ja rotuerottelupolitiikkaan.
– Timantti- ja kultakaivosyhtiöt palkkasivat työvoimaa kaikkialta eteläisestä Afrikasta, ja työsopimukset tehtiin aina määräajaksi. Näin estettiin mustien työläisten järjestäytymistä, hidastettiin heidän asettumistaan valkoisten kaupunkeihin ja taattiin valkoisille parhaat työpaikat,"
Kuulostaako määräaikaisen työvoiman palkkaaminen tutulta? Entä työnjako siirtotyövoiman ja paikallisten tehtävien kesken? Ketkä ne tomaatit poimii, omin käsin lomittajan työt tekee, että herrastilan pojat ja tyttäret voivat yliopistoissa hienoihin ammatteihin opiskella? Kuka marjat ja sienet raatelevien karhujen ja ulvovien susien keskeltä poimii,että opiskelija voi marjajogurttinsa jääkaapistansa ottaa. Minne jalokivien tuotot maastamme valuvat, kuka ympäristötuhot omaan laskuunsa korjaa?
Suuri sotilaallinen ystävämme ja suurin kulttuurivaikutteidemme lähde Saksa yritti ripustaa kolonialistisen ikeen slaavien niskaan, ensimmäistä kertaa sitten Ranskan suuren vallankumouksen pyrkien tuomaan etnisen sorron takaisin Euroopan mantereelle. Se epäonnistui pyrkimyksessään, mutta sitä seurannut suurempia ja mahtavampi Saksa, eli EU, on tuonut monet kolonialismin käytännöt monen eurooppalaisen kansan tai kansanosan nautittaviksi, myös Suomen. EU on kolonialististen entisten suurvaltojen liitto, jonka johtoasemissa ovat Ursula von der Layenin kaltaisia sukunsa rikkaudet niin maanmiehiään kuin muiden maanosien asukkaita häikäilemättä hyväksikäyttämällä keränneitä muinaisten sotaherrojen ja roistojen jälkeläisiä. Mitä siis odotit EU:n tuovan mukanaan?
Kolonialismiin kuuluu yleensä lähes aina myös paikallinen yläluokka, joka tekee likaisen työn. Usein se on hyvin järjestäytynyt poliittisesti ja niin on myös Suomessa. Muistatte kai, mikä puolue niin innolla ajaa paikallista sopimista? Kehittyvissä maissa kansainväliset yhtiöt eivät välttämättä enää kustanna tuon eliitin elämää, vaan se on sosialisoitu kehitysavun kautta tapahtuvaksi, samoin kuin riiston ylläpitämiseen tarvittavien aseiden kustantaminen. Suomessa emme vielä ole aivan sillä asteella vielä.
Missään tapauksessa Afrikan Tähti-peliä ei tule lakata valmistamasta. Afrikan tilalle siihen voi laittaa Suomen ja hahmot muuttaa sen mukaisiksi. Ajat muuttuvat, totuus ei.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/aab8748f-33de-41eb-af42-bf311f36c536

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mikähän tuossa nyt oli taas poistamisen arvoista?
kaivajat söi ne timantit 🤣
kulta näkyy läpivalaisussa mutta timantit ei 🤣🤣🤣 rikkaita poikia lopetti hommat kaivettuaan pari viikkoa .