https://www.verkkouutiset.fi/tutkija-keksitysta-rasismista-tuli-todellisuutta/#0905d0dc
– Jos joku kohu on tekemällä tehty niin se on tämä, Jyväskylän yliopiston Yhdysvaltain politiikan ja historian väitöskirjatutkija Jani Kokko toteaa Uuden Suomen Puheenvuoron blogissaan.
Hän kertoo seuranneensa Afrikan tähti -polemiikkia hämmentyneenä. Kokon mukaan kohun käynnistänyt saksalainen vaihto-opiskelija ”toimii woke-kulttuurin mukaisesti vääristelemällä faktoja omaan ideologiaansa sopiviksi”. Kokko muistuttaa, ettei pelissä käydä orjakauppaa ja etteivät fuksitapahtumaan osallistuneet maantieteen opiskelijat pukeutuneet orjiksi tai orjanomistajiksi vaan pelinappuloiksi ja rosvoiksi.
– Nämä faktat eivät kuitenkaan estäneet Helsingin yliopistoa ja ennen kaikkea ylioppilaskuntaa heittäytymään rähmälleen tämän yksittäisen loukkaantujan edessä. Seurauksena Helsingin yliopisto on todennut Afrikan tähden rasistiseksi peliksi, ylioppilaskunta antaa kriisiapua ja keksitystä rasismista on tullut todellisuutta Helsingin yliopistossa.
Hän jatkaa Twitter-keskustelussa, että tapauksessa on ilmeisesti tiedossa vain yksi loukkaantunut henkilö ja hänkään ei ollut paikalla.
– Ymmärrän niin, että anteeksipyyntö esitetään sille jota on loukattu. Nyt meillä ei edes ole loukattua, joka olisi ollut paikalla. Keneltä siis pyydetään anteeksi? Kaiken varalta koko yhteiskunnalta? Lisäksi pyynnön esittää taho, jolla ei edes ole mitään anteeksipyydettävää, Kokko päivittelee.

Vastaukset 1
Vanhimmat

Tässä tapauksessa ainut oikea tapa lähestyä tätä olisi ollut että yliopisto olisi tarjonnut tälle vaihto opiskelijalle psykiatrista hoito tai keskustelua asiasta jotta tämä olisi voinut käsitellä niitä traumoja jotka on kohdanneet kenties tämän isovanhemmat?