Jauhelihakeitto paljonko tulee kustantaan.

Esimerkkinä vaikka jauhelihakeitto niin paljonko tulee kustantaan,jauheliha,peruna,sipuli,jotain juureksia. Lihaliemikuutio.Itse syön n,4krt sellasesta määrästä missä 400grm jauhelihaa.
601930
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Tosi köyhä tekee tuon keitonkin 50centillä.

1Äänestä
  • Niin pienen määrän.

    Äänestä

Se kustantaa noin 4.5 euroa, riippuu mitä vihanneksia ja juureksia sinne laittaa mutta yleensä porkkanaa, sipulii, sellerii ja sellaista.

Äänestä

Keitoista jää nälkä.Kaalilaatikosta syö 5 kertaa lanttuporkkanaananas salaatti.
kylkeen ruiskeipää ja piimää.
sitten pötköttämään ja ei ole herätessäkään puoleltapäivin vielä nälkä.

1Äänestä
  • Mulla jää kaaliruuista nälkä.

    1Äänestä

Riippuu määrästä mitä tekee ja sitten minkäkokoinen ihminen,jauhelihakeitosta nyt oli puhetta.

Äänestä
  • Kyllä ihmisestä saa tehtyä moneksi päiväksi ruokaa.

    Äänestä

  • Isosta ihmisestä riittää isommalle hengelle ruokaa.

    Äänestä

Riippuu ihan siitä, että millä hintaa ostaa jauhelihan tai siihen tarvittavan lihan. Perunat, porkkanat ja sipuli ei paljoa maksa. Juuri ostettiin 15kg säkki porkkanaa 6,90€. Perunaa ostaa 0,20€/kg. Lanttukin on halpaa näin syksyllä.
Jos jauhaa jauhelihan vaikka possun sydämistä, jotka ostaa tarjouksesta, ei jauheliha maksa mahdottomia. On muuten tosi hyvää jauhelihaa se sydämistä jauhettu!

Edullista ruokaa on jauhelihakeitto!

Äänestä
  • Nyt maksaa 3,25€ 400g jauheliha. Ennen sai jopa 1,99€.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt maksaa 3,25€ 400g jauheliha. Ennen sai jopa 1,99€.

    Tänään ostin Lidlistä sika-nautaa 400g, maksoi 2,35e.

    Äänestä

Niimpä roikkuu ja riippuu siitä mistä tekee nooh vaikka 5 eur tulee kustantaan niin itse päättää kuinka paljon lientä. Niinpäin ajatellen että tuon 5 eur laittaa.

Äänestä

Tekisin tuosta määrästä vielä murekkeen keiton lisäksi.

Äänestä

Köyhyyspalstallahan on väittäjä että 200eurolla saa vuoden ruoat niin ei toi jauhelihakeitto sitten paljon saa tulla maksaan.55centtiä niin älä syö itseäsi ähkyyn ja jauhelihan osuus on varm huomattava. Realistinen summa on 3eur päivä mitä lämmin ruoka leivät yms tulee kustantaan. Maanantaina kauppaan ja 20eur mukaan niin ostaa viikon syömiset.

Äänestä
  • Tuo 200€ riittää minimissään yhden henkilön ruokiin vuodessa. Ei ole väitetty, että sillä valmistettaisiin mitään herkkuruokia. Jauhelihakeittoon hankitaan tarvittavat ainekset tietysti tarjouksista, kuten muihinkin ruokiin. Keskimäärin tuo 0,55€ riittää päivän ruokiin!

    Aiheesta on kirjoitettu keittokirjojakin, missä annosten hinnat 0,05€ - 0,20€

    Äänestä

Helposti tulee kala- tai liha- tai nakkikeitto peruna-juurespusseista ja sinne lihat ja mausteet sekaan. Edullista ja siitä syö kaksi henkilöä kolmen päivän ajan.
Heräsikin kysymys, että tekeekö kukaan enää sitä klimppisoppaa ?

Äänestä

Peruna-juurespussi niin on helppoa tehdä keitto. Iso mummu joka oli syntynyt 1889 niin valmisti klimppisoppaa joskus 1970 luvulla, kyllä sitä sillon söi mukulana ja vähän kun ikää tuli niin tajus mistä ne klimpit oli tehty.

Äänestä
  • Eikö köyhät nykyään osaa kuoria perunoita ja juureksia keittoon, kun pitää valmiina ostella kalliisti. Minulla ainakin on aikaa ja taitoa kuoria, sekä pilkkoa perunat ja juurekset keittoon. Jauhan jauhelihankin itse tarjouslihoista tai ostan teurastetun lampaan ruhon lampurilta, käsittelen sen ja jauhan osasta jauhelihaa. Hirviporukoilta saa myös hankittua hirven tai kauriin lihaa, mistä saa hyvät jauhelihat keittoihin ja lihapulliin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö köyhät nykyään osaa kuoria perunoita ja juureksia keittoon, kun pitää valmiina ostella kalliisti. Minulla ainakin on aikaa ja taitoa kuoria, sekä pilkkoa perunat ja juurekset keittoon. Jauhan jauhelihankin itse tarjouslihoista tai ostan teurastetun lampaan ruhon lampurilta, käsittelen sen ja jauhan osasta jauhelihaa. Hirviporukoilta saa myös hankittua hirven tai kauriin lihaa, mistä saa hyvät jauhelihat keittoihin ja lihapulliin.

    Kai nyt luulis osaavan kuoria perunoita mutta työttömät niin kiireisiä nykyään että pakasteperunat nopeuttaa ruoanlaittoa.Lampaan ja hirvenlihat ei kiinnosta mutta sitten eri jos sais poroa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kai nyt luulis osaavan kuoria perunoita mutta työttömät niin kiireisiä nykyään että pakasteperunat nopeuttaa ruoanlaittoa.Lampaan ja hirvenlihat ei kiinnosta mutta sitten eri jos sais poroa.

    Meikäläiselle on ollut helpointa hankkia hirven tai lampaan lihaa. Hirvenliha on hyvää, sitä ei juuri naudanlihasta erota. Lampaanliha on ollut halvinta, mutta siinä on sitä käsittelyä enempi, että saa kunnollista syötävää.
    Poron lihasta en nyt niin minä vuorostani välitä, hieman yliarvostettua. Kyllä sitä pohjoisesta saisi sitäkin, mutta en ole viitsinyt alkaa sieltä hankkimaan.

    Ihmettelen, miksi työttömät ei viitsi tehdä itse ruokaa ja kuoria juureksia, onko korvaukset ja tuet liian hyvät, vai mikä on?

    Korvaukset on selvästi liian korkeat, kun halpojen perusraaka-aineiden sijaan ostetaan pitkälle jalostettuja tuotteita. Ravitsevien ruis- vehnä- ja ohra jyvien sijaan imetään vaan pullotettua kaljaa sekä perunoiden sijasta niitä rasvan kyllästämiä lastuja.

    Kallista on ruoka, jos jyvät pullotettuna juodaan ja perunat rasvan kyllästäminä lastuina syödään.
    Muutamalla eurolla saa jauhelihakeittoon raaka-aineet, josta syö monet annokset koko perhekin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meikäläiselle on ollut helpointa hankkia hirven tai lampaan lihaa. Hirvenliha on hyvää, sitä ei juuri naudanlihasta erota. Lampaanliha on ollut halvinta, mutta siinä on sitä käsittelyä enempi, että saa kunnollista syötävää.
    Poron lihasta en nyt niin minä vuorostani välitä, hieman yliarvostettua. Kyllä sitä pohjoisesta saisi sitäkin, mutta en ole viitsinyt alkaa sieltä hankkimaan.

    Ihmettelen, miksi työttömät ei viitsi tehdä itse ruokaa ja kuoria juureksia, onko korvaukset ja tuet liian hyvät, vai mikä on?

    Sen takia itseltä kritiikki lampaanlihaa koskien kun yhdestä paikasta sain lampaanlihaa valmiin palan ni hyi helvetti se haju jo. Kerran toki vielä testaan lampaanlihan maun kun joku tarjoo vaikka grillistä. Poro on sellainen mistä voisin olla kiinnostunut. Mitään helkkarin hirveä en syö.

    Kyllä en minäkään jotain valmiita paloja lampaasta ala paistelemaan, itse pitää päästä käsittelemään alusta loppuun. Jäi minullekin nuoruudesta kammo lampaanlihaa kohtaan opiskeluaikoina, kun sitä syötiin aika paljon ja ruokalan emäntä ei osannut oikein hommiaan.
    Lampaassa on se rasva siellä välissä niin kauheaa, että ne haluan sieltä ottaa aina pois, ettei pilaa makua. Oikein laitettuna lammas on hyvää!
    Hirvenlihassa sama juttu, saan sitä metsästysseuralta sopivasti raakapaloiteltuna isomman köntin, se on ehdoton edellytys ja pääsen sen itse käsittelemään. Hirvenlihassa on tietty se ongelma, että voi olla jo vanha hirvi, joka on kaadettu, se vaatii omat jutut ruokaa laitettaessa. Hirvenlihasta saa tosi hyvät keitot ja uunissa pataruokaa pitkään hauduttamalla.
    Poroa olen kyllä syönyt, mutta sitä pidän yliarvostettuna ja en siten viitsi alkaa poronlihaa edes hankkimaan Lapista. Ei se lihaa kummempaa ole, mutta saan helpommin hankittua lampaan ja hirvenlihaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kai nyt luulis osaavan kuoria perunoita mutta työttömät niin kiireisiä nykyään että pakasteperunat nopeuttaa ruoanlaittoa.Lampaan ja hirvenlihat ei kiinnosta mutta sitten eri jos sais poroa.

    Perunat voi syödä myös kuorineen, olivat hyviä uunissa laittaen.
    Juuresten pilkkominen ei ole ylivoimaista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perunat voi syödä myös kuorineen, olivat hyviä uunissa laittaen.
    Juuresten pilkkominen ei ole ylivoimaista.

    Uunissa perunat paistettuna kuorineen on tosi hyviä. Vaan ei niitä perunoita kuorineen keittoon viitsi oikein laittaa. Ei ole juuresten ja perunoiden kuoriminen vaikeaa ja mitenkään ylivoimaista. Se on vaan uus'avuttomille kaikki niin vaikeaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uunissa perunat paistettuna kuorineen on tosi hyviä. Vaan ei niitä perunoita kuorineen keittoon viitsi oikein laittaa. Ei ole juuresten ja perunoiden kuoriminen vaikeaa ja mitenkään ylivoimaista. Se on vaan uus'avuttomille kaikki niin vaikeaa!

    Köyhät voi kuolla pois ja sitten niistä me saadaan lööppejä.

    Äänestä

  • Ostin s marketista 1,15€ keittoperunat, 0,99€ isot keittojuurekset,3,25€ 400g jauhelihaa. Liemikuutioita on ennestään. Eli noihin meni 5,40€. Lisäksi ostin mehuja ja megistä. Koko kauppakassi teki noin 12€ ,siitä syödään lapsen kanssa 2-3päivää. Vieläkö pitäs tinkiä😀

    Äänestä

Jotain 6 euroa kai kun suola paketti ja jaihelija 3eur ja sitten vesilasku ja niin.... jos pelkkää jauhelijaa ja vettä mutta jos vihanneksia tekee niiin helposti jos pakastevihanneksia 3eur väöhintään paketti.l

aamiaisen hinnaksi tulee noin 43 euroa ja aikaa menee noinh 7 tuntia ruoanlaittoon....

Äänestä

Itselläni tuo jauhelihakeitto kustantaa alle 5€, komen litran kattilaan teen satsin ja siitä syön kyllä hyvinkin 3-4 päivää.
Toki halvemmallakin saa tehtyä, jos sattuu hyvät tyrkyt.
400gr paketti sika-nautajauhelihaa maksaa 2-2,50€, yksi sipuli 5-10 senttiä, pussi keittojuureksia max. 40 senttiä ja perunaa muutama kappale(500-600gr/kattilallinen), normihinta 40-60 senttiä/kg. Toki jos porkkanaa haluaa laittaa vielä erikseen lisäksi, sitä saa halvimmillaan 69 sentin kilohintaan.
Toki joskus ainakin omilta kyliltä perunaa saa halvimmillaan talviaikana 15snt/kg hintaan, joten on ilmaista.
Mutta tosiaan, tuollainen 3-litran kattilallinen maksaa maksimissaan vitosen ja siitä syö isompikin ukko hyvinkin useamman päivän.
Ja Lidlissä ainakin on noita 250gr jauhelihapaketteja myöskin, mitkä maksaa vajaan puolitoista euroa, jos haluaa vielä säästää tuostakin.

Äänestä
  • Meillä tehdään keittoja aina vähintään 5 litran kattilaan. Itse jauhan jauhelihat, että tietää mitä syö. Peruna ja porkkanat ei paljoa maksa. Nytkin ostettiin isot säkit marketista "hevosen"
    porkkanaa (pestyä kesäporkkanaa, makeaa ja ei kestä säilytystä, tosi hyvää ja halpaa), joka säilyy hyvin jouluun saakka, ei juuri pidempään.
    Cittarista ja Lidlistä on silloin tällöin myyneet jauhelihaa 1€ rasia, edullista on, joka valmista jauhelihaa käyttää ruokien valmistukseen. Oma lihamylly tosin kannattaa hankkia kotiin, niin voi tarjouslihoista jauhaa itse jauhelihat tai tehdä onki- ja pilkkikaloista ainekset kalapulliin.

    Äänestä

Noin justiin hyvin eriteltynä ja makuasia mitä lihaa käyttää mutta itse possu-nauta. Juu jauhelihakeittoa missä kasviksia sitten vielä lisäks ruisleipää vettä. Eihän ihmisen loppujen lopuksi mitään isoa määrää ruokaa tarvi syödä. Mainosta kylläkin tulee hampurilaisista,pizzaa.Vege vege mutta pelkkää bisnestä.

Äänestä
  • Voihan sitä itse tehdä pizzaakin edullisesti kotona. Iso uunipellillinen pizzaa ei paljoa maksa ja siitä syö melkoisesti. Minä teen pizzan aika pitkälti peruna/vehnäjauhopohjaan, tomaattimurskaa tarjouksista ja tarjouksista muita täytteitä kuten leikkeleitä, kalaa ym. Päälle juustoa raastaen, loput kannikat kaapista tai tarjouksista. Kyllä ei jää muruakaan tähteeksi, kun perheelle tekee pizzaa sen uunipellillisen! Tosin kyllä menee keitotkin tarkkaan, ei jää tähteeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voihan sitä itse tehdä pizzaakin edullisesti kotona. Iso uunipellillinen pizzaa ei paljoa maksa ja siitä syö melkoisesti. Minä teen pizzan aika pitkälti peruna/vehnäjauhopohjaan, tomaattimurskaa tarjouksista ja tarjouksista muita täytteitä kuten leikkeleitä, kalaa ym. Päälle juustoa raastaen, loput kannikat kaapista tai tarjouksista. Kyllä ei jää muruakaan tähteeksi, kun perheelle tekee pizzaa sen uunipellillisen! Tosin kyllä menee keitotkin tarkkaan, ei jää tähteeksi.

    Syönkö aivot heti vai huomenna?

    Jossain vaiheessa tilailin pizzaa ja kebabbia mutta perhana tulee kalliiks. Tänään teen pizzaa itse ja täytteenä kinkkusuikaleita tonnikalaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jossain vaiheessa tilailin pizzaa ja kebabbia mutta perhana tulee kalliiks. Tänään teen pizzaa itse ja täytteenä kinkkusuikaleita tonnikalaa.

    Joo, ei köyhä ja rikkaankaan kannata mitään valmiita pizzoja tilailla. Itse tekee uunipellillä pizzaa tosi edullisesti. Pohja ei kummoisia vaadi ja täytteet tarjouksista ja mitä kaapista löytyy. Päälle juustoa raastaen, tarjouksista niitäkin saa edullisesti.
    Täytteisiin vaikka broilerin koipireisistä kypsennettyjä palasia. Kalaa voi käyttää hyvin, vaikka mato-ongella pyydettyjä ahvenia. Tonnikala on kallista, ellei jostain vakuutusyhtiö myymälästä osta isompaa satsia. Ja soijarouheestakin tulee hyvä täyte pizzaan mausteilla.

    Niimpä,ei itse tehty pizza paljonkaan tule kustantaan jos vaikka pellillisen tekee.

    Äänestä

Tee lihakeittoa itsestäsi

Äänestä

Kohta ne kiduttaa sitä.

Äänestä

Tuliko susta hyvä lihakeitto?

Äänestä

Jauhelihakeiton huonoin puoli on seuraavana päivänä lämmitettäessä ne perunat. Olen kokeillut monta konstia hitaasta lämmityksestä nopeaan mikrossa annos kerrallaan, mutta aina ne on epämiellyttävän kovia.
Olen ratkaissut ongelman siten, että keitän siihen keittopohjaan erikseen uudet perunapalat, lihaliemessä. Alun perinkään ei ole paljoa perunoita, niin ei mene hukkaan kun tulee syötyä ne kaikki.

Äänestä

Jauhelihan hintakin pompsahtanut niin sitä vähemmän keittoon. Juureksia vielä saa suht edullisesti.

Äänestä

Halvimmalla pääsee jos lusikoi lämmintä vettä lautaselta ja katselee ruokareseptien kuvia.
Samalla maahanmuuttajat kotiutuvat shoppailuretkeltä täysien kassien kanssa
(toisten työaikana)

Äänestä
  • Sinä se jaksat trollia... Maahanmuuttajat saa tasan tarkkaan ihan samat tuet, kuin me perussuomalaiset saadaan. https://yle.fi/uutiset/3-6848867

    Joten jos sinulla on vain vettä lärppiä kuvien kera, niin voit katsoa peilistä syyllisen, olet joko täysi törppö ja et osaa hakea tukia mihin olet oikeutettu tai sitten hävitä rahasi pelaamalla tai päihteisiin. Eli elämän hallintasi ei ole kunnossa!

    Äänestä

Eipäs juupas keskustelua köyhyyspalstalla niin tekee 5eur sopan ni se on siinä. Joku tekee 30 litran jo tolla hinnalla. Ei kaikilla ole lähellä jotain hybermarkettia mistä halvalla vaan kyläkauppa.

Äänestä

Jauhelihasoppa on hyvää mutta sitä joutuu syömään puolikattilaa että nälkä lähtee.
Perunamuusi jauhelihakastike on täyttävämpää tai pasta/spagetti ja jauhelihakastike.

ruisleipää 5 palaa, 4 lasia maitoa/piimää.

t. mies 140kg- 190cm

Äänestä
  • Sinulla on 60kg ylipainoa, joten hyvin on vara laihduttaa keittoa syöden.

    Äänestä

Toi kyllä totta ettei nälkä lähde keitosta ni sitten vaikka perunaa jauhelihakastike salaattia. Vatsan voi täyttää valmiiksi ennen kun alkaa syömään niin litra vettä tai 0.5kg porkkanaraastetta.

Äänestä

Jauhelihan hinnasta se paljon riippuu, että mitä keitto tulee maksamaan. Perunat, porkkanat ja sipulit kuitenkin halpoja. Jauhelihaa on tarjouksissa aika edullisesti tai jauhaa itse tarjouslihoista. Jauhan yleensä itse jauhelihan, koska tiedän mitä syön. Saan hirvenlihaan syksyllä metsästysseuroilta, joista jauhan jauhelihaa, tulee ihan hyvä keitto tai paistelen jauhelihapihvejä, joskus tehdään myös lihapullia isompi satsi.

Kovin paljoa ei keittoannos tule maksamaan, jos ei tarvikkeita ostele ihan silmät ummessa.

Äänestä

Niin no jos itselleni teen jauhelihakeiton,se 400grm jauhelihaa perunaa kasvikset. Kahdelle päivälle tuosta riittää mutta piruvie ei tuosta nälkä lähde vaan leipää lisäks.

Äänestä

On edullinen. Ruoka.

Äänestä

Jauhelihaa ei tarvita paljon, 150 gr riittää, juurekset itse kuorien ja paloitellen. Yksi annos ei maksa edes 50 centtiä.

Äänestä

Käytän jauhelihaa keittoon, kastikkeeseen ja uuniruokiin.
Ostan 7% tai 10%:sta silloin kun hinta ei ole aivan sikamainen.
Varsinkaan reilun kokoisessa uunipadassa ei 400gr:n hinnalla ole juurikaan merkitystä.
Keittoa teen 6:n annoksen verran. Hintelä vaimoni on toinen syöjä.
Ainoastaan keittoaterialla syömme leipää.
Muutoin leipä leipänä päällysineen.
Proteiinin saannin varmistan rasvattomalla rahkalla ja raejuustolla joka sopii hyvin tuoresalaattiini valkosipulin kynsien ja tuoreen inkiväärin kaveriksi.

Äänestä

Juureksia voi toki olla reippaasti.

Äänestä

Yhtä riittoisaa on vaikka tuo nakkikeitto, mitä voi syödä 3 päivää helposti.

Äänestä

Yhdessä vaiheessa oli tapana että perjantaina tein jauhelihakeiton päivälliseksi ja tuosta sitten riitti lauantai-sunnuntai toki muutakin syö.

Äänestä

Kyllä se jauheliha maksaa enemmän, kun kaikki muut keittoon tulevat ainekset.
Meikäläiselle riittäisi tuollaisesta jauhelihamäärästä syömistä jauhelihakeittona 6-7 päivää.

1Äänestä

vanha aloitus mutta vastaanpa silti.. jauhiskeitto..pottua selleria purjoa sibulaa sakea keitto.. mustapepperiä mikä ettei maustepepperiäkin vaikka maissitärkkelystä sekaan niin sakeutuu..ei liikaa...eikä lihaa.. mukavamausteliemi..mausteiden kirjo on valtava.. itselle ei jää nälkä.... kun on ähky pitkän aikaa..raskaan työn raatajat saattavat syödä enemmän.. itse en ole tällä hetkellä mutta kai sen vuoksi köyhäkin,,

Äänestä

Perunaa,jauhelihaa,keittojuureksia tai porkkana+lanttu+sipuli.Suurinpiirtein 5eur keitto tulee maksaan jatuosta syö 2 tai 3 päivänä.En mitään jauhelihan määrää ala vähentään. Jopas jotakin kun puliukko tekee jauhelihakeiton ilman lihaa.

Äänestä

Kaikki keittoruoat ovat todella halpoja. annoksen hinta on n. 1 €.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Esimerkkinä vaikka jauhelihakeitto niin paljonko tulee kustantaan,jauheliha,peruna,sipuli,jotain juureksia. Lihaliemikuutio.Itse syön n,4krt sellasesta määrästä missä 400grm jauhelihaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu