Pysäköintitalon kaavoituspäätös toi jälleen näkyviin Hyvinkäätäkin usein vaivaavan asian,KORRUPTION.Melkoisen vahva ilmaisu mutta valitettavasti totta.Vuosikausia on tietty ryhmä pyrkinyt manipuloimaan asioita niin että lopullinen päämäärä toteuisi.Nimittäin Aseman vanhan kivikoulun purkaminen ja alueen rakentaminen kovanrahan asuntoalueeksi.Kaupunginvaltuuston,jonka pitäisi olla kaupungin ylin päättävä elin, ylikäveltiin aivan kuin demokraattisilla päätöksillä ei olisikaan mitään virkaa. Nyt hiipii ilkeä tunne selkäpiihin.Kuinka paksuja ovat mahdollisesti jaetut" ruskeat" kirjekuoret tietyille päättäjille? Hyvinkään supernainen Pahlmanin Irma, nyt voisit sen meille kertoa.Selkeyttäisi varmaan äänestyskäyttäytymistä jatkossa.
Hyvinkään korruptio.
60
1981
Vastaukset
- Anonyymi
Härskiä on meininki. Komisario evp ihmetteli touhua. Mitä siellä demareissa sössitään. Laittakaahan pikku-rouva ruotuun tai ei maakuntavaaleissa hyvä hauku.
- Anonyymi
Hyvinkää on jaettu jo ajat sitten gryndereille.
Asemankoulu kuuluu Rantalaisen etupiiriin kuuluville. Veikkaan ettei väistämätöntä ei voi estää. Äänestäjät kun älyäisivät olla äänestämättä niitä samoja tyyppejä valtuustoon jotka ovat olleet jo 10-20 vuotta siellä. Niin kauan tulee tapahtumaan valtuustopäätösten ylikävelyä.- Anonyymi
Tuolloin sai kansalaisten keskuudessa alkunsa termi Hyvinkään mafia. Oli muuten tiedostettu Helsingissäkin kun asiaa duunissa kyselivät. Kyllä hävetti olla hyvinkääläinen, mutta kerroin suoraan kaikki taustat.
- Anonyymi
Senkin saattaa arvata, kenelle Hangonradan takainen suo kaikkineen on läänitetty. Mutta entä Sveitsi, Sonninmäki ja Nikinharju?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Senkin saattaa arvata, kenelle Hangonradan takainen suo kaikkineen on läänitetty. Mutta entä Sveitsi, Sonninmäki ja Nikinharju?
Sveitsin rakennettavaksi aiottu alue on kaupungin omistuksessa ja puistoaluetta siitä on vain minimaalinen alue. Muu on ränsistyneen koulun tonttia, harvoin käytetty hiekkakenttä ja tyhjänä oleva sammaloitunet pysäköintialue Härvehmaankadun varressa. Sonninmäen ja Nikinharjun alueen omistuksesta en tiedä, mutta 1% Sonninmäestä menee tarpeelliseen liikenneväylään, jolloin Nummenkärjen kapea läpiajoväylä poistuu ja jää alueen asukkaiden kaduksi. Väylävirasto toivottavasti hoitaa asian nopeasti.

Sveitsin alue saisi jäädä rakentamatta.Siihen maisemaan eivät oikein tornitalot sovi.Urheilukenttä on kesäisin ollut todella kovassa käytössä.Alasarjojen ja juniorien pesis-ja jalkapallojoukkueille se on todella tärkeä.Sonninmäen tieyhteys pitää ehdottomasti rakentaa ,varustettuna vain pakollisella infralla.Ne pienteollisuustontit tien varteen pitää jättää rakentamatta vaikka se bisnesmiehiä kiinnostaa.
- Anonyymi
Mielenkiintoistahan se on. Hyvinkäällä on päätös maksuttomasta pysäköinnistä ja nyt sitten eräät haluavat paremman huomisen ja maksullisen pysäköinnin. Hyvä huomen on niillä, joilla on sydän on oikealla.
- Anonyymi
En oo koskaan maksanut pysäköinnistä Hyvinkäällä. Ilmaisia paikkoja on aina löytynyt lähietäisyydeltä. Ajokortti on ollut vuodesta 1980.
- Anonyymi
Kyseinen henkilö taitaa olla ehdolla maakuntavaaleissa. Nyt äänestäjät voivat kertoa vahvan mielipiteensä siitä mitä mieltä ovat henkilöstä joka omilla toimillaan polkee demokratiaa suohon. Nythän hän toimii tuolla Keusotessakin ja kuten tiedämme, vihkoon menee. Ei jatkoon.
- Anonyymi
Heitä on varmaan ehdolla useita Hyvinkään tuhoajia. Nimet muistiin ja tännekin voi laittaa kunhan ei mainosta. Silloin viestejä poistuu.
- Anonyymi
Ettei vaan kävisi Irmalle kuten Pontevan hommissa. Pulju nopeasti lähes konkkaan ja sitten tuleekin jo kenkää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heitä on varmaan ehdolla useita Hyvinkään tuhoajia. Nimet muistiin ja tännekin voi laittaa kunhan ei mainosta. Silloin viestejä poistuu.
No niin.Nopeasti on uusi kaupunginjohtajamme on imaistu ns.Hyvinkään Mafian työrukkaseksi.Aamu postissa hän avaa sitä minkä vuoksi pysäköintitalo pitää rakentaa radan itäpuolelle.Kun siihen on saatavana valtion rahaa.Aivan sama avustus on tulossa jos pysäköinti rakennetaan länsipuolelle rataa kuten kaupunginvaltuuston päätös oli.Sen sijaan toinen lehden artikkeli kertoo että mukaan rahoitukseen on tulossa myös kiinteistöyhtiö BRA oy. Ja kas kummaa keitäpä sieltä takaa löytyykään.Leif Edvin Backman toimitusjohtajana ja sitten hallitus:Antti Juhani Rantalainen,Kari Erkki Hautanen,Aila Birgitta Himberg,Anne Marjut Rantalainen Pentti Kalevi Rantanen. Eipä hirveästi yllätä. yllätä. Sama klikki joka on vuosikaudet yrittänyt saada aikaan päätöstä jolla Aseman koulun alue muutetaan kovanrahan asuntotuotantoon.Nyt sitten on vielä "voideltu" sopivat henkilöt kaupunginhallituksesta hankkeen taakse.Nyt voidaan kysyä että "Kuinka meni Irma,niinkuin omasta mielestä".No hyvin tietysti.
- Anonyymi
Housuissanne on teillä höyrynpieruilla tuo korruptio.
- Anonyymi
Se koira,,,,ja niin poispäin.Taisi mennä jollain lahjuksia ottaneella poliitikolla ihon alle.Olisi poliittista rohkeutta niiltä kaupungin hallituksen edustajilta,jotka suhmuroi pysäköintitalon paikan,tulla esiin omilla nimillään.Ei taida kantti kestää.

Eikö niitä hävetä yhtään tuollainen yhteisen omaisuuden kähmiminen? Kuinka ne kehtaavat, kyllähän ne kehtaavat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se koira,,,,ja niin poispäin.Taisi mennä jollain lahjuksia ottaneella poliitikolla ihon alle.Olisi poliittista rohkeutta niiltä kaupungin hallituksen edustajilta,jotka suhmuroi pysäköintitalon paikan,tulla esiin omilla nimillään.Ei taida kantti kestää.
"Se koira", tarkoitatko häntä jolta koira pääsi karkuun vaalien alla ja paikallislehti jaksoi jankuttaa vaaleihin asti ? Kaikenlaisia sitä jotkut äänestävät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Se koira", tarkoitatko häntä jolta koira pääsi karkuun vaalien alla ja paikallislehti jaksoi jankuttaa vaaleihin asti ? Kaikenlaisia sitä jotkut äänestävät.
Avointa toimintaa, niin kuin kunnon kunnassa pitääkin olla! Aamupostin vahvistaa että pysäköintiasiat on päätetty jo aikoja sitten, radan länsipuolivaihtoehtoa ponsiatoki voidaan käsitellä vielä silloinkin kun itäpuolen parkkihallia jo rakennetaan. Rahoituksessa on mukana sijoittajia jotka saavat hillot aikanaan. Se nyt vain on niin että: Raha ratkaisee, vanhojen rakennusten, puiden ja pensaiden säilyttäjät ovat haaveilijoita ja räyhäkkään talouselämän jarruja. Maailmahan pelastuu sillä, että kaikki satsaavat kulutukseen ja siihen ettei tarvitse kävellä. Se, että demokratiaa pidetään kiusallisena, on nykypäivää.

Ahneus on nykypäivää ja se on ohjenuorana noilla ahneilla. Turhaan siinä veronmaksajat kitisevät, koska päätökset on jo salassa tehty. Näin toimii Hyvinkään mafiana tunnettu ryhmä.

Juuri näin. Pieni piiri korjaa tässä isot rahat ja kuntalaiset maksavat tyytyväisinä seudun korkeinta veroprosenttia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Avointa toimintaa, niin kuin kunnon kunnassa pitääkin olla! Aamupostin vahvistaa että pysäköintiasiat on päätetty jo aikoja sitten, radan länsipuolivaihtoehtoa ponsiatoki voidaan käsitellä vielä silloinkin kun itäpuolen parkkihallia jo rakennetaan. Rahoituksessa on mukana sijoittajia jotka saavat hillot aikanaan. Se nyt vain on niin että: Raha ratkaisee, vanhojen rakennusten, puiden ja pensaiden säilyttäjät ovat haaveilijoita ja räyhäkkään talouselämän jarruja. Maailmahan pelastuu sillä, että kaikki satsaavat kulutukseen ja siihen ettei tarvitse kävellä. Se, että demokratiaa pidetään kiusallisena, on nykypäivää.
Tilitoimiston pitäjä naureskeli että osa kaupungin demaripäättäjistä syö vaikka pähkinöitä kädestä kun käsketään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tilitoimiston pitäjä naureskeli että osa kaupungin demaripäättäjistä syö vaikka pähkinöitä kädestä kun käsketään.
Tarkoitti tietysti Irmaa ja paria muuta demaria..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitti tietysti Irmaa ja paria muuta demaria..
Mistä niitä pähkinäitä pitäisi syödä? Minä ainakin kouraisen pussista ja sitten kämmenestä otan yhden kerrallaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä niitä pähkinäitä pitäisi syödä? Minä ainakin kouraisen pussista ja sitten kämmenestä otan yhden kerrallaan.
Teet sen kuitenkin päätettyäsi itse asiasta, etkä kenekään käskystä. Vai?
- Anonyymi
Hyvinkää on korruptoitunut mätäpaise.
- Anonyymi
Sitähän se on ollut ainakin vuosikymmenen. Ahneiden "kunkku" jakaa bonukset mielistelijöille.
- Anonyymi
Ylläpitäjä poistaa kommentit jotka palvelisi mahdollisia Hyvinkääläisiä ketjun seuraajia. Kommentit, missä suoraan sanotaan mistä se kuuluisa kana kusee ja miten tätä kaupunkia pyöritetään. Way to go! Kähmijöiden asialla, ei veroa maksavan kansalaisen.
- Anonyymi
Tietenkin kun joku kähmijä on pyytänyt. Hyvinkään vetovoimaisuus on nolla heidän ansiostaan.
- Anonyymi
Kaikki vaan kähmii!
- Anonyymi
Melkoista touhua taas täällä.
- Anonyymi
Täällä Hyvinkäällä on useissa ketjuissa nähtyä touhua ollut ainakin vuosikymmenen. Asia ei ole mitenkään uusi, mutta mitään korjaustoimia vetovoimaisuudelle ei ole, eikä nykypäättäjiltä tule. Nyt pitäis saada kaupunkilaisten etu edelle oman edun sijaan.

Sitä varten on vaalit, mutta samat äänestetään sinne aina uudestaan.
- Anonyymi
Sveitsin kerrostaloalueen rakentaminen on jotain aivan käsittämättömän törkeää. Alue menee täysin pilalle.
- Anonyymi
Se lahoavan koulun kiinteistökö vai joko-joko pelin hiekkakenttä ? Miten ne voivat vielä pilaantua.En kuulu Hyvinkään mafiaan, mutta hyväksyn tuon tyhjenevän alueen uusiokäytön puiston vieressä. Onsiellä alueen yläosassa vielä yksi sammaloitunut tyhjä pysäköintialuekin. Puistoalue vieressä ja sitä riittää hehtaaritolkulla.

Tarkoitatko Sveitsin uimalan tai Sveitsin hotellin parkkipaikkaa? Koululla tottakai on myös pieni omansa.
Kyse oli maisemasta ja viheralueista joka täysin pilalle jos alueelle rakennetaan kerrostaloja. Se muuttaa maiseman lopullisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko Sveitsin uimalan tai Sveitsin hotellin parkkipaikkaa? Koululla tottakai on myös pieni omansa.
Kyse oli maisemasta ja viheralueista joka täysin pilalle jos alueelle rakennetaan kerrostaloja. Se muuttaa maiseman lopullisesti.Kaupunkien taajamat ovat sellaisia. Puita kaadetaan ja tilalle rakennetaan asuntoja kaupunkilaisille. Silloin maisema muuttuu "lopullisesti" koko ajan. Jos haluat asua paikkakunnalla jossa on niitä puistoja ja viheralueita jotka eivät muutu, niin mene nauttimaan asumisesta jonnekin muuttotappiokuntaan josta väki on vähentynyt 60-luvulta alkaen kuudesta ja puolesta tuhannesta tuhanteen viiteensataan asukkaaseen. Asukkaista 60 % on eläkeläisiä ja 25 % työttömiä. Loput ovat kunnan ja valtion palkkalistalla.
Hyvinkäällä yritetään pitää jonkinlaista kehitystä yllä. Toki muutama rohmuava ryhmä sooloilee ja puuhaa keskenään puolihämäriä kähmintöjä, ja töihinsä kykenemättömät päättäjät kokeilevat kaikenlaista älytöntä, josta kaupunkilaiset kärsivät ja maksavat kuitenkin kaiken mukisematta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupunkien taajamat ovat sellaisia. Puita kaadetaan ja tilalle rakennetaan asuntoja kaupunkilaisille. Silloin maisema muuttuu "lopullisesti" koko ajan. Jos haluat asua paikkakunnalla jossa on niitä puistoja ja viheralueita jotka eivät muutu, niin mene nauttimaan asumisesta jonnekin muuttotappiokuntaan josta väki on vähentynyt 60-luvulta alkaen kuudesta ja puolesta tuhannesta tuhanteen viiteensataan asukkaaseen. Asukkaista 60 % on eläkeläisiä ja 25 % työttömiä. Loput ovat kunnan ja valtion palkkalistalla.
Hyvinkäällä yritetään pitää jonkinlaista kehitystä yllä. Toki muutama rohmuava ryhmä sooloilee ja puuhaa keskenään puolihämäriä kähmintöjä, ja töihinsä kykenemättömät päättäjät kokeilevat kaikenlaista älytöntä, josta kaupunkilaiset kärsivät ja maksavat kuitenkin kaiken mukisematta.Kyseessä oleva pysäköintialue on Härkävehmaankadun varrella ennen hotellia vasemmalla puolella. Aikoinaan aluetta käyttivät autokoulut harjoittelualueena autonkäsittelyn alkeisoppikohteena..Alueen ensimmäisessä kaavaehdotusvaiheessa oli alueen pohjapiirustus oli kaupungin teknisesssä virastossa nähtävillä ( silloin Renton kiinteistössä ) ja siitä näki selvästi ettei uudistus koske puistoa vaan koulun tontti, hiekkakenttä ja pys.alue. Kun selvittää aina kyseessä olevan kohteet perustiedot, niin ei tarvitse vouhottaa Sveitsin puiston tuhosta. Kaikki dokumentit ovat kaikkien nähtävillä määrätyn ajan. En ole kaupungin palveluksessa, en minkään puolueen jäsen, mutta olen kiinnostunut veronmaksajana yhteisistä asioista kuten kiinteistöt jo ammatillisessa mielessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseessä oleva pysäköintialue on Härkävehmaankadun varrella ennen hotellia vasemmalla puolella. Aikoinaan aluetta käyttivät autokoulut harjoittelualueena autonkäsittelyn alkeisoppikohteena..Alueen ensimmäisessä kaavaehdotusvaiheessa oli alueen pohjapiirustus oli kaupungin teknisesssä virastossa nähtävillä ( silloin Renton kiinteistössä ) ja siitä näki selvästi ettei uudistus koske puistoa vaan koulun tontti, hiekkakenttä ja pys.alue. Kun selvittää aina kyseessä olevan kohteet perustiedot, niin ei tarvitse vouhottaa Sveitsin puiston tuhosta. Kaikki dokumentit ovat kaikkien nähtävillä määrätyn ajan. En ole kaupungin palveluksessa, en minkään puolueen jäsen, mutta olen kiinnostunut veronmaksajana yhteisistä asioista kuten kiinteistöt jo ammatillisessa mielessä.
Eli tyhjän höpinä siitä että puiston alueeseen kosketaan on perätöntä?

Hyvä että edes joku perehtyy noihin kohteisiin ja niiden maa-alueisiin, kun vastaavasti täällä jotkut kommentoivat huhupuheiden varassa näitä asioita. Jos olis kunnon paikallislehti niin julkaisisi lehdessä tuon kohteen tonttialueen ja silloin jokainen näkisi onko kyseessä puisto vai edellisessä viestissä kerrotut tontit. Näin jäisi jatkuva ulina tuon kohteen osalta pois.

kyllä nuo tiedot löytyy Hyvinkään kaupungin digisivuilta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä nuo tiedot löytyy Hyvinkään kaupungin digisivuilta.
Kyllä kyllä, mutta juurihan tuon edellinen kirjoitti että "silloin jokainen näkisi" kohteen. Kaikilla kun ei niitä digi juttuja ole. Useampi henkilö on asiasta jutellut ja viereisellä kadulla kysellyt kun olen aluetta seurannut. Lehti heille kaikille tulee. Olisipa silloin tasa-arvoista palvelua.
- Anonyymi
Aleksiskivenkadun Sveitsin puoleinen maisema on tuon kerrostaloalueen rakentamisen jälkeen täysin pilalla. Alue on saanut olla tähänpäivään saakka rauhassa. Muuttaa Sveitsin alueen maisemaa huomattavasti.
- Anonyymi
Siis ränsistynyt koulukiinteistö ja pölyinen ns. hiekkakenttä. On siinä maisemaa toljotettavaksi. Puolet kyseisen kadun vierustasta jää edelleen puistoalueeksi eli se siitä huomattavuudesta. Katso kartasta sanottiin viisaasti jo 30 vuotta sitten mainoksessa. Hyvinkäällä on uusia asuinkiinteistöjä rakennettu pääasiassa suolle, eli Suokadun varrelle ja nyk. Hangonsillan alueelle. Nyt saataisiin asuntoja vähemmän tulvaherkälle alueelle.
- Anonyymi
Kyseinen kenttä on kovassa käytössä. Talvisin siellä luistellaan ja kesällä pelataan eri pelejä. Alueella on kaksi koulua.
- Anonyymi
Älkää narisko. Rentto rakentaa Kipinän viereen hallin jossa on juoksusuora.
- Anonyymi
Kaksi koulua ??? Härkävehmaan koulu enään ja kohta sekin puretaan. Kosteusvaurioita ei korjata. Kentällä kerran kesässä jokin koirien talutusnäyttely ja kaksi päivää joko-joko peliä lapsille. Sen käytölle riittää hyvin kalliisti päällystetty kenttä Urheilukadun varrella aivan hyvin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää narisko. Rentto rakentaa Kipinän viereen hallin jossa on juoksusuora.
Näinkö luulet? Katsotaan parin vuoden päästä. Se on ainakin varmaa, ettei Rentto kustanna hallin rakentamista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinkö luulet? Katsotaan parin vuoden päästä. Se on ainakin varmaa, ettei Rentto kustanna hallin rakentamista.
Nyt pari vuotta on mennyt ja rakentaminen lähes kokonan seis. Hallin suhteen jotain näkynyt lehdessä, mutta ei mitään muuta. Tyhjää tonttimata kaupungin omistuksessa, mutta toiminta hiljaista. Eikö niitä vieläkään ole jaettu sopuhintaan.
- Anonyymi
Sveitsin lukio ja Härkävehmaan koulu.
- Anonyymi
Sveitsin lukio on historiaa, eikä sitä enää ole. Lukioiden toiminta yhdistettiin uuteen lukioon, siihen "ruostetaloon". Härkävehmaan koulu on vielä käytössä ja kiinteistöä vain ylläpidetään vuosi kerrallaan. Kenttä on käytössä talvisin luistelijoille jos pakkasia riittää ja vaihteeksi tänä talvenaniitä on. Nämä nyt vain faktana tiedoksi tässä informaatiomyrskyssä.
- Anonyymi
Kentällä on nytkin talvella päivittäin ihmisiä luistelemassa. Kannattaa varmaan välillä käydä katsomassa ettei tarvitse valheellisia väittämiä tänne kirjoitella.
- Anonyymi
Montako näit?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Montako näit?
Käy laskemassa. Päivittäin siellä lapsia ja aikuisia on luistelemassa. Vaikuttaa olevan hyvin suosittu.
- Anonyymi
Suomihan on maailman onnellisin maa eikä mitään korruptiota ole ja kaikki ovat täällä onnellisia jos unohdetaan muutama asia:
Sähkö, vesi, polttoaine, ruoka, jne maksavat jo äärettömän paljon... muut maksut ja maksujen maksut kaatavat suuren osan kansasta jo nyt... köyhyys ja rappeutuminen lisääntyy...
Narsisteja ja sosiopaatteja on enemmän kuin koskaan ennen
Perheväkivaltaa on enemmän kuin koskaan ennen...
Lapset koulukiusaavat, kiduttavat ja tappavat toisia lapsia enemmän kuin koskaan ennen...
Joka päivä joku ajaa vahingossa rekan alle...
Koronahysterialla ja ilmastonmuutos hysterialla rahastus vain lisääntyy... - Anonyymi
Ja kaiken tuon pohjusti edellinen porvarihallitus.
- Anonyymi
Nykyinen jatkaaihmisten kurjistamista. Bensan ja dieselin hinta nousi jo ennen Ukrainaa, huoltovarmuutta omavaisuuksineen tuhotaan turve-energian nopealla alasajolla. Kaiken huippuna hallitus sekaantuu pakkolailla työmarkkinoihin hoitajienpakottamiseen töihin. Nykyihallitus toimii aivan samoin mistä se edellistä haukkui. Liikkuva äänestäjä ei nyt todellakaan tiedä vaihtoehtoja, mutta tasan yksi vuosi on aikaa vaaleihin etsiä ehdokas.

Aika kaukana kaupungin asioista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika kaukana kaupungin asioista.
Hyvinkään kaupungissa asuu runsaasti ihmisiä jotka käyvät töissä muualla ja usein autolla kun muita yhteyksiä ei ole. Kun näitä asioita kokee päivittäin bensapumpulla, niin ei todellakaa ole kaukana Hyvinkään asioista. Bensan hinta noussut viimeiset 3 vuotta todella paljon.

Eli Hyvinkään korruption syytä se, että bensapumpulla viiltää pahasti, kun on pakko ajaa korruptoituneelta Hyvinkäältä avoimille ja korruptoitumattomille paikkakunnille töihin?

Ei siinä ihmiset korruptiosta kysele kun työn perässä kulkevat. Se on suuri määrä väkeä kun autoilla kulkee töihin. Aja joku aamu klo 06.30 - 08.00 välisenä aikana kolmostietä Helsinkiin, niin et sen jälkeen turhia kysele.

Mitä minä sanoin jo v2021! Kaikki on toteutunut. Nyt pysäköinti muuttuu taas maksulliseksi pienen maksuvapaan tauon jälkeen, koska maailma pelastetaan Suomen toimesta, ja yksityisautoilu lopetataan. Ohessa lopetetaan myös kaikki järjellinen toiminta, että velaksi otettu raha ohjautuisi oikeisiin taskuihin.
Irman rypyt syvenevät, ja rantalainen porskuttaa.
Kiurun porukan aivotoimintakatkos jatkuu suojatyöpaikan ohjeiden mulaisesti.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33381331 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12501Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill672255- 1771906
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161482Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91321- 1121317
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181741264RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601250Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421157